Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori: Hallitus panosti luottamukseen
Julkaistu:
Vapaavuoren mukaan nyt tehdyt päätökset ovat osoitus siitä, että pääministeri Kataisen laajapohjainen hallitus on toimintakykyinen ja pystyy myös hankaliin päätöksiin.
?Nyt tehdyt sopeutukset yhdessä viimekesäisten päätösten kanssa katkaisevat Suomen velkaantumiskierteen. Se on osoitus siitä, että pidämme kotipesämme kunnossa vaikeinakin aikoina.?
Talouden sopeutukset ovat nyt runsaat viisi miljardia euroa, kun tämän päivän ja viime kesän päätökset lasketaan yhteen. Vapaavuoren mukaan vaikeat päätökset ovat vaatineet joustamista kaikilta mukana olleilta puolueilta.
Vapaavuori on tyytyväinen, että säästöjen lisäksi hallitus panosti kasvua vauhdittaviin uudistuksiin, kuten t&k-menojen sekä bisnesenkeleiden verovähennyksiin. Myös nuorten työllistämiseen tulee selviä parannuksia ? aivan kuten esimerkiksi presidentti Niinistö on toivonut, Vapaavuori mainitsee.
?Kaiken kaikkiaan hallituksen kehyspäätös vahvistaa luottamusta hallituksen toimintakykyyn, taittaa velkaantumiskehityksen hallitusohjelman mukaisesti ja luo edellytyksiä Suomen kipeästi kaipaamalle talouskasvulle.?