JulkÂistimme viime yönä kolmen pohjoÂisÂmaisen kolleÂgani kanssa yhteisen sopimukÂsemme, jonka mukaan autamme yhdessä islantiÂlaisia heidän vaikeÂassa taloustiÂlanteessaan. Islannin valtio tai kansalaiset eivät ole syylÂlisiä siihen, mitä ovat joutuneet kohtaaÂmaan pankkiÂjärÂjestelmänsä romahdetÂtua. Hätä ja pelko ovat siellä suurta. TyötÂtömyys kasvaa, elinÂtaso laskee ja valtio velkaÂanÂtuu, ei vain korviÂaan myöten vaan niin syvälle, että hiusÂtupsu tuskin näkyy.