Hyvät kuuli­jat,

Tarkoi­tuk­seni on tänään katsoa eteen­päin. Siihen, mitä tarvi­taan että Suomi on maail­man paras maa elää myös 10 vuoden päästä. Miten autamme ihmi­siä toteut­ta­maan unel­mi­aan koro­nan jälkei­sessä Suomessa? Ja miten teemme sen rehel­li­sesti, ei haave­ku­viin taker­tuen tai lapsilta lainaa­malla.

Pääl­lim­mäi­seksi nousee osaa­mi­sen vahvis­ta­mi­nen. Korkea osaa­mi­nen on tehnyt Suomesta tieto­yh­teis­kun­nan. Huip­pu­ta­son osaa­mi­nen antaa meille eväät selvitä voit­ta­jina koro­nan vahvis­ta­mista tren­deistä. Ensim­mäi­nen askel osaa­mi­sen polulla on, että Suomen 3 miljar­din osuus EU:n elpy­mis­ra­has­tosta tulee ohjata maksi­maa­li­sesti osaa­mi­sen vahvis­ta­mi­seen. Vähin­tään miljardi euroa tulee ohjata suoma­lais­ten korkea­kou­lu­jen pääomit­ta­mi­seen.

Elpy­mis­ra­has­toa ei ole tieten­kään halli­tus­oh­jel­massa. Mutta ei sieltä löydy 100 000 uutta työpaik­kaa­kaan. Vaikka se vähin­tään tarvit­tai­siin, jotta halli­tus­oh­jel­man tavoite 75 prosen­tin työl­li­syy­sas­teesta voitai­siin tässä tilan­teessa saavut­taa. Halli­tuk­sen ohjel­malta on pohja pois ja se on halli­tuk­sen suun­nal­ta­kin myön­netty. Vaadimme, että halli­tus tuo selkeän uudis­te­tun halli­tus­oh­jel­man tiedon­an­tona edus­kun­nan käsi­tel­tä­väksi.

Ajat­te­lin sanoa muuta­man sanan myös tästä syksystä. Siitä miten voimme yhdessä varmis­taa, että Suomi pärjää korona-toimissa jatkos­sa­kin.

***

Mutta pala­taan ensin hetkeksi kesän tunnel­miin. Ei kesä ole sentään yhtä surua ja uhkaa ollut. Moni suoma­lai­nen on löytä­nyt lisää onnea elämäänsä. Väli­me­ren sijaan mielessä on tuntu­rien, järvien, metsien ja saaris­ton värejä ja tuok­suja. Luon­non merki­tys on löydetty.

Saaris­to­meri on huikea helmi. Saaris­to­meri on myös se osa Suomen luon­nosta, joka on eniten sairas – jota meidän ihmis­ten aiheut­ta­mat muutok­set eniten rasit­ta­vat.

On yksi asia, jota emme tässä kohtaa kaipaa tippaa­kaan. Se on syyt­tely. Ei ole oikein syytellä maan­vil­je­li­jöitä, jotka teke­vät parhaansa maail­man puhtaim­man ruoan eteen.

Syyt­te­lyn sijaan tarvit­semme toimia, joissa yhdis­tyy maata­lou­den ja vesis­tön etu. Appiu­kon koti­ti­lan lähellä virtaa Uske­lan­joki. Siellä havait­tiin viime talvena monin­ker­tai­set fosfo­ri­pi­toi­suu­det aiem­paan nähden. Syy on roudat­to­massa talvessa. Talvi­sa­teissa arvo­kas pelto­maa valuu vähit­täin jokiin. Sille meidän on korkea aika tehdä enem­män. Se on sekä maata­lou­den että vesien etu.

Halli­tus­oh­jelma lupaa ravin­ne­kier­ron ja vesien­suo­je­lun hank­kei­siin sinänsä tuntu­van summan – yhteensä yli 250 miljoo­naa euroa vaali­kau­della. Mutta nyky­me­nolla se valuu satoi­hin liian pieniin hank­kei­siin. Sillä menolla mikään ei ratkai­se­vasti muutu.

Asian­tun­ti­jat MTK:sta Suomen ympä­ris­tö­kes­kuk­seen ovat yhtä mieltä siitä, että vaiku­tusta voi saada jos voimat keski­te­tään muuta­maan keskei­seen toimen­pi­tee­seen. Käytän­nössä otsi­kot ovat silloin seuraa­vat: eläin­ti­lo­jen lannan ravin­tei­den kier­toon saami­nen, peltoi­hin aiem­min kerty­neen ylira­vin­teen pysyvä sito­mi­nen ja ravin­tei­den laaja­mit­tai­nen pois­ta­mi­nen suoraan vesis­töistä esimer­kiksi ranta­ruo­vi­koi­den niitolla ja pois vien­nillä.

Pyydämme halli­tuk­selta ryhtiä: kootaan Itämeri-panok­set muuta­maan asian­tun­ti­joi­den mielestä tärkeim­pään asiaan ja paik­kaan! Tarjo­taan Saaris­to­me­relle mahdol­li­suus paran­tua ja suoma­lai­sille nähdä muutos jo meidän aika­namme.

Hyvät ystä­vät,

Katso­taan hetki elämää tänä syksynä. Juri­di­nen poik­keus­tila on päät­ty­nyt. Suoma­lais­ten arki on kuiten­kin poik­keus­ti­lassa. Lapsi­per­heissä pelkäämme soit­toa päivä­ko­dista tai koulusta. Puhelu voi johtaa jopa viikon koti-karan­tee­nin testaus­jo­no­jen vuoksi. Korkein­taan 12-vuotiaita koulu- ja päivä­ko­ti­lap­sia on yli 600 000. Nyky­oh­jeet ja testi­ruuhka ovat mahdo­ton yhtälö, kun fluns­sa­kausi kunnolla alkaa.

Koko­nai­suu­tena Suomi on toki selvin­nyt muihin verrat­tuna hyvin. Korona-tilanne on useim­missa maissa selvästi huonompi. Ei käy kuiten­kaan kiel­tä­mi­nen, etteikö maas­samme olisi tehty myös virheitä koro­na­ti­lan­teen hoidon suhteen. Viisas etsii epäon­nis­tu­mi­sensa ja oppii niistä. Jo hiih­to­lo­mien jälkeen tiedet­tiin, että Suomeen lentä­vät ovat tartun­to­jen ensi­si­jai­nen alku­lähde. Silti kesti koko maalis­kuun ennen kuin Helsinki-Vantaalle saatiin edes jonkin­lai­set koor­di­noi­dut toimet tämän riskin eris­tä­mi­seksi. 

Nyt meillä on jälleen epäsel­vyyk­siä Suomeen lentä­viä koske­vissa käytän­nöissä. Virheet ovat inhi­mil­li­siä uuden­lai­sen krii­sin alku­tai­pa­leilla. Virhei­den myön­tä­mi­nen ja niistä opiksi otta­mi­nen on menes­tyk­sen salai­suus.

Vaih­te­le­vat karan­teeni-käytän­nöt Turun ja Helsinki-Vantaan välillä. Epäsel­vyy­det lento­jen rajoit­ta­mi­sissa ja testiin ohjaa­mi­sissa. Se, että näin tapah­tuu puoli vuotta alun jälkeen. Tämä kertoo siitä, että korona-krii­sin virka­joh­to­ryhmä ei vielä­kään toimi ja sellai­nen tarvi­taan. Pyydämme halli­tusta varmis­ta­maan ja osoit­ta­maan, että meillä on virka­joh­don ryhmä, joka kyke­nee ratko­maan myös minis­te­riö­ra­jat ylit­tä­vät kysy­myk­set enna­koi­vasti, ripeästi ja tehok­kaasti. Oikeasti toimi­van kokoon­pa­non nimeä­mi­nen ei enää saa kaatua arvo­val­ta­ky­sy­myk­siin.

Veto­simme viikko sitten päämi­nis­teri Mari­niin, että hän kutsuisi edus­kun­ta­puo­luei­den johdon koolle selvit­tä­mään tilan­netta. Päämi­nis­teri on vastan­nut pyyn­töömme ja kokoon­numme ensi viikolla pöydän ympä­rille. Kiitos siitä!

Olemme yhtä mieltä testaa-jäljitä-eristä stra­te­giasta. Se on meidän kansal­li­nen oljen­kor­temme. Sen avulla haluamme selvitä syksystä ilman kevään tapaista koulu­jen ja työpaik­ko­jen sulkua. Ja siihen kannat­taa siksi myös panos­taa. Pullon­kau­lat pitää purkaa enna­koi­den. Satsauk­set nope­aan testauk­seen maksa­vat itsensä takai­sin hetkessä. Yksi­kin lisä­päivä karan­tee­nissa testi­su­man takia maksaa Suomelle satoja miljoo­nia euroja, jos se kosket­taa vuorol­laan jokaista työi­käistä.

Budje­teissa testaa­mi­nen täytyy erot­taa omaksi koko­nai­suu­dek­seen. Testaa­mi­nen ei saa pakot­taa kuntia ja sairaan­hoi­to­pii­rejä leik­kaa­maan muusta normaa­lista tervey­den­huol­losta. Hoito­velka uhkaa venyä tavalla, joka on kohta­lo­kas jopa useam­malle kuin korona itses­sään. Monien mielen­ter­veys on myös erityi­sellä koetuk­sella. Tera­pia­ta­kuun toteut­ta­mi­nen tulisi nyt akuut­tiin tarpee­seen!

Hyvät kuuli­jat,

Kyllä tästä yhdessä selviämme. Lopulta pande­miat hellit­tä­vät aina. Ja lääke­tiede on edis­ty­neem­pää kuin koskaan ennen. Mutta minkä­laista elämä on koro­nan jälkeen? Mitkä tren­dit vahvis­tu­vat? Siinä keskei­nen kysy­mys tämän syksyn päätök­sen­te­ki­jälle. Jos siis halu­taan auttaa suoma­lai­sia pärjää­mään ja toteut­ta­maan unel­mi­aan 2020-luvun maail­massa. Se olkoon kokoo­muk­sen motto. Mahdol­li­sim­man monelle tilai­suus löytää yksi­löl­li­nen unel­mansa ja toteut­taa sitä.

Etätyö yleis­tyy pysy­västi. Miten se muut­taa kaupun­ki­ti­laa? Minkä­laista liik­ku­mista tarvit­semme enem­män, minkä­laista vähem­män? Kenties moni olisi nyt halu­kas kokei­le­maan asumista aidosti kahdella paik­ka­kun­nalla: kaupun­gissa ja maalla. Pitäi­sikö etsiä puit­teita sille, että lasten koulun tai muiden perheen palve­lui­den sijainti voisi vaih­della tai jakau­tua kahden paik­ka­kun­nan välillä nykyistä jous­ta­vam­min? Help­poja ratkai­suja ei ole, mutta vastausta kannat­taa etsiä. Sen löyty­mi­nen voisi auttaa montaa suoma­laista elämään unel­mi­aan todeksi, ja samalla tasa­pai­not­taa alue­ke­hi­tystä terveellä tavalla.

Yksi lienee varmaa. Digi­ta­li­saa­tio kiih­tyy teol­li­suu­dessa ja palve­luissa. Verk­ko­kauppa yleis­tyy. Amma­tit muut­tu­vat tällä vuosi­kym­me­nellä nopeam­min kuin ennen koro­naa oli syytä uskoa. Ja ne muut­tu­vat osaa­mis­val­tai­sem­paan suun­taan. Meille se on mahdol­li­suus, jossa olemme ennen­kin pärjän­neet. Mutta se muut­tuu uhaksi, jos emme nyt pidä huolta vahvuuk­sis­tamme.

Siksi Kokoo­mus ehdot­taa, että osaa­mi­sen vahvis­ta­mi­nen otetaan tässä ajassa poli­tii­kan keski­öön. Rahaa ei tässä­kään tilan­teessa riitä kaik­keen, mutta osaa­mi­sen pitää olla pääl­lim­mäi­senä, kun sitä jaetaan. Ensim­mäi­senä aske­leena EU:n elpy­mis­ra­has­ton Suomen saanto, noin 3 miljar­dia euroa, tulee ohjata maksi­maa­li­sesti koulu­tuk­seen ja tutki­muk­seen. Suomi pääsi hyvin kiinni digi­ta­li­saa­tion ensim­mäi­seen aaltoon, kun meillä ymmär­ret­tiin tukea alan tuote­ke­hi­tystä 1980 -ja 90-luvuilla. Nyt ehdo­tamme sovit­ta­vaksi kaik­kien puoluei­den linjauk­sen, että julki­sia T&K-panoksia noste­taan 100 miljoo­nalla eurolla vuodessa koko vuosi­kym­me­nen ajan.

Digi­ta­li­saa­tio tulee osumaan myös koulu­tuk­seen itseensä. Opis­ke­li­jat tottui­vat keväällä etäkurs­sei­hin. Digi­taa­li­nen opetus ottaa parhail­laan harp­pauk­sia eteen­päin. Peter Vester­backa puhui muutama vuosi sitten minulle siitä, että suoma­lais­ten yliopis­to­jen pitäisi keskit­tyä netti­kurs­sien myymi­seen globaa­listi. Pidin sitä enim­mäk­seen haihat­te­luna. En enää. Nyt pidän sitä enim­mäk­seen järki­pu­heena, jopa kohta­lon­ky­sy­myk­senä.

Suoma­lai­sille korkea­kou­luille netti­kurs­sit ovat mahdol­li­suus kasvaa oikeasti globaa­leiksi koulut­ta­jiksi. Hienoa tässä on myös se, että meidän lapsil­lemme aukeaa mahdol­li­suuk­sia, kun koko maail­man kurs­si­tar­jo­tin on auki Suomesta käsin, aina­kin joil­la­kin ehdoin. Mutta korkea­kou­luil­lemme se tarkoit­taa, että Suomessa tuotet­tu­jen kurs­sien pitää olla yhtä hyviä kuin netistä löyty­vät verro­kit. Suoma­lais­ten oppi­lai­tos­ten kohtaama kilpailu kiris­tyy.

Ja sen haas­teen­han me suoma­lai­set otamme vastaan ja näytämme maail­malle. Siinä oikea asenne. Sitä suurem­malla syyllä ehdo­tamme, että EU:n elpy­mis­ra­has­ton varoista vähin­tään miljardi euroa satsa­taan suoma­lais­ten korkea­kou­lu­jen pääomit­ta­mi­seen. Se tarkoit­taa yliopis­toille ja ammat­ti­kor­kea­kou­luille pesä­mu­naa, käytän­nössä osak­keita ja muuta tuot­ta­vaa omai­suutta, jonka raha­vir­ralla ne voivat raken­taa vahvis­tu­vaa tule­vai­suutta.

Osaa­mi­sen Suomi ei synny vain tutki­muk­sen huipulla. Tarvit­semme yhtä lailla maail­man parasta ammat­tio­saa­mista ja yleis­si­vis­tystä. Jokai­nen nuori on pidet­tävä osaa­mi­sen rattailla mukana. Jokai­selle lapselle ja nuorelle on luotava innos­tus oppi­mi­seen läpi elämän. 

Kokoo­mus vaatii ja tukee niitä uudis­tuk­sia, joissa saadaan eniten vähen­net­tyä koulu­tuk­sen keskeyt­tä­nei­den määrää. Haluamme, että jokai­nen suorit­taa toisen asteen tutkin­non. Olemme valmiita satsaa­maan tavoit­teen saavut­ta­mi­seen vähin­tään saman summan kuin halli­tus­kin. Mutta emme pidä ratkai­suna sitä, että keski­ty­tään sito­maan nuori oppi­lai­tok­seen kirjoille täysi-ikäi­syy­teen asti ilman, että este­tään häntä tipah­ta­masta vailla tutkin­toa ulos sen jälkeen. Lähes kaikki nuoret­han hakeu­tu­vat jo nyky­ään perus­kou­lun jälkeen toiselle asteelle, koska se on järke­västi säädetty edel­ly­tyk­seksi työmark­ki­noi­den tuki­jär­jes­tel­mään pääsylle. Eli toisen asteen aloit­ta­mis­vel­vol­li­suus meillä jo on. Ongelma on, että sieltä pudo­taan eri syistä kesken pois.

Eivätkä pudok­kuu­den lopet­ta­mi­seen vara­tut rahat saa huveta siihen, että ostamme koulu­tar­vik­keita valtao­sin sellai­sille nuorille, joiden tutkin­non saami­nen on kiinni aivan muusta kuin tarvi­ke­ku­luista. Selvi­tys­ten perus­teella toisen asteen koulu­tuk­sen kulut ovat keskei­nen tekijä opis­ke­lun keskeyt­tä­mi­selle harvem­min kuin joka kymme­nen­nessä tapauk­sessa. Ei ilmai­sissa koulu­kir­joissa ja koulu­mat­koissa mitään pahaa ole, mutta keski­tyt­täi­siinkö ensin ratko­maan niitä syitä, joiden takia aivan liian moni jättää tutkin­tonsa kesken?

Toisen asteen uudis­tuk­sissa on tartut­tava oppi­mi­sen haas­tei­den juuri­syi­hin. Tarvi­taan pien­ryh­mä­ope­tusta, opinto-ohjausta, kuraat­to­reita. On autet­tava jokaista nuorta löytä­mään oma unel­mansa ja toteut­ta­maan se. Jokai­sella on oltava mahdol­li­suus kasvaa täyteen poten­ti­aa­liinsa.

Koulu­tuk­seen vara­tut määrä­ra­hat on laitet­tava opetuk­sen laadun vahvis­ta­mi­seen, ei koulu­kir­joi­hin ja -kulje­tuk­siin. Joka vuosi perus­kou­lun päät­tää jopa 6000 nuorta ilman riit­tä­viä perus­tie­toja ja -taitoja. Näiden nuor­ten ongel­mien ehkäisy ajoissa ovat keskei­nen kysy­mys toisen asteen läpäi­syssä. Tarvit­semme todel­li­sia koulu­tusuu­dis­tuk­sia, joita halli­tus ei ole vali­tet­ta­vasti toteut­ta­massa.

Juuri tällä hetkellä näkymä on se, että Vanha­sen budjet­tie­si­tys pyyh­kisi pois jo aiem­min määrä­ajaksi luva­tut rahat noin 1000 opet­ta­jan palk­kaa­mi­seen ammat­tiop­pi­lai­tok­siin. Vain mahti­pon­ti­nen mutta pudok­kuu­den syyt ohit­tava oppi­vel­vol­li­suus on sitkeästi listoilla.

Hyvät kokoo­mus­lai­set,

Sensaa­tio­ha­kui­nen popu­lismi ja iden­ti­teet­ti­po­li­tiikka haas­taa meidät kysy­mään, mihin Kokoo­musta tarvi­taan? Missä me olemme jotain eniten?

Kokoo­mus on se, joka luo rehel­listä, kestä­vää perus­taa hoitoon pääsylle, maail­man parhaalle koulu­tuk­selle, polii­sien palk­kaa­mi­selle ja sille, että suoma­lai­set voivat toteut­taa unel­mi­aan ylpeästi ilman, että ne tukeh­tu­vat raken­teel­li­seen työt­tö­myy­teen tai kohtuut­to­miin veroi­hin.

Meitä yhdis­tää halu uudis­taa yhteis­kun­taa kestä­vällä tavalla.

Miksi puhumme sinnik­käästi työl­li­syy­destä ja talou­desta? Siksi, että pelissä on 400 000 työt­tö­män suoma­lai­sen mahdol­li­suus toteut­taa unel­mi­aan! Nyt heitä on 200 000 suoma­laista enem­män kuin vuosi sitten. Lisäys tukiin paran­taa vaikeaa elämää. Mutta se ei auta työtöntä omille jaloil­leen. Se ei anna hänelle uutta mahdol­li­suutta tuntea ylpeyttä, löytää miele­käs rooli ja toteut­taa unel­mi­aan. Siihen tarvi­taan työpaikka. Meillä työn suhteen rikkou­tu­neita unel­mia on jo 30 vuotta ollut selvästi enem­män kuin muissa Pohjois­maissa.

Viime vuosi­kym­me­nien korkeaa työt­tö­myyttä lukuun otta­matta suoma­lai­nen hyvin­vointi on huikea menes­tys­ta­rina. Työl­lis­ten­kin tarina jatkuu onnel­li­sesti vain, jos kahdek­san kymme­nestä työi­käi­sestä on töissä vuosi­kym­me­nen loppuun mennessä. Työl­li­syys ratkai­see valtao­sin sen, miltä tämän vuosi­sa­dan aukeama Suomen talous- ja sosi­aa­li­his­to­riassa näyt­tää. Miltä koulut näyt­tä­vät vuosi­kym­me­nen päästä? Se riip­puu työl­li­syy­destä. Onko silloin hoito­ta­kuu? Kysy työl­li­syy­destä. Entä hoita­ja­mi­toi­tus. Riip­puu työl­li­syy­destä. Oliko korona-vuoden ennä­tys­vel­kaan­tu­mi­nen uhka­pe­liä itse­näi­syy­dellä? Ajau­tuuko Suomi yli 100 prosen­tin velka­suh­tee­seen ja Krei­kan tielle? Vastaus riip­puu työl­li­syy­destä.

Halli­tus­oh­jel­man mukai­nen tähtäin 75 prosen­tin työl­li­syy­sas­tee­seen edel­lyt­täisi noin 100 000 työsuh­teen lisäystä. Mutta onko­han täällä ketään, joka löisi vetoa sen puolesta, että syys­kuun budjet­ti­rii­hen päätök­sillä oltai­siin siir­ty­mässä tuolle uralle? Ei. Matti Vanha­nen teki kohta­lok­kaan virheen sisäl­lyt­täes­sään halli­tus­oh­jel­man keskei­set meno­li­säyk­set budjet­tie­si­tyk­seensä ilman, että edel­lytti ensin riit­tä­viä työl­li­syys­pää­tök­siä ehtona meno­li­säyk­sille.

Tämä on todella surul­lista. Erityi­sesti sitä taus­taa vasten, että kesä­kuussa valtio­va­rain­mi­nis­teri Vanha­nen vannoi edus­kun­nan edessä, että edessä oleva sopeu­tus on tehtävä samaan aikaan ja pääl­lek­käin koro­naan liit­ty­vien elvy­tys­toi­mien kanssa. Vanha­nen sanoi sana­tar­kal­leen, että hän ei näe mahdol­li­seksi sitä, että vuoteen 2023 odotet­tai­siin ja silloin ruvet­tai­siin kerto­maan mark­ki­noille mitä aiomme tehdä. Maamme valtio­va­rain­mi­nis­teri antoi lupauk­sen siitä, että työl­li­syys­teot näky­vät jo syksyn budjet­ti­rii­hessä.

Mutta nyt SDP:n tuoreen puheen­joh­ta­jan Sanna Mari­nin ei enää tarvin­nut edes palata kesä­kuun uhkauk­seensa nostaa yrit­tä­jien vero­tusta, jos Keskusta vaatii meno­jen ja tulo­jen tasa­pai­noa. Keskusta näyt­tää antau­tu­neen vaikei­den työl­li­syy­suu­dis­tus­ten ja sitä myöten velan suhteen tais­te­luitta.

Dema­rit saat­toi­vat puolue­ko­kouk­ses­saan keskit­tyä työn lisää­mi­sen sijaan sen vähen­tä­mi­seen. He ehdot­ta­vat työajan kaava­maista lyhen­tä­mistä kuuteen tuntiin päivässä. Nime­no­maan tässä keskus­joh­toi­suu­dessa taitaa olla ero maail­man­ku­vas­samme, vaikka olemme puheen­joh­taja Mari­nin kanssa melko saman ikäi­siä. Päämi­nis­teri haavei­lee 2020-luvul­le­kin kolmi­kan­taista mahti­pää­töstä yhtei­sestä työn ja vapaa-ajan kaikille oikeasta määrästä. Itse tavoit­te­len sitä, että suoma­lai­set voisi­vat valita työn ja vapaa-ajan välillä entistä yksi­löl­li­sem­min – kokea ylpeyttä omista valin­nois­taan, toteut­taa itse unel­mi­aan, huomioida parem­min perheensä tarpeet koski­vat ne sitten ensim­mäi­senä toimeen­tu­loa tai yhteistä aikaa. Totta­kai tuot­ta­vuu­den kasvat­ta­mi­sen pitää hyödyt­tää palkan­saa­jaa – mutta sillä tavalla kuin hän haluaa ja varsin­kin aikana jolloin tuot­ta­vuus kasvaa.

Jous­toa ja osa-aika­työtä tarvi­taan lisää, mutta ylhäältä tuleva 6 tunnin työajan mahti­käsky olisi vieras ajatus useim­milla työpai­koilla. Se näkyisi väis­tä­mättä työn karkaa­mi­sena ulko­maille tai kuukausi­pal­kan laskuna.

Marin tosin lupaa, että työaika keve­nisi palk­kaan koske­matta. Kun kerran niin kävi aika­naan viisi­päi­väi­seen työviik­koon siir­ryt­täes­sä­kin. Niin, aika­naan. Mari­nin vertauk­sessa tullaan siihen, mitä eroa on haave­ku­viin taker­tu­mi­sella ja tosi­asioi­hin nojaa­valla mahdol­li­suuk­sien luomi­sella. Viisi­päi­väi­seen työviik­koon siir­ryt­täessä työi­käis­ten osuus suoma­lai­sista kasvoi kohis­ten. Suomi oli myös kiinni ottaja, jonka tuot­ta­vuus parani monin­ker­taista tahtia. Nyt työi­käis­ten osuus supis­tuu ennen näke­mä­töntä tahtia ja tuot­ta­vuus mate­lee. Muut kuin Marin miet­ti­vät päänsä puhki, miten työtä saatai­siin jostain lisää, jotta hyvin­voin­tiyh­teis­kunta voitai­siin pelas­taa.

Sinänsä halli­tus näyt­tää jo löytä­neen keinon kannus­taa vähen­tä­mään työn­te­koa. Vanha­sen budjet­tieh­do­tuk­sessa palkan­saa­jien vero­kiila näyt­täisi nouse­van ensi vuonna noin 500 miljoo­nalla eurolla. Esimer­kiksi hoita­jan palkasta jäisi käteen noin 180 € vähem­män vuodessa, jos koko­nais­ve­roas­teen anne­taan kiris­tyä. Kesällä Vanha­nen puhui erityi­sestä keven­nyk­sestä eläke­läis­ten teke­män palk­ka­työn vero­tuk­seen. Taisi olla mätä­kuun juttu sekin. Vanha­sen budjet­tieh­do­tuk­sessa sitä ei näy.

Me kokoo­mus­lai­set esitimme viikko sitten listan työl­li­syy­suu­dis­tuk­sista, joilla pääs­täi­siin 100 000 työsuh­teen lisäyk­seen ulko­puo­lis­ten arvioi­den perus­teella. Emme esit­tä­neet sitä siksi, että listamme olisi ainoa oikea. Esitimme sen siksi, että on turha väit­tää työt­tö­mien jaloil­leen nosta­mista ja Suomen pelas­ta­mista mahdot­to­maksi. Mutta löytyykö rohkeutta?

Halli­tuk­sen nykyi­sellä soutu­ryt­millä ei päästä oikealle reitille. Halli­tus­oh­jel­malta on mennyt pohja monel­la­kin tavalla. Siinä on paljon panos­tuk­sia, mutta ne pitäisi suun­nata uudel­leen koro­nan jälkei­sen maail­man haas­tei­siin. Ennen kaik­kea osaa­mis­harp­pauk­seen. Halli­tus­oh­jel­massa on oikea 75 prosen­tin väli­ta­voite työl­li­syy­sas­teelle, mutta keino­jen viri­tys oli pielessä jo alun perin. Koro­nan jälkeen perusta on pettä­nyt koko­naan alta.

Hyvät ystä­vät,

On tälle itse­pe­tok­selle myös vaih­toehto. Voidaan tehdä korjaus­liike. Se alkaa tosi­asioi­den tunnus­ta­mi­sesta halli­tus­oh­jel­man tasolla. Halli­tus­oh­jelma on kirjoi­tet­tava uudel­leen. Onhan halli­tuk­ses­ta­kin sanottu, ettei halli­tus­oh­jelma ole enää sellai­se­naan voimassa. Mutta jos kysyt, että koska se halli­tus­oh­jel­man uudis­tus tehdään, ja mitä se oikeasti tarkoit­taa, vastauk­set vaih­te­le­vat ja niitä yhdis­tää lähinnä epämää­räi­syys. 

Ehdo­tamme, että halli­tus laatii selkeästi uudis­te­tun halli­tus­oh­jel­man ja antaa sen tänä syksynä edus­kun­nan hyväk­syt­tä­väksi. Muussa tapauk­sessa meillä on halli­tus, jonka tosia­sial­li­nen ohjelma on jotain muuta kuin se ohjelma, jolle edus­kun­nan enem­mistö on anta­nut hyväk­syn­tänsä. Halli­tus, joka ei enää itse­kään usko siihen ohjel­maan, jolla se haki luot­ta­muk­sensa edus­kun­nassa alle vuosi sitten. Uuden ohjel­man on perus­tut­tava osaa­mi­seen ja työl­li­syy­teen – ei vain tavoit­teissa vaan pitää pystyä sopi­maan tepsi­vistä keinoista tosi­asioi­den ja vaikei­den­kin valin­to­jen tasolla.

Hyvät kuuli­jat,

Tämä vuosi on osoit­ta­nut, että Suomi tosi­aan selviää mistä vaan missä tarvi­taan päät­tä­väi­syyttä ja yhte­näi­syyttä päätös­ten tasolla. Koro­nan kanssa ensim­mäi­nen tais­telu voitet­tiin, mutta se ei ollut­kaan lopun alku vaan alun loppu.

Krii­sis­sä­kin pitää voida elää ja kehit­tää maata. Se riip­puu paljon krii­si­joh­ta­mi­sen suju­mi­sesta. Ripeä toiminta lähi­päi­vien aikana saat­taa pelas­taa syksyn kouluissa, työpai­koilla ja kodeissa. Sen sijaan syksyn päätök­set voisi­vat tuoda meidät takai­sin kestä­vän kasvun uralle. Meillä olisi rohkeutta ryhtyä mitta­viin uudis­tuk­siin. Entä teillä halli­tus?

Eikö­hän kääritä hihat ja aloi­teta syksyn työt.

Edus­kun­ta­ryh­män puheen­joh­taja Kai Mykkä­sen puhe
Kokoo­muk­sen edus­kun­ta­ryh­män kesä­ko­kous 25.8.2020

Lisää sisältöä samassa kategoriassa