Miksi juuri puolue­toi­misto?

Tuohon kysy­myk­seen olen kulu­neen viikon aikana saanut vastata useam­paan ottee­seen. Se on nous­sut esille niin puolu­een sisällä kuin ulko­puo­lis­ten­kin keskuu­dessa. Toisaalta 15-vuoti­aan nuoren TET-viik­koa ajatel­lessa ei ensim­mäi­senä vält­tä­mättä tule mieleen maan toisella puolella sijait­seva puolue­toi­misto. Poli­tiik­kaa kun pide­tään yhä pääasiassa aikuis­ten harras­tuk­sena vaikei­den termiensä ja talous­kie­mu­roit­tensa tähden. Itse en kuiten­kaan ennak­ko­kä­si­tyk­sistä huoli­matta koe poli­tii­kan rajau­tu­van vain aikuis­ten huviksi. Olen nähnyt, että maas­tamme löytyy sadoit­tain nuoria, joilla on halu raken­taa Suomea, josta voimme olla ylpeitä myös tule­vai­suu­dessa. Itse­kin voin yhtyä tuohon tavoit­tee­seen ja se on myös yksi syy sille, miksi päädyin viet­tä­mään viikon kokoo­muk­sen puolue­toi­mis­tolla.

Olen nähnyt, että maas­tamme löytyy sadoit­tain nuoria, joilla on halu raken­taa Suomea, josta voimme olla ylpeitä myös tule­vai­suu­dessa.

Halu raken­taa entistä parem­paa Suomea ei ollut kuiten­kaan ainoa syy valit­se­maani TET-paik­kaan, koska sitä tavoi­tetta voi edis­tää myös luke­mat­to­milla muilla tavoilla. Yksi suurim­mista syistä löytyy kuiten­kin syksyltä, luku­vuo­den ensim­mäi­seltä TET-jaksolta, jonka päädyin muuta­man mutkan kautta viet­tä­mään koti­kau­pun­kini kansan­edus­ta­jan Markku Eesti­län ja opetus­mi­nis­teri Sanni Grahn-Laaso­sen siipien suojassa. Voin lähes varmasti sanoa, että tuo viikko vahvisti sisäistä paloa poli­tiik­kaa kohtaan enti­ses­tään. Sen jälkeen tiesin, etten haluaisi käyt­tää toista TET-viik­koani kaupassa hyllyt­täen, jos minulla olisi myös nyt mahdol­li­suus kokea jotain yhtä ainut­laa­tuista. Tuo ajatus mielessä lähdin tutki­maan vaih­toeh­toja, joista selkeästi mielen­kiin­toi­sim­maksi osoit­tau­tui puolue­toi­misto. Päädyin hetken pohti­mi­sen jälkeen loppu­tu­lok­seen, että se olisi paikka, jolla olisi todella paljon annet­ta­vaa nuorelle kokoo­mus­lai­selle. Enkä todel­la­kaan ollut sen suhteen väärässä.

Sillä hetkellä, kun myön­tävä vastaus kilahti sähkö­pos­tiini, alkoi viime kerrasta tuttu jänni­tys kasau­tua vatsan pohjaan. Yleensä pidän jänni­tyk­seni kurissa lähes tilan­teessa kuin tilan­teessa, mutta tämän luku­vuo­den TET-viikoilla en ole vält­ty­nyt sydä­men tyky­tyk­siltä saati sitten käsien täri­nältä. Näin jälkeen­päin ajatel­len on kuiten­kin aivan itses­tään selvää, ettei moiseen olisi ollut tarvetta. Varsin­kin viikon ollessa loppusuo­ralla, tuntuu ajatus muuta­man päivän takai­sesta jänni­tyk­sestä lähes vieraalta.

Maanan­taina kävel­les­säni kohti Kansa­kou­lu­ku­jaa en tien­nyt mitä odot­taa tule­valta viikolta. Siitä olen kuiten­kin varma, etten osan­nut edes kuvi­tella, kuinka paljon se tulisi minulle anta­maan. Vasta viikon lopet­ta­neena on vaikea tiivis­tää sanoiksi kaik­kea, mitä olen pääs­syt teke­mään ja koke­maan. Jotain ehkä kuiten­kin kertoo se, että viikko lipui ohi mielet­tö­män nopeasti. En olisi myös­kään pannut vastaan, jos olisin voinut jäädä toimis­tolle vielä toisek­si­kin viikoksi.

Pääl­lim­mäi­seksi jäi mieleen heti maanan­taina huomaa­mani posi­tii­vi­nen yllä­tys – en ollut tullut Helsin­kiin vain seuraa­maan muiden työtä, vaan pääsin itse­kin heti viikon alussa työn­teon makuun. Heti maanan­taina päädyin koneen ääreen valmis­te­le­maan mm. kansa­lais­pa­laut­tei­den vastauk­sia. Useille tuol­lai­set kuulos­ta­vat varmasti tylsiltä toimis­to­hom­milta, mutta minulle niillä oli iso merki­tys. Oli hienoa tulla aamulla toimis­tolle, hakea kupil­li­nen mustaa kahvia ja aset­tua koneen ääreen teke­mään hommia, joilla tiesi olevan merki­tystä muina­kin kuin tetti­läi­sen hant­ti­hom­mina. Nuoren näkö­kul­masta on hienoa saada luot­ta­musta ja tuntea olevansa enem­män hyödyksi kuin haitaksi. Se on myös merkit­tävä etappi matkalla kohti työelä­mää.

Viikko ei kuiten­kaan koos­tu­nut pelkästä toimis­tolla työs­ken­te­lystä, vaan pääsin vies­tin­tä­ryh­män kanssa seik­kail­les­sani näke­mään myös, miten puolu­een somea oikein tehdään. Ensim­mäistä kertaa pitkään aikaan astuin myös epämu­ka­vuusa­lu­eel­leni Twit­te­rin maail­maan ja pääsin myös kuvaa­maan omaa päivääni puolu­een Insta­gra­min puolelle. Koho­koh­tiin kuiten­kin näistä seik­kai­luista pääty­vät puhe­mies Paula Risi­kon ja puolu­een puheen­joh­ta­jan, valtio­va­rain­mi­nis­teri Petteri Orpon tapaa­mi­set. Ennen viime vuoden edus­kun­ta­viik­koani olin pitä­nyt polii­tik­koja jäyk­kinä ja ajoit­tain myös kylminä persoo­nina, joille valta on kaikki kaikessa. Tämän viikon aikana viimei­set­kin rippeet tuol­lai­sesta ajatus­maa­il­masta hävi­si­vät kuin tuhkana tuuleen. Nyky­ään näen polii­ti­kot normaa­leina ihmi­sinä. Ihmi­sinä, jotka halua­vat tehdä töitä parem­man isän­maan puolesta, vaikka jokai­nen tätä tavoi­tetta kohti luovii­kin omalla taval­laan. Useista valtion johto­hah­moista keitä olen saanut kunnian tavata, on kuoriu­tu­nut ihmis­lä­hei­siä ja valo­voi­mai­sia persoo­nia, jotka teke­vät tätä työtä into­hi­mosta eivätkä pelkästä vallan­ja­nosta.

Samaan kastiin menee myös puolue­toi­mis­ton väki, jolle en voisi olla kiitol­li­sempi mahta­vasta työs­ken­te­lyil­ma­pii­ristä. Vaikka tiesin, ettei puolu­een ytimessä työs­ken­te­le­vien ihmis­ten arki ole lähes­kään niin edus­tus­kes­keistä kuin puolu­een kärki­hah­mo­jen, oli silti pienoi­nen yllä­tys, kuinka rento tunnelma toimis­tolla oli työn­teon lomassa. Sen lisäksi viik­koon mahtui mukaan myös useita mielen­kiin­toi­sia keskus­te­luja, jotka tulen muis­ta­maan vielä usean vuoden kulut­tua.

Viikon edetessä kävin myös päivä päivältä varmem­maksi siitä, että poli­tiikka on sitä, minkä parissa haluan työs­ken­nellä myös tule­vai­suu­dessa. Henkilö, jolta puut­tuu sisäi­nen palo poli­tiik­kaan voisi jopa väit­tää, että kyse on pelkästä alku­huu­masta, mutta itse uskon vahvasti, että näin omalta tuntu­van asian edis­tä­mi­nen ei kaadu alku­mat­kaa varjos­ta­viin vaikeuk­siin, saati sitten muiden mieli­pi­tei­siin. Ei varsin­kaan silloin, kun ympä­rillä seisoo vahva puolueyh­teisö.

Nyt en enää yhtään ihmet­tele, miksi jotkut kutsu­vat tätä kokoo­mus­per­heeksi.

Tästä puolueyh­tei­söstä, ja ennen kaik­kea kokoo­mus­nuo­rista, olen löytä­nyt myös tietyn­lai­sen kodin, jossa ihmi­set jaka­vat saman arvo­poh­jan ja omia ajatuk­si­aan voi jakaa saman into­hi­mon omaa­vien ihmis­ten kanssa. Nyt en enää yhtään ihmet­tele, miksi jotkut kutsu­vat tätä kokoo­mus­per­heeksi. Nyky­ään voin myös samais­tua vahvasti siihen puolue­rak­kau­teen, jota kummas­te­lin useam­man vuoden ennen omaa liit­ty­mis­täni. Harvoin sitä voi tuntea itsensä niin ylpeäksi kuin seis­tes­sään torilla kokoo­mus­liivi päällä omien arvo­jensa takana.

Uskon, että kulu­nut viikko antoi minulle ainut­laa­tui­sia koke­muk­sia, sekä arvok­kaita tietoja ja taitoja niin elämään kuin poliit­ti­sel­le­kin kentälle. Edus­kun­nasta, opetus­mi­nis­te­riöstä ja puolue­toi­mis­tosta saamal­tani pohjalta on hyvä ponnis­taa kohti vaali­ke­vättä ja tule­vai­suu­den Suomea, jossa saa tehdä.

Niina Palda­nius
Iisal­me­lai­nen kokoo­mus­nuori ja puolue­toi­mis­ton TET-harjoit­te­lija

Lisää sisältöä samassa kategoriassa