Kokoo­mus haluaa raken­taa Suomesta maail­man toimi­vim­man digi­taa­li­sen yhteis­kun­nan. Monella mitta­rilla maamme tällai­nen jo onkin. Nyky­ti­laan tyyty­mi­nen ei kuiten­kaan ole vaih­toehto. Maailma ympä­rillä muut­tuu kiivasta tahtia, eikä vähi­ten histo­rial­li­sen pande­mian tähden. Koro­na­kautta seuraava uusi normaali on vielä aiem­paa­kin enem­män tekno­lo­gian värit­tämä.

Kokoo­mus ei onneksi tyydy vain kaunii­den päämää­rien maalai­luun, vaan esit­te­lee tuoreessa tavoi­teoh­jel­mas­saan joukon uuden tekno­lo­gian mahdol­li­suuk­siin ja haas­tei­siin tart­tu­via toimen­pi­teitä alka­neelle vuosi­kym­me­nelle. Tätä agen­daa puolue pohjusti viime vuonna digi­po­liit­ti­sella eril­lis­oh­jel­mal­laan.

Näiden ohjel­mien myötä digi­ta­li­saa­tio on viimein aset­tu­nut jämä­kästi kokoo­mus­po­li­tii­kan ytimeen. Samaa on edel­ly­tet­tävä kaikilta vaka­vasti otet­ta­vilta poliit­ti­silta liik­keiltä. Demo­kraat­ti­silla päät­tä­jillä on oltava riit­tävä ymmär­rys digi­ta­li­saa­tiosta ja ennen kaik­kea kirkas näke­mys sen poliit­ti­sista ulot­tu­vuuk­sista.

Mutta miten puoluei­den tulisi lähes­tyä poliit­tista digi­ta­li­saa­tiota? Tulo­kul­mia on aina­kin kolme.

Poliit­ti­sen digi­ta­li­saa­tion kolme kent­tää

Ensin­nä­kin poliit­ti­sessa digi­ta­li­saa­tiossa on kyse julki­sesta keskus­te­lusta, jota tekno­lo­gian vaiku­tuk­set nostat­ta­vat yhä tiheäm­min ja laajem­min eri ihmis­ryh­mien piirissä. Debat­tia voivat nostat­taa vaik­kapa sosi­aa­li­sessa mediassa leviävä haital­li­nen sisältö, biomet­ris­ten tunnis­tus­vä­li­nei­den käyttö ylei­sillä paikoilla tai heikoilla digi­tai­doilla varus­tet­tu­jen ihmis­ten asema. Tämä moni­pol­vi­nen keskus­telu ajaa digi­ta­li­saa­tiota julki­sen päätök­sen­teon piiriin eli poli­ti­soi sitä — ja pakot­taa näin puolu­eet osal­lis­tu­maan dialo­giin ja otta­maan kantaa.

Toiseksi poliit­ti­nen digi­ta­li­saa­tio merkit­see kaik­kia niitä julki­sia päätök­siä ja toimen­pi­teitä, joilla pyri­tään vaikut­ta­maan digi­ta­li­saa­tioon tai sen seurauk­siin. Tilan­teesta riip­puen julki­sen vallan­käy­tön tavoit­teena voi olla digi­ke­hi­tyk­sen vauh­dit­ta­mi­nen tai uusiin uomiin ohjaa­mi­nen. Kaiken kaik­ki­aan kyse on yhteistä etua koske­vista arvo­va­lin­noista, joita ei voi jättää yksin virka­ko­neis­tolle tai yrityk­sille vaan jotka vaati­vat vastuul­lista poliit­tista harkin­taa. 

Kolman­neksi poliit­ti­nen digi­ta­li­saa­tio tarkoit­taa vallan­käy­tön evoluu­tiota. Se ilme­nee yhtäältä vallan laaje­ne­mi­sena disrup­tii­vista infor­maa­tio­tek­no­lo­giaa kehit­tä­ville yrityk­sille, ja toisaalta samaista tekno­lo­giaa sovel­ta­van valtiol­li­sen vallan­käy­tön mahdol­li­suuk­sien kasvuna suhteessa yksi­löön. Näin tapah­tuu, koska yhteis­kunta on pohjim­mil­taan ihmis­ten väli­nen infor­maa­tio­jär­jes­telmä, jossa valta perus­tuu tiedon hallin­taan. Kun tiedon kerää­mi­sen, käsit­te­lyn ja jaka­mi­sen tavat muut­tu­vat, muut­tu­vat myös vallan käyttö ja käyt­tä­jät. Se, millai­seksi digi­ta­li­saa­tio muovaa demo­kra­ti­aamme, koskee siis mitä suurim­missa määrin puolueita. Niiden on kiireesti mietit­tävä, miten tekno­lo­gia vaikut­taa poliit­ti­seen järjes­tel­määmme ja puoluei­siin itseensä.

Valmiina tule­vaan?

Tekno­lo­gia ravis­te­lee tule­vina vuosi­kym­me­ninä perin­poh­jai­sesti ihmis­ten työtä ja arkea. Tällöin puolue, joka on parhai­ten valmis­tau­tu­nut toimi­maan edellä kuva­tuilla digi­po­li­tii­kan kentillä, menes­tyy vaaleissa ja vallan­käyt­tä­jänä. Ja mitä parem­min kaikki poliit­ti­set liik­keet ovat varus­tau­tu­neet käsillä olevaan murrok­seen, sitä luot­ta­vai­sem­min voimme suhtau­tua Suomen tule­vai­suu­teen. Puoluei­den on korkea aika tunnis­taa, että digi­taa­li­nen on poliit­tista.  

Joonas Mikkilä

Kirjoit­taja on kokoo­muk­sen digi- ja tule­vai­suus­ver­kos­ton jäsen

Lisää sisältöä samassa kategoriassa