Evästeasetukset Verkkosivumme käyttää välttämättömiä evästeitä, jotta sivut toimivat ja kokemuksesi olisi vieläkin makeampi. Voit lukea lisää käyttämistämme evästeistä ja hallita asetuksiasi evästeasetussivulla. You can read more about them use and control their settings.
Elintarvikkeisiin kohdistuvat väärennökset lisääntyvät maailmalla samaa tahtia kuin ruoan hinta nousee. Tästä on Suomessakin saatu jo maistiaisia, kirjoittaa kansanedustaja Markku
?Nostetaan Suomi puhtaiden teknologioiden kärkimaaksi.? Viime aikoina olemme saaneet lukea ikäviä uutisia yt-menettelyistä ja irtisanomisista. Monilla perinteisillä teollisuuden aloilla työpaikkoja
Vihreän kasvun haasteessa voidaan onnistua vain, mikäli talouden kasvun ja liiallisen ympäristörasituksen yhteys saadaan murrettua. Suomessa on oltava valmiita ottamaan
Monissa kunnissa on viime vuosikymmeninä tehty ympäristöasioissa merkittäviä investointeja. Lisäksi kuntalaisten kasvava kiinnostus on näkynyt moninaisina pienempinä tekoina. Perinteisten kulttuuri-,
Liikenne- ja viestintäpoliittinen ministerityöryhmä linjasi viime vuoden lopulla raskaan liikenteen enimmäismittojen ja -massojen korottamisesta. Tavoitteena on edistää Suomen kilpailukykyä, vähentää
Ilmastohaasteeseen vastaamiseksi on luotava ratkaisuja, joissa yhteinen hyvä saadaan mahtumaan samaan pakettiin yksityisten intressiemme kanssa. Sitten on vakuutettava ihmiset siitä,
Ilman puhtaudella on suuri vaikutus ihmisten terveyteen ja elintarviketuotannon laatuun. Liikenteen osalta päästötavoitteiden saavuttaminen vaatii toimenpiteitä, joilla nopeutetaan muun muassa
Vaikka liikakalastus yhä jatkuu, olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa yli puolet Euroopan markkinoilla syötävistä kaloista on tuontikalaa, kirjoittaa europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen
Ympäristöteknologian liikevaihdon kasvuvauhti on maailmalla ollut huikeaa. Muutamat suomalaisetkin yritykset ovat jo voimakkaasti tiedostaneet kasvavan ympäristöliiketoiminnan merkityksen. Uuden teknologian kasvutalkoisiin
Maapallon kestokyky on vuosittain yhä aikaisemmin käytetty loppuun. Luonnonvarojen kunnioittavampi hyödyntäminen ja materiaalien tehokkaampi käyttö ovat välttämättömiä, jotta voimme jättää