Puolus­tus­va­lio­kunta on julkis­ta­nut yksi­mie­li­sen mietin­tönsä puolus­tus­se­lon­teosta. Itse puolus­tus­se­lon­teko on valmis­teltu hyvin avoi­mella parla­men­taa­ri­sella tavalla, ja kiitos yksi­mie­li­sestä mietin­nöstä kuuluu koko valio­kun­nalle ja puolus­tus­mi­nis­te­rille. 

Sisäl­löl­tään selon­teko on laadu­kas ja antaa konkreet­ti­set suun­ta­vii­vat Suomen puolus­tuk­selle seuraa­vaksi kymme­neksi vuodeksi. Sen toimeen­pa­nolla varmis­te­taan, että Suomen puolus­tus­kyky vastaa toimin­taym­pä­ris­tön vaati­muk­siin. Puolus­tus­po­li­tiik­kamme päämää­ränä on vahvis­taa Suomen kansain­vä­listä asemaa, turvata valtiol­li­nen itse­näi­syy­temme sekä alueel­li­nen koske­mat­to­muu­temme kaikissa olosuh­teissa.

Suomen puolus­tuk­sen toimin­taym­pä­ristö säilyy jännit­tei­senä ja vaikeasti enna­koi­ta­vana. Turval­li­suus­ti­lan­tee­seen vaikut­ta­vat erityi­sesti Venä­jän, Yhdys­val­to­jen ja Kiinan väli­nen kilpai­lua­se­telma.

Vaikka sodan uhka lähia­lueil­lamme tai voiman­käyttö meitä kohtaan olisi epäto­den­nä­köistä, elämme vaaral­li­sia aikoja. Voima­po­li­tiikka ja asevoi­mien hyödyn­tä­mi­nen geopo­liit­tis­ten tavoit­tei­den ajami­seksi ovat ajan­koh­tai­sia ilmiöitä myös Euroo­passa.

Olemme viime aikoina todis­ta­neet tästä esimer­kin, kun tilanne Ukrai­nan ja Venä­jän väli­sellä rajalla on kiris­ty­nyt. Tapah­tu­mat ovat osoit­ta­neet, miten jännit­teet Euroo­pan turval­li­suu­dessa kulkeu­tu­vat myös Pohjois-Euroop­paan ja voivat nopeasti muut­taa asetel­man kireäksi. 

Itäme­ren ja arkti­sen alueen sekä Pohjois-Atlan­tin meri­rei­tit onkin nähtävä yhtenä soti­las­stra­te­gi­sena koko­nai­suu­tena – ja tässä koko­nai­suu­dessa Suomi muodos­taa osansa halusimme tai emme. Tästä syystä meidän on ymmär­ret­tävä, mitä eri ilman­suun­nissa lähia­luei­demme turval­li­suu­desta ajatel­laan.

Jännit­tei­sessä toimin­taym­pä­ris­tössä kump­pa­nei­den merki­tys Suomelle onkin tullut aiem­paa tärkeäm­mäksi ja avoi­mem­maksi. Suomi harjoit­taa kansain­vä­listä puolus­tusyh­teis­työ­tään niin monen­vä­li­sesti, pienem­missä maaryh­missä kuin kahden­vä­li­sesti.

Selon­teko ilmai­see hyvin selkeästi sen, mitä Suomi kansain­vä­li­sellä yhteis­työl­lään tavoit­te­lee: puolus­tus­ky­kymme tuke­mista, ennal­taeh­käi­sy­ky­kyä ja pelo­tetta sekä tarpeen mukaan soti­laal­li­sen avun anta­mista ja vastaa­not­ta­mista. Kaikki tämä, mukaan lukien kansain­vä­li­nen harjoi­tus­toi­min­tamme, palve­lee Suomen tarpeita ja puolus­tusta. Tämän on oltava selkeää meille kaikille.

Yhteis­työ tapah­tuu Suomen kansal­lis­ten intres­sien mukai­sesti. Puolus­tusyh­teis­työmme pain­opis­teenä ovat­kin sellai­set maat, jotka olisi­vat krii­si­ti­lan­teessa Suomen puolus­tuk­sen näkö­kul­masta merkit­tä­viä toimi­joita Pohjois-Euroo­passa ja Itäme­ren alueella. Erityis­a­se­massa meidän kannal­tamme ovat varsin­kin Yhdys­val­lat, Ruotsi ja muut Pohjois­maat kuten Norja.

Lisäksi meille tärkeää on Euroo­pan unio­nin puolus­tusu­lot­tu­vuu­den ja turva­lausek­kei­den kehit­tä­mi­nen. Vaikka unio­nin turval­li­suusu­lot­tu­vuus kehit­tyy tuskas­tut­ta­van hitaasti, se ei ole syy tinkiä kunnian­hi­moista. Maailma kaipaa nyt monin tavoin vahvem­paa Euroop­paa ja siksi myös turval­li­suus- ja puolus­tus­po­li­tii­kan työka­lu­pak­kia on määrä­tie­toi­sesti edis­tet­tävä.

Yhtä tärkeää vallit­se­vissa olosuh­teissa on yhteis­työmme Naton kanssa. Vaikka emme ole Naton jäsen, meillä on kaikki syyt käydä tiivistä poliit­tista vuoro­pu­he­lua toimin­taym­pä­ris­tömme kehi­tyk­sestä. Luon­nol­li­sesti vielä parempi olisi, mikäli olisimme Naton jäsen­maa. Kokoo­mus on kannat­ta­nut jäse­nyyttä vuodesta 2006 lähtien ja tämä linja pitää edel­leen.

Maan­puo­lus­tuk­semme kivi­jalka on ylei­nen asevel­vol­li­suus ja reser­vi­läis­jär­jes­telmä. Suomen on kaikissa olosuh­teissa pidet­tävä huolta maan­puo­lus­tuk­sen resurs­sien riit­tä­vyy­destä. Viime kädessä vastuun Suomen puolus­tuk­sesta kanta­vat suoma­lai­set itse. Maan­puo­lus­tus­jär­jes­tel­määmme on kehi­tet­tävä siten, että mahdol­li­sim­man monella haluk­kaalla on mahdol­li­suus osal­lis­tua maan­puo­lus­tus­työ­hön.

On myös oikein, että selon­teossa tunnis­te­taan muut­tu­van toimin­taym­pä­ris­tön haas­teet. Tekno­lo­gi­sen kehi­tyk­sen ja laajen­tu­vien vaikut­ta­mis­kei­no­jen myötä puolus­tuk­semme ensim­mäi­nen rintama ei vält­tä­mä­kään alakaan enää Suomen rajoilta vaan paljon kauem­paa. On myös hyvä tiedos­taa, että raja rauhan­ajan ja sota­ti­lan välillä ei ole selkeä, vaan tänä päivänä se voi olla hyvin­kin hämärä ja vaikea­sel­koi­nen. Siksi erityi­sesti kyber-, avaruus- ja ennen kaik­kea laaja-alai­sen vaikut­ta­mi­sen uhkiin varau­dut­taessa ja näitä kyvyk­kyyk­siä kehi­tet­täessä on yhteis­työn sivii­liyh­teis­kun­nan kanssa oltava tiivistä.

Suomi on maa, joka ensi­si­jai­sesti huoleh­tii kansal­li­sesta puolus­tuk­ses­taan, mutta samalla kehit­tää kansain­vä­listä puolus­tusyh­teis­työ­tään päät­tä­väi­sesti. Ajan­ta­sai­nen ja verkot­tu­nut puolus­tus, yhdessä viisaan ulko­po­li­tii­kan kanssa kulke­vat käsi kädessä ja luovat turval­li­suu­temme perus­tan. Tätä vies­tiä meidän on syytä koros­taa niin kansal­li­sesti kuin kansain­vä­li­ses­ti­kin.

Ryhmä­puhe, Jukka Kopra /​ Valtio­neu­vos­ton puolus­tus­se­lon­teko 7.12.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa