Viimei­set kuukau­det ovat herät­tä­neet varmasti ihan jokai­sen meistä miet­ti­mään, miten maail­man nope­aan muutok­seen pitäisi suhtau­tua.

Puhumme usein meistä. Mutta keitä “me” olemme nyky­ään? Kun puhumme meistä, puhum­meko suoma­lai­sista, Suomessa asuvista, samalla tavalla ajat­te­le­vista, euroop­pa­lai­sista vai maail­man kaikista ihmi­sistä?

Pako­lais­ti­lanne on tuonut lähelle sen, että me maail­man kaikki ihmi­set olemme entistä voimak­kaam­min sidok­sissa toisiimme, riip­pu­vai­sia toinen toisis­tamme ja teke­mi­sis­tämme.

Ei ole yhden­te­ke­vää, miten kohte­lemme toinen toisiamme. Se mikä pätee kahden lähim­mäi­sen välillä, pätee verkot­tu­neessa maail­massa kaik­kien ihmis­ten kesken. Toisen ihmi­sen kohte­le­mi­nen huonosti synnyt­tää seurauk­sia ja vasta­reak­tioita, oli sitten kyse yksit­täi­sistä elämän­koh­ta­loista tai koko­nai­sista kansa­kun­nista. Näistä ylisu­ku­pol­vi­sista vääryyk­sistä kärsimme parhail­laan eri puolella maail­maa.

Olemme ylpeitä siitä, että suoma­lai­set lapset ovat maail­man kärkeä OECDn PISA-tulok­sissa. Vähem­mälle huomiolle on sen sijaan jäänyt se, että myös suoma­lai­set aikui­set ovat maail­man huip­pua vastaa­vissa aikuis­ten PISA-vertai­luissa. Erityi­sen hyviä olemme ongel­man­rat­kai­su­tai­doissa.

Olem­meko saaneet aikaan ratkai­suja, joita voisi odot­taa kansa­kun­nalta, joka on ongel­man­rat­kai­su­tai­doissa tutki­tusti maail­man paras? Olem­meko olleet maail­man parhaita ratkai­se­maan omia ongel­miamme viime aikoina? Emme.

Suomi velkaan­tuu raskaasti, talous ei ole kasva­nut kohta neljään vuoteen. Moni suoma­lai­nen, joka haluaisi tehdä töitä, on töitä vailla.

Muutok­sia on ollut vaikea saada aikaan, ja ihmi­set ovat syystä turhau­tu­neita ja tunte­vat epäluot­ta­musta meidän polii­tik­ko­jen tai esimer­kiksi työmark­ki­na­jär­jes­tö­jen­kin kykyyn saada aikaan muutosta.

Miksi Suomen uudis­tu­mis­kyky yskii?

Suoma­lai­sen yhteis­kun­nan toimin­ta­ta­vat, raken­teet ja hyvin­vointi on raken­nettu aikaan, jolloin muutok­sia oli suhteel­li­sen vähän ja keski­näis­riip­pu­vuu­det vähäi­siä. Maailma oli vähem­män moni­mut­kai­nen. Oli teho­kasta raken­taa selkeä yhteis­kun­nal­li­nen työn­jako, jossa jokaista tehtä­vää varten oli oma vastuu­taho, virasto tai viran­omai­nen. Kukin pyrki teke­mään työnsä mahdol­li­sim­man hyvin, eikä sotkettu tois­ten hiek­ka­laa­ti­koita. Hallinto ja byro­kra­tia oli toimiva tapa saada asioita aikaan.

Tuota yhteis­kun­taa ei enää ole. Nyt muutok­sia on paljon, ne ovat nopeita, ja niiden vaiku­tuk­sia on vaikea enna­koida, koska kaikki liit­tyy kaik­keen. Olemme, enem­män kuin koskaan aikai­sem­min, riip­pu­vai­sia toinen toisis­tamme. Ei ole sitä viras­toa, joka työn­ja­konsa mukaan kyke­nee yksin ratkai­se­maan aikamme ongel­mia. Siksi meidän on kyet­tävä teke­mään asioita yhdessä. Oikeasti yhdessä.

Miksi me emme siihen sitten kykene? Olemme liikaa kiinni elämälle vieraissa raken­teel­li­sissa ja ajatuk­sel­li­sissa kahtia­ja­oissa ja siiloissa. Kun on voima­kas kahtia­jako, ja ajatus että omasta näkö­kul­masta pide­tään viimei­seen saakka kiinni, muutosta ei synny. Syntyy pysäh­ty­nei­syy­den asetelma. Se on vali­tet­ta­vasti suoma­lai­suu­den kuva tällä hetkellä.

Tätä kahtia­ja­koa on kaik­kialla, kun oikein tark­kaan katso­taan.

Hyvin­voin­tie­tuuk­sien ja talou­del­li­sen kestä­vyy­den vastak­kai­suus. Nyt kun käydään keskus­te­lua sääs­tö­la­eista, tämä asetelma on kärjis­ty­nyt. Eikö kummas­sa­kin ole itse asiassa samasta asiasta kyse, kestä­västä hyvin­voin­nista?

Työmark­ki­na­pöy­dissä uudis­tuk­set eivät etene, koska työn­te­ki­jöi­den edut ja työnan­ta­jien edut nähdään toisil­leen vastak­kai­sina, keske­nään kilpai­le­vina. Onko työviih­ty­vyys tai mahdol­li­suus sopia oman työn teke­mi­sen ehdoista paikal­li­sesti tuot­ta­vuu­den vasta­kohta? Vai onko itsea­siassa sekä työssä itsensä toteut­ta­mi­nen, työviih­ty­vyys ja tuot­ta­vuu­den kasvat­ta­mi­nen sama asia?

Tai hallinto. Voi hyvä­nen aika, millai­sen keskus­te­lun olem­me­kaan saaneet aikaan hallin­non kerrok­sista? Keskit­tä­mi­nen vai hajaut­ta­mi­nen, valtion­hal­linto vastaan vahva paikal­lis­hal­linto. Kuiten­kin samoja kansa­lai­sia palvel­laan, samoja palve­luja tuote­taan ja samoja veroeu­roja käyte­tään. Tai toisaalta palve­lu­jen tuotan­nossa kilpailu siitä, kuka saa tuot­taa, julki­nen vai yksi­tyi­nen. Näiden kahtia­ja­ko­jen on loput­tava. Nyt kun raken­namme sosi­aali- ja terveys­pal­ve­lu­jen tule­vai­suu­den mallia, ihmi­sen on oltava oikeasti keskiössä, ei hallin­non.

Joko-tai -asetel­man kummat­kin näkö­koh­dat ovat arvok­kaita, mutta ne eivät yksi­nään vie asioita eteen­päin, vaan ne on kyet­tävä yhteen­so­vit­ta­maan tässä yhä moni­mut­kai­sem­massa maail­massa. Meidän täytyy oppia toteut­ta­maan niitä molem­pia saman­ai­kai­sesti. Se on uusi tapa toimia.

Kun mietimme hyvin­voin­ti­pal­ve­lu­jen kehit­tä­mistä, ihmi­nen on usein kohde, jolle tehdään jotain. Joku tekee ne ratkai­sut hänen puoles­taan, hänen päänsä yläpuo­lella. Ja kun palaamme maail­man fiksuim­paan kansa­kun­taan ja parhai­siin ongel­man­rat­kai­su­tai­toi­hin, on hassua, miten vähän luotamme ihmi­siin.

Luot­ta­mus on myös kaksi­suun­tai­nen katu. Miten kansa­lai­set voivat luot­taa poliit­ti­siin päätök­sen­te­ki­jöi­hin, jos päätök­sen­te­ki­jät eivät luota kansa­lai­siin. OECDn vertai­lu­jen mukaan Suomessa edel­leen luote­taan poliit­ti­seen päätök­sen­te­koon, mutta kaikista OECD-maista luot­ta­mus oli kahden viime mittauk­sen välillä laske­nut eniten juuri Suomessa. Luot­ta­mus on kuiten­kin se minkä varassa yhtei­sistä asioista pääte­tään. Jos se mure­nee, kykymme kansa­kun­tana tehdä uudis­tuk­sia lamaan­tuu. Me pystymme parem­paan.

Lain­sää­däntö, budjet­tioh­jaus, työmark­ki­na­so­pi­muk­set, kaik­kea sitä tarvi­taan, mutta tarvi­taanko siinä mitassa kuin aikai­sem­min. Se että annamme ihmi­sille enem­män vastuuta omasta elämäs­tään ei tarkoita sitä että jättäi­simme ihmi­set oman onnensa varaan, vaan haluamme paran­taa ihmis­ten hyvin­voin­tia.

Sitee­raamme mielel­lämme Suomessa Perus­tus­lain 2 pykä­lää, jonka mukaan “valtio­valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edus­taa valtio­päi­ville kokoon­tu­nut edus­kunta”. Sen sijaan taval­li­sesti unoh­damme kysei­sen pykä­län toisen momen­tin, jossa sano­taan, että ” kansan­val­taan sisäl­tyy yksi­lön oikeus osal­lis­tua ja vaikut­taa yhteis­kun­nan ja elinym­pä­ris­tönsä kehit­tä­mi­seen”. Uudet kansa­lais­aloit­teet ovat hyvä alku, mutta vasta hyvin, hyvin pieni alku. Paljon tärkeäm­pää on mahdol­li­suus vaikut­taa suoraan niihin palve­lui­hin, joita julki­nen sektori tarjoaa.

Tämä on iso asen­ne­muu­tos. Sen sijaan, että teemme poliit­ti­sia päätök­siä tai julki­sia palve­luja kansa­lai­sille, meidän tulisi tehdä poliit­ti­sia päätök­siä ja palve­luja kansa­lais­ten kanssa. Yhdessä.

Kyse ei ole vain pienestä sana­lei­kistä, vaan vallan­ku­mouk­sel­li­sesta asen­ne­muu­tok­sesta Muutosta ei enää tehdä ylhäältä alas, vaan yhdessä.

Kerron yhden esimer­kin, jossa olemme olleet kaukaa viisaita jo aikoi­naan. Kun kier­rän maail­malla, minulta kysy­tään aina, mikä on suoma­lai­sen maail­man parhaan perus­kou­lun salai­suus. Opet­ta­jat, vastaan aina. Korkeasti koulu­te­tut opet­ta­jat, joilla on maail­man mitta­kaa­vassa kummas­tusta herät­tä­vän laaja peda­go­gi­nen vapaus tehdä työtään. Me suoma­lai­set luotamme opet­ta­jiin. Tiedämme, että he osaa­vat hommansa. He ovat ammat­ti­lai­sia työs­sään, kehit­tä­jiä. Meidän ei tarvitse valvoa heitä, ei kytätä, ei valita heidän puoles­taan opetus­ma­te­ri­aa­leja, ei tehdä stan­dar­di­soi­tuja kokeita. He ovat ammat­ti­lai­sia, joilla on vapaus tehdä työtään omia aivo­jaan käyt­täen, omaa ammat­ti­tai­to­aan hyödyn­täen lastemme parhaaksi joka päivä. Ja tulok­set ovat maail­man huip­puja!

Yksi halli­tuk­sen kärki­hank­keista on uudis­taa perus­kou­lua vastaa­maan maail­man muutosta uuden peda­go­gii­kan, uusien oppi­mi­sym­pä­ris­tö­jen ja digi­taa­li­sen oppi­mi­sen keinoin. Se uudis­tus on esimerkki uudis­tuk­sesta, joka ei onnistu ylhäältä sane­le­malla tai säätä­mällä lakia, että nyt käytätte tablet­tia koulussa. Se onnis­tuu vain mahdol­lis­ta­malla opet­ta­jille ne valmiu­det ja työka­lut, joita he tarvit­se­vat tehdäk­seen muutok­sen luok­ka­huo­neessa itse. Sillä laajalla peda­go­gi­sella vapau­della, joka heillä on ja sillä osaa­mi­sella, joka on maail­man parasta.

Kokoo­mus­lai­suu­teen kuuluu usko ihmi­siin. Se on meille tärkeää.

Olemme kokoo­mus­lai­sia, koska haluamme pyrkiä parem­paan. Pyrki­mys parem­paan pitää sisäl­lään toivon. Meillä on vaikeuk­sia Suomessa, on nega­tii­vi­sia kehi­tys­kul­kuja, mutta on myös paljon, paljon hyvää, toimi­vaa, monia ylpey­den aiheita. Vaikka joskus sano­taan, että vaikeina aikoina polii­tikko ei saisi olla posi­tii­vi­nen ja että posi­tii­vi­suus ei kuulu tähän aikaan, niin hyvä­nen aika, eihän se niin ole! Sitä­hän me juuri tarvit­semme, posi­tii­vi­suutta ja uskoa tule­vai­suu­teen. Synkis­te­lyllä ei Suomi nouse.

Talou­dessa on paljon psyko­lo­giaa, ja Suomen talou­dessa on mieles­täni ollut paljon ahdis­tuk­sen psyko­lo­giaa. Totuutta ei pidä maalata toiseksi, mutta mahdol­li­suuk­siin tart­tu­mi­seen tarvi­taan posi­tii­vista uskoa. Sitä meidän tulee Kokoo­muk­sessa kylvää

Me kyke­nemme parem­paan. Olemme Suomena saavut­ta­neet menes­tystä nime­no­maan kurkot­ta­malla kohti uutta, se on ollut Suomen ihmeen ydin. Suomella, jos jollain kansa­kun­nalla, on kaikki edel­ly­tyk­set lähteä raken­ta­maan maail­man fiksuinta kansa­kun­taa. Tartumme tekno­lo­gian mahdol­li­suuk­siin, ja luomme edel­ly­tyk­set koulut­tau­tua uusiin ammat­tei­hin, kun vanhoja ammat­teja kuolee ja uusia syntyy. Digi­ta­li­saa­tio synnyt­tää huimia mahdol­li­suuk­sia kasvun ja tuot­ta­vuu­den lisään­ty­mi­selle.

Maail­man mahdol­li­suuk­siin tart­tu­mi­nen edel­lyt­tää, että muutamme myös tapaamme toimia. Puramme yhteis­kun­nan siiloja. Uskal­lamme kokeilla asioita, ja tehdä kokei­lu­jen pohjalta nopeam­min johto­pää­tök­siä. Muutamme asen­net­tamme epäon­nis­tu­mi­seen, näemme sen oppi­mi­sen mahdol­li­suu­tena.

Kokoo­mus täyt­tää sata vuotta vuonna 2018. On aika yhdessä miet­tiä, millai­nen on uusi Kokoo­mus. Miten uudis­tamme meille rakasta puoluetta vanhaa kunnioit­taen, tule­vai­suu­teen uskoen, rohkeasti ja uteli­aasti?

Olemme raken­ta­neet pian sata vuotta tule­vai­suutta uskoen arvoi­himme, jotka meitä yhdis­tä­vät. Sivis­tys, vapaus, vastuu ja demo­kra­tia, mahdol­li­suuk­sien tasa-arvo, kannus­ta­vuus, suvait­se­vai­suus ja välit­tä­mi­nen. Näitä arvoja ei aika harmaan­nuta.

Kun katsomme taak­se­päin, Suomesta raken­net­tiin histo­rial­li­sesti lyhyessä ajassa yksi maail­man parhaista maista monilla mitta­reilla. Me olimme sitä vahvasti raken­ta­massa, ja olemme siitä ylpeitä. Vaikka monet ongel­mat on taklattu, emme ole haas­teita vailla.

Pian sata­vuo­tias Suomi on samaan aikaan sekä hyvin­voin­tiyh­teis­kunta että pahoin­voin­tiyh­teis­kunta. Olemme pitkällä perus­hy­vin­voin­ti­pal­ve­lu­jen ja -etuuk­sien turvaa­mi­sessa, mutta samalla moni voi henki­sesti pahoin. Mahdol­li­suuk­sien tasa-arvon raken­ta­mi­sessa meillä riit­tää vielä paljon töitä.

Samoin kuin maail­man mahdol­li­suu­det, myös suoma­lais­ten tule­vai­suu­de­no­do­tuk­set ovat moni­puo­lis­tu­neet. Siksi on kiin­nos­ta­vaa ja tärkeää kysyä suoma­lai­silta, mitä kulle­kin meistä merkit­see parempi tai onnel­li­nen elämä. En usko, että polii­ti­kot voivat tietää sitä ihmis­ten puolesta. Onnel­li­suu­teen liit­tyy, paitsi turval­li­suus ja hyvin­vointi, myös mahdol­li­suus vaikut­taa omaan elämään. Tehdä siitä oman näköi­nen. On tärkeää, että annamme enem­män tilaa ihmi­sille itsel­leen raken­taa omaa unel­maansa, tehdä elämäs­tään mahdol­li­sim­man hyvä, juuri sellai­sena kuin se on hyvä hänelle.

J.K. Paasi­kivi sanoi vuonna 1929 Kokoo­muk­sen puolue­ko­kouk­selle pitä­mäs­sään puheen­vuo­rossa, että “nyky­ajan pyrki­mys­ten päämäärä on mahdol­li­sim­man laajo­jen kansan­ker­ros­ten henki­nen ja talou­del­li­nen kohot­ta­mi­nen ja saat­ta­mi­nen osal­li­siksi hyvin­voin­tiin ja nyky­ai­kai­seen sivis­ty­se­lä­mään”.

Tämä sama päämäärä on vuosi­kym­me­niä myöhem­min edel­leen keskei­nen osa kokoo­mus­lai­sen sivis­ty­sa­jat­te­lun perus­taa. Sivis­ty­saat­teemme on peruja jo J.V. Snell­ma­nin ajoilta. Hän katsoi aina, että Suomen kansa voi saavut­taa kansa­kun­nan roolin ainoas­taan koulu­tuk­sella, ei voimalla. Saman ajatuk­sen varaan on hyvä raken­taa myös sata­vuo­ti­aan Kokoo­muk­sen tari­naa.

Kokoo­mus on käyn­nis­tä­nyt puolu­een uudis­tus­työn, ja siinä yhtey­dessä meidän on tarkas­tel­tava, miten maail­man myller­ryk­sen keskellä Kokoo­muk­sen aate ja asemointi on kestä­nyt aikaa, mitä on syytä uudis­taa ja mitä perin­teistä kiil­lot­taa.

Tähän on tärkeää käyt­tää riit­tä­västi aikaa ja ener­giaa halli­tus­vas­tuusta huoli­matta.

Alusta alkaen Kokoo­mus, jo nimensä mukai­sesti, on pohjau­tu­nut, ei etua­jat­te­luun, vaan kokoa­vaan ja yhdis­tä­vään aattee­seen. Puolu­eessa on ollut aina läsnä sekä vapautta että sosi­aa­lista vastuuta koros­ta­vat, perin­teitä arvos­ta­vat ja yhteis­kun­taa uudis­ta­vat näkö­kul­mat.

Uuden Kokoo­muk­sen on tehtävä omana aika­naan parhaansa tuon aatteel­li­sen perin­nön, eri näkö­kul­mien yhdis­tä­mi­sen puolesta. Olemme aate­puo­lue, emme etujär­jestö.

Säilyt­tää arvo­kasta perin­tei­sestä ja uudis­taa maatamme vahvasti on ehkä vaikein yhdis­tä­mi­sen tehtävä tässä ajassa. Niin paljon muut­tuu niin nopeasti. Meidän vastuul­li­sissa tehtä­vissä olevien, kaikissa puolueissa, on kyet­tävä raken­ta­maan turval­lista siltaa tule­vai­suu­teen.

Kokoo­mus on aina elänyt ajassa, ollut tätä yhteis­kun­taa eteen­päin vievä voima. Uudis­taja. On silti tunnet­tava histo­riamme, jotta voi tehdä viisaita päätök­siä tule­vai­suu­teen. Työn teke­mi­sen arvo. Realis­min taju. Uskal­lus unel­moida ja yrit­tää. Maltti vauras­tua. Kodin tärkeys. Kansain­vä­li­syys. Vastuu heikom­masta ja välit­tä­mi­nen toisista. Perin­nön siir­tä­mi­nen eteen­päin.

Olemme saaneet tämän maan, meillä nyky­su­ku­pol­villa on vastuu viedä sitä eteen­päin, tehdä oma osuu­temme suku­pol­vien ketjussa. On turha kuvi­tella ja väärin ajatella, että tämä maa tai maailma olisi meidän. Se on meillä lainassa. Ja se mitä jätämme jäljelle, jälkeemme, on lastemme elämää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisää sisältöä samassa kategoriassa