Sivis­tys­po­li­tii­kan verkos­ton blogi­teks­tissä KT, dosentti Esko Korkea­koski pohtii halli­tuk­sen hanketta oppi­vel­vol­li­suu­den laajen­ta­mi­sesta toiselle asteelle.

Globaa­lit talous­nä­ky­mät huoles­tut­ta­vat. EU:n tuki­pa­ke­tit ja lainat lankea­vat aika­naan makset­ta­viksi. Lopul­lis­ten maksa­jien vahva talous auttaa selviy­ty­mään. Suomi otta­nee koro­nan takia 30 miljar­dia velkaa. Loppu­las­kua ei kukaan tiedä. Kunta­ta­lous ei kestä nyt lisä­me­noja.

Talous­po­li­tii­kan arvioin­ti­neu­vosto on kriti­soi­nut halli­tuk­sen talous­suun­ni­tel­mia, finans­si­po­li­tiik­kaa ja työl­lis­tä­mis­toi­mia. Hapuilu talous­po­li­tii­kassa, velkaan­tu­mi­nen, työt­tö­myy­den kasvu ja korona luovat varjon myös sivis­tys­po­li­tii­kan suun­ni­tel­mille. Osa niistä on tilk­ku­täk­ki­mäi­siä.

Iso halli­tuk­sen koulu­tus­po­liit­ti­nen uudis­tus on oppi­vel­vol­li­suu­den laajen­nus 18-vuotiaiksi saakka. Opetus­mi­nis­teri Li Anders­so­nin mukaan se astuu voimaan 2021 ikäluo­kit­tain. Maksut­to­mana se jatku­nee toisen asteen tutkin­toon tai 20-vuotiaiksi saakka.

Uudis­tus pyrkii kaven­ta­maan oppi­mi­se­roja. Tavoit­teena myös paran­taa koulu­tuk­sel­lista tasa-arvoa. Usko­taan, että uudis­tus vähen­tää syrjäy­ty­mistä ja paran­taa työl­lis­ty­mistä.

Uudis­tus edel­lyt­tää kuiten­kin isoa oppi­ja­läh­töistä remont­tia varhais­kas­va­tuk­sesta perus­o­pe­tuk­sen loppuun saakka. Muutoin ikävät skenaa­riot voivat toteu­tua.

Oppi­mi­sen nälkää vaalit­tava varhais­kas­va­tuk­sesta alkaen

Epäi­len, että uudis­tus kompas­te­lee peda­go­giik­kaan. Perus­o­pe­tuk­sen lopussa kaikilla ei ole edes tyydyt­tä­vää luku- ja kirjoi­tus­tai­toa – lasku­tai­to­kin ontuu. Viiden­nek­sellä osaa­mi­nen ja opis­ke­lu­mo­ti­vaa­tio ovat heive­röi­siä. Suurin osa heistä on poikia. Olete­taan liikaa, että toisella asteella kaikki ottai­si­vat vastuun opis­ke­lus­taan.

Oppi­mi­se­ro­jen kaven­ta­mis­pu­heet ovat epämää­räi­siä. Eikö nyt tulisi paran­taa kaik­kien suori­tuk­sia? Olisi tähdät­tävä yksi­löl­li­seen maksi­mi­ke­hi­tyk­seen. Olisi vahvis­tet­tava sisäistä opis­ke­lu­mo­ti­vaa­tiota!

Ihanne olisi erilai­nen opetus eri tavoin oppi­ville. Se on varioin­tia tavoit­teissa, mene­tel­missä, palaut­teissa ja tuki­jär­jes­te­lyissä. Isoissa inkluusiota yllä­pi­tä­vissä opetus­ryh­missä se on utopiaa. Eriyt­tä­mi­sen voima ei ole kuiten­kaan kadon­nut! Se on vaikeaa ja työlästä, mutta ei mahdo­tonta.

Perus­kou­lun alkuai­koina ns. koulu­val­miu­den ongelma oli iso asia – lapsen ongel­mana. Kyse onkin koulun ongel­masta eli missä määrin se kyke­nee kohtaa­maan erilai­suu­den.

Moti­vaa­tio oppia, ottaa vastuuta omasta oppi­mi­sesta kart­tuu, jos sitä tukeva into­mieli vallit­see kotona, koulussa ja kave­reissa. Ensim­mäi­senä työvuo­te­nani opet­ta­jan­kou­lu­tus­lai­tok­sessa opet­ta­jat havah­dut­ti­vat minut jatko-opis­ke­luin­nok­kuu­del­laan. Hyppä­sin virtaan mukaan.

Nyt perus­o­pe­tus on varsin monille oppi­laille liian helppo. Monet opet­ta­jat tuup­paa­vat toki nopeasti etene­viä­kin ponnis­te­le­maan. Pitäisi edel­lyt­tää enem­män – vaati­muk­set oppi­las­koh­tai­sesti mitoit­taen.

Profes­sori Erkki Olki­nuora kirjoitti aika­naan opis­ke­lun mielek­kyy­destä. Joil­le­kin mielek­kyys syntyy ryhmissä työs­ken­nel­len, tutki­vana opis­ke­luna, projek­ti­töinä, käsillä teke­mi­senä, ongel­mia ratkoen ja luovuutta toteut­taen. Osuva, kannus­tava ja välit­tävä palaute yllä­pi­tää uskoa omaan yrit­tä­mi­seen – raken­taa persoo­nia, kuten Jari Saras­vuo sanoo.

Tasa-arvo on yhtä­läi­sissä mahdol­li­suuk­sissa oppia ja opis­kella. Se ei tarkoita kaikille saman­laista opetusta. Sitä linjaa edusti jo 1960-luvulla mm. profes­sori Tors­ten Husén. Se olisi yksi­löi­den ja yhteis­kun­tien etu. Vastuun otta­mista omasta opis­ke­lusta tulisi tietoi­sesti ohjata ja harjoit­taa.

Syrjäy­ty­mi­nen uhkaa, oppi­vel­vol­li­suu­den pituu­desta huoli­matta, mm. erityi­sen tuen tarvit­si­joita, oppi­mis­vai­keuk­sista kärsi­viä sekä istu­mi­seen ja kuun­te­le­mi­seen koulussa kyllään­ty­neitä.

Väite­tään, että koulu­me­nes­tys raken­ne­taan kotona. Suhde opis­ke­luun heijas­te­lee toki kodin asen­teita. Siellä kylve­tään syrjäy­ty­mi­sen ja onnis­tu­mi­sen siemen.

Syrjäy­ty­mi­nen voi alkaa jo varhais­kas­va­tuk­sessa. Tutki­mus­ten mukaan silloin kannat­taa lapsiin panos­taa eniten. Se on rahaa pankissa. Pakko opis­ke­lun kannus­ti­mena syö sisäi­sen moti­vaa­tion ja muut­taa koulun säily­tys­pai­kaksi.

Jatkuva suori­tus­ten mittaa­mi­nen ja parem­muus­ver­tai­lut ovat yhä koulu­to­del­li­suutta. Jotkut ovat aina pahnan pohjim­mai­sia. Kenen itse­tunto sen kestää? Karsiva opin­tie kohte­lee kaltoin alisuo­rit­ta­jia. Arvomme ovat menes­ty­jien puolella. Kilpaur­heilu on ”räikein” esimerkki tästä.

Peda­go­giikka ei ole enää ykkös­asia toisella asteella - ei sen opet­ta­jien koulu­tuk­ses­sa­kaan – saatikka erityis­pe­da­go­giikka. Perus­o­pe­tuk­sessa pärjän­neet otta­vat lisä­vas­tuuta oppi­mi­ses­taan siel­lä­kin. Pullon­kau­lana ovat perus­o­pe­tuk­sen rimaa hipoen suorit­ta­neet – innot­to­mat, keskeyt­tä­jät ja tule­vat syrjäy­ty­jät jne.

Uudis­tuk­sen talous­vai­ku­tuk­sia

Syrjäy­ty­nyt nuori maksaa Valtion­ta­lou­den tarkas­tus­vi­ras­ton mukaan yhteis­kun­nalle elämänsä aikana noin 1,2 miljoo­naa euroa. Vaille toisen asteen tutkin­toa­han jää nyt noin 16 % ikäluo­kasta. Oppi­vel­vol­li­suu­den laajen­nus maksaa valtiolle vuodessa noin 130-150 miljoo­naa.

Jokai­nen koulu­pu­do­kas, syrjäy­tyjä ja alisuo­riu­tuja on mene­tys kansan­ta­lou­delle. Maksut­to­muus toisen asteen tutkin­toon saakka on tarpeel­li­nen, mutta ei riit­tävä inves­tointi - edes talou­den “hätä­ti­lassa.”

Opet­ta­jien ammat­ti­jär­jestö OAJ haluaa, että perus­o­pe­tuk­sen tulisi olla kunnossa oppi­vel­vol­li­suutta jatket­taessa. Elin­kei­noe­lä­män Keskus­liitto EK vaatii mm. lisää yksi­löl­listä tukea oppi­mi­seen.

Mitä tulisi tehdä?

Oppi­vel­vol­li­suu­den laaje­tessa olisi tarkas­tel­tava myös isoa kuvaa koulu­jär­jes­tel­mäs­sämme - opet­ta­jan­kou­lu­tuk­sesta alkaen. Uudis­ta­mi­seen olisi nyt eväitä enem­män kuin koskaan. Seuraava vaihe voisi olla varhais­kas­va­tuk­sen ja ensim­mäis­ten koulu­vuo­sien koko­nai­suus. Punai­nen lanka ei ole raken­teissa, ei maksut­to­muu­dessa - ei liioin inkluusiossa. Jokai­sen lapsen ja nuoren tulisi kokea aito oppi­mi­sen ilo ja löytää sisäi­set voimansa. Se sytyt­tää moti­vaa­tion. Se kantaa läpi elämän.

Oppi­vel­vol­li­suu­den jatka­mi­nen edel­lyt­täisi myös toisen asteen opet­ta­jien mitta­vaa peda­go­gista täyden­nys­kou­lu­tusta. Istu­mista ja kuun­te­le­malla oppi­mista olisi tarkas­tel­tava kriit­ti­sesti kaikessa koulu­tuk­sessa.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa