Petteri Orpo: Puolueiden kerrottava leikkauslinjansa ennen vaaleja
Julkaistu:
Kokoomuksen Petteri Orpo vaatii puolueita kertomaan avoimesti leikkauslinjansa ennen vaaleja. Valtiovarainministeriö on arvioinut, että velkaantumisen taittaminen ensi vaalikaudella edellyttäisi kuuden miljardin euron sopeutustoimia.
Lauantaina VM:n ylijohtaja Jukka Pekkarinen totesi Keskisuomalaiselle, että aikaa hyvinvointiyhteiskunnan korjaamiseen ei ole paljon. Pekkarisen mukaan alkava vaalikausi on viimeinen, jolloin korjaavat päätökset voidaan tehdä siedettävin yhteiskunnallisin kustannuksin.
“Virkamiesten viesti on selvä. Velkaantumisen taittaminen edellyttää kuuden miljardin euron sopeutustoimia. Näillä päätöksillä on kiire. Puolueiden on otettava tämä viesti vakavasti”, Orpo sanoo.
Kokoomus on ainoa puolue, joka on sitoutunut valtiovarainministeriön esittämään sopeutustavoitteeseen. Kokoomus on myös ainoana puolueena esittänyt uskottavan säästölistan, jolla sopeutustavoite kyetään kattamaan.
“Puolueiden on pystyttävä antamaan selkokielinen vastaus siihen kysymykseen, että ovatko ne valmiita ensi vaalikauden alussa tekemään päätökset, joilla velkaantuminen saadaan taittumaan”, Orpo vaatii.
- Esimerkiksi Keskusta on esittänyt kahden miljardin euron säästöjä, jotka eivät riitä velkaantumisen taittamiseen. Keskusta siirtäisi vastuun velkaantumisen taittamisesta seuraavalle hallitukselle. Uuden hallituksen talouspolitiikan uskottavuus olisi heti menetetty, jos se ei edes pyrkisi velkaantumisen taittamiseen?, Orpo toteaa.
- Kokoomus on sitä mieltä, että seuraavan hallituksen on heti vaalikauden alussa tehtävä päätökset, jotka riittävät velkaantumisen taittamiseen. Näiden päätösten toimeenpano voidaan asettaa siten, että ne mahdollisimman vähän vaurioittavat kasvua ja työllisyyttä. Olennaista on kuitenkin se, että Suomella on uskottava suunnitelma, jolla velkaantuminen saadaan taitettua. Uskottava suunnitelma ei voi perustua seuraaville hallituksille osoitettuihin toiveisiin?, Orpo toteaa.