Kannanotto: Tulevaisuuden sosiaaliturva
Julkaistu:
Hyväksytty puoluekokouksessa 2018
Tulevaisuuden sosiaaliturva
Kokoomuksen näkemys perusturvan uudistamisesta
Sosiaaliturvan uudistamistarpeesta vallitsee suomalaisessa yhteiskunnassa laaja yksimielisyys. Seuraavan hallituksen keskeinen tehtävä on sosiaaliturvan perusteellinen uudistaminen. Tässä puoluekokousasiakirjassa arvioidaan sosiaaliturvan uudistamistarpeita ja uudistamiseen liittyviä haasteita. Asiakirjassa tuodaan selkeästi ja huolellisesti esille kokoomuksen tavoitteet ja arvovalinnat uudistuksen osalta. Keskeisiin haasteisiin esitetään kokoomuslainen ratkaisu perusturvan uudistava vastikkeellinen yleistuki.
Nykysosiaaliturva kaipaa päivitystä
Perustuslain mukaan julkisen vallan tulee turvata välttämätön toimeentulo ja huolenpito jokaiselle, joka ei kykene itse hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa. Jokaiselle tulee myös taata oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.
Kokoomus on huolissaan suomalaisesta perusturvasta. Toimiva perusturva on tasa-arvoisen yhteiskunnan tukipilari. Se on meidän jokaisen yhteinen vakuutus elämän odottamattomien ja ei-toivottujen tapahtumien ja tilanteiden varalle. Tavallisesti sosiaaliturvasta puhuttaessa erotetaan usein ensisijainen perusturva ja viimesijainen vähimmäisturva. Joskus perusturvasta puhuttaessa viitataan kaikkiin etuuksiin, jotka eivät ole ansiosidonnaisia. Myös erilaiset palvelut ja muut korvaukset katsotaan usein osaksi perusturvajärjestelmän kokonaisuutta.
Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ovat arviointiraporteissaan todenneet suomalaisen perusturvan riittämättömäksi. Raporttien viestiä on tulkittu julkisessa keskustelussa kuitenkin usein väärin johtuen juuri erilaisista perusturvan määritelmistä. THL:n raportin mukaan vuonna 2015 jokainen perusturvan varassa elävä ja tavanomaisen suuruista vuokraa maksava kotitalous olisi laskennallisesti ollut oikeutettu toimeentulotukeen lukuun ottamatta eläkeläistalouksia. Tämä johtaa nurinkuriseen tilanteeseen, jossa ensisijaiseksi tarkoitettu perusturva takaa heikomman toimeentulon kuin viimesijaiseksi tarkoitettu vähimmäisturva.
Perusturvan puutteita joudutaan siis täydentämään usein pitkäaikaisesti ja laajasti perustoimeentulotuella, joka on vastoin tuen alkuperäistä tarkoitusta auttaa tilapäisissä taloudellisissa vaikeuksissa. Tukea ei ole alkuperinkään suunniteltu esimerkiksi korvaamaan vähimmäismääräisen työttömyysturvan varassa elävän vuokramenoja pitkäaikaisesti. Toimeentulotuesta onkin muodostunut eräänlainen automaattinen ja passivoiva takuutuloloukku. Varsinkin kasvukeskuksissa, joissa tuki korvaa kalliit asumismenot tiettyyn rajaan asti kokonaan, on lyhytaikaisenkin työn vastaanottamisen kannustimet hyvin pienet. Suojaosa ja tuen sovittelu työtulojen kanssa eivät koske toimeentulotukea, vaan pienet ansiotulot otetaan huomioon jäykemmän ansiotulovähennyksen kautta.
Sosiaaliturvamme kaipaa pikaisesti uudistusta. Nykyinen järjestelmämme on rakennettu vuosikymmenten aikana pala palalta. Tavoite on ollut hyvä: auttaa ja tukea heikommassa asemassa olevia. Malli ei enää kuitenkaan palvele tarkoituksenmukaisella tavalla alkuperäistä tavoitetta. Siitä on tullut monimutkainen, monitasoinen ja byrokraattinen tilkkutäkki. Vaikeat hakuprosessit, eri tukien päällekkäisyydet, sääntötulkinnat sekä poikkeukselliset elämäntilanteet jättävät turvaan myös aukkoja tai johtavat sosiaaliturvan alikäyttöön. Sosiaaliturvaa tulee yksinkertaistaa ja selkeyttää.
Erityisen ongelmallista on, että jo pienenkin lisätyötulon seurauksena tuen maksatus voi viivästyä tai leikkaantua nopeasti, mikä ei kannusta ottamaan lyhytaikaista työtä vastaan. Ei ole työttömän, vaan järjestelmän muodostamien kannustinloukkujen vika, jos työn tekemiseen ja vastaanottamiseen ei ole kannusteita. Kannustinloukkuja on vähennettävä ja työn tekemisestä on tehtävää nykyistä kannattavampaa.
Sosiaaliturvan roolina on perinteisesti nähty vain yksilön vähimmäistoimeentulon turvaaminen sekä tuloerojen tasaaminen yksilöiden välillä ja toisaalta yksilön elämänkaaren sisällä. Digitalisaation, robotisaation ja tekoälyn kehityksen vauhdittama työn murros haastaa näkemään sosiaaliturvan perinteistä määritelmäänsä laajemmin. Nykysosiaaliturvan jäykkä jaottelu työllisiin ja työttömiin ei vastaa muuttuvan työelämän tarpeita. Sosiaaliturvan tulisi toimia yhä vahvemmin työn ja turvan joustavana yhdistäjänä, joka kannustaa ihmisiä myös satunnaisiin ja matalammin palkattuihin töihin täyden työttömyyden sijaan.
Digitaalinen muutos haastaa myös tuen hakemisen ja hakemusten käsittelyn prosesseja. Vuoden 2019 alusta käyttöönotettava kansallinen tulorekisteri mahdollistaa reaaliaikaisen tuloseurannan. Rekisteriä rakennetaan ensisijaisesti verotuksen tarpeisiin, mutta se avaa myös aivan uudenlasia mahdollisuuksia sosiaaliturvajärjestelmän kehittämiselle.
Edellä luetellut ongelmat näkyvät karulla tavalla Suomen muita Pohjoismaita selvästi alhaisempana työllisyytenä ja korkeampana rakenteellisena työttömyytenä. Tilanne on mahdoton julkisen talouden ja hyvinvointipalveluiden kestävän rahoituksen näkökulmasta, mutta kohtuuttomimmin nykyjärjestelmän ongelmat koskettavat niitä yksittäisiä henkilöitä, jotka passivoiva nykyjärjestelmämme on syrjäyttänyt työelämästä ja työmarkkinoilta. Sosiaaliturvan uudistamista tarvitaan kipeästi ratkaisemaan työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaa.
Miksi uudistaminen on vaikeaa?
Miksi sosiaaliturvauudistusta ei olla saatu jo toteutettua, vaikka kaikki eduskuntapuolueet ovat ilmaisseet tarpeen uudistukselle? Tavoitteista vallitseekin laaja yhteisymmärrys: perusturvasta halutaan nykyistä selkeämpää sekä kannustavampaa, ja sitä halutaan vahvistaa suhteessa viimesijaiseen vähimmäisturvaan. Uudistuksen vaikeudet piilevätkin keskenään vastakkaisten tavoitteiden yhteensovittamisessa sekä järjestelmän kustannuksissa.
Uudistuksen keskeisin ratkaistava kysymys liittyy työnteon kannusteiden ja pohjoismaisen suhteellisen korkealla tasolla olevan sosiaaliturvan yhteensovittamiseen. Pienempi perusturva kannustaisi työtekoon, mutta lisäisi myös monella toimeentulon ongelmia ja johtaisi sosiaalisten ongelmien syvenemiseen. Nykyistä korkeampi tuki taas torjuisi köyhyyttä, mutta toisaalta passivoisi ja vähentäisi kannustimia työntekoon. Kannustimet tehdä matalammin palkattuja töitä laskisivat, kun suunnilleen saman rahasumman saisi käteen myös tekemättä töitä. Tämä lisäisi riskiä työttömyyden pitkittymiseen ja syrjäytymiseen. Pahimmassa vaarassa olisivat esimerkiksi kouluttautumattomat nuoret ja maahanmuuttajat sekä muut väestöryhmät, joiden työmarkkina-asema olisi heikko.
Julkisuudessa on esitelty erilaisia sosiaaliturvamalleja, joissa työnteon ja työn vastaanottamisen väitetään olevan aina kannattavaa. Sekä vastikkeetonta perustuloa että negatiivista tuloveroa, jotka ovat käytännössä pienistä eroista huolimatta lopputuloksen näkökulmasta ja yleisperiaatteiltaan samanlaisia ratkaisuja, on tarjottu ihmelääkkeeksi kannustinloukkuihin.
Kokoomuksen esittämä vastikkeellinen yleistuki […] laskee ”perustulomaisesti” eli tasaisesti työtulojen noustessa [ja yhdistää] toimeentulotuen, työmarkkinatuen, peruspäivärahan sekä yleisen asumistuen.
Jotta työnteko olisi aina kannattavaa, tulisi työllisenä olemisen olla kaikissa tapauksissa taloudellisten kannustimien näkökulmasta työttömyyttä houkuttelevampaa. Kaikki kannustinongelmat tiivistyvät viime kädessä jokaisen yksilön arviointiin omasta tilanteesta työttömyyden ja työnteon välillä. Jos vapaa-ajasta luopuminen nostaa käteen jäävää tuloa vain muutamalla eurolla, ei työn hakemiselle tai tekemiselle ole riittäviä kannustimia. Kun työnteon kannustimia tarkastellaan, kiinnittyy huomio erityisesti kahteen valintaan. Ensinnäkin työttömän on arvioitava, että kannattaako hänen ylipäätään osallistua työmarkkinoille. Toinen valinta liittyy siihen, kuinka paljon henkilö haluaa tehdä töitä.
Työllistymisveroaste on tunnusluku, joka yksinkertaistettuna kuvaa summaa, jonka työtön menettää työllistyessään. Jos työllistymisveroaste on esimerkiksi 80 prosenttia, menettää henkilö työllistyessään tietyllä palkalla 80 prosenttia tulojen lisäyksestä kiristyneen verotuksen ja sosiaaliturvan tuloharkinnan vuoksi. Työllistymisveroaste kuvastaa siis työllistymisen kannustavuutta.
Efektiivinen marginaaliveroaste taas kuvaa sitä osuutta työllä ansaitusta lisäeurosta, jota henkilö ei saa itselleen verojen kiristymisen ja sosiaaliturvan pienemisen myötä. Esimerkiksi 60 prosentin efektiivinen marginaaliveroaste tarkoittaa, että seuraava tienattu euro nostaa käytössä olevia tuloja 40 sentillä. Pienempi efektiivinen marginaaliveroaste tarkoittaa siis parempia työnteon kannustimia, mutta myös suurempia sosiaaliturvan kustannuksia. Efektiivinen marginaaliveroaste kuvastaa kannustinta lisätä työskentelyä.
Työttömyysturvan 300 euron suojaosa on hyvä esimerkki tarkastella työnteon kannustavuutta. Jos henkilö saa työttömyysturvaa ja ottaa vastaan yhden 300 euron työkeikan kuukaudessa, hänen työllistymisveroasteensa on käytännössä olematon. Hän saa pitää ansaitun summan ilman, että työttömyyskorvaus laskee. Jos henkilö taas päättäisi lisätä hieman työntekoa, tulot menisivät yli suoja-osan ja ylimenevän osan saisi soviteltuna. Tässä tapauksessa efektiivinen marginaaliveroaste olisi korkea, mikä ei kannustaisi lisäämään työntekoa. Esimerkki kuvastaa hyvin kannustinloukkujen purkamisen haasteellisuutta. Kun yhtä kannustinloukkua saadaan helpotettua, siirtyy loukku tavallisesti vain uuteen paikkaan.
Käytännössä kannustinloukkujen poistaminen tarkoittaisi siis sitä, että realistisen vastikkeettoman perustulon tai negatiivisen tuloveron tulisi olla huomattavasti nykyturvaa alhaisempia. Toinen, epärealistisempi vaihtoehto huolehtia työnteon kannustimista, olisi hidastaa tuen vähenemisnopeutta ja ulottaa sen vaikutus myös suhteellisen korkeille tuloille. Efektiivinen marginaalivero olisi tällöin pienempi eli lisätyöstä käteen jäävä osuus kasvaisi. Haasteena olisi mallin kustannusten huomattava kasvu, joka vaatisi julkisen talouden kestävyyden säilyttämiseksi joko miljardiluokan leikkauksia muualta tai veronkorotuksia.
Universaalien ja vastikkeettomien perustulon ja negatiivisen tuloveron etuna on byrokratian väheneminen. Byrokratian vähenemisen tuomat säästöt kuluvat kuitenkin hyvin nopeasti, jos tuki laajenee koskemaan uusia ryhmiä, kuten opiskelijoita, ja korottaa näiden ryhmien saamaa tukea suhteessa nykyjärjestelmään. Universaalissa sosiaaliturvajärjestelmässä kaikki saisivat saman etuuden automaattisesti olosuhteista riippumatta. Vastakohtana on nykyjärjestelmän kaltainen syyperusteinen sosiaaliturva, jossa oikeus sosiaaliturvaan perustuu aina johonkin tiettyyn yksilöityyn tarpeeseen, kuten työttömyyteen tai opiskeluun. Syyperusteinen sosiaaliturva kohdistaa tuet tarkemmin tukea tarvitseville, mutta sen heikkous on maksatukseen, hakemiseen ja seurantaan liittyvä byrokratia.
Yhtenä usein julkisessa keskustelussa unohtuvana lisähaasteena on työtuloja ja sosiaaliturvaa yhdistelevissä malleissa kahteen suuntaan toimivat kannustimet. Sama malli, joka kannustaa työtöntä ottamaan vastaan osa-aikatyön, voi kannustaa pienipalkkaista kokoaikaista työntekijää siirtymään osa-aikaiseksi työntekijäksi. Esimerkiksi korkeat suojaosat voivat vaikuttaa hyvinkin haitallisesti pienipalkkaisten kokoaikaisten työntekijöiden työnteon kannustimiin. Yleensä malleja arvioitaessa keskitytään kannustiimin vain työttömän näkökulmasta, mutta sivuutetaan kannustinvaikutukset pienituloisiin työllisiin. Tämä on myös yksi keskeinen nykyisen perustulokokeilun puute.
Kokoomus katsoo, että on rehellistä ja vastuullista tuoda selkeästi esille sosiaaliturvan uudistamiseen liittyvät haasteet sekä myöntää, ettei näihin haasteisiin ole löydettävissä helppoa ihmelääkettä. Jos näin olisi, olisi uudistus toteutettu jo aikoja sitten. Ei ole yksinkertaisesti olemassa sosiaaliturvamallia, joka jollakin tempulla poistaisi kaikki kannustinloukut ja tekisi työnteosta aina kannattavaa niin, ettei kenenkään turva heikkenisi tai sosiaaliturvan kustannukset kasvaisi merkittävästi. Puolueet joutuvat tekemään kompromisseja ja etsimään tasapainoa erilaisten risteävien tavoitteiden keskeltä. Siksi Kokoomus haluaa selkeästi ilmaista ja perustella uudistuksen taustalla olevat arvovalintansa sekä esitellä perusteet omasta ratkaisumallista, joka tasapainoilee edellä kuvattujen haasteiden keskellä.
Kokoomuksen tavoitteet ja arvovalinnat
Kokoomus katsoo, että tulevaisuuden sosiaaliturvan arvopohjan tulee perustua vastikkeellisuuden sekä syyperusteisuuden periaatteille. Lisäksi sosiaaliturvan tulee olla pääsääntönä yksilöperusteinen, vaikka turva huomioisikin esimerkiksi asumiskulujen osalta kotitalouden yhteisiä menoja. Kokoomus pitää myös aivan keskeisenä tavoitteena, että sosiaaliturvauudistus vähentää ja tasoittaa kannustinloukkuja kannustaen työn tekemiseen ja yrittäjyyteen. Uudistuksen on luotava edellytykset nostaa työllisyysasteemme tasolle, jolla muut Pohjoismaat jo ovat. Vain työllisyyden kasvun kautta voidaan pitää kiinni hyvinvointipalveluiden kestävästä rahoituksesta ja turvata suomalaisten hyvinvointi.
Kokoomus haluaa, että työn ja sosiaaliturvan yhdistämisen tulee olla nykyistä joustavampaa. Osa-aikaisten ja lyhytkestoisten töiden tekemisen tulee aina olla kannattavampaa täyden työttömyyden sijasta. Jokaisen on ensisijaisesti tultava toimeen omalla työllään, mutta tarvittaessa sosiaaliturvalla voidaan täydentää pieniä työtuloja. Tärkeintä on, että jokainen tekee ja yrittää parhaansa osallistuen työmarkkinoille mahdollisuuksiensa mukaan. Järjestelmän tulee kannustaa passiivisuuden sijaan aina aktiivisuuteen, työntekoon, osallistumiseen ja itsensä kehittämiseen. Kokoomukselle on lisäksi tärkeää, että myös yksinyrittäjät, itsensä työllistäjät ja freelancerit otetaan tietyin edellytyksin yhteisen perusturvan piiriin. Samalla on myös arvioitava turvan soveltuvuutta muiden erityisryhmien, kuten urheilijoiden ja taiteilijoiden, toimeentulon turvaajaksi.
Suomi ja suomalaiset tarvitsevat sosiaaliturvan, joka on helposti ymmärrettävä ja turvaa jatkossakin heikoimmassa asemassa olevien toimeentulon. Kokoomuksen lähtökohtana sosiaaliturvan uudistamisessa on pitää kiinni perusturvan yleisestä pohjoismaisesta suhteellisen korkeasta tasosta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kenenkään sosiaaliturva laskisi uudistuksen myötä. Sosiaaliturvan uudistamisen painopisteenä tulee olla työllisyyden ja osallisuuden kasvu sekä syrjäytymisen ja työttömyyden vähentäminen. Kokoomus ei tavoittele mallilla suoria säästöjä, mutta mallin kustannuksien tulee olla julkisen talouden ja suomalaisten jo korkean kokonaisverorasituksen kannalta maltilliset. Mallin staattiset kustannukset voivat kasvaa lyhyellä aikavälillä, jos dynaamisten vaikutusten arvioidaan olevan pidemmällä aikavälillä kestävyysvajeen kannalta positiiviset.
Välittäminen ja kannustavuus ovat kokoomuksen keskeisiä arvoja. Ne ovat myös arvot, jotka jaetaan suomalaisessa yhteiskunnassa laajalti. Siksi on välttämätöntä, että sosiaaliturvamalli rakennetaan näiden arvojen pohjalta. Kokoomuksen tavoite onkin parantaa työnteon kannustimia ilman, että tukitasoa merkittävästi muutetaan tai julkisen talouden kustannuksia huomattavasti lisätään. Jotta yhtälö on toteutettavissa, on sosiaaliturvan oltava vastikkeellista.
Vastikkeellisuus mahdollistaa sosiaaliturvan säilyttämisen hyvällä pohjoismaisella tasolla ilman, että työnteon kannustimet merkittävästi vähenisivät. Vastikkeellisuutta tiukentamalla on myös mahdollista tavoitella nykytasoa parempaa turvaa. Sosiaaliturvan vastikkeellisuus on siis keino rakentaa välittävä ja kannustava sosiaaliturvajärjestelmä. Vastikkeellinen turva aktivoi ja ehkäisee myös syrjäytymistä vastikkeetonta tukea tehokkaammin.
Kun kannustinloukkuja halutaan purkaa, on yksilön tilanteen työllisenä oltava houkuttelevampi kuin työttömänä. Korkean sosiaaliturvan maissa tuloero työttömän ja matalapalkkaisen työllisen välillä on pieni. Pieni tuloero on työnteon kannustimien näkökulmasta ongelmallinen, vaikka se on sosiaalisesta näkökulmasta perusteltu. Tilanne helpottuisi, jos sosiaaliturvaa alennettaisiin, mutta tämä olisi vastoin pohjoismaisen hyvinvointiajattelun perusfundamenttia. Jos sekä korkeasta turvasta että työnteon kannustimista halutaan pitää kiinni, ainut mahdollinen ratkaisu on tehdä sosiaaliturvasta vastikkeellista ja asettaa tiukkojakin ehtoja työttömyysturvan saamiselle.
Työttömän velvoitteiden ja aktivoinnin tarkoituksena on ensisijaisesti tukea työnhakua ja parantaa työllistymisedellytyksiä, mutta myös kasvattaa kannustimia ottaa työtä vastaan. Terveen ja työkykyisen työttömän tulee ensisijaisesti käyttää työaikaa vastaava aikansa työnhakuun, työllisyysmahdollisuuksiensa parantamiseen tai lyhytaikaiseen työskentelyyn. Suomalaisessa keskustelussa työttömien aktivointi on leimattu työttömien kiusaamiseksi. Muissa Pohjoismaissa sosiaaliturvaan liittyvät aktiivisuusehdot ovat huomattavasti Suomea tiukemmat. Maissa on hyväksytty tosiasia, että korkeata työllisyyttä ja korkeaa sosiaaliturvaa ei voida saavuttaa ilman tiukkaa aktiivisuusvaadetta. Vastikkeellisuus ei ole itseisarvo, vaan keino, jolla kaikki saadaan pidettyä työmarkkinoilla. Tämä on tärkeää sekä inhimillisestä näkökulmasta että koko yhteiskunnan toimivuuden kannalta.
Aktivoiva vastikkeellinen sosiaaliturva ehkäisee syrjäytymistä myös huomattavasti tehokkaammin kuin esimerkiksi vastikkeeton ja passivoiva perustulo. Esimerkiksi 18-vuotiaalle nuorelle myönnetty vastikkeeton perustulo, jonka saamiselle ei olisi mitään ehtoja, voisi pahimmillaan olla voimakkaasti passivoiva karhunpalvelus. Nuorta ei voitaisi edellyttää osallistumaan koulutukseen tai hakemaan aktiivisesti töitä tukien leikkaamisen uhalla. Universaalissa mallissa nuorille, opiskelijoille tai muille erityisryhmille ei myöskään voitaisi räätälöidä syyperusteisesti paremmin erilaisia kannustinvaikutuksia huomioivia erillisiä tukia, vaan sama tuki koskisi automaattisesti kaikkia. Vaikka lähtökohtana tulee aina olla usko ihmisen omiin luontaisiin kannustimiin tehdä työtä ja kehittää itseään, ei voida myöskään sivuuttaa sitä tosiasiaa, että valvonnalla, velvoitteilla ja aktivointitoimilla voidaan tehokkaasti torjua syrjäytymistä.
Syyperusteiseen ja voimakkaasti vastikkeelliseen sosiaaliturvaan liittyy myös vaikeita kysymyksiä. Käytännön haasteet liittyvät vastikkeellisen mallin aktivoinnin ja valvonnan myötä kasvavaan byrokratiaan. Toisaalta vastikkeellisuus on kokoomukselle periaatteellisesti vaikea kysymys. Kokoomus painottaa yksilön omaa vapautta ja vastuuta. Lähtökohtaisesti patistelu ja velvoitteet ovat ristiriidassa näiden tavoitteiden kanssa. Toisaalta kokoomus myös korostaa, että jokaisella terveellä ja työkykyisellä on ensisijaisesti itsellään velvollisuus elättää itsensä, vaikka viime kädessä hyvinvointiyhteiskunta turvaakin jokaisen minimitoimeentulon. Jos korkeasta työttömyysturvasta halutaan pitää kiinni, on ainoa vaihtoehto hyväksyä patistelu ja sanktiot osana järjestelmää.
Vastikkeellisuuteen liittyvä byrokratia sekä velvoitteiden asettaminen ja seuranta ovat siis hinta, joka vastakkaisten tavoitteiden yhteensovittamisesta joudutaan maksamaan. Hyvinvointiyhteiskunta on kahdensuuntainen kauppa, jossa jokainen suomalainen on oikeutettu palveluihin ja sosiaaliturvaan, mutta jokaisella on myös velvollisuus olla työmarkkinoiden käytettävissä. Oikeuksia ei voida vaatia lisää ilman, että myös velvollisuuksia kiristetään.
Aktiivimallin myötä on herännyt keskustelu vaikeasti työllistyvistä työttömyysturvan saajista, joilla on merkittäviä puutteita tiedoissa, taidoissa ja terveydessä. On aiheellisesti kysytty, että ovatko henkilöt, joiden työkyky on merkittävästi alentunut, oikean turvan ja velvoitteiden piirissä.
Kokoomus pitää keskeisenä peruslähtökohtana jokaisen osallistumista kykyjensä, osaamisensa ja vahvuuksiensa puitteissa työmarkkinoille. Kaikilla pitää olla oikeus antaa panoksensa omaksi ja yhteiseksi hyväksi. Kokoomus vierastaa jyrkkää jakoa työkykyisiin ja työkyvyttömiin. Työkyky voi olla alentunut, mutta tästä huolimatta jokaisella on jotain annettavaa ja jokaista on kannustettava osallistumaan. Tavoitteena pitää olla, että kaikki pidetään kiinni työmarkkinoilla, ja passiivisen tuen piiriin päästetään vain korkealla kynnyksellä. Kaikkein vaikeimmin työllistyvien kohdallakin on parempi, että henkilö osallistuu edes tunnin viikossa johonkin toimintaan kuin ettei osallistuisi lainkaan.
Kokoomus katsoo, että vaikeiten työllistyvien palveluita ja tukimuotoja on edelleen kehitettävä. On myös selvää, että osallistumisvelvoitteet on mitoitettava yksilöllisesti niiden osalta, joiden työttömyys on pitkittynyt tai työkyky laskenut. Sosiaaliturvan uudistamisen keskeinen tavoite tulee olla työllisyysasteen nostamisen ohella ihmisten osallisuuden vahvistaminen ja syrjäytymisen ehkäisy.
Kokoomuksen ratkaisut haasteisiin
Lähtökohdat
Kokoomus on valmistellut sosiaaliturvamallinsa perusteita eduskuntaryhmän kannustinloukkutyöryhmässä. Työryhmä on kuullut lukuisia asiantuntijoita sekä perehtynyt eri maiden kokemuksiin ja esimerkkeihin. Valmistelussa on tunnistettu neljä sosiaaliturvan keskeistä osa-aluetta eri kohderyhmien ja tarpeiden perusteella. Sosiaaliturvan rooli vaihtelee merkittävästi näiden tilanteiden välillä.
Ensimmäinen kohderyhmä on ns. suuri enemmistö eli tavalliset koulutetut suomalaiset palkansaajat ja yrittäjät, jotka ovat perusterveitä ja joiden osaaminen on pääsääntöisesti kunnossa. Heidän kannaltansa on tärkeää, että kannustimet oman osaamisen kehittämiseen ja työkyvyn ylläpitämiseen ovat ennaltaehkäisevästi kunnossa. Tähän ryhmään kuuluvat henkilöt täyttävät tavallisesti työssäoloehdon ja ovat työttömyyden osuessa kohdalle oikeutettuja samaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa.
Tässä asiakirjassa ei tarkemmin keskitytä ansioturvan kehittämiseen, koska kannustinloukkujen ja työllisyyden kasvupotentiaalin näkökulmasta oleellisimmat ongelmat nykyjärjestelmässä liittyvät perusturvaan ja viimesijaiseen toimeentulotuen turvaan. Perusturvan uudistus on sovitettavissa nykyansiosidonnaisen kanssa yhteen, mutta selvää on, että uudistuksen ohella syytä olisi myös arvioida erikseen ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan rahoitusta, kestoa, universaaliutta ja saamisen ehtoja.
Toinen kohderyhmä, jonka sosiaaliturvan uudistamistarpeeseen tämä asiakirja erityisesti paneutuu, ovat työkykyiset työttömät, jotka ovat nykyisen perusturvan tai viimesijaisen toimeentuloturvan varassa. Tarkoituksena on tarjota ratkaisuesityksiä, joilla lisätään erityisesti tämän ryhmän työnteon kannustimia purkamalla kannustin- ja byrokratialoukkuja. Tämän lisäksi tarkastellaan kolmantena kohderyhmänä Kelan työttömyys- tai toimeentuloetuuksilla eläviä sekä vakavassa syrjäytymisvaarassa olevia pitkäaikaistyöttömiä, jolla on sekä osaamisessa että terveydentilassa merkittäviä puutteita. Tälle ryhmälle pohditaan uudenlaista laajemmin osallisuuteen, itsensä kehittämiseen ja kuntoutumiseen kannustavaa tukimuotoa.
Viimeiseksi sosiaaliturvan muodoksi on tunnistettu niin sanotut elinkaarituloja tasaavat tuet. Näihin tukiin liittyy usein vakuutuksellinen elementti, joka tasaa riskejä kohdanneiden ja riskit välttäneiden tilannetta kollektiivisesti. Kuitenkin näille tukimuodoille, kuten opintotuelle, on leimallista se, että ne ensisijaisesti tasaavat yksilön elinkaarituloja. Jokainen on jossain vaiheessa elämäänsä tuen saaja, ja toisessa hetkessä taas tuen rahoittaja. Keskiluokka maksaa näitä tukia käytännössä itse itselleen. Tässä asiakirjassa ei syvennytä aiheeseen tarkemmin, mutta Kokoomus suhtautuu lähtökohtaisesti positiivisesti erilaisiin sosiaali- ja perustiliavauksiin, joilla voitaisiin tehostaa ja kehittää yksilön elinkaaren sisällä tapahtuvan tulovaihtelun tasoittamista.
Vastikkeellinen yleistuki
Kokoomuksen esittämä ratkaisu nykysosiaaliturvan ongelmiin on vastikkeellinen yleistuki. Yleistuki nimensä mukaisesti yhdistää nykysosiaaliturvan tukia yhdeksi yleistueksi, joka laskee ”perustulomaisesti” eli tasaisesti työtulojen noustessa. Yleistuki yhdistäisi toimeentulotuen, työmarkkinatuen, peruspäivärahan sekä yleisen asumistuen.
Perusturvan keskeisten tukimuotojen yhdistäminen yksinkertaistaisi sosiaaliturvajärjestelmää. Malli olisi vastikkeellinen, syyperusteinen ja pääsääntöisesti yksilöperusteinen, mutta tuen hakeminen, tietojen ilmoittaminen ja maksatus olisivat mahdollisimman pitkälle automatisoitu vuonna 2019 käyttöönotettavan tulorekisterin avulla. Vuonna 2020 järjestelmään pitäisi saada myös tiedot maksetuista etuuksista. Automatisoinnin myötä hallinnollinen byrokratia myös vähenisi merkittävästi. Yleistuen myötä taloudelliset kannustinloukut vähenisivät ja tasoittuisivat, kun henkilö hyötyisi taloudellisesti jokaisesta lisätyötunnista saadusta eurosta. Lisäksi tukien maksatuksen viivästyksiin ja keskeytyksiin liittyvät byrokratialoukut poistuisivat.
Yleistuki olisi syyperusteinen sosiaaliturvaetuus. Oikeus tuen saamiseen perustuisi aina selkeään syyhyn, kuten työttömyyteen tai pienituloisuuteen. Vaikka tietojen ilmoittaminen ja päivittäminen tapahtuisivat sähköisesti ja tuen maksatus olisi automatisoitu, tulisi tukea kuitenkin erikseen hakea. Tuki muodostuisi perustasosta ja perustason päälle maksettavasta yksilöllisestä lisästä, jonka määrä riippuisi esimerkiksi asuinpaikasta, huollettavien lasten lukumäärästä tai yksinhuoltajuudesta. Tuen lähtötaso nollatuloilla olisi siis yksilöllinen ja vaihtelisi eri tekijöiden vaikutuksesta. Yleistuki ei kuitenkaan sisältäisi harkinnanvaraisia osia ja määräytymisperusteet olisivat mekaanisia. Tukijärjestelmä laskisi automaattisesti saatujen tietojen pohjalta tukisumman, ja järjestelmä olisi tuensaajan näkökulmasta yksinkertainen.
Riippumatta tuen lähtötasosta tuki vähenisi ja verotus kiristyisi siten, että esimerkiksi jokaisesta tienatusta eurosta jäisi noin kolmannes tuensaajalle itselleen. Kun tuensaajan ei tarvitsisi pelätä, että työkeikan vastaanottaminen aiheuttaa tukiin katkoksia tai vaatii työlästä raportointia, poistuisivat byrokratialoukut. Lisäksi varmuus siitä, että jokaisesta tienatusta eurosta jäisi aina ennalta tiedossa oleva määrä omaan käteen, vähentäisi ja tasoittaisi kannustinloukkuja.
Yleistuki olisi vahvasti vastikkeellinen. Tuen saamisen ehtona olisi aktiivinen työnhaku sekä osallistuminen työllistymistä edistäviin palveluihin. Työllistymistä edistävien palveluiden saatavuutta ja sisältöä myös edelleen kehitettäisiin osana uudistusta. Reilu puoli miljoonaa suomalaista on vuosittain työttömänä. Suurin osa työttömäksi jääneistä työllistyy kuitenkin uudelleen ensimmäisen kolmen kuukauden aikana.
Jos työttömyys uhkaa pitkittyä, on tärkeää tarjota työttömälle nopeasti täydennyskoulutusta, omaehtoista koulutusta, palkkatuettua työtä tai muita työllistymistä edistäviä toimia, jotta työttömyysjakso jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Yli puoli vuotta kestänyt passiivinen työttömyys lisää merkittävästi riskiä ajautua pitkäaikaistyöttömyyteen.
Velvoitteet koskisivat myös osa-aikatyöntekijöitä, jotka saisivat yleistukea. Tuensaajalla olisi velvollisuus hakea kokoaikaista työtä tai hankkia yrittäjätuloja tietyn tavoitetason verran. Toisaalta yksilöä voitaisiin kannustaa työn tarjoamisen lisäämiseen myös kepeillä ja porkkanoilla, kuten ansiopäivärahan työssäoloehdon tiukennuksella tai muilla kokoaikatyöhön kannustavilla toimilla. Efektiivinen marginaaliveroaste on yleistukimallissa tasainen ja ennakoitavissa, mutta suhteellisen korkea. Siksi erillisillä kepeillä ja porkkanoilla vahvistetaan taloudellisten kannustimien lisäksi muita kannustimia työskennellä kokoaikaisesti.
Velvoitteiden laiminlyönti johtaisi tuen leikkaantumiseen. Leikkuri leikkaa tukea kuukaudeksi kerrallaan 20 prosentilla. Jos työtön on täysin passiivinen, eikä osallistu mihinkään palveluihin tai vastaa yhteydenottoihin, voidaan tukea leikata hetkellisesti jopa 40 prosentilla. Nykyinenkin lainsäädäntö mahdollistaa vastaavan suuruiset leikkaukset toimeentulotukeen passiivisuuden seurauksena. Leikkauksen tavoitteena on kannustaa henkilöä palaamaan takaisin palveluiden piiriin.
Vastaavasti yleistukeen on mahdollista rakentaa sisälle kannustinelementti, joka negatiivisen tuloveron tapaisesti kannustaisi ensimmäisten työtuntien tekemiseen. Yleistuessa ei enää olisi nykyistä kolmensadan euron suojaosaa, koska suojaosa koskisi jatkossa noin kolmasosaa kaikesta tulosta. Suojaosan kaltainen kannustinelementti on siis rakennettu sisään malliin. Nykyisenlainen suojaosa säilyisi kuitenkin ansiosidonnaisessa työttömyysturvassa. Yleistuen yhteyteen voidaan kuitenkin harkita aktiivilisää, joka nostaisi yleistuen tasoa kertaluonteisesti kymmenellä prosentilla, kun työtön onnistuu saamaan kuukaudessa noin 300 euroa joko työ- tai yrittäjätuloa.
Asumisen tukeminen
Asuminen on tavallisesti kotitalouksien suurin yksittäinen menoero. Näin ollen se, miten sosiaaliturvajärjestelmässä on huomioitu asumisen tukeminen, vaikuttaa keskeisesti mallin kannustimiin. Kokoomuksen yleistukimallissa toimeentulotuki ja yleinen asumistuki integroidaan osaksi yhtä yleistukea.
Nykyisin asumista tuetaan yleisellä asumistuella sekä perustoimeentulotuella. Molemmat tukimuodot ovat kotitalouskohtaisia. Yleinen asumistuki riippuu kotitalouden asumiskustannuksista, koosta, tuloista ja asuinpaikkakunnasta. Asumistuessa on perusomavastuu, joka nousee tulojen noustessa suhteellisen nopeasti. Perustoimeentulotuessa perusosan lisäksi korvataan asumismenoja. Arvioinnissa huomioidaan perheen koko, tulot ja asunnon sijaintikunta. Esimerkiksi yksinasuvalla ja tulottomalla asumiskulut korvataan täysimääräisesti Helsingissä 675 euroon asti. Yksittäistapauksissa tuki voi olla tätäkin suurempi.
Nykysosiaaliturvan kaksi kattavuudeltaan ja korvauksiltaan erilaista tukimuotoa luovat kannustinloukkuja. Erityisesti kasvukeskuksissa viimesijaiseksi ja lyhytaikaiseksi tarkoitettu toimeentulotuki onkin monen tuensaajan tapauksessa juuri asumismenojen korvauksien osalta houkuttelevampi vaihtoehto. Tämä on ongelmallista työnteon kannustimien osalta, koska toimeentulotuensaajilla sekä efektiiviset marginaaliveroasteet että työllistymisveroasteet ovat todella korkeat.
Yleinen asumistuki on ollut korkeiden ja näkyvien kokonaiskustannustensa takia helppo maali kritiikille, mutta kannustavuuden kannalta ongelmallisempi on toimeentulotuki, jossa ei ole asumiskuluille omavastuuta. Yleinen asumistuki kohdistuu tehokkaasti tarvitsijoille, kohtelee yhdenvertaisesti kaikkia hakijoita ja on kustannuksiltaan avoin. On selvää, että kun käytössä olevat tulot nousevat tukien noustessa, myös hyödykkeiden, kuten asumisen, hinta yleisesti nousee. Tuoreimmat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että toisin kuin yleisesti väitetään, asumistuki ei vaikuta voimakkaasti hintoihin tai valu suoraan vuokranantajille.
Kannustinloukut vähenisivät, kun asumista tuettaisiin jatkossa vain yhden tukimuodon kautta. Käytännössä yleistukeen integroitu yksi asumistuki vastaisi ominaisuksiltaan pitkälle nykyistä yleistä asumistukea. Keskeinen ero olisi se, että tuki vähenisi tasaisesti tulojen kasvaessa osana yleistukea. Tämä tasoittaisi kannustinloukkuja merkittävästi nykytilanteesta. Lisäksi toisin kuin nykyisessä toimeentulotuessa, uudessa asumistuessa olisi aina tietty omavastuu, eikä asumismenoja korvattaisi enää kokonaan.
Jotta asunnottomuus tai muut sosiaaliongelmat eivät muutoksessa pahenisi, on kokoomus arvioinut, että toimeentulotuen lopettamisesta saatavat asumismenosäästöt voitaisiin kohdistaa takaisin perusturvaan korottamalla yleistukea maltillisesti.
Asumistuen uudistus parantaisi työnteon kannustimia, mutta se olisi merkittävä leikkaus sosiaaliturvaan niiden tuensaajien osalta, joiden korkeat asumiskulut korvataan kasvukeskuksissa perustoimeentulotuesta kokonaisuudessaan. Toisaalta ei myöskään ole oikeudenmukaista tai kannustimien kannalta kestävää, että nykytoimeentulotuki mahdollistaa työttömälle jopa paremmat asumisoltavat kuin pienituloiselle työntekijälle, joka on oikeutettu saamaan vain yleistä asumistukea.
Jotta asunnottomuus tai muut sosiaaliongelmat eivät muutoksessa pahenisi, on kokoomus arvioinut, että toimeentulotuen lopettamisesta saatavat asumismenosäästöt voitaisiin kohdistaa takaisin perusturvaan korottamalla yleistukea maltillisesti. Korotus toteutettaisiin yleistuen elinkustannuslisällä ja se vahvistaisi perusturvaa. Elinkustannuslisä olisi syyperusteinen tuki, jonka taso vaihtelisi asuinpaikkakunnan asuinkustannusten mukaan.
Lisä olisi vapaasti tuensaajan kohdennettavissa joko asumismenoihin tai muuhun elämiseen. Lisä nostaisi yleistuen lähtötasoa, jolloin tukea saisi kalliimmilla alueilla korkeammilla tuloilla kuin edullisemman asumisen alueilla. Näin ollen elinkustannuslisä toimii yhdessä asumislisän kanssa yleistuessa matalapalkkatuen kaltaisena osana, joka kohdistuisi pienituloisille työntekijöille kalliiden asumiskustannusten kasvukeskuksissa sekä madaltaisi kynnystä muuttaa työn perässä. Tuki ei kuitenkaan vääristäisi merkittävästi asuntomarkkinoita, koska tuen lopullinen kohdentaminen on yksilön omista valinnoista riippuvainen.
Lisäksi kokoomus katsoo, että jatkossakin asumisen turvaamiseksi Kelalla olisi mahdollisuus perustellusta syystä maksaa yleistuesta ensin asumismenot suoraan vuokranantajalle, ja vasta tämän jälkeen tilittää loput yleistuesta tuensaajalle. Lisäksi asunnottomuutta olisi tarkoitus torjua kohdentamalla ARA-säänneltyä vuokra-asuntokantaa nykyistä voimakkaammin eniten apua tarvitseville sosiaalisin perustein. Vaikka toimeentulotuki integroidaan osaksi yleistukea, jatkossakin täydentävän toimeentulotuen kautta voidaan lisäksi maksaa esimerkiksi vuokravakuuksia tai muita lyhytaikaisia harkinnanvaraisia avustuksia, joilla turvataan yksilön asumista.
Yleistuki on lähtökohtaisesti henkilöperusteinen. Jos kotitaloudessa on useampia henkilöitä, on jokainen henkilö oikeutettu saamaan omaa yksilöllisesti ja syyperusteisesti laskettua yleistukea. Asumiskulujen osalta asumisratkaisu kuitenkin vaikuttaa yksilöllisen tuen lähtötasoon. Esimerkiksi asumisen yhteisessä kotitaloudessa voi laskea yleistuen tasoa. Näin tuki kohdennetaan tehokkaasti tarpeen mukaan.
Osallistumistulo
Osallistumistulo on uudenlainen sosiaaliturvan muoto, joka on suunnattu erityisesti pitkäaikaistyöttömille ja osatyökykyisille. Esimerkkinä on käytetty London School of Economics -yliopiston edesmenneen professori Anthony Atkinsonin esityksiä ja ajatuksia.
Osallistumistulo vastaa korvaustasoltaan ja toimintaperiaatteeltaan yleistukea, mutta tuen saamisen ehtona olevat velvoitteet ovat erilaiset. Kun yleistuessa aktiivisen työnhauen velvoitteet on määritelty mahdollisimman yhtenäisesti ja mekaanisesti, määräytyvät osallistumistulossa velvoitteet yksilöllisesti. Tuki olisi siis vastikkeellista, ja tukitaso leikkautuisi yksilöllisten velvoitteiden laiminlyönnistä. Vastaavasti tuki voisi nousta, jos osallistumistulon saaja täyttää aktiivisuuslisän saamisen yksilölliset edellytykset.
Osallistumistulon piiriin siirryttäisiin työttömyyden kestäessä yli vuoden. Vaihtoehtoisesti työvoima- tai sosiaaliviranomainen voisi myös tapauskohtaisesti antaa henkilölle myös aikaisemmin oikeuden päästä tuen piiriin. Siirtyminen olisi kuitenkin aina tarveharkinnan piirissä ja työkyvyn parantuessa työtön voidaan siirtää myös takaisen yleistuen tiukempien velvoitteiden piiriin. Osallistumistulo on tarkoitettu pitkään työttömänä olleille, joiden edellytykset päästä avoimille työmarkkinoille tai täyttää yleistuen aktiivisuusehdot ovat laskeneet merkittävästi. Heidän aktiivisuusvaatimuksen rimaa lasketaan niin, että osallistumisvelvoitteen voisi täyttää myös kevyemmillä toimilla, kuten esimerkiksi vapaaehtoistyöllä.
Tanskan mallin mukaisesti ajatuksena on kartoittaa yksilöllisesti jokaisen tuensaajan terveydentila sekä kuntoutus- ja koulutustarpeet. Jokaisella asiakkaalla on oma nimikkovirkailija, jonka kanssa pohditaan juuri kyseiselle henkilölle räätälöityä kokonaisuutta, joka voi pitää sisällään kuntoutusta, koulutusta tai tuettua työtä. Osallistumistoimissa voidaan hyödyntää myös kolmatta sektoria ja vapaaehtoistyötä. Toiminnan pitää kuitenkin olla aina tavoitteellista ja eteenpäinpyrkivää. Viime kädessä viranomainen aina vahvistaa henkilön osallistumissuunnitelman, jonka noudattaminen on edellytys osallistumistulon saannille.
Osallistumistulon tavoitteena on lisätä osallisuutta, parantaa elämänhallintaa ja terveyttä, sekä avata polkuja paluulle työmarkkinoille. Osallistumistulon toteutus vaatisi merkittäviä lisäpanostuksia pitkäaikaistyöttömien palveluihin ja henkilöstöresursseihin. Toisaalta aikaisemmin pitkäaikaistyöttömille tai osatyökykyisille maksetut tuet muuttuisivat passiivituista aktiivituiksi. Osallisuuden ja osallistumisen vahvistaminen ovat myös inhimillisesti tarkasteltuna tärkeäitä asioita, jotka ehkäisevät syrjäytymistä ja lisäävät yksilöiden ja yhteisön hyvinvointia.
Britannian Universal Credit -sosiaaliturvamalli
Yleistuen esikuvana toimii Iso-Britanniassa käytössä oleva Universal Credit -sosiaaliturvamalli. Kokoomus ei esitä sosiaaliturvan suoraa kopiointia Britanniasta, vaan maassa käytössä olevan mallin keskeisten ideoiden ja toimintaperiaatteiden sovittamista pohjoismaisen hyvinvointivaltion paikallisiin olosuhteisiin.
Myös OECD suositteli Suomelle vastikkeelliseen yleistukeen siirtymistä maaraportissaan ja katsoi, että yleistukimalli myös vähentäisi esimerkiksi perustuloa tehokkaammin tuloeroja ja köyhyyttä. Samansuuntaisen suosituksen teki myös professori Juho Saaren työryhmä raportissaan.
Britannian Universal Credit yhdistää kuusi tarveharkintaista työttömyysturvaetuutta ja verovähennystä yhdeksi tarveperusteiseksi sosiaalietuudeksi, joka sopeutuu automaattisesti tulojen muutoksiin. Järjestelmään on yhdistetty lähes reaaliaikaiset tulotiedot keräävä rekisteri. Tuen saamisen ehtona on hyvin tiukat velvoitteet aktiiviseen työnhakuun ja työn vastaanottamiseen. Ehtojen laiminlyönneistä seuraa kovat sanktiot. Vain erityisryhmät on vapautettu velvoitteesta. Työnhakijat on jaettu valmiuksiensa mukaan ryhmiin, joille tarjotaan eri tyyppistä tukea. Tuki on kotitalouskohtainen ja sen suuruuteen vaikuttavat mm. asumismenot ja lapsiluku. Tuensaajalle jää jokaisesta tienatusta lisäpunnasta reilu kolmannes itselle.
Lopuksi
Sosiaaliturvan kokonaisuudistus on valtava kokonaisuus, joka on täynnä lukuisia yksityiskohtia. Tämän asiakirjan tarkoitus ei ole antaa tyhjentäviä vastauksia kaikkiin kysymyksiin, vaan tuoda esille selkeästi kokoomuksen keskeiset arvovalinnat ja kirkastaa peruslinjaukset uudistuksen isoihin kysymyksiin. Kokoomus haluaa vastikkeellisen, syyperusteisen ja lähtökohtaisesti yksilötasoisen sosiaaliturvauudistuksen, joka lisää työnteon kannustavuutta, työllisyyttä ja osallisuutta.
Kokoomus on myös halunnut tuoda avoimesti esille lukuisia tavoitteiden saavuttamiseen liittyviä haasteita ja esittänyt näihin omia ratkaisujaan. Hopealuotia ei ole olemassa vaikeisiin kysymyksiin, ja siksi jokainen puolue joutuu huolella pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja. Jos joku väittää mallinsa olevan aina työntekoon kannustava, vastikkeeton ja kustannusneutraali, mallille ei todennäköisesti ole tehty vaikutustenarviointia.
Sosiaaliturvan uudistamisen on perustuttava luotettaviin laskelmiin ja nojattava vahvaan tietopohjaan. Kokoomuksen sosiaaliturvamallin tarkkoja euromääriä ei löydy tästä asiakirjasta. Syitä on useita. Ensinnäkin mallin tarkkojen vaikutusten ja kustannusten arviointi on hyvin vaikeaa. Siksi kokoomus toivookin, että osana TOIMI-hanketta arvioitaisiin erilaisia vastikkeellisia yleistukiratkaisuja, jotta eri politiikkavalintojen vaikutuksista saataisiin parempaa arviota. Staattisesti voidaan kyllä arvioida tukien muutosten vaikutuksia suhteessa nykytilanteeseen, mutta tämä arvio ei ottaisi huomioon mitään käyttäytymisvaikutuksia, jotka ovat uudistuksessa aivan keskiössä. Esimerkiksi vastikkeellisuuden myötä tulevien velvoitteiden kannustinvaikutuksia ei voida staattisissa laskelmissa arvioida.
Yleisellä tasolla kokoomus kuitenkin katsoo, että nykysosiaaliturvan taso toimisi pohjatasona yleistuelle. Nettomääräinen työmarkkinatuki tai työttömän peruspäiväraha vastaisivat suurin piirein yleistulon lähtötilannetta. Tämän lisäksi tukeen tulisi päälle yleinen asumistuki, joka myös vastaisi pääperiaatteiltaan nykytasoa. Keskeinen muutos tukitasoon olisi se, että toimeentulotukea ei enää nykymuodossaan maksettaisi työttömille, eikä asumismenoja enää korvattaisi siitä kokonaan. Tämä voi aiheuttaa joillekin nykyisille tuensaajille merkittävän laskun tuen nykytasoon. Toisaalta yleistukea korotetaan jatkossa asuinpaikan mukaan elinkustannuslisällä, joka yhdessä ARA-asuntojen tiukemman kohdentamisen kanssa helpottaa leikkauksen vaikutuksia, mutta edelleen kannustaa etsimään edullisempaa asumisratkaisua. Myös harkinnanvarainen toimeentulotuki säilyisi, ja tuesta korvattaisiin esimerkiksi terveydenhuollon maksuja sekä muita välttämättömiksi katsottuja menoja.
Kokoomus voi rehellisesti todeta, että yleistukimallissa on sekä voittajia että häviäjiä. Muutokset on kuitenkin pyritty pitämään suhteellisen pieninä. Malli palkitsee ja kannustaa nykyistä enemmän aktiivisuudesta ja toisaalta rokottaa myös enemmän passiivisuudesta. Samalla kuitenkin työvoimapalveluita kehittämällä ja osallistumistulolla luodaan uusia mahdollisuuksia passiivisille tuensaajille aktivoitua.
Tarkempia velvoitteiden sisältöjä ja muita yksityiskohtia tullaan pohtimaan jatkotyössä. Velvoitteiden osalta mallia haetaan soveltuvin osin erityisesti Tanskasta. Rinnakkain sosiaaliturvauudistuksen kanssa kokoomus on myös valmistellut muutoksia ansiotuloverotukseen. Jotta kannustinloukkuihin päästää kiinni, tarvitaan muutoksia sekä verotuksessa että sosiaaliturvassa. Tämä on erityisesti tärkeää matalammin palkattujen töiden vastaanottamisen kannusteiden näkökulmasta.
Tässä yhteydessä ei esitetä muutoksia eläkeläisten tai opiskelijoiden etuuksiin. Myöskin vanhempainrahan ja sairauspäivärahan kaltaiset etuudet ovat tarkastelun ulkopuolella. Jatkotarkastelussa voidaan kuitenkin pohtia myös muiden mahdollisten tukien sisällyttämistä osaksi yleistukea. Malli korvaisi myös toimeentulotuen vain niiden henkilöiden osalta, jotka ovat oikeutettuja saamaan yleistukea. Täydentävää toimeentulotukea on myös mahdollisuus saada yleistuella, mutta vain satunnaisiin perusteltuihin tarpeisiin, jotka arvioidaan erikseen tarveharkinnassa. Esimerkiksi asunnon saavalle asunnottomalle voidaan antaa tukea kodin minimitarpeiden hankintaan.
Lopuksi on syytä lyhyesti arvioida kokoomuksen sosiaaliturvamallin kustannuksia. Vaikka tukien lähtötasot säilyisivät suunnilleen nykyisellä tasolla, lisäisi tuen ja turvan joustavan sovittelun helpottaminen mallin kustannuksia. Toisaalta samalla myös työllisyys todennäköisesti paranisi ja vastaavasti sosiaali- ja terveyspuolen menot laskisivat. Tästä huolimatta paine kustannusten nousulle on ilmeinen. Kokoomus on katsonut, että mallin kustannuksia voidaan kuitenkin hillitä eri keinoilla. Toimeentulotuen muutokset, erillisestä suojaosasta luopuminen ja mallin rajaaminen koskemaan vain työttömiä, ovat tekijöitä, jotka laskevat mallin kustannuksia. Lisäksi tiukat työnhaun velvoitteet ja tuen leikkaantuminen passiivisuuden seurauksena hillitsevät kustannusten nousua. Kokoomus on myös valmis huomioimaan yksilön varallisuuden, kun tukitasoa arvioidaan. Erikseen määritellyn suojaosan ylittävän varallisuuden seurauksena yleistukea maksettaisiin joko alennettuna tai ei lainkaan.
