Puheen­joh­taja Alexan­der Stub­bin puhe Kokoo­muk­sen puolue­hal­li­tuk­sen kokouk­sessa 5.12.2014

“Muutok­sen alkuun riit­tää yksi ihmi­nen, mutta toteu­tuk­seen tarvi­taan koko­nai­nen jouk­kue.”

Näin itse­näi­syys­päi­vän kynnyk­sellä on hyvä muis­taa, että yksin meistä kukaan ei ole mitään. Suomi on aina pärjän­nyt pienenä kansana, yhtenä jouk­ku­eena. Vaikeina hetkinä kave­ria ei ole jätetty, vaan kerätty voima ympä­riltä ja hoidettu hommat kuntoon.

Harvoin meillä on yksit­täistä pelas­ta­jaa, yhtä puoluetta tai yhtä ainoaa oikeaa ajatusta, miten menemme vaikeassa tilan­teessa eteen­päin. Tarvi­taan enem­män. Tarvi­taan jouk­kue.

Itse­näi­syys­päi­vänä on syytä muis­taa, kuinka talvi- ja jatko­so­dassa jouk­komme tais­te­li­vat jopa yli-inhi­mil­li­sen urheasti.

Tosin talvi­so­taa käyte­tään osin virheel­li­ses­ti­kin symbo­lina maana yksin pärjää­mi­sestä. Talvi­so­dan koke­muk­set puhu­vat sen puolesta, että Suomen on tärkeää luoda ja yllä­pi­tää kiin­teitä suhteita siihen länti­seen arvo­yh­tei­söön, jonka osaksi olemme halun­neet kasvaa itse­näis­ty­mi­sestä lähtien.

Suomella on yksin joutu­mi­sesta huonoja koke­muk­sia. Kun isot sopi­vat asioista keske­nään pien­ten päiden ylitse, pienet joutu­vat aina kärsi­mään. Pienelle maalle sellai­nen tilanne, jossa muut sopi­vat meitä koske­vat asiat meiltä kysy­mättä, on pahin mahdol­li­nen. Sellai­seen asemaan ei pidä enää koskaan joutua.

Tänä päivänä tilanne Suomessa on kovin toisen­lai­nen kuin talvi­so­dan kynnyk­sellä eikä meihin kohdistu väli­töntä soti­laal­lista uhkaa. Silti itse­näi­sen maan on hyvä muis­taa, että ilman laajem­paa jouk­koa ympä­ril­lämme, tilanne voisi olla ajoit­tain tuka­la­kin.

Tasa­val­lan presi­dentti Sauli Niinistö totesi pari viik­koa sitten lehti­haas­tat­te­lussa, että viimei­sim­mät halli­tuk­set ovat tehneet mieli­ku­va­po­li­tiik­kaa. Meillä on viisas presi­dentti.

On syytä tunnus­taa tosi­asiat. Tätä ja muuta­maa edel­listä halli­tusta voi ihan aiheesta syyt­tää siitä, että isot raken­ne­uu­dis­tuk­set ovat edel­leen kesken.

Mutta toisaalta pitää olla toisel­ta­kin puolelta rehel­li­nen. Tämä halli­tus on lait­ta­nut liik­keelle mitta­vat raken­ne­po­liit­ti­set hank­keet. Toimet, joita ei aloi­tettu edel­li­sellä keskus­ta­ve­toi­sen halli­tuk­sen kaudella. Toimet, joita ei aloi­tettu sitä edel­li­sellä puna­mul­ta­kau­della.

On siis syytä myös puolus­taa tehtyjä valin­toja. Ne eivät ole toteu­tu­neet kympin arvoi­sesti, tehtä­vää on vielä runsaasti. Mutta emme saa pelätä liikettä. Päin­vas­toin - pökköä pitää lyödä lisää pesään. Ja se mitä ei tällä halli­tus­kau­della saada kaik­ki­nensa valmiiksi, jatkuu myös tule­vina vuosina.

Mustaa ei kannata selit­tää valkoi­seksi. Eikä kään­tää kaikki kulmia poliit­ti­selle jargo­nille ominai­seen myön­tei­seen sävyyn.

Totta ei kuiten­kaan ole, että ihan toimet­to­mia olisimme tällä vaali­kau­della olleet. Lähde­tään alusta liik­keelle, mitä halli­tus­kau­den aikana on tapah­tu­nut:

On estetty euroa­lu­een romah­dus ja onnis­tuttu pitä­mään Suomi vaiku­tus­val­tai­sena EU:n ja euro­jär­jes­tel­män jäse­nenä. On onnis­tuttu estä­mään työt­tö­myy­den nousu niin korkealle kuin huono­jen talous­lu­ku­jen perus­teella olisi voinut kuvi­tella.

On tehty päätök­set lähes 6,5 miljar­din euron valtion­ta­lou­den sopeu­tuk­sesta. Valtion budje­tin loppusumma laskee nyt toista vuotta peräk­käin. Näin on viimeksi käynyt Lippo­sen 1. halli­tuk­sen aikoi­hin.

On pystytty teke­mään tuntuva yritys­ve­ro­uu­dis­tus, jossa yhtei­sö­ve­roa on keven­netty 1,2 miljar­dilla eurolla. On tehty lukui­sia muita yritys­ten rahoi­tusta paran­ta­via toimia ja viety isoja infra­hank­keita eteen­päin.

On saatu aikaan eläke­uu­dis­tus, josta kiitos työmark­ki­na­jär­jes­töille.

Sote-uudis­tuk­sesta on saatu sopu. Monet raken­ne­uu­dis­tuk­siin liit­ty­vät lait ovat edus­kun­nan käsit­te­lyssä, mutta osa pitää vielä viedä halli­tuk­sesta edus­kun­nalle.

Monista hyvis­tä­kin teoista huoli­matta lienee rehel­listä kuiten­kin todeta, ettei tämä halli­tus ole ollut ihan niin jämäkkä muutok­sen­te­kijä kuin Suomi tässä tilan­teessa olisi tarvin­nut. On maalattu kuva isoista uudis­tuk­sista ja aske­leista. Kuva ehkä hiukan epäre­hel­li­sesti sellai­sesta, mitä ei täydel­li­sesti pystytä toteut­ta­maan. Odotuk­set ja toteu­tus eivät ole olleet tasa­pai­nossa nykyi­sellä halli­tus­koa­li­tiolla. Tässä on jatkossa paran­net­ta­vaa.

Vaikeina aikoina on lupa odot­taa parem­paa. Tämä on täysin ymmär­ret­tävä ja kohtuul­li­nen haaste meille kaikille poli­tii­kassa toimi­ville.

Jouk­kuetta tarvi­taan myös poli­tii­kassa. Tällä viikolla olemme tämän halli­tus­jouk­ku­een kanssa urakoi­neet oikein kunnolla.

Eilen oli pääasiassa viimei­nen päivä tuoda edus­kun­nan käsit­te­lyyn mene­vät laki­hank­keet halli­tuk­sen istun­nosta läpi. Olen puhu­nut 250 laki­hank­keen tehtä­västä. Nyt lakeja on annettu 227 kappa­letta ja tarkem­man laskun jälkeen noin 30 lakia on anta­matta. Osa näistä anne­taan vielä myöhem­min. Laki tai säädös ei ole itsei­sarvo sinänsä. Tämä halli­tuk­sen mittava puris­tus on kuiten­kin viety varsin pitkälle maaliin.

Halli­tus­tai­val ei ole kuiten­kaan vielä päätök­ses­sään. Monta kuukautta on vielä jäljellä. Maail­malla tilanne on epävarma. Suomessa talou­den mitta­reita pitää seurata jatku­vasti. On oltava hereillä loppuun asti.

Kokoo­muk­sen minis­te­ri­jouk­kue on viime aikoina ollut varsin aloit­teel­li­nen. Maini­taan vaikka Jannen avaus siitä, että merkit­tä­vät talou­den linjauk­set ja sopeu­tus­pää­tök­set olisi tehtävä kerta­ry­ti­nällä pidem­män kituut­ta­mi­sen sijaan. Pette­rin työ maito­sek­to­rin EU-tuesta. Leni­tan erin­omai­set avauk­set ja ennen kaik­kea konkre­ti­aan mene­vät avauk­set työpe­räi­sen maahan­muu­ton osalta. Lauran kehi­ty­si­deat siitä, kuinka pystyi­simme puut­tu­maan parem­min yksi­näi­syy­den muka­naan tuomiin hait­toi­hin. Paulan ajatuk­set liiken­nein­fran kehit­tä­mi­sestä. Sannin ponnis­te­lut tasa­pai­noi­sen ja järki­vih­reän ympä­ris­tö­po­li­tii­kan eteen. Unoh­ta­matta lukui­sia edus­kun­ta­ryh­mämme kannan­ot­toja Sato­sen Arton johdolla.

Olen sitä mieltä, että aktii­vi­suu­dessa olemme syksyn mittaan otta­neet aske­leita eteen­päin. Hyvä niin. Nyky­ta­sosta pystymme kuiten­kin vielä paran­ta­maan. Meidän on hyvä pitää kirk­kaana mielessä, ettemme tee ehdo­tuk­sia median tai help­po­jen kanna­tus­pis­tei­den vuoksi. Ne ovat ajatuk­sia Suomen paran­ta­mi­seksi. Ja ne ovat nime­no­maan asioita, joita Suomessa pitää tehdä, että pärjäi­simme tule­vai­suu­dessa.

Kokoo­muk­sella on nyt kaksi tavoi­tetta yli muiden ennen vaaleja: 1) Suomi on parem­massa kunnossa ensi kesänä kuin viime kesänä aloit­taes­sani päämi­nis­te­rinä. 2) Saamme raken­net­tua Suomelle stra­te­giaa, joka pohjau­tuu tilan­ne­ku­van ymmär­tä­mi­seen.

Tämä on aika tiukka paikka. Seuraa­vat vuodet eivät ole help­poja. Aion muis­tut­taa vielä monta kertaa siitä, että eri puolueilla ja kaikilla olisi yhte­näi­nen tilan­ne­kuva maamme tilan­teesta. Vain tätä kautta pystymme muodos­ta­maan yhte­näi­sen ja entistä parem­man halli­tus­jouk­ku­een.

Ruot­sin tilanne on meille opet­tava esimerkki poliit­ti­sesta myller­ryk­sestä. Vaalien jälkeen Ruot­sissa alet­tiin tehdä poli­tiik­kaa, joka ei täysin vastan­nut vaali­tu­losta. Loppu­tu­lok­sena on tämän­het­ki­nen suuri myller­rys. Suomen kannalta tässä on opit­ta­vaa siinä, että demo­kra­tia osoit­taa voimansa. Ennen vaaleja pitää pystyä entistä vahvem­min näyt­tä­mään, mitä oma poli­tiikka tuot­taa. Ei ole olemassa yhteistä konsen­susta, vaan päätök­sen­te­ko­kyky on ratkai­se­vaa.

Muutok­sen alkuun riit­tää yksi ihmi­nen, mutta toteu­tuk­seen tarvi­taan aina koko­nai­nen jouk­kue.

Nyt puhun meistä, kokoo­mus­lai­sista. Syksy on ollut meil­le­kin vaikeaa aikaa. Poli­tii­kan kuume­mit­ta­rina toimi­vat kanna­tus­lu­vut kerto­vat siitä, mistä lähdemme liik­keelle. Me olemme haas­ta­jia. Innok­kaita ja nälkäi­siä sellai­sia.

Toivon, että keski­tymme kuiten­kin oleel­li­seen. Oma tapamme ei ole kertoa vaali­ta­voit­teita vielä tässä vaiheessa. Meidän päähuo­miomme on Suomen asioissa.

Jotta voimme puhua lääk­keistä, taudin­ku­van täytyy olla selvillä. Tulen vielä ennen joulua avaa­maan ajatuk­siani siitä, mihin suun­taan Suomi on menossa. Miltä tule­vai­suu­den Suomi näyt­tää tai miten sinne ollaan menossa.

Jos aivan pienen vilkai­sun sallitte tule­vaan, niin kyllä tule­vai­suu­des­sa­kin poli­tii­kan teemoissa on jako­lin­joja. On näke­myk­siä. Se ei tarkoita, etteikö yhteis­työtä pystyt­täisi teke­mään. Tarvi­taan aina muita­kin pelaa­jia jouk­ku­ee­seen. Mutta samalla pitää uskal­taa lait­taa omat ajatuk­set keskus­te­lun pohjaksi.

Tule­valla vaali­kau­della keskei­nen jako­linja ei ole oikeis­ton ja vasem­mis­ton, libe­raa­lin ja konser­va­tii­vi­sen tai keski­te­tyn ja hajau­te­tun yhteis­kun­nan välillä. Sen sijaan uskon, että näemme jaon uudis­ta­mi­sen ja vanhan säilyt­tä­mi­sen välillä. Vastak­kain on uusi ja vanha.

Muuta­malla esimer­killä kuvat­tuna vaikka uuden ja vanhan jakoa näin:

Vastak­kain on uusi ja vanha ulko­po­li­tiikka.

Vanha ulko­po­li­tiikka on suomet­tu­nei­suutta, Suomen ajamista harmaalle vyöhyk­keelle ja irtau­tu­mista EU:n linjasta.

Uusi ulko­po­li­tiikka tarkoit­taa avoi­mem­paa, kansain­vä­li­sem­pää ja Euroo­pan unio­niin sitou­tu­nutta Suomea.

Vastak­kain on uusi ja vanha talous­po­li­tiikka.

Vanha talous­po­li­tiikka on valtio­ka­pi­ta­lis­mia, velka­ve­toista kasvua, elin­kei­no­ra­ken­teen uusiu­tu­mista jarrut­ta­via yritys­tu­kia, uusia valtio­nyh­tiöitä ja saavu­tet­tu­jen etujen suoje­le­mista.

Uusi talous­po­li­tiikka tarkoit­taa työn aset­ta­mista etusi­jalle. Se luot­taa suoma­lai­siin työn­te­ki­jöi­hin ja suoma­lai­siin yrityk­siin ja riemuit­see suoma­lai­sesta kasvu­yrit­tä­jyy­destä. Se pohjau­tuu sosi­aa­li­seen mark­ki­na­ta­lou­teen. Uusi talous­po­li­tiikka uskoo, että kasvu syntyy osaa­mi­sesta, digi­ta­li­saa­tion mahdol­li­suuk­sista, kannus­ta­vam­masta vero­tuk­sesta, jous­ta­vam­mista työmark­ki­noista, inves­toin­tien lisää­mi­sestä ja kilpai­lun lisää­mi­sestä.

Vastak­kain on uusi ja vanha hyvin­voin­tiyh­teis­kunta.

Vanha hyvin­voin­tiyh­teis­kunta on holhoa­mista, sään­te­lyä, järjes­tel­mä­us­koa ja laatik­ko­leik­kejä.

Uusi hyvin­voin­tiyh­teis­kunta on palve­luita ihmis­ten ehdoilla. Se on valin­nan­va­pautta julki­sissa palve­luissa. Se sään­te­lyn purka­mista ja ihmis­ten valin­nan­mah­dol­li­suuk­sien lisää­mistä.

Kokoo­mus on minulle se jouk­kue, jonka riveissä laitan kaiken peliin. Me tässä huoneessa olemme pieni osa kokoo­mus­jouk­kuet­tamme.

Minulle kaksi tärkeintä asiaa kokoo­muk­sessa ovat rakkaus isän­maa­han ja rakkaus lähim­mäi­seen.

Ei pidä ymmär­tää väärin. En ole teke­mässä Kokoo­muk­sesta rakkaus­puo­luetta. Tarkoi­tuk­seni on sanoa, että kaksi asiaa, jotka kokoo­muk­sessa puhut­te­le­vat minua eniten ovat kiin­ty­mys isän­maa­han ja usko siihen, että huolen­pito lähei­sistä on hyvän yhteis­kun­nan avain.

Syy itse asiassa siihen, että lähdin mukaan poli­tiik­kaan, oli se, että uskoin Suomeen. Uskoin, että Suomen puolesta kannat­taa tehdä työtä.

Kokoo­mus on alusta saakka ollut puolue, joka on tuonut yhteen Suomeen usko­via ihmi­siä eri ammat­ti­ryh­mistä. Me olemme olleet opet­ta­jien puolue. Me olemme olleet kaup­piai­den puolue. Meitä kutsut­tiin joskus myös pappien puolu­eeksi, mutta luulenpa, että pappien määrä kalpe­nee nyky­ään vertai­lussa opis­ke­li­joi­den, yrit­tä­jien, sairaan­hoi­ta­jien, palo­mies­ten ja palkan­las­ki­joi­den määrään. Luulenpa, että meillä on enem­män peli­teol­li­suu­den edus­ta­jia kuin vaikka kaup­piaita.

En sano tätä siksi, että kaup­piaissa olisi mitään pahaan. Vaan siksi, että kokoo­muk­sen jäsen­kunta elää ajassa. Se on poik­ki­leik­kaus kaikista suoma­lai­sista.

Ja miksi ei olisi? Nimi kokoo­mus keksit­tiin aikoi­naan siksi, että yhteen kokoon­tui­vat hyvin erilai­set ihmi­set. Hyvin erilai­sista lähtö­koh­dista. Joukossa oli vanha­suo­ma­lai­sia ja nuor­suo­ma­lai­sia. Monar­kis­teja ja joita­kin tasa­val­ta­lai­sia. Jotkut olivat kovasti kallel­laan Saksaan. Toiset katsoi­vat Isoon Britan­ni­aan. Viime aikoina ihmi­set ovat sano­neet että usko­vat kokoo­muk­sen arvoi­hin, toiset taas kokoo­muk­sen prag­maat­ti­seen toimin­ta­ta­paan. Yhdis­tävä tekijä oli kuiten­kin rakkaus isän­maa­han. Usko siihen, että työs­ken­tely Suomen puolesta on arvok­kainta mitä ihmi­nen voi tehdä.

Juha Riht­niemi on toden­nut oival­li­sesti Kokoo­muk­sen 50-vuotis­juh­lissa vuonna 1968 seuraa­vasti: ?Isän­maa ei ole tänään sama kuin puoli vuosi­sa­taa sitten. Kokoo­mus ei ole tänään sama kuin perus­ta­mi­sensa aikana. Vielä vähem­män voidaan toivoa, että Kokoo­mus olisi tänään sama kuin huomenna.?

Tämä on siis se Kokoo­mus, jossa teemme työtä Suomen puolesta. Toivon, että tämän päivän jälkeen lähdemme taas viemään intoa jokai­seen piiriin, jokai­selle alueelle, jokai­selle puolue­toi­mi­jalle ja sitä kautta suoma­lai­sille.

Meidän tavoit­teemme on se, että sata­vuo­tias Suomi vuonna 2017 on oikeilla raiteilla, matkalla parem­paan.

Oikein hyvää itse­näi­syys­päi­vää kaikille.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa