Viime vuosi­sa­dan suur­val­ta­po­li­tii­kan keskellä suuret maat Saksa ja Venäjä jakoi­vat Euroo­pan pienet maat, mukaan lukien Suomen, omiin etupii­rei­hinsä. Kuulemme nyt kaikuja mennei­syy­destä ja etupii­ri­pu­heista presi­dentti Puti­nin vaatiessa uutta ”turval­li­suus­so­pi­musta” Euroop­paan. Venäjä haluaa Natolta ja länneltä kirjal­li­set takeet siitä, ettei Nato laaje­nisi itään. Tämän voi suoraan katsoa viit­taa­van useaan­kin valtioon Venä­jän lähia­lueilla.

Suomelle Venä­jän lähei­syys on keskei­nen geostra­te­gi­nen tosia­sia. Viimeis­tään Ukrai­nan sota on osoit­ta­nut, ettei Venä­jään liit­tyvä haaste ole tosia­siassa hävin­nyt ja että Suomen tarve tasa­pai­not­ta­viin toimen­pi­tei­siin on edel­leen akuutti. Venä­jästä on tullut yhä arvaa­mat­to­mampi, ja maan läpi­nä­ky­mät­tö­myys tekee sen kanssa toimi­mi­sesta ja sen tavoit­tei­den arvioin­nista vaikeaa. Tämä vali­tet­ta­vasti lisää samalla riskejä, sillä emme ole varmoja minkä­lai­siin keinoi­hin Kreml on viime kädessä valmis tukeu­tu­maan. Koke­muk­sen perus­teella Venäjä ei aina­kaan pelkää kaih­taa rujoja keinoja tavoit­tei­densa edis­tä­mi­seksi.

Venäjä on aina ollut kriit­ti­nen Natoa kohtaan. Suomen ulko- ja turval­li­suus­po­li­tii­kan perusta on turvata kansa­kun­tamme itse­näi­syys ja oikeus tehdä omia päätök­siä. Tähän ajatuk­seen eivät sovi edel­li­sen vuosi­sa­dan ajatuk­set suur­val­to­jen keske­nään teke­mistä sopi­muk­sista, jotka päät­täi­si­vät pien­ten maiden kohta­lot. Suomella täytyy kaikissa olosuh­teissa olla mahdol­li­suus hakea Nato-jäse­nyyttä ja pyrkiä liit­tou­tu­maan soti­laal­li­sesti niin halu­tes­samme. Kuten tasa­val­lan presi­dentti on toden­nut, päätök­set uusien jäse­nien liit­ty­mi­sestä tehdään haki­ja­maan ja Naton välillä. Ulko­puo­li­silla valtioilla ei ole tähän sanan­val­taa.

Meidän ei myös­kään tule omaeh­toi­sesti sulkea mitään vaih­toeh­to­jamme pois. Tämä koskee myös Nato-jäse­nyyttä. Kokoo­mus on kannat­ta­nut Suomen Nato-jäse­nyyttä jo pitkään ja tämä linja pitää edel­leen. Nato toimii Euroo­pan turval­li­suutta vahvis­ta­vana teki­jänä sekä läntis­ten maiden liit­tona ja katson, että Nato-jäse­nyys paran­taisi Suomen turval­li­suutta sekä toisi enna­koi­ta­vuutta lähia­lueil­lemme. On kuiten­kin selvää, että jäse­nyy­delle on oltava riit­tävä tuki sekä kansal­li­sesti että puoluei­den kesken.

Siksi katson sillä olevan erityistä arvoa kansal­li­sesti, että Suomessa on polii­tik­koja ja puolueita, jotka puhu­vat avoi­mesti jäse­nyy­den puolesta. Ollak­seen todel­li­nen vaih­toehto Suomelle, Nato-jäse­nyy­dellä on myös oltava kannat­ta­jansa. Mikäli yhdel­lä­kään poliit­ti­sella taholla ei olisi valmiuk­sia edis­tää jäsen­ky­sy­mystä tarvit­taessa, olisi Suomen mahdol­li­suus hakeu­tua soti­las­lii­ton jäse­neksi nykyistä ohuempi.

Teemme jo nyt tiivistä puolus­tusyh­teis­työtä usei­den länsi­mai­den sekä Naton kanssa ja tätä meidän on jatket­tava ilman ennak­koon määri­tel­tyjä rajoi­tuk­sia. Myös Euroo­pan unio­nin syve­nevä puolus­tus- ja turval­li­suusyh­teis­työ on etujemme mukaista.  Kokoo­muk­sen näkö­kul­masta Suomi ei voi jous­taa keskei­sessä ulko- ja turval­li­suus­po­li­tii­kan suve­re­ni­tee­tin kysy­myk­sessä. Ulko- ja turval­li­suus­po­liit­ti­nen liik­ku­ma­tila yhdis­tet­tynä uskot­ta­vaan maan­puo­lus­tuk­seen luovat itse­näi­syy­temme kivi­ja­lan. Tämä on viisaan ulko- ja turval­li­suus­po­li­tii­kan perusta jännit­tei­sessä toimin­taym­pä­ris­tössä.

Petteri Orpo
Kokoo­muk­sen puheen­joh­taja

Lisää sisältöä samassa kategoriassa