Kyseenalaista.fi: Kokoomus vastaa Karjalaiselle syytöksiin yrittäjien pilkkaamisesta
Julkaistu:
Reijosen asiayhteydestään irrottama sitaatti Kataisen puheessa liittyy Kokoomuksen työllistävän veromallin esittelyyn. Kokoomuksen mielestä on oikeudenmukaista ja kohtuullista, että edessämme olevissa taloustalkoissa pääomaverotusta kiristetään kahdella prosenttiyksiköllä 28 prosentista 30 prosenttiin ja että kaikkein suurimpien pääomatulojen verokanta asetetaan määräaikaisesti tätä lievästi korkeammaksi.
Kokonaisuutena Kokoomuksen työllistävä veromalli on yrittäjien kannalta myönteinen. Ensinnäkin ansiotuloverotusta kevennettäisiin maltillisesti, millä on merkitystä, koska suurin osa yrittäjätulosta nostetaan palkkana. Toiseksi Kokoomus säilyttäisi nykyisen osinkoverojärjestelmän. Kolmanneksi yhteisöverokanta alennettaisiin asteittain neljällä prosenttiyksiköllä 22 prosenttiin. Neljänneksi kaikkein pienimmät osinkotulot muutetaan kokonaan verovapaiksi.
Kokoomus haluaa huolehtia siitä, että onnistuessaan ja ahkeroidessaan jokaisella yrittäjällä on näköpiirissä mahdollisuus myös matalammin verotetun osinkotulon nostamiseen korvauksena yritykseen sijoitetusta pääomasta. Kokoomuksen mielestä yrittäjyyteen on kannustettava ja yrittämisen riskin ottamista palkittava.
Jyrki Kataisen Turun puheenjohtajapäivällä pitämän puheen voi käydä kokonaisuudessaan lukemassa täältä.