Petteri Orpo: “Suomen malli” Nato-jäsenyytemme perustaksi
Julkaistu:
Suomessa on käyty jo useamman kuukauden ajan yhä kiihtyvää keskustelua mahdollisesta Nato-jäsenyydestämme. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut suomalaisten suuren enemmistön kannattamaan Suomen jäsenyyttä läntisessä puolustusliitossa. Tämä on luonnollisesti myös kokoomuksen kanta. Olemme kannattaneet Nato-jäsenyyttä 16 vuoden ajan. Suomen tulee hakeutua puolustusliiton jäseneksi mahdollisimman ripeästi, ja jättää jäsenhakemus viikkojen sisällä, jotta Suomen hakemus olisi käsittelyssä viimeistään Naton huippukokouksessa Madridissa kesäkuun lopussa.
Kyse ei ole vain siitä, että toistamme aiempaa myönteistä Nato-linjaamme vaan myös siitä, miksi katsomme jäsenyyden olevan Suomelle hyvä asia. Meille jäsenyyden tavoittelu ei ole pelkkä reaktio Venäjän sotatoimiin Ukrainassa, vaan pitkän harkinnan tulos, jossa olemme arvioineet sen erilaisia hyötyjä ja haittoja. Monet kaipaavat juuri nyt vastauksia näihin kysymyksiin: millainen Naton jäsenmaa me olisimme, mikä mahdollisesti muuttuisi ja miten me hyötyisimme jäsenyydestä? Mikä olisi Suomen malli?
Kokoomuksen kanta perustuu siihen, että Nato-jäsenyys vahvistaisi kansallista puolustustamme ja turvallisuuspoliittista asemaamme sekä näiden lisäksi tarjoaisi Suomelle aiempaa parempia mahdollisuuksia vaikuttaa globaaleihin turvallisuuskysymyksiin osana liittokuntaa. Nato-maana Suomi käytännössä tekisi lopulta monin tavoin samoja asioita kuin nyt jo ulkopolitiikassamme teemme, mutta vain aiempaa läheisemmin kumppaneittemme kanssa.
Meille Nato-jäsenyys olisi ensisijaisesti puolustuksemme harmonisointia Naton kanssa osana Pohjois-Euroopan turvaamista ja sen suurin lisäarvo olisi liittokunnan tuki kriisitilanteessa. Natossa pääsisimme alueellisten puolustussuunnitelmien piiriin, joiden mukaisesti muut jäsenmaat varautuisivat tukemaan Suomea ja me varautuisimme auttamaan muita. Näitä suunnitelmia myös harjoiteltaisiin säännöllisesti liittolaisten kesken.
Nato-maat puolustavat yhdessä jokaista jäsenmaataan: itärajastamme tulisikin Nato-rajaa. Yli 1300 kilometrin pituinen itärajamme olisi pisin Nato-raja Venäjän kanssa. Merkittävänä lisänä turvallisuuttamme parantaen olisi pääsymme Naton ydinasepelotteen alle, joka nostaisi kynnystä painostaa meitä sotilaallisesti.
Suomen painotus Natossa olisikin siten vahvasti lähialueiden puolustuksessa ja siinä artikla viiden mukaisessa toiminnassa. Viidennen artiklan mukaan hyökkäys jotakin Naton jäsenvaltiota vastaan katsottaisiin hyökkäykseksi kaikkia liiton jäsenvaltioita vastaan. Turvatakuut ovat siis vastavuoroisia. Suomi on jo yli kahden vuosikymmenen ajan tehnyt läheistä puolustusyhteistyötä Naton ja sen jäsenmaiden kanssa, myös kriisiaikoihin ulottuvalla tavalla. Käytännössä Naton jäsenenä tekisimme vain paremmin ja tehokkaammin kaikkea sitä, mitä teemme jo nyt.
Sekin on hyvä pitää mielessä, että Suomi olisi Naton silmissä toivottu ja turvallisuutta tuottava – ei sitä kuluttava – jäsenmaa. Suomen mukanaolo vakauttaisi Pohjois-Eurooppaa, sillä olemme Naton näkökulmasta alueen puuttuva puolustuksellinen linkki Arktisen alueen ja Itämeren välissä. Sijaintimme lisäksi suorituskykymme täydentäisivät Natoa, erityisesti maa- ja ilmavoimiemme vahvuuden kautta. Olemme pitäneet huolta omasta puolustuskyvystämme. Puolustusvoimamme on väkilukuumme nähden vahva suhteutettuna moniin muihin Euroopan valtioihin.
Monet pohtivat Naton kustannuksia Suomelle. Eri asiantuntijoiden arvioiden mukaan jäsenyyden kustannukset olisivat noin 50 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä koostuisi maksuista Naton yhteisiin vuosittaisiin budjetteihin ja henkilöstökuluista. Nato-mailla on tavoite ylläpitää puolustusmenoja kahden prosentin tasolla BKT:sta. Suomi täyttää tämän vaateen, mutta luonnollisesti jäsenyys edellyttäisi tämän puolustusmenotason ylläpitämistä pitkällä aikavälillä. Suomen puolustusmenot ovat HX-hankkeen kanssa noin viisi miljardia euroa, ja ne kasvavat tulevina vuosina. 50 miljoonaa mahtuu kyllä tähän ja on viime kädessä pieni hinta maksettavaksi turvatakuista.
Nato-jäsenyyden osalta on tärkeää myös ymmärtää, mitä se ei olisi. Meillä olisi paljon vaikutusvaltaa jäsenyysneuvotteluissa sen suhteen, minkälaisia ehtoja haluaisimme asettaa.
Suomen itsemääräämisoikeus säilyisi siis yhtä vahvana kuin nytkin, sillä Nato on poliittinen liittokunta, jossa päätökset tehdään yksimielisyysperiaatteen mukaisesti. Tällöin aivan kuten EU:ssa, myös Naton sisällä me pyrkisimme poliittiseen läheiseen yhteistyöhön muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden välillä. Venäjä-politiikkamme puolestaan sulautuisi tiiviimmin osaksi muuta länttä. Meille tämä ei olisi ongelma, sillä Naton Venäjä-linjaukset ovat käytännössä identtiset EU:n kanssa eli tässä mielessä politiikkamme ei juurikaan muuttuisi.
Selvää on myös se, että yleinen asevelvollisuus säilyttäisi pääasiallisen roolinsa ja voimavaramme ovat aina lähtökohtaisesti omassa käytössämme. Varusmiehiä ja reserviläisiä ei lähetettäisi Naton toimintaan Suomen rajojen ulkopuolelle vaan päättäisimme itse edelleen sotilaallisen maanpuolustuksen toteuttamisperiaatteista. Suomalaisia ammattisotilaita osallistuisi Naton operaatioihin aina tarpeen mukaan, ei automaattisesti. Suomen puolustuksesta vastaisi Nato-jäsenenäkin suomalaiset.
Yhtä lailla me vastaisimme edelleen valtakunnan rajojemme valvonnasta, vaikka Suomen rajasta ja ilmatilasta tulisi osa Naton vastaavia. Suomen alueellisen koskemattomuuden valvonnasta ja turvaamisesta vastaisi yhä puolustusvoimat. Tämä kaikki vain tehtäisiin aiempaa paremman tiedustelu- ja muun tiedon tuella.
Keskustelussa on ollut paljon esillä niin sanottu Norjan malli, joka syntyi hyvin erilaisessa turvallisuusympäristössä. Sen taustalla oli pyrkimys olla provosoimatta liikaa Neuvostoliittoa. Norja asetti 1940-luvulla saavutetun poliittisen kompromissin pohjalta Nato-jäsenyydelleen omaehtoisia rajoitteita. Norjan antama yksipuolinen julistus on tarjonnut aikanaan Neuvostoliitolle ja myöhemmin Venäjälle tarpeettoman mahdollisuuden etsiä ristiriitoja Norjan antaman julistuksen ja sen väitetyn toiminnan välillä.
Suomen edun mukaista on osallistua keskusteluun jäsenyysmallista ja puolustussuunnittelusta täysipainoisesti ilman ennakkoehtoja. On perusteltua, että Suomen ei tarvitse esimerkiksi sallia ydinaseita alueelleen. Sen sijaan Naton joukkojen tai tukikohtien osalta meidän ei tule kieltäytyä kategorisesti, vaan pitää mahdollisuudet auki.
Suomen geostrateginen sijainti on tärkeässä asemassa Naton Pohjois-Euroopan yhteisen puolustuksen näkökulmasta ja saadaksemme parhaan hyödyn ja turvan jäsenyydestä, meidän ei tule luoda itsellemme ehdottomia rajoitteita. Toisin sanoen, Nato-joukkojen läsnäolo vain vahvistaisi turvatakuitamme ja sotilaallista pelotetta. Suomi kuitenkin päättäisi itse siitä, kuka täällä olisi. Itse näkisin mielelläni Naton joukkoja tai pysyvänkin läsnäolon Suomessa.
Nato-jäsenyys ei kuitenkaan olisi pelkkää artikla viittä tai Pohjois-Euroopan turvallisuutta ja tämä meidän on tärkeää tiedostaa. Kyse siitä, että maantieteellisesti eteen tulisivat vahvemmin myös eteläisten Nato-maiden turvallisuuskysymykset ja varsinkin pitkässä katsannossa myös mahdollisesti Kiinaan liittyvät kysymykset.
Natossa Suomen turvallisuuspoliittinen profiili siis monipuolistuisi ja jäsenyys edellyttäisi valmiuksiemme kehittämistä myös maamme rajojen ulkopuolella. Toki olemme osallistuneet jo nyt Nato-johtoisiin operaatioihin rajojemme ulkopuolella, esimerkiksi Kosovossa, Bosniassa ja Afganistanissa, minkä lisäksi meillä on useiden vuosikymmenten kokemus kansainvälisestä kriisinhallinnasta.
Katsonkin, että Nato-jäsenyyden mukana tuoma globaali turvallisuuspoliittinen ulottuvuus on lähtökohtaisesti Suomen vaikutusvaltaa parantava asia. Se, että voisimme istua sekä mantereemme että kansainvälisen turvallisuuden kannalta merkittävissä pöydissä ja asettaa näiden osalta tavoitteita, olisi pienelle maalle ainoastaan positiivinen askel.
Myös pohjoismainen yhteistyö ottaisi harppauksen eteenpäin. Edessämme voi olla tilanne, jossa Suomen ja toivottavasti myös Ruotsin jäsenyyden myötä kaikki pohjoismaat olisivat Naton jäseniä. Ensi kertaa Pohjoismaat olisivat liittoutuneet keskenään puolustusvelvollisuuksia edellyttävällä tavalla. Tämä olisi hieno ja historiallinen hetki Pohjois-Euroopan integraation osalta, joka samalla avaisi uusia mahdollisuuksia laajemmalle turvallisuuspoliittiselle yhteistyölle ja Pohjolan puolustuksen järjestämiselle.
Kaiken kaikkiaan Nato-jäsenyys tarkoittaisi meille riittävintä mahdollista turvaa ja aiempaa merkittävämpää vastuuta ja vaikutusvaltaa kansainvälisen turvallisuuden rakentamisessa – siis mahdollisuuksia edistää maailmalla demokraattista arvopohjaamme nykyistä paremmin. Nato-ratkaisu on siten merkittävimpiä aikakautemme päätöksiä ja suomalaisten yhteinen. Haluankin siksi kutsua sekä suomalaista kansalaisyhteiskuntaa, asiantuntijoita ja puolueita mukaan keskusteluun Suomen Nato-mallista. Nyt tarvitsemme yhteistä visioita siitä, minkälainen ”Suomen malli” sopisi meille parhaiten.