Jan Vapaavuori: Suomi on ison jälleenrakentamishaasteen edessä
Julkaistu:
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori katsoo Suomen olevan suuren jälleenrakennusurakan edessä. Hämeen yrittäjägaalassa puhunut Vapaavuori vertaa nykytilannetta sotien ja 90-luvun laman jälkeiseen aikaan.
“Maamme menetti 1940-luvulla sodan takia ja 1990-luvulla muun muassa idänkaupan romahduksesta seuranneen laman takia ison osan hyvinvoinnistaan. Olemme nyt monella tapaa samanlaisessa tilanteessa. Metsäteollisuudesta on kadonnut 30 000 ja metalliteollisuudesta 35 000 työpaikkaa viimeisen neljän vuoden aikana. Menetykset ovat siinä mielessä pysyviä, etteivät ne suhdanteiden parantuessa tule takaisin. Maamme on siksi taas kerran jälleenrakennettava uudelleen”.
Jälleenrakennus vaatii Vapaavuoren mukaan ennen kaikkea kykyä uudistua ja luoda uusia työpaikkoja menetettyjen tilalle.
“Urakka ei ole helppo ja tulee viemään paljon aikaa. Olennaista on saada käynnissä oleva salakavala näivettymisen kierre pysäytettyä ja käännettyä kehitys positiiviseksi tekemisen meiningiksi.”
Vapaavuoren mukaan valtiovalta ei voi päättää millä aloilla uutta kasvua syntyy, vaan sen tehtävä on luoda edellytyksiä uudistumiselle ja kaikenlaiselle liiketoiminnalle.
“Keskeistä on usko työhön ja usko siihen, että uutta työtä syntyy, kunhan valtiovalta osaltaan on riittävän pitkäjänteisellä ja ennakoitavalla tavalla luomassa suotuisaa liiketoimintaympäristöä ja positiivista henkeä.?