Meillä on Pohjois-Euroo­passa tilaa pitää etäi­syyttä toisiimme ja ehkä juuri siksi erilai­suu­den sietä­mi­nen ottaa koville. Poik­kea­vien kiusaa­mi­nen alkaa päivä­ko­deista, jatkuu koulu­kiusaa­mi­sena ja päät­tyy ikäih­mis­ten mitä­töi­mi­seen, jopa syyl­lis­tä­mi­seen.

Nyt, kun eläkei­käi­siä on jo noin 1,5 miljoo­naa, puhu­taan kestä­vyys­va­jeesta (fiscal sustai­na­bi­lity), jolla tarkoi­te­taan passiivi-ikäis­ten aiheut­ta­maa palve­lu­tar­vetta, josta seuraa budjet­tien alijää­mäi­syys. Oikeilla asen­teilla ja toimilla kestä­vyys­va­jeesta voisi kuiten­kin tulla jopa kestä­vyys­tae!

Valtio­val­lan taholta syrji­vää on palkan­saa­jia anka­rampi vero­tus. Eläke­tu­lon lisä­vero sekä halli­tus­kau­den alussa päätetty vain palkan­saa­jia koskeva työtu­lo­vä­hen­nyk­sen laajen­nus ovat tästä esimerk­kejä. Tavoit­teemme on yhden­mu­kai­nen vero­tus palkan­saa­jiin nähden. Mikäli vero­tuk­seen tehdään keven­nyk­siä, ne kuulu­vat myös eläke­läi­sille.

Terveys­pal­ve­luissa eläke­läi­set ovat eri asemassa työter­veys­pal­ve­luja saavien kanssa. Työter­veys­huol­lossa on aivan oikein peri­aat­teena, että sairas työn­te­kijä hoide­taan takai­sin työelä­mään mahdol­li­sim­man pian. Eläkei­käis­ten kohtelu saat­taa olla tylyä, vaikka juuri vanhus­ten lyhyt­kin liikun­nan ja normaa­lin toimin­nan estävä ”kremp­pa­kausi” saat­taa viedä lopul­li­sesti sängyn pohjalle. Siksi on huoles­tut­ta­vaa, että sote-sovit­te­lussa annet­tai­siin maakun­nille aikaa kuuden kuukau­den jonoi­hin, ennen kuin olisi toteu­tet­tava valin­nan­va­pautta! Mitä nopeam­min ihmi­set saavat avun, sitä lyhyem­mäksi jää kallis hoiva­vaihe kunkin kohdalla.

Kunnat ovat soten toteu­tuessa uudessa tilan­teessa. Niiden tulee huoleh­tia ennal­taeh­käi­systä, kuten liikun­nasta, kult­tuu­ri­pal­ve­luista, terveel­li­seen elämään tuke­mi­sesta, vaikka hyvän toimin­nan hyöty valuu maakun­nan kassaan. Asumi­nen, ympä­ristö ja liikenne ovat osa myös ikä-ihmis­ten elämää. Aina­kin Helsin­gissä vanhuk­set koke­vat syrjin­tää, kun erityi­sesti vihreät halua­vat blokata palve­luja tarjoa­via kort­te­leita koko­naan autoilta huonosti liik­ku­vien ulot­tu­mat­to­miin.

Työpai­koilla arvos­te­taan koke­musta, mutta ei ikää! Suoma­lai­sia vaivaa saman­kal­tai­suu­den ihan­nointi. Mieluusti kerro­taan valt­tina, että ”meillä on vain nuorta väkeä”. Mahta­vaa, että on nuoria! Me ikäih­mi­set toivomme tietysti seuraa­ville suku­pol­ville työpaik­koja ja mahdol­li­suuk­sia hyvään elämään. Mutta saat­taisi olla rikkaus, jos työyh­tei­söissä olisi kaike­ni­käi­siä osaa­jia. Monen­lai­silla ominai­suuk­silla syntyy hyvää jälkeä. Toisaalta tapana ja tavoit­tee­na­kin on ollut jäädä eläk­keelle huipulta, vaikka muussa tehtä­vässä voisi olla vielä paljon annet­ta­vaa.

Digi­syr­jintä kohdis­tuu moniin, joille kolmi­kymp­pis­ten insi­nöö­rien luoma tieto­ko­ne­kieli ei aukea. Olisi varmasti mahdol­lista luoda ymmär­ret­tä­viä­kin ohjeita. On selvää, että sekä digi- että fyysi­siin palve­lui­hin ei ole pitkän päälle varaa, mutta pitää olla varaa auttaa kaike­ni­käi­siä väliin­pu­toa­jia.

Pahim­mil­laan ikäsyr­jintä on aineet­to­missa asioissa ja ihmis­ten vuoro­vai­ku­tuk­sessa. Monet vanhuk­set jännit­tä­vät lastensa reak­tioita ja arkai­le­vat tehdä itse­näi­siä päätök­siä. Tutki­mus­ten mukaan tärkeintä ihmi­selle on kuiten­kin säilyt­tää itse­mää­rää­mi­soi­keus mahdol­li­sim­man pitkään. Ihmi­sen ”pään yli” puhu­mi­nen on aina louk­kaa­vaa.

Jos vanhem­mat puhu­vat lastensa kuul­len omista vanhem­mis­taan epäkun­nioit­ta­vasti, he suurella toden­nä­köi­syy­dellä kohtaa­vat aika­naan saman ilma­pii­rin. Siksi kierre olisi hyvä katkaista nyt kun isän­maamme aloitti jo toisen vuosi­sa­dan itse­näi­senä kansa­kun­tana.

Kirjoit­ta­jat:

Margit Hara
Eva-Riitta Siito­nen

Lisää sisältöä samassa kategoriassa