Katainen: Lisää työtä Suomeen
Julkaistu:
Hallitus päätti torstaina kehysriihessään laajasta joukosta toimenpiteitä, joilla saamme lisää työtä Suomeen ja lisää työpaikkoja suomalaisille. Vakautamme velkatason vuoteen 2015 mennessä ja puramme ikääntyvän Suomen kestävyysvajetta. Poikkeuksellisen haastavassa tilanteessa olevaa Suomea käännetään nyt takaisin kasvun ja menestyksen uralle.
Työpaikkoja ja kasvua
Hallitus toteuttaa työllistävän verouudistuksen. Sen tavoite on luoda Suomeen uusia työpaikkoja. Kevennämme työpaikkojen syntymisen kannalta kaikkein haitallisimpia veroja kuten yhteisöveroa ja pienituloisten palkkaveroa. Yritysten kannalta yhtenäinen veropohja ja matalammat verokannat tarjoavat suotuisamman toimintaympäristön. Myös kotitalousvähennystä nostetaan. Samalla kiristämme työn kannalta vähemmän haitallisia veroja kuten haitta- ja ympäristöveroja.
Osana työllistävää verouudistusta yhteisöveroa kevennetään 20 prosenttiin. Hallitus on näin sopinut jo kuuden prosenttiyksikön kevennyksestä investointien ja työpaikkojen synnyn kannustamiseksi. Investoiminen tulee kannattavammaksi, mikä tarkoittaa uusia työpaikkoja Suomeen. Yrityksille jää enemmän varaa työllistää. Tulosta kannattaa näyttää Suomessa, eikä ohjata voittoja muiden verotettavaksi.
Osana tätä uudistusta osinkoverotusta kiristetään hieman. Verotuksen painopiste siis siirtyy. Yrityksen sisään jätettävää tulosta verotetaan kevyemmin. Kun voitto otetaan yrityksestä ulos, verotus on aiempaa kireämpää.
Aiemmin listaamattomasta yhtiöstä voitiin maksaa huojennuksen piirissä osinkoja ilman osinkoveroa. Nyt huojennuksen alueella osingoista 25 prosenttia on veronalaista pääomatuloa. Tämä tarkoittaa, että pienistä osingoista maksetaan huojennuksen piirissä yhteensä 7,5 prosentin vero. Kun lasketaan yrityksen koko voiton verorasitus, se on yhteisövero huomioiden 26 prosenttia. Tämä on sama kuin hallituskauden alussa.
Vastaavasti huojennusaluetta rajataan 9 prosentista 8 prosenttiin. Kasvua haitannut euromääräinen yläraja kuitenkin poistuu. Tämä on selvä viesti suomalaisille yrityksille: kasvakaa ja luokaa Suomeen uusia työpaikkoja!
Veromuutosten lisäksi hallitus parantaa työllisyyttä panostamalla osaamiseen ja työelämän joustavuuteen. Nuorten yhteiskuntatakuuta vahvistetaan lisa?panostuksella erityisesti nuorten oppisopimuskoulutukseen. Osatyo?kykyisten tyo?llistymistä helpotetaan ja tyo?llisyysma?a?ra?rahoja suunnataan varsinkin pitka?aikaistyo?tto?mien tyo?llistymisen parantamiseksi. Maahanmuuttajien korkeaa tyo?tto?myytta? pyrita?a?n va?henta?ma?a?n panostamalla pitka?ja?nteiseen kotouttamiseen.
Kehysriihen päätöksillä puolustamme myös teollisuuden työpaikkoja. Merkittävän yhteisöveron keventämisen lisäksi teollisuuden kilpailukykyä vahvistetaan ja teollisia työpaikkoja puolustetaan muun muassa parantamalla tiestöä, leikkaamalla windfall-veron tuottoa 120 miljoonalla eurolla ja tekemällä runsaan 100 miljoonan euron investoinnit nestekaasu-infrastruktuuriin. Päätimme myös korottaa raskaiden kuljetusajoneuvojen enimmäismassoja ja -mittoja. Tällä uudistuksella parannetaan yritysten ja työpaikkojen toimintaedellytyksiä ja alennetaan kuljetuskustannuksia.
Tuottavuuden parantamisessa informaatio- ja kommunikaatioteknologialla on keskeinen rooli, ja nyt kehysriihessä tehtiin päätöksiä Suomen nostamisesta takaisin tietoyhteiskuntien kärkeen. Vastaamme myös yritysten rahoituksen ongelmiin perustamalla uudet siemenvaiheen ja kasvuvaiheen yritysten rahastot. Yritysten rahoitusmahdollisuuksia parantamalla luomme edellytyksiä uusien työpaikkojen syntymiselle. Työn linja näkyy hallituksen kaikissa päätöksissä.
Valtion velkaantuminen taittuu
Hallitus teki kehysriihessä päätöksiä, joilla velkaantuminen saadaan taittumaan. Valtiontaloutta sopeutetaan yhteensä 600 miljoonalla eurolla vuoden 2015 tasolla. Nämä ovat kipeitä, mutta tarpeellisia toimia, jotta Suomi säilyy taloudeltaan vakaiden maiden joukossa.
Kestävyysvajetta kurotaan umpeen vauhdittamalla kuntauudistuksen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen etenemistä. Näitä molempia uudistuksia viedään eteenpäin rinta rinnan. Kuntarakennelaki annetaan eduskunnalle huhtikuussa. Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään kuntapohjaisesti pääsääntöisesti vastuukuntamallin pohjalta. Vaikka uudistukset voivat tuntua hankalilta, niiden eteenpäin vieminen on hyvinvointipalvelujen turvaamisen kannalta äärimmäisen tärkeää.
Kestävyysvajetta puretaan myös työuria pidentämällä, muun muassa työn ja perhe-elämän entistä paremmalla yhteensovittamisella sekä parantamalla työelämän tasa-arvoa. Otamme käyttöön uuden joustavan hoitorahan ja porrastamme päivähoitomaksut käytön mukaan. Opintotukea uudistamme kannustavampaan suuntaan.
Suomi on tilanteessa, jossa on jarrutettava ja kiihdytettävä samanaikaisesti. Kehysriihen päätöksillä pidämme julkisen talouden kunnossa, mutta samalla teemme voimakkaat panostukset uusien työpaikkojen ja talouskasvun eteen. Kehysriihen kaikki päätökset tähtäävät työnteon ja yrittämisen lisäämiseen. Tällä reseptillä Suomi pärjää jatkossakin.
Savon Sanomat, 24.3.2013