Kokoo­mus haluaa, että metsä­sek­to­rilla on mahdol­li­suus menes­tyä Suomessa. Uudis­tu­vaan, koti­mai­seen raaka-ainee­seen perus­tu­vaa teol­li­suutta tarvi­taan, kun siir­rymme kohti vähä­hii­li­sem­pää yhteis­kun­taa.

Suoma­lai­nen metsä­po­li­tiikka on tuot­ta­nut tulosta ja se on elänyt ajassa. Metsien vuosit­tai­nen kasvu on kaksin­ker­tais­tu­nut kulu­neen 50 vuoden aikana. Puus­ton määrä metsissä on nous­sut lähes 2,5 miljar­diin kuutio­met­riin. Saman­ai­kai­sesti metsä­no­mis­ta­jat ovat saaneet hyvää tuot­toa metsil­leen, metsä­teol­li­suus on tuonut työtä ja tuloja koko maahan ja tärkeitä luon­to­koh­teita on suojeltu talous­met­sien luon­non­hoi­don rinnalla. Suojel­tuja metsiä Suomessa on lähes 3 miljoo­naa hehtaa­ria. Metsien käytössä on aina tarkas­tel­tava koko­nais­kes­tä­vyyttä. Laji­ka­don ja ilmas­ton­muu­tok­sen hillintä on yhtei­nen etumme ja hyvin­voin­timme edel­ly­tys.

Metsät ovat säily­neet elin­voi­mai­sina ja laajoilta metsä­tu­hoilta sekä metsä­pa­loilta on vältytty aktii­vi­sen metsän­hoi­don ja katta­van metsä­au­to­tie­ver­kos­ton ansiosta. Metsien hyödyn­tä­mi­nen on ollut merkit­tä­vässä roolissa suoma­lai­sen hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan raken­ta­mi­sessa. Tätä kestä­vää ja kehit­ty­vää metsiin perus­tu­vaa menes­tys­ta­ri­naa tulee jatkaa.

Metsä­po­li­tiik­kamme on ollut myös hyvää ilmas­to­po­li­tiik­kaa. Metsien hiili­va­ras­ton jatkuva kasvu vastaa merkit­tä­västä osasta Suomen vuotuis­ten kasvi­huo­ne­kaa­su­pääs­tö­jen sito­mi­sesta. Nielut kuiten­kin vaih­te­le­vat vuosit­tain, mikä johtuu kunkin vuoden koko­nais­kas­vusta, luon­non­pois­tu­masta ja teol­li­suu­den hakkuista mark­ki­noi­den kysyn­nän mukaan. 

Vaikka nielut vaih­te­le­vat vuosit­tain, hiili­va­rasto jatkaa kasvu­aan joka vuosi. Puus­ton vuotui­nen pois­tuma hakkuilla ja luon­tai­sella pois­tu­malla oli 83 % kasvusta ajan­jak­solla 2014─2020, jolloin ajan­jak­solle sijoit­tui ennä­tys­hak­kuita. Metsien hiili­va­ras­to­jen pitkä­jän­tei­nen vahvis­ta­mi­nen ja puun­käy­tön lisää­mis­mah­dol­li­suu­det vaati­vat talous­met­sien kasvu­kun­toon ja luon­non­hoi­toon panos­ta­mista.

Suomessa on noin 620 000 metsä­no­mis­ta­jaa. Laaja metsä­no­mis­ta­ja­kunta on rikkaus. Se kytkee ison osan suoma­lai­sista tiiviisti metsä­alaan. Metsä­no­mis­ta­jien moni­puo­li­set tavoit­teet tuovat tarvit­ta­vaa vaih­te­le­vuutta Suomen metsä­luon­toon. Suomessa tulee­kin maksi­moida metsiemme arvo koko­nai­suu­tena – niin metsä­no­mis­ta­jan, teol­li­suu­den, työl­li­syy­den, luon­toar­vo­jen kuin jatku­vasti lisään­ty­vän hiilen­si­don­nan näkö­kul­masta. Metsien merki­tys ilmas­ton­muu­tok­sen torjun­nassa sekä ilmas­ton­muu­tok­seen sopeu­tu­mi­sessa ja varau­tu­mi­sessa tuo oikein säädel­tynä uusia mahdol­li­suuk­sia suoma­lai­sille metsä­no­mis­ta­jille.

Metsä­lain­sää­dän­nön tarkoi­tus on mahdol­lis­taa moni­puo­li­set metsän­kä­sit­te­ly­me­ne­tel­mät. Moni­ta­voit­tei­nen metsän­hoito ja tarkoi­tuk­sen­mu­kai­nen suoje­lua­lue­ver­kosto turvaa­vat yhdessä parhai­ten luon­non biodi­ver­si­teet­tiä.

Metsä­po­liit­ti­sen menes­tys­ta­ri­nan taus­talla ovat suoma­lai­set metsä­no­mis­ta­jat ja kannat­tava metsä­ta­lous. Metsä­ta­lou­den kannat­ta­vuu­desta on jatkos­sa­kin pidet­tävä kiinni. Panos­ta­malla metsien parem­paan ja oikea-aikai­seen hoitoon saadaan metsät entistä vahvem­paan kasvuun ja hiilen­si­don­taan. Samalla varmis­te­taan raaka-ainei­den saanti metsiin perus­tu­ville arvo­ket­juille.

Metsä­sek­to­rin inves­toin­teja voidaan edis­tää kehit­tä­mällä toimin­taym­pä­ris­töstä vakaampi ja ennus­tet­ta­vampi. Tutki­muk­seen ja kehi­tyk­seen pitää panos­taa, ja alan työvoi­ma­pu­laan on haet­tava ratkai­suja. 

Metsä­sek­to­rin kerran­nais­vai­ku­tuk­set ovat monilla talous­a­lueilla merkit­tä­viä. Kokoo­mus haluaa, että metsä­sek­to­rilla on mahdol­li­suus menes­tyä Suomessa. Uudis­tu­vaan, koti­mai­seen raaka-ainee­seen perus­tu­vaa teol­li­suutta tarvi­taan, kun siir­rymme kohti vähä­hii­li­sem­pää yhteis­kun­taa. Kokoo­mus haluaa nähdä metsiin perus­tu­van biota­lou­den kansain­vä­li­sesti menes­ty­vänä toimia­lana, joka tarjoaa ratkai­suja ilmas­ton­muu­tok­sen torjun­taan ja tuo hyvin­voin­tia suoma­lai­siin kuntiin ja koti­ta­louk­siin.

1. Panos­te­taan metsän­hoi­toon

Metsien voimak­kaan kasvun ja metsien tervey­den hyvän tilan saavut­ta­mi­nen sekä laajo­jen metsä­tu­ho­jen vält­tä­mi­nen ovat onnis­tu­neet, koska suoma­lai­nen metsä­lain­sää­däntö on ollut toimi­vaa ja metsiä on pääosin hoidettu hyvin. Vaikka ilmas­ton lämpe­ne­mi­nen lisää metsien kasvua, se lisää myös metsä­tu­ho­jen riskejä. Ne tulee ottaa metsä­po­li­tii­kassa vaka­vasti. Metsä­tu­hot voivat kiih­dyt­tää pääs­töjä.

Emme halua Suomeen Keski-Euroo­pan tai Pohjois-Ameri­kan hyön­teis­tu­hoja tai esimer­kiksi Venä­jän metsä­pa­loja. Hyvä metsän­hoito ja terve metsä ennal­taeh­käi­se­vät tauti- ja tuho­ris­kejä. Metsien vastus­tus­ky­kyä tuhoja vastaan voidaan lisätä moni­puo­lis­ta­malla kasva­tus­me­ne­tel­miä ja puula­jeja.

2. Vahvis­te­taan metsien kasvua

Kestä­vän metsä­ta­lou­den rahoi­tus ja neuvonta ovat olleet tärkeitä teki­jöitä metsä­va­ro­jen suotui­sassa kehi­tyk­sessä. Kestä­vän metsä­ta­lou­den rahoi­tus­laki on kannus­ta­nut metsien hyvään ja oikea-aikai­seen hoitoon. Metsien kasvua tulee edis­tää järke­vin keinoin esimer­kiksi täsmä- ja tuhka­lan­noi­tuk­sella. Rahoi­tusta tarvi­taan metsien oikea-aikai­seen hoitoon, suomet­sien vesis­tö­vai­ku­tus­ten mini­moin­tiin, metsien ravin­ne­ta­lou­den yllä­pi­toon, luon­non­hoi­to­toi­miin ja metsä­tie­ver­kos­ton kehit­tä­mi­seen. 

Metsä­tie­ver­kos­ton ikära­kenne edel­lyt­tää merkit­tä­viä panos­tuk­sia niiden perus­pa­ran­nuk­seen. Toimiva metsä- ja yksi­tyis­tie­ver­kosto palve­lee puun­han­kin­taa, metsä­pa­lo­jen torjun­taa ja metsien virkis­tys­käyt­töä joka­mie­hen oikeuk­si­neen. Lisäksi tulee varmis­taa taimi­kon­hoi­to­jen sekä harven­nus­hak­kui­den teke­mi­nen ajal­laan. Metsä­ta­lou­den rahoi­tuk­sen lisäksi eten­kin nuor­ten metsien hoitoon, kunnos­tuk­seen ja kasvu­ky­vyn lisää­mi­seen kannus­taa metsä­bio­mas­sa­ne­ner­gia­käyttö, jolla korva­taan fossii­li­sia raaka-aineita.

Suomet­sien ojitus­ten teke­mi­nen on Suomessa merkit­tä­västi vähen­ty­nyt toivo­tun mukai­sesti. Jos ja kun kunnos­tuso­ji­tuk­sia tehdään, on ne suun­ni­tel­tava tarkoin nime­no­maan vesien­suo­je­lun näkö­kul­masta. Metsä­ta­lou­den uuden kannus­te­jär­jes­tel­män pitää lähteä siitä, että suun­nit­te­lun yhtey­dessä kartoi­te­taan jatku­valle kasva­tuk­selle ja tuhka­lan­noi­tuk­selle sovel­tu­vat kohteet. Tällä ohja­taan maano­mis­ta­jia ratkai­sui­hin, joissa tarpeet­to­mia kunnos­tuso­ji­tuk­sia voidaan vält­tää. Kier­to­ta­lou­teen perus­tuva tuhka­lan­noi­tus hyödyn­tää ympä­ris­töä ja ilmas­toa, kun turve­mai­den metsien kasvu vahvis­tuu, vesi­ta­sa­paino para­nee ja maape­rän kasvi­huo­ne­kas­vu­pääs­töjä voidaan hillitä.

3. Pide­tään metsä­po­li­tiikka suoma­lai­sissa käsissä

Suomen tulee määrä­tie­toi­sesti puolus­taa metsä­po­li­tii­kan ja käytän­nön metsän­hoi­to­toi­men­pi­tei­den pitä­mistä jatkos­sa­kin kansal­li­sen päätös­val­lan alla sekä panos­taa kestä­vän metsä­ta­lou­den ja puupoh­jai­sen biota­lou­den edis­tä­mi­seen EU:ssa. Kokoo­muk­sen mielestä Suomi ei voi hyväk­syä kestä­vän rahoi­tuk­sen ehdo­tuk­sia, joissa Suomen metsille ollaan aset­ta­massa tark­koja, pohjoi­seen metsä­ta­lou­teen sopi­mat­to­mia kritee­reitä. Komis­sion käsit­te­lyssä ilmas­to­hyö­tyjä tarjoava aktii­vi­nen metsien käyttö on kään­netty ongel­maksi.

Metsille esitetty luoki­tus ja sään­tely vaikeut­taa inves­toin­tien rahoi­tusta ja tutki­musta. Suomen metsistä saata­vat tuot­teet korvaa­vat fossii­li­pe­räi­siä tuot­teita. Komis­sion ehdo­tuk­set kestä­vän rahoi­tuk­sen suhteen eivät ota huomioon biota­lou­den posi­tii­vi­sia ilmas­to­vai­ku­tuk­sia, pohjois­ten metsien ominai­suuk­sia ja metsän­hoi­don käytän­teitä.

4. Jatke­taan työtä metsä­luon­non puolesta

Metsis­sämme elää noin 20 000 lajia. Metsä­la­jien uhana­lais­ke­hi­tys ei ole vielä pysäh­ty­nyt, vaikka toimia metsä­luon­non puolesta on tehty niin suoje­lua­lueilla kuin talous­met­sis­sä­kin. Metsä­la­jeja on jo onnis­tuttu saamaan pois uhana­lais­lis­talta työn tulok­sena. Vanho­jen metsien merki­tys uhana­lai­sille lajeille ja metsä­luon­tomme moni­puo­li­suu­delle on suuri. Luon­non moni­muo­toi­suu­den turvaa­mi­nen auttaa meitä myös sopeu­tu­maan ilmas­ton lämpe­ne­mi­seen ja pitä­mään metsämme elin­voi­mai­sina ja terveinä myös tule­vai­suu­dessa. Tässä pelkkä suojelu ei riitä, vaan tarvit­semme talous­met­sien luon­non­hoi­toa, jotta metsä­luon­tomme ei köyhdy.

Suoje­lua­luei­den määrää tulee jatkos­sa­kin lisätä eten­kin Metso- ja Helmi-ohjel­mien kautta. Metso-ohjelma perus­tuu maano­mis­ta­jien vapaa­eh­toi­siin suojelu- ja ennal­lis­ta­mis­toi­miin ja sen kautta suojel­laan metsiä, jotka ovat luon­no­nar­voil­taan ja eliö­la­jien elinym­pä­ris­töinä erityi­sen arvok­kaita ja moni­puo­li­sia. Tällai­sia ovat esimer­kiksi lehdot ja paah­de­rin­teet. On huomioi­tava, että Metsä­hal­li­tuk­sen yhdek­sän miljoo­nan hehtaa­rin metsä­alasta vain noin 35 prosent­tia on metsän­hoi­dol­lis­ten toimen­pi­tei­den piirissä.

Työtä moni­muo­toi­suu­den turvaa­mi­seksi tulee jatkaa myös talous­met­sissä. Luon­non­hoito on tiivis osa suoma­laista metsän­hoi­toa. Turvaamme arvok­kaim­mat elinym­pä­ris­töt, jätämme laho­puita, säätö­puita ja suoja­vyö­hyk­keitä sekä teemme teko­pök­ke­löitä. Talous­met­sien osalta on tärkeää, että laho­puun määrä saadaan halli­tusti lisään­ty­mään osana luon­non­hoi­to­toi­mia.

5. Hyödyn­ne­tään metsä­va­ra­tie­to­jamme

Tule­vai­suu­den päätök­sen­teko perus­tuu tark­kaan paik­ka­tie­toon. Tarkka 2020-luvun metsä­tieto pitää sisäl­lään paik­kaan sido­tut puusto-, maaperä ja luon­to­tie­dot, joita tarvi­taan hyvässä metsän­hoi­dossa. Suomi on paik­ka­tie­dossa etulyön­tia­se­massa muihin maihin verrat­tuna. Me tiedämme metsien kehi­tyk­sen jo sadan vuoden ajalta ja viimei­sen vuosi­kym­me­nen aikana paik­kaan sidottu metsä­va­ra­tieto on otta­nut merkit­tä­vän loikan eteen­päin. Tätä kehi­tystä tulee edel­leen jatkaa. Yhä kohden­ne­tumpi metsän­hoito ja sähköi­set palve­lut kehit­ty­vät huimaa vauh­tia ja kaiken tämän taus­talla on paik­ka­tieto.

Tarkan paik­ka­tie­don merki­tys koros­tuu turve­mailla. Turve­mai­den erityis­tar­kas­telu on perus­tel­tua, koska turve­mai­den maape­rä­hiili antaa uuden ulot­tu­vuu­den metsän­hoi­dolle. Turve­maat ovat hete­ro­gee­ni­nen ryhmä erilai­sia elinym­pä­ris­töjä, joten yksi metsän­hoi­don malli ei sovellu kaik­keen. Paik­ka­tie­don avulla voidaan tunnis­taa esimer­kiksi jatku­vaan kasva­tuk­seen parhai­ten sovel­tu­vat kohteet sekä parhaat vesien­suo­je­lu­toi­men­pi­teet kunnos­tuso­ji­tuk­sia tehtäessä. 

6. Anne­taan tilaa erilai­sille metsän­kas­va­tus­me­to­deille

Myös tule­vai­suu­dessa pitää olla tilaa erilai­sille metsän­kas­va­tus­me­to­deille. Jossain elinym­pä­ris­töissä jaksol­li­nen kasva­tus on paras keino varmis­taa metsän uusiu­tu­mi­nen, kun taas toisissa kohteissa jatkuva kasva­tus on sopi­vampi vaih­toehto. Uuden kasvus­ton synty ja kasva­mi­nen muodos­taa kuiten­kin aidon haas­teen osassa jatku­van kasva­tuk­sen kohteissa. Jos uudis­tu­mi­nen epäon­nis­tuu tai viiväs­tyy, jäävät tuotto- ja luon­non moni­muo­toi­suus- sekä ilmas­to­ta­voit­teet saavut­ta­matta. Päätös metsän­kas­va­tus­me­ne­tel­män valin­nasta kuuluu metsä­omis­ta­jalle.

Metsä­no­mis­ta­jalle onkin tarjolla paljon pitkä­ai­kai­seen tutki­muk­seen perus­tu­vaa tietoa, miten hoitaa metsi­ään hänen tavoit­tei­densa mukai­sesti. Metsän­hoi­don suosi­tuk­sien päivit­tä­mistä pitää jatkaa edel­leen ja etsiä esimer­kiksi ilmas­ton­muu­tok­seen sopeu­tu­mi­seen parhaita käytän­töjä metsän­hoi­dossa. Ilmas­ton­muu­tok­sen hillin­nän painot­ta­mi­nen metsän­hoi­dossa onnis­tuu mm. jalos­te­tun vilje­ly­ma­te­ri­aa­lin ja kasvu­lan­noi­tuk­sen lisäksi käyt­tä­mällä puun­tuo­tan­toa maksi­moi­via kier­toai­koja.

Jatkos­sa­kin tarvit­semme moni­puo­lista metsän­kä­sit­te­lyä. Ilmas­ton kannalta tasai­käi­nen metsän­kas­va­tus on usein paras vaih­toehto kiven­näis­mailla ja osalla turve­maista, koska metsien kasvu on hitaam­paa ja uudis­tu­mi­nen epävar­mem­paa jatku­vassa kasva­tuk­sessa. Jatku­van kasva­tuk­sen laajen­ta­mi­nen lisäisi myös merkit­tä­västi käsit­te­ly­pinta-aloja saman puumää­rän saami­seksi. Mikään metsän­kä­sit­te­ly­me­ne­telmä ei takaa auto­maat­ti­sesti moni­muo­toi­suu­den turvaa­mista, mutta jatku­van kasva­tuk­sen käytöllä voidaan saavut­taa tarvit­ta­via hyötyjä luon­non moni­muo­toi­suu­den kannalta. Talous­met­sien luon­non­hoi­toa tarvi­taan, oli tavoit­teena tasai­käis­ra­ken­tei­nen tai eri-ikäis­ra­ken­tei­nen metsä. Metsän­hoi­to­me­ne­tel­mästä riip­pu­matta kokoo­mus pitää tärkeänä, että valin­noissa on huomioitu myös vaiku­tuk­set ilmas­ton ja luon­non moni­muo­toi­suu­den näkö­kul­masta.

Suomi on panos­ta­nut metsän­ja­los­tuk­seen jo 1940-luvulta saakka. Jalos­tet­tu­jen taimien käyt­tä­mi­nen metsän uudis­ta­mi­sessa paran­taa ja nopeut­taa metsän kasvua ja hiilen­si­don­ta­ky­kyä jopa 10–20 prosent­tia. Tämä edel­lyt­tää jalos­te­tun aineis­ton käyt­töä metsän­vil­je­lyssä (siemen­ten kylvö tai taimien istu­tus) sekä aktii­vista ja oike­aan aikaan toteu­tet­tua metsän­hoi­toa. Metsän­ja­los­tuk­sen hyödyt saavu­te­taan täysi­mää­räi­sesti vain, jos metsää hoide­taan suosi­tus­ten mukaan sen jälkeen, kun jalos­tettu taimi on istu­tettu tai siemen kylvetty.

Tärkeää on myös sopeu­tu­mi­nen muut­tu­vaan ilmas­toon. Jalos­tuk­sessa jokai­nen suku­polvi on aina edel­tä­jäänsä parempi kasvun lisäksi sopeu­tu­mi­sessa tule­vai­suu­den ilmas­toon ja tuhoi­hin. Jalos­tus perus­tuu Suomessa perin­tei­seen valin­taan, jota on käytetty muun muassa puutar­ha­kas­veilla paljon pidem­pään. Jalos­tus on merkit­tävä pitkän aika­vä­lin keino sekä lisätä metsä­teol­li­suu­den raaka-aineen saata­vuutta että lisätä hiilen sidon­taa metsiin.

7. Kään­ne­tään metsä­pinta-ala kasvuun

Metsä­pinta-alan pienen­ty­mi­nen on suoma­lai­sen metsä­po­li­tii­kan kompas­tus­kivi, koska EU ei laskel­mis­saan ole otta­nut huomioon metsien koko ajan lisään­ty­vää kasvua. Suomessa metsä­ta­lous ei aiheuta metsä­ka­toa. Maan­käyt­tö­muu­tok­set aiheu­tu­vat esimer­kiksi raken­ta­mi­sesta ja maata­lou­desta. Näistä syntyy LULUCF-sekto­rille lasken­nal­li­sia kasvi­huo­ne­pääs­töjä, joten metsä­pinta-alan muutok­silla on merki­tystä, kun Suomen tulee hakea uusia pääs­tö­vä­hen­nys­kei­noja. Metsien raivaa­mi­sen vähen­tä­mi­nen ja lisään­ty­vät istu­tuk­set ovat niin puun­käy­tön kuin ilmas­to­toi­mien kannalta järkevä suunta.

Nykyi­sen ilmas­to­po­li­tii­kan myötä globaali tarve metsä­ka­don pysäyt­tä­mi­seksi on tärkeää. Metsi­tyk­selle sopi­vat alueet ja heik­ko­tuot­toi­set pellot voidaan saat­taa metsi­tyk­sen kannus­ti­mien piiriin. Kannus­ti­mien tulee olla vaikut­ta­via, jotta metsi­tys aidosti edis­tää ilmas­ton­muu­tok­sen torjun­taa ja metsä­alan kasvua.

Metsi­tys ja metsä­ka­don torjunta edel­lyt­tä­vät yhteis­kun­nalta panos­tuk­sia, mutta ne tule­vat halvem­maksi kuin metsien hakkuu­ra­joi­tuk­set tai kannus­ti­met hakkui­den vält­tä­mi­seen. Tarvit­semme lisää metsiä, emme vähem­män hakkuita.

Kokoo­mus esit­tää kahden miljoo­nan euron määrä­ra­haa syrjä­seu­duilla hylät­ty­jen maati­lo­jen kiin­teis­tö­jen purku­palk­kiota varten siten, että palk­kio yhdis­te­tään vasta hyväk­syt­tyyn metsi­tys­la­kiin. Tavoit­teena on siis­tiä maise­maa ja vähen­tää Suomen metsä­ka­toa. Myös kaupun­kia­luei­den kaavoi­tuk­sessa on pyrit­tävä sääs­tä­mään metsä­alueita, jotta vuosit­taista metsä­ka­toa saadaan koko ajan pienen­net­tyä. Maan­käyt­tö­po­li­tii­kassa on aina otet­tava huomioon metsä­no­mis­ta­jan oikeu­det ja omai­suu­den­suoja.

8. Vahvis­te­taan hiilen­si­don­taa ja luon­non huomioin­tia tasa­pai­noi­sin ja reiluin keinoin

Metsien kvar­taali on vuosi­kym­me­niä ja metsä­po­li­tii­kan tulee olla pitkä­jän­teistä. Metsä­po­li­tii­kan toimin­tae­del­ly­tyk­siin esimer­kiksi metsien kier­toai­koi­hin ei pidä tehdä häti­köi­dysti isoja muutok­sia, sillä ne voivat aiheut­taa kohtuut­to­mia mark­ki­na­häi­riöitä ja heiken­tää elin­voi­mai­sen metsä­teol­li­suu­den toimin­tae­del­ly­tyk­siä. Moni­puo­lis­ten ja ilmas­to­ys­tä­väl­lis­ten puupoh­jais­ten tuot­tei­den valmis­ta­mi­sen edel­ly­tyk­senä on puun saata­vuu­den turvaa­mi­nen ja ennus­tet­ta­vuus. Huomioon tulee ottaa myös hiili- ja hakkuu­vuo­don riski eli teol­li­suu­den siir­ty­mi­nen puun­han­kin­nan tai koko tuotan­non osalta toisiin maihin, joissa toiminta ei vält­tä­mättä ole yhtä kestä­vällä pohjalla kuin Suomessa.

Pahim­mil­laan metsä­tuot­tei­den ilmas­to­hyö­dyt jäävät toteu­tu­matta, jos jatke­taan fossii­li­sia raaka-aineita suosien. Kokoo­mus kannat­taa puura­ken­ta­mi­sen lisää­mistä ja koros­taa myös puusta jalos­tet­tu­jen tuot­tei­den subs­ti­tuu­tio­vai­ku­tuk­sia (korvaa­vat fossii­li­pääs­töi­sem­piä tuot­teita) sekä tuot­tei­den merki­tystä hiili­va­ras­toina.

Oike­aan aikaan toteu­te­tut harven­nuk­set paran­ta­vat edel­leen parhai­den puiden kehit­ty­mistä tukki­puuksi. Samalla saadaan niin sanot­tua kuitu­puuta erilais­ten kuitu­poh­jais­ten tuot­tei­den valmis­tuk­seen. Elin­voi­mai­set metsät toimi­vat myös aktii­vi­sena hiili­nie­luna.

Metsien hiili­nie­lui­hin ja niiden ennus­tei­siin liit­tyy suuria epävar­muuk­sia, joita voidaan mallin­taa eri vaih­toeh­toja tutki­malla. Jos laajat metsä­tu­hot saapu­vat Suomeen, voivat metsämme muut­tua nielusta pääs­tö­läh­teeksi. Myrs­ky­tu­hot ja metsä­pa­lot muissa maissa osoit­ta­vat, että metsien käyt­tä­mi­nen pitkä­ai­kai­sena staat­ti­sena hiili­va­ras­tona sisäl­tää oikeita riskejä, jos sitä ei tehdä halli­tusti ja kohtuul­li­sessa mitta­kaa­vassa. Laaja-alai­nen pitkään hoita­ma­ton metsä­alue voi muut­tua äkkiä isoksi pääs­tö­läh­teeksi, jos metsä­tuho pyyh­käi­see sen yli. 

Suojel­tuja metsiä tarvi­taan luon­non moni­muo­toi­suu­den turvaa­mi­seksi lisää ja talous­met­sien hoidossa tarvi­taan luon­non moni­nai­suutta tuke­via mene­tel­miä, mutta hiili­nie­lun kehit­tä­mi­sen kannalta laajo­jen luon­non­ti­lais­ten metsien riskit on otet­tava huomioon koko ajan lämpe­ne­vän ilmas­ton takia.

Hiili­kom­pen­saa­tiot luovat uusia mark­ki­naeh­toi­sia tapoja hyötyä metsistä tai puutuot­teista talou­del­li­sesti. Niihin kuiten­kin sisäl­tyy kansan­ta­lou­den kannalta riskejä, jotka täytyy ajoissa tunnis­taa ja joita on pyrit­tävä hallit­se­maan järke­villä sään­nöillä. Pääs­tö­kom­pen­saa­tio­mark­ki­nat lisää­vät metsien ja niiden hiilen­si­don­nan kysyn­tää. On siis toden­nä­köistä, että mark­ki­noilta rahoi­tet­ta­vien, metsien hiilen­si­don­taa lisää­vien hank­kei­den kysyntä kasvaa lähi­vuo­sina merkit­tä­västi. 

Jos ilmas­to­po­li­tii­kan lasken­ta­sään­töjä samalla muute­taan hiili­kom­pen­saa­tioi­den vaikut­ta­vuu­den lisää­mi­seksi siten, että vapaa­eh­tois­kom­pen­saa­tioina myyty­jen hank­kei­den­muo­dos­ta­mat ilmas­to­hyö­dyt vähen­ne­tään kansal­li­sesta kasvi­huo­ne­kaa­suin­ven­taa­riosta, saat­taa loppu­tu­los olla se, että Suomen metsien hiili­nie­lut myydään suurelta osin ulko­maille. Tällöin Suomi joutuu teke­mään kalliita lisä­toi­mia täyt­tääk­seen kansal­li­sen maan­käyt­tö­sek­to­rin hiili­nie­lu­ta­voit­teensa. Emme myös­kään halua, että muiden maiden pääs­tö­vä­hen­nyk­sistä lipsu­taan kuit­taa­malla niitä Suomen metsillä.

Toinen riski liian laaja­mit­tai­seksi paisu­vasta hiili­kom­pen­saa­tio­kor­vauk­sesta metsän­hoi­dossa olisi, että merkit­tävä osa suoma­lai­sista metsistä saatet­tai­siin valjas­taa liian paino­te­tusti hiilen­si­don­taan, jolloin metsien muodos­tama arvo­ketju loppuisi metsä­no­mis­ta­jan saamaan korvauk­seen ja puusta jalos­tet­ta­vien tuot­tei­den arvo­ketju työpaik­koi­neen ja fossii­li­sia mate­ri­aa­leja korvaa­vine tuot­tei­neen piene­nisi. Tämä olisi kansan­ta­lou­den ja muovin korvaa­mi­sen näkö­kul­masta tuhoi­saa. Kompen­soin­nin tuli­si­kin aina olla keino­va­li­koi­massa viimei­senä keinona kaik­kien muiden pääs­tö­vä­hen­nys­ten jälkeen.

Ekolo­gi­nen kompen­saa­tio tarkoit­taa hiili­kom­pen­saa­tion tyyp­pistä meka­nis­mia, jonka avulla voisi rahoit­taa luon­toa sääs­tä­viä toimia. Se on lupaava tapa mahdol­lis­taa esimer­kiksi maan­käy­tön muutok­sia yhdessä paikassa samalla, kun syntyvä haitta luon­nolle voidaan kompen­soida toisessa paikassa. Esimer­kiksi kiviai­ne­sa­lalla Rudus-konserni on toimi­nut ekolo­gi­sen kompen­saa­tion pionee­rina. 

Oikein säädel­tynä ekolo­gi­sesta kompen­saa­tiosta voisi tulla toimiva meka­nismi myös metsän­hoi­don luon­toa sääs­tä­vien valin­to­jen edis­tä­mi­seen. Joil­tain osin se voisi toimia yksi­tyis­ra­hoi­tet­tuna vaih­toeh­tona valtio­ra­hoit­tei­selle METSO-ohjel­malle. 

Väärin säädel­tynä tai varsin­kin pakolla liian laaja­mit­tai­seksi tuotuna ekolo­gi­sessa kompen­saa­tiossa voi syntyä samoja ongel­mia kuin metsien hiili­kom­pen­saa­tio­mark­ki­noissa. Ekolo­gi­sen kompen­saa­tion vapaa­eh­toi­selle kehit­ty­mi­selle tulee luoda puit­teet harki­tusti sen sijaan, että häti­köi­dysti säädet­täi­siin pakol­li­nen ekolo­gi­nen kompen­saa­tio esimer­kiksi luon­non­suo­je­lu­la­kia uudis­tet­taessa.

Ener­gian­tuo­tan­nossa ei-polt­toon perus­tu­vien ratkai­su­jen edis­tä­mi­nen on kokoo­muk­sen mielestä tärkein suunta. Niiden kehi­tys­työ vie luon­nol­li­sesti aikaa, joten poltto säily­nee vielä kohta­lai­sen pitkään lämmön­tuo­tan­non tärkeänä ja vält­tä­mät­tö­mänä mene­tel­mänä. Jalos­tus­kel­poista puuta ei kansal­li­sella poli­tii­kalla saa kannus­taa ohjau­tu­maan lämmön ja sähkön tuotan­toon.

9. Selkey­te­tään metsien omis­tus­ra­ken­netta

Metsien omis­tus­ra­kenne on yksi metsä­po­li­tii­kan kehi­tet­tävä osa-alue. Laaja omis­ta­ja­kunta on rikkaus, jos se on päätök­sen­te­ko­ky­kyi­nen. Kuolin­pe­sät, mukaan lukien vero­tusyh­ty­mät ja suora henki­lö­omis­tus, joissa on kuolin­pe­siä osak­kaina, omis­ta­vat yli 15 prosent­tia yksi­tyis­met­sis­tämme. Kuolin­pe­sä­omis­tuk­sen päätök­sen­teossa edel­ly­te­tään Suomessa yksi­mie­li­syyttä, jonka saavut­ta­mi­nen usein vaaran­tuu perin­nön­ja­koa lykät­täessä ja osak­kai­den määrän kasvaessa. Suur­ten ikäluok­kien myötä ongelma kärjis­tyy.

Esimer­kiksi Ruot­sissa maata­loutta harjoit­ta­vat kuolin­pe­sät on lain mukaan puret­tava viimeis­tään neljän­tenä vuonna omis­ta­jan kuole­man jälkeen. Kokoo­mus kannat­taa metsien kuolin­pe­sä­omis­tuk­sen selvit­tä­mistä ja siir­ty­mistä enem­mis­tö­pää­tök­sen­te­koon, jolloin yksit­täi­nen henkilö ei voi estää yhtei­sen omai­suu­den hyvää hoitoa, hyödyn­tä­mistä ja kehit­tä­mistä.

Kokoo­mus kantaa huolta siitä, että suoma­lai­sessa omis­tuk­sessa olevia metsiä myydään lisään­ty­vässä määrin ulko­maille. Erilai­set rahas­tot omis­ta­vat jo puoli miljoo­naa hehtaa­ria metsää, ja joita­kin rahas­toja sekä kymme­niä tuhan­sia hehtaa­reja metsää on myyty Suomesta ulos. Rahasto-omis­tuk­sessa ei sinänsä ole vikaa metsän­hoi­don kannalta, mutta jos metsien omis­tus ajau­tuu pois Suomesta ja pois metsän­hoi­don ja metsä­teol­li­suu­den raaka-aine­huol­lon piiristä, on se kansan­ta­lou­del­li­nen ongelma.

Kokoo­mus suhtau­tuu myön­tei­sesti ammat­ti­mai­sesti hoidet­tui­hin yhteis­met­siin. Kokoo­muk­sen mielestä yhteis­met­sien veroaste tulee laskea 20 prosent­tiin eli yhtei­sö­ve­ron tasolle, jotta yhä useam­pia tiloja saadaan ammat­ti­mai­sen metsän­hoi­don piiriin ja suoma­lai­selle omis­tuk­selle tulee vartee­no­tet­tava vaih­toehto ulos­myyn­nin sijaan. Perin­tei­sesti metsä­no­mis­tus on liitetty maati­la­ta­lou­den harjoit­ta­mi­seen. Nyky­ään tämä kytkös on heiken­ty­nyt ja metsä­no­mis­tusta on siir­ty­nyt merkit­tä­västi kaupun­kei­hin. Tämä suun­taus edel­lyt­tää metsien käyt­töön liit­ty­vien erilais­ten palve­lu­jen kehit­tä­mistä, jotta metsä­no­mis­ta­jilla on aina saata­villa ja tiedossa paras tieto metsä­omai­suu­tensa hoita­mi­sessa.

Hyväk­sytty edus­kun­ta­ryh­män kokouk­sessa 25.11.2021

Lisää sisältöä samassa kategoriassa