Petteri Orpo: Säätytalolta selkeä toimeksianto kehysriiheen
Julkaistu:
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo näkee hallituksen puoliväli-istunnon päätökset selkeänä toimeksiantona maaliskuun 21. päivänä pidettävään kehysriiheen.
?Hallitus sopi yhdessä askelmerkeistä maaliskuun neuvotteluun. Nyt on muutama viikko aikaa tehdä konkreettiset esitykset kehysriiheen. Hallituksen yhteinen näkemys kasvun ja työllisyyden parantamisesta, työurien pidentämisestä, julkisen sektorin tuottavuuden parantamisesta sekä velkaantumisen taittamisesta on vahva? Orpo kertoo.
?Näillä linjauksilla kehysriihen tavoitetaso on oikealla eli korkealla tasolla. Yritysverotuksen kannustavuuden, työurien pidentämisen ja kunta- ja soteuudistuksen osalta hallitus on sitoutunut merkittäviin päätöksiin maaliskuun riihestä. Todellinen puristus päätöksistä on vielä edessä? Orpo toteaa.
Tänään annettiin suuntaviivat työeläkejärjestelmän kehittämiselle. Hallitus on sitoutunut eläkeuudistuksen sisällölliseen valmisteluun siten, että lainsäädäntö tulee voimaan vuoden 2017 alusta.
?Työmarkkinajärjestöjen on kokoonnuttava nopeasti. Hallituksen päivän linjaukset antoivat vahvan viestin työmarkkinajärjestöille työllisyyttä ja talouskasvua tukevien sopimusten tekemiseksi? Orpo vaatii.
?On hyvä, että Säätytalolla saatiin kannanotto jouhevasti valmiiksi. Tästä on hyvä lähteä tekemään valmistelua maaliskuun kehysriiheen. Tulevat viikot ovat hallitukselle työntäyteisiä ja Suomelle tärkeitä? Orpo painottaa.