Petteri Orpo: Lomapankki toisi toivottua joustoa työelämään
Julkaistu:
Suomessa pitää olla maailman paras työelämä. Siihen meillä on kaikki mahdollisuudet.
Minä ja muut kokoomusministerit olemme kuluneena syksynä tavanneet laajasti palkansaajia ja palkansaajajärjestöjä. Olemme etsineet yhteisiä tavoitteita työelämän kehittämiseksi. Hyvät keskustelut ovat rakentaneet keskinäistä ymmärrystä ja virittäneet uusia avauksia.
Esimerkiksi kyläily palvelualan PAM:ssa kirkasti minulle entisestään, miten sovellusten, kuten Uber, kautta tilattava työ muovaa palvelualaa uusiksi. Kaikki eivät välttämättä tule palkallaan toimeen. Muuttuva työelämä vaatii pelisääntöjen päivittämistä. Tulin myös entistä varmemmaksi, että sosiaaliturvamme vaatii remonttia. Työn tekemisen pitää aina olla kannattavaa.
Reilusta parista kymmenestä tapaamisesta on helppo poimia yhteinen viesti: suomalaista yhteiskuntaa on uudistettava.
Teknologian kehittyminen, robotisaatio, automatisaatio ja digitalisaatio huolettavat monia. Moni miettii, pysyykö kehityksessä mukana, pärjääkö. Ymmärrän huolet, mutta teknologian kehittyminen on minusta iso mahdollisuus.
Työelämässä muutokset tarkoittavat myös muun muassa sitä, että työsuhteen muodot moninaistuvat, ja yhden työnantajan palveluksessa tehtävät pitkät työurat hupenevat. Voimme silti säilyttää hyvän ja tasa-arvoisen työelämän.
Jokaisen jo töissä olevan, työtä etsivän ja vasta työelämään tulossa olevan on voitava päivittää ja täydentää osaamistaan muuttuvan työelämän tarpeita vastaavaksi.
Myös työn ja erilaisten elämäntilanteiden yhteensovittaminen pitää olla nykyistä helpompaa.
Siksi meidän on toteutettava uudistukset, jotka nousivat esiin myös tapaamisissa palkansaajajärjestöjen kanssa: Meidän on tehtävä kunnianhimoinen, työelämän tasa-arvoa lisäävä perhevapaauudistus, luotava kannustava malli osaamisen lisäämiselle ja perustettava lomapankkijärjestelmä, jossa ansaittu lomaoikeus siirtyy työnantajalta toiselle. Katkonaisessakin työelämässä jokaisella pitää olla mahdollisuus palautua.
Nyt työpaikan vaihtaminen nollaa lomakertymän. Näin kynnys työpaikan vaihtamiseen tarpeettomasti nousee. Määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevän lomat maksetaan työsuhteen lopussa pois, seuraavassa työpaikassa hän on jälleen lomaton. Useilla työuraa aloittavilla ei ole tarkoituskaan olla pitkään samassa työsuhteessa, muutos ja kehitys on nopeaa. Lomat jäävät työuran etenemisen jalkoihin. Jos vapaata pystyy pitämään ensimmäisen työvuoden aikana, on se yleensä palkatonta. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla.
Ratkaisu voisi olla lomapankki, jonne lomarahat voi rahastoida, ja loman pitäminen uudessa työsuhteessa maksetaan edellisistä työsuhteista kertyneillä lomarahoilla. Uudelle työnantajalle ei synny lisäkustannuksia.
Lomapankki toisi toivottua joustoa työmarkkinoille. Samalla se olisi jokaiselle työpaikkaa vaihtavalle tai pätkätyöputkessa olevalle myönteinen uudistus. Työnantajatkin voittavat, kun työntekijöiden mahdollisuus palautua on varmistettu myös työpaikkaa vaihdettaessa. Uudistus tukisi työssä jaksamista, ja siten ehkäisisi ennalta työurien ennenaikaista katkeamista, ja lopulta siis jopa vähentäisi eläkeköyhyyttä.
Hyvä, joustava ja tasa-arvoinen työelämä on niin työntekijöiden kuin työnantajien etu. Nyt, kun yhteisiä tavoitteita on löydetty, ne on myös vietävä maaliin. Siihen minä ja kokoomus olemme valmiita.
Petteri Orpo
kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri
Kolumni on julkaistu MTV Uutisten verkkokolumnina 14.12. kello 8.27
Näissä liitoissa kokoomusministerit ovat vierailleet:
14.12. Lääkäriliitto, Anne-Mari Virolainen
7.11. PAM, Petteri Orpo
23.11. SAK:n vaalipaneeli, Petteri Orpo
20.11. OAJ, Kai Mykkänen
19.11. Akava, Kai Mykkänen
16.11. Teollisuusliitto, Anne Mari Virolainen
25.10. Jyty, Sanni Grahn-Laasonen
24.10. PRO, Kai Mykkänen
18.9. Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut, Sanni Grahn-Laasonen
4.9. Suomen Ekonomit, Kai Mykkänen
24.8. Insinööriliitto, Kai Mykkänen
20.8. STTK, Petteri Orpo
14.6. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto, Kai Mykkänen
13.6. Tekniikan Akateemiset, Sanni Grahn-Laasonen
23.5. Tehy, Petteri Orpo
23.5. Auto- ja kulkejetusalan Työntekijäliitto, AKT, Antti Häkkänen
18.5. Suomen Hammaslääkäriliitto, Sanni Grahn-Laasonen
16.5. Rakennusliitto, Antti Häkkänen
Suomen Lakimiesliitto, Antti Häkkänen
Tapaamisia sovittu vielä joulukuulle 2018