Petteri Orpo: Erinomaista, hallitus!
Julkaistu:
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo on tyytyväinen hallituksen kehysriihessä tekemiin päätöksiin. ?Vaikeassa paikassa hallitus teki sen, mitä siltä odotettiin. Merkittäviä panostuksia tehtiin työllisyyden ja kasvun edistämiseksi ja velkaantumisen taittamiseksi ?, Orpo arvioi.
?Työmarkkinoilta ei tullut vetoapua, mutta se tuntui vain lisäävän hallituksen halua löytää ratkaisuja ja tehdä enemmän vaikean tilanteen korjaamiseksi?, Orpo jatkaa.
Hänen mukaansa yritysverouudistus muodostaa vahvan kokonaisuuden. ?Uskon, että vaikutukset alkavat näkyä uusina investointeina ja työpaikkoina?, Orpo sanoo. ?Yritysveron alennusta ei vyörytetä pienten ja keskisuurten yritysten maksettavaksi, vaan päinvastoin listaamattomien yritysten verotusta kehitettiin kannustavaan suuntaan.
Toimenpiteitä uusien työpaikkojen luomiseksi tehtiin reippaasti. ?Kotitalousvähennyksen parantaminen luo niin ikään uutta työtä ja helpottaa perheiden arkea. Kotitalousvähennys on myös tutkitusti hyvä keino vähentää harmaata taloutta.?, Orpo toteaa tyytyväisenä.
Valtioneuvoston tiedote: Hallitus on sopinut valtiontalouden kehyksistä