Puheen­joh­taja Petteri Orpon puhe puolue­val­tuus­tossa 21.1.

Suomen itse­näis­tyessä vuonna 1917 Suomi oli kovin toisen­lai­nen maa kuin nyt. Tuol­loin synty­nyt tyttö – kutsu­taan häntä vaikka Ullaksi – syntyi Euroo­pan laita­maille, köyhään ja jakau­tu­nee­seen maahan. Ullan lapsuu­dessa köyhyys ja vähä­osai­suus eivät olleet Suomessa harvi­nai­sia.

Sotien aikaan kuolema ja pelko tuli­vat tutuiksi koko kansa­kun­nalle. Sotien jälkeen Ulla ja muut ahke­rat suoma­lai­set nosti­vat Suomen maail­man­his­to­riassa liki ennen­nä­ke­mät­tö­mään nousuun.

Tuo nousu tuli kovasta työstä ja sen arvos­tuk­sesta. Tuo nousu tuli sivis­tyk­sestä ja mahdol­li­suuk­sien tasa-arvosta, sellai­sista asioista kuin ylei­nen oppi­vel­vol­li­suus ja äitiys­pak­kaus.

Tuo nousu tuli yhtei­sestä näke­myk­sestä, yhtei­sestä päämää­rästä raken­taa hyvin­voiva Suomi – jotta kukaan Ullan lapsista tai lapsen­lap­sista ei koskaan joutuisi koke­maan sitä puutetta, joka Ullan suku­pol­velle oli arki­päi­vää.

Tänä vuonna synty­vät ullat synty­vät maahan, joka on monella mitta­rilla vertail­len maail­man paras maa. Suomi on maail­man vakain ja turval­li­sin maa. Meidän perus­kou­lu­tuk­semme on maail­man parasta, ja suoma­lai­set ovat maail­man luku­tai­toi­sin kansa. Olemme maail­man huip­puja tasa-arvossa: suoma­lais­ten nais­ten äänioi­keus on maail­man toisiksi vanhin ja Suomi on tytöille toiseksi paras maa maail­massa.

Suoma­lai­set ovat muihin euroop­pa­lai­siin verrat­tuna hyvin tyyty­väi­siä elämäänsä ja me luotamme toisiimme. Me myös luotamme insti­tuu­tioi­himme kuten esimer­kiksi polii­siin, poliit­ti­seen järjes­tel­mään ja oikeus­jär­jes­tel­mään.

Suomi on monin tavoin erin­omai­nen maa. Luulen, että juuri itse­näi­syy­den saavut­ta­nee­seen Suomen synty­nyt tyttö nimeltä Ulla olisi tämän päivän menoa katsoes­saan tyyty­väi­nen.

Kaikesta hyvästä huoli­matta, suoma­lai­sessa yhteis­kun­nassa on paljon kehi­tet­tä­vää. Ihmis­ten ja aluei­den eriar­vois­tu­mi­nen on vakava ongelma, joka huolet­taa suoma­lai­sia.

Minä olen erityi­sen huolis­sani nuorista - niistä nuorista, jotka eivät ole opis­ke­le­massa tai töissä. Nuoren syrjäy­ty­mi­nen merkit­see luot­ta­muk­sen menet­tä­mistä omaan lähiyh­tei­söön, muihin nuoriin ja yhteis­kun­taan.

Meillä on paljon ajan­koh­tai­sia asioita Trum­pista liiken­ne­asioi­hin. Niistä voimme keskus­tella kokouk­ses­samme ja median kanssa puheen jälkeen. Tässä puheessa tänään Suomen juhla­vuo­den alussa haluan erityi­sesti kiin­nit­tää huomiota tule­vai­suu­teen ja meidän nuoriimme.

20–24-vuotiaista nuorista aikui­sista lähes viides­osa oli vuonna 2015 koulu­tuk­sen ja työelä­män ulko­puo­lella. Nuor­ten mies­ten osuus ulko­puo­lella olevista oli suurempi kuin nuor­ten nais­ten.

Tämä ei ole uusi huoli. Edel­li­nen halli­tus yritti hoitaa tätä asiaa siinä kuiten­kaan onnis­tu­matta: esimer­kiksi nuori­so­ta­kuuseen budje­toi­tiin 60 miljoo­naa euroa vuodelle 2013. Valtion­ta­lou­den tarkas­tus­vi­rasto rapor­toi jo syys­kuussa 2014, että huoli­matta kymme­nien miljoo­nien satsauk­sista nuor­ten työt­tö­myys vain kasvoi. Perim­mäi­senä syynä oli heikko talous­ti­lanne.

Jos ei ole työtä, se iskee erityi­sen vahvasti nuoriin, jotka ovat vasta elämänsä alussa. Nuor­ten aikuis­ten elin­taso on vuoden 1990 ja 2013 välillä romah­ta­nut suhteessa muihin ryhmiin.

Huono talous­ti­lanne masen­taa, se vie uskon tule­vai­suu­teen, hävit­tää halun opis­kella. Työl­li­syy­den kasvat­ta­mi­nen on yksi tärkeim­piä toimen­pi­teitä, mitä halli­tus voi tehdä. Sillä me parhai­ten autamme nuoria.

Halli­tus­puo­lu­eet yhdessä sopi­vat työryh­mästä, jonka tehtä­vänä on pohtia keinoja, joilla eriar­vois­tu­mista voitai­siin estää mahdol­li­sim­man varhai­sessa vaiheessa. Tavoit­teena on, että Suomessa kaikki tytöt ja pojat voivat saavut­taa unel­mansa.

Tiedämme jo nyt, että varhais­kas­va­tuk­sen kehit­tä­mi­nen ja osal­lis­tu­mi­sas­teen nosta­mi­nen on parasta syrjäy­ty­mi­sen ehkäi­syä. Tuoreessa tutki­muk­sessa arvioi­tiin koti­hoi­don ja varhais­kas­va­tuk­sen pitkä­ai­kai­sia vaiku­tuk­sia.

Tutki­musai­neisto osoitti, että alle 3-vuoti­aana varhais­kas­va­tuk­sessa olleet jatka­vat toiseen asteen koulu­tuk­seen, mene­vät lukioon ja opis­ke­le­vat korkea­kou­lussa useam­min kuin lapset, jotka eivät ole osal­lis­tu­neet varhais­kas­va­tuk­seen. Yhteys oli sama mata­lasti ja korkeasti koulu­tet­tu­jen vanhem­pien lapsilla.

Suomessa varhais­kas­va­tuk­seen osal­lis­tu­taan vähän. Vain 74 prosent­tia 4-vuotiaista lapsista osal­lis­tuu Suomessa varhais­kas­va­tuk­seen, kun vastaava luku muissa Pohjois­maissa on yli 90 prosent­tia. Erityi­sen ongel­mal­lista on se, että Suomessa varhais­kas­va­tuk­seen osal­lis­tu­vat vähi­ten ne lapset, jotka hyötyi­si­vät siitä eniten.

Halli­tus laskee pieni­tu­lois­ten perhei­den varhais­kas­va­tus­mak­suja yli 700 eurolla vuodessa 1.3. alkaen. Tällä me puutumme eriar­vois­tu­mi­seen. Tavoit­teena on, että yhä useam­malle lapselle olisi mahdol­lista osal­lis­tua varhais­kas­va­tuk­seen ja että yhä useam­malla vanhem­malla, erityi­sesti yksin­huol­ta­jilla, olisi mahdol­li­suus ottaa työtä vastaan.

Kokoo­muk­sen lääk­keet eriar­vois­tu­mi­sen torju­mi­seksi ovat mahdol­li­suuk­sien tasa-arvo, koulu­tus ja kannus­ta­vuus. Me haluamme, että tämä yhteis­kunta tarjoaa hyvän elämän edel­ly­tyk­set ja mahdol­li­suu­den kehit­tää itse­ään kaikille suoma­lai­sille.

Kaik­kein olen­nai­sinta on varmis­taa, että jokai­nen nuori pääsee koulu­tuk­seen. Yhteis­kun­taan ja työelä­mään kiin­nit­ty­mi­nen on vaikeam­paa, jos nuori ei ole suorit­ta­nut vähin­tään toisen asteen koulu­tusta.

Halli­tus panos­taa erityi­sesti niiden nuor­ten ja nuor­ten aikuis­ten tuke­mi­seen, jotka ovat keskeyt­tä­neet koulu­tuk­sen. Ensi vuonna halli­tus lisää 10 miljoo­naa euroa nuor­ten aikuis­ten osaa­mis­oh­jel­maan. Koulu­tus­paik­ko­jen lisäyk­set kohden­ne­taan perus­tuen varassa olevien nuor­ten aikuis­ten koulut­ta­mi­seen, jotta heistä jokai­sella on mahdol­li­suus päästä töihin ja raken­taa omaa elämäänsä.

Tote­sin jo aiem­min, että työl­li­syy­den nosta­mi­nen on yksi tärkeim­piä toimen­pi­teitä, millä voimme estää nuor­ten syrjäy­ty­mistä. Sen lisäksi, sosi­aa­li­turva tarvit­see uudis­ta­mista.

Tämän päivän Suomessa käytämme enem­män ja enem­män rahaa tarkoi­tuk­se­namme auttaa ihmi­siä, mutta oikeasti emme auta heitä.

Sosi­aa­li­tur­va­jär­jes­telmä raken­net­tiin aivan toisen­lai­siin olosuh­tei­siin, aikaan jolloin työt­tö­myys oli useim­mi­ten väliai­kaista. Kuten Kelan eläk­keelle jäänyt pääjoh­taja Hyssälä on toden­nut, nykyi­sen kaltaista tuki­au­to­maat­ti­sys­tee­miä yhteis­kun­tamme ei enää kestä.

Esimerk­kejä kannus­tin­lou­kuista riit­tää. Meillä on samaan aikaan yli sata­tu­hatta pitkä­ai­kais­työ­töntä ja kymme­niä tuhan­sia avoi­mia työpaik­koja. Esimer­kiksi Uuden­kau­pun­gin auto­teh­taalla on huutava pula teki­jöistä – on käsit­tä­mä­töntä jos avoi­mena olevista työpai­koista ei löydy töitä nuorille.

Passi­voiva sosi­aa­li­tur­va­jär­jes­telmä on erityi­sesti nuor­ten kannalta haital­li­nen. Osa nuorista päätyy jo varhain tuki­kier­tee­seen, jota ei onnis­tuta katkai­se­maan. Järjes­telmä, joka ei tue nosta­malla pystyyn vaan passi­voi­malla, ei ole oikein nuoria tai keitään muita­kaan kohtaan.

Sosi­aa­li­tur­vaa on uudis­tet­tava niin, että se kannus­taa ihmistä osal­lis­tu­maan ja aktii­vi­suu­teen. Tämä voi tarkoit­taa pien­ten ja lyhy­tai­kais­ten töiden vastaa­not­ta­mi­sen lisäksi esimer­kiksi vapaa­eh­tois­työn teke­mistä. Jos työtä ei ole juuri sillä hetkellä tarjolla, kaiken­lai­nen toime­liai­suus on siinä­kin tilan­teessa parem­paa sosi­aa­li­tur­vaa kuin täysi toimet­to­muus. Hiila­mon työryh­män työ antaa hyvä pohjan osal­lis­tu­van sosi­aa­li­tur­van kehit­tä­mi­seen.

Kaikki nuoret eivät suin­kaan ole passi­voi­tu­massa. Erityi­sen ilah­tu­nut olen siitä, että nuoret ovat entistä kiin­nos­tu­neem­pia yrit­tä­jyy­destä. Vuosi­tu­han­nen alussa vain pari prosent­tia 18–24-vuotiaista suoma­lai­sista kertoi aiko­vansa perus­taa yrityk­sen lähim­män kolmen vuoden aikana. Nyt vastaa­vasta ikäryh­mästä jo joka viides arvioi suun­taa­vansa yrit­tä­jäksi. Vain reilussa 10 vuodessa tapah­tu­nut muutos on suoras­taan huima.

Suunta on erit­täin terve­tul­lut, sillä yrit­tä­jä­kun­tamme ikään­tyy nopeasti. Kaipaamme mark­ki­noille uusia tule­vai­suu­den teki­jöitä.

Mikä näitä mille­ni­aa­le­jamme eli 80- ja 90-luvuilla synty­neitä sitten ajaa yrit­tä­mään? Liian help­poa olisi vedota yksi­no­maan pitkit­ty­nee­seen mata­la­suh­dan­tee­seen tai elin­kei­no­ra­ken­teen murrok­seen. Ne näyt­te­le­vät vain sivuo­saa.

Vastauk­set löyty­vät nuor­ten muut­tu­neista arvoista ja asen­teista. Yhä useampi nuori tavoit­te­lee työltä vakaan toimeen­tu­lon lisäksi mahdol­li­suutta tehdä hyvää laajem­massa viite­ke­hyk­sessä, joko paikal­li­sesti, kansal­li­sesti tai globaa­listi.

Nuor­ten palo yrit­tä­mi­seen on minusta hyvä lahja 100-vuoti­aalle Suomelle. Samalla se on havah­dut­tava haaste meille päät­tä­jille. Meidän on pystyt­tävä tarjoa­maan näille nuorille sellai­set olosuh­teet, joissa yrit­tä­mi­nen ja työ kannat­ta­vat. Aina­kin seuraa­vissa asioissa meidän on mieles­täni vält­tä­mä­töntä onnis­tua.

Ensin­nä­kin, oppi­lai­tos­temme on pystyt­tävä tarjoa­maan kaikille nuorille kaikilla koulu­tusas­teilla konkreet­ti­sia paik­koja kokeilla ja harjoi­tella yrit­tä­jyyttä. Toiseksi, työmark­ki­noi­demme on elet­tävä tätä päivää, jossa yrit­tä­jyys sen kaikissa muodoissa on mahdol­lista ja jotta yhä useampi voi työl­lis­tyä pk-yrityk­siin. Raken­teemme eivät voi jäädä savu­piippu-Suomen aika­kau­delle. Tarvit­semme lisää työpaik­ka­ta­son sopi­mista, jotta nuoremme eivät jää yrit­tä­mään yksin, vaan palk­kaa­vat matkaansa myös muita.

Yrit­tä­mi­sestä innos­tu­nei­den kannus­ta­mi­sen lisäksi, meidän täytyy kyetä kannus­ta­maan työuransa alussa olevia nuoria, jotka ovat menossa tai jo mukana työelä­mässä. Kankeat toimin­ta­ta­vat eivät ole tätä päivää. Nuoret halua­vat tehdä töitä, mutta eivät millä ehdoilla tahansa. Heidän toivee­naan on työelämä, joka jous­taa niin, että se mahdol­lis­taa työn, perheen perus­ta­mi­sen, harras­tus­ten ja matkus­te­lun yhdis­tä­mi­sen. Tämä sama pätee luon­nol­li­sesti kaiken ikäi­siin työn­te­ki­jöi­hin.

Kokoo­muk­sen tavoite on parempi työelämä. Se saavu­te­taan esimer­kiksi lisää­mällä mahdol­li­suuk­sia liuku­vaan työai­kaan, etä- ja osa-aika­työ­hön sekä opin­to­va­paa­seen.

Erityi­sesti haluan koros­taa vanhem­pain­va­paa­jär­jes­tel­män uudis­ta­mi­sen tärkeyttä siten, että se tukee tasa-arvoista vanhem­muutta ja lisää pien­ten lasten vanhem­pien työl­li­syyttä. Perheen ja työn yhteen­so­vit­ta­mi­nen on tehtävä helpom­maksi.

Työpaik­ka­so­pi­mista on julki­sessa keskus­te­lussa tehty palkan­saa­ja­vas­tai­nen toimi, vaikka meidän ajatuk­semme on, että se on järke­västi toteu­tet­tuna myös työn­te­ki­jöi­den etu. Jous­toja tarvi­taan ja työpaik­ka­so­pi­mi­nen on yksi tapa lisätä jous­toa työelä­mään.

Asioista sopi­mi­nen yrit­tä­jän ja työn­te­ki­jän välillä nousee arvoonsa eten­kin huonoina aikoina. Yhdessä sopi­malla voidaan varmis­taa, että vaikeuk­siin joutu­nut yritys pääsee pahim­man yli, eivätkä ihmi­set joudu työt­tö­miksi. Silloin kaikki voit­ta­vat.

Hyvät ystä­vät, Kunta­vaa­lei­hin on enää reilut 80 päivää. Kun olen pyytä­nyt ihmi­siä aset­tu­maan ehdolle kunta­vaa­leissa, minulta on kysytty, onko kunnan­val­tuus­toilla sote-uudis­tuk­sen jälkeen enää mitään päätet­tä­vää. Vastauk­seni on, että kyllä on, hyvin­kin paljon. Kunnan­val­tuu­te­tuilla on edel­leen paljon vastuuta ja päätän­tä­val­taa ihmis­ten joka­päi­väi­sistä asioista.

Toisin kuin maakun­nille, kunnille jää itse­hal­linto, ylei­nen toimi­valta ja vero­tusoi­keus. Päivä­hoito, koulut, kult­tuuri, nuori­so­työ, liikunta, ympä­ristö, kaavoi­tus ja elin­kei­no­po­li­tiikka ovat jatkos­sa­kin kuntien vastuulla.

Minä aina­kin innos­tun näistä asioista! Jo aikoi­naan kaupun­gin­val­tuu­tet­tuna ja Turun nuori­so­lau­ta­kun­nan puheen­joh­ta­jana olin perus­ta­massa ilta­päi­vä­ker­ho­toi­min­taa Turkuun.

Mitä tulee koulu­tuk­seen, tällä halli­tus­kau­della perus­kou­lun ja lukion valtio­no­suuk­sia ei ole leikattu. Edel­li­sen halli­tuk­sen aikana leikat­tiin perus­kou­lun valtio­no­suuk­sista vuosi­ta­solla 251 miljoo­naa euroa vuonna 2015, aiem­pina vuosi­na­kin yli 100 miljoo­nan määrä­ra­ha­vä­hen­nyk­set.

Tämä halli­tus uudis­taa perus­kou­lua uudella peda­go­gii­kalla ja uusilla oppi­mi­sym­pä­ris­töillä. Opet­ta­jan­kou­lu­tuk­seen, digi­taa­li­siin mate­ri­aa­lei­hin ja digiop­pi­mi­sen kehit­tä­mi­seen, liikun­nan lisää­mi­seen kouluissa, kiel­ten­ope­tuk­sen varhais­ta­mi­seen ja taiteen ja kult­tuu­rin harras­tus­tun­tei­hin panos­te­taan tällä halli­tus­kau­della yhteensä yli 120 miljoo­naa euroa enem­män.

Tätä taus­taa vasten oppo­si­tion puheet siitä, että he kunnissa estä­vät halli­tuk­sen koulu­tus­sääs­töt on kysee­na­lai­sella pohjalla. Vaikka koulu­tuk­sesta on jouduttu sääs­tä­mään, niin kuntiin ja perus­o­pe­tuk­seen se ei ole merkit­tä­västi kohden­tu­nut.

Koulu­tus­po­li­tii­kassa tapah­tuu kunta­ta­solla paljon posi­tii­vi­sia asioita, joita voi ottaa esille ehdok­kuutta miet­ti­vien kunta­lais­ten kanssa. Joiden­kin kuntien talous­ah­dinko on johta­nut ja johtaa paikal­li­siin sääs­töi­hin kouluista. Siksi tarvi­taan kokoo­mus­lai­sia päät­tä­jiä, joilla on koulu­tuk­sen arvos­tus kohdil­laan.

Asumi­nen on edel­leen kunta­ta­son asia. Asumi­sen kalleus eten­kin pääkau­pun­ki­seu­dulla ja muissa kasvu­kes­kuk­sissa on ongelma. Jos ihmi­sillä ei ole varaa asua niissä kaupun­geissa, joihin suurin osa uusista työpai­koista syntyy, on se myös este koko maan talous­kas­vulle ja hyvin­voin­nille.

Viime syksyn budjet­ti­rii­hessä tehtiin toimia asun­to­tuo­tan­non vauh­dit­ta­mi­seksi. Asun­to­tuo­tan­toa on edel­leen lisät­tävä ja kunnilla on kaavoi­tus­mo­no­po­lin halti­joina ratkai­sun avai­met käsis­sään.

Näistä asioista, jotka vaikut­ta­vat päivit­täin jokai­sen meidän arkeen ja sen toimi­vuu­teen, tarvi­taan päät­tä­mään kokoo­mus­lai­sia. Nyt valit­ta­viin valtuus­toi­hin tarvi­taan sekä “muutos­joh­ta­jia” että “arjen asian­tun­ti­joita”.

Muutos­joh­ta­jille on käyt­töä, kun kuntien toimin­taym­pä­ristö muut­tuu kerralla histo­rial­li­sen paljon. Ei ole lain­kaan vähä­pä­töi­nen tehtävä vaikut­taa siir­ty­mä­ajan sote-palve­lui­den järjes­tä­mi­seen ja myötä­vai­kut­taa samalla kunta­päät­tä­jänä maakun­ta­uu­dis­tuk­sen alueel­li­seen suun­taan soten osalta.

Tarve “arjen asian­tun­ti­joille” on todel­li­nen. Kuntien jäljelle jäävät tehtä­vät, päivä­hoito, koulut, kult­tuuri, nuori­so­työ, liikunta, ympä­ristö, kaavoi­tus ja elin­kei­no­po­li­tiikka, ovat kaikki erit­täin tärkeitä ja merkit­tä­viä tehtä­viä, joilla vaiku­te­taan kunta­lais­ten päivit­täi­seen elämään ja arjen suju­vuu­teen.

Ja vaikka sote-tehtä­vät siir­ty­vät maakun­nille, ansait­see aktii­vi­nen ja suuri senio­rien joukko hyviä muita palve­luita ja mahdol­li­suuk­sia.

Tämä kaikki pitää huomioida myös toimin­ta­ta­voissa. Mennään kohti uutta ihmi­set ja asiat edellä, ei hallin­non ehdoilla.  Anne­taan ihmi­sille enem­män tilaa osal­lis­tua.

Ehdok­kaaksi voi aset­tua vielä muuta­man viikon ajan. Mikään ei ole juuri nyt tärkeäm­pää kuin kannus­taa ihmi­siä aset­tu­maan ehdolle. Kysy­tään siis ihmi­siä ehdolle! Pahinta mitä voi tapah­tua on, että henkilö kiel­täy­tyy.

Meillä on edes­sämme pitkä ja työn­täy­tei­nen kevät, mutta yleensä kun kovasti tekee töitä jonkin asian eteen, lopulta se palkit­see. Minis­te­rit, minä, Paula, Sanni ja Kai kier­rämme kuntia ja kaupun­keja ympäri Suomen yhteensä usei­den kymme­nien päivien verran. Puolue­sih­teeri Peso­nen on ollut jo puoli vuotta maata kier­tä­vällä radalla ja tekee lois­ta­vaa työtä kentällä. Mari-Leena ja vara­pu­heen­joh­ta­jat Janne ja Antti kier­tä­vät paljon. Sillä ei kuiten­kaan yksin ole merki­tystä, vaan vaali­voit­toon tarvi­taan jokai­nen meidän aktiivi.

Kokoo­mus on tällä hetkellä Suomen suurin kunta­puo­lue. Sitä ei voi ajatella itses­tään­sel­vyy­tenä. Jokai­sessa vaalissa äänet on aina ansait­tava uudes­taan. Kaik­kien panok­sella, pienel­lä­kin, on erityi­sesti kunta­vaa­leissa väliä.

Tänään­kin saatiin viit­teitä siitä, että olemme oikealla polulla ja luot­ta­mus Kokoo­musta kohtaan on kasvussa vaikeasta halli­tus­työstä huoli­matta. Vaali­päi­vään on vielä aikaa ja jokai­nen päivä käyte­tään täysi­mää­räi­sesti.

Tehdään yhdessä Kokoo­muk­sesta Suomen suurin kunta­puo­lue. Kiitos teille kaikille jo nyt puolu­een menes­tyk­sen eteen tehdystä työstä!

Alussa kerroin teille ”Ullasta”. Ullan nuoruu­dessa koulu­tus oli harvo­jen herk­kua. Yliop­pi­las oli harvi­nai­nen ja suuresti arvos­tettu henkilö, joka kulki vapusta syys­kuu­hun yliop­pi­las­lakki pääs­sään merk­kinä korkeasta oppiar­vos­taan. Nyky­ään noin kolman­nek­sella väes­töstä on korkea-asteen tutkinto. Koulu­tus­ta­son nousu selit­tää kehi­tyk­semme vauraaksi pohjois­mai­seksi hyvin­voin­ti­val­tioksi.

Koulu­tus­taso on kuiten­kin Suomessa jäämässä jälkeen muista kehit­ty­neistä maista. Tämän päivän pari­kymp­pistä ihmi­sistä useampi on pelkän perus­kou­lun varassa kuin viisi­kymp­pi­sistä. Ellei tähän tehdä muutosta, 15 vuoden kuluessa jäämme OECD-keskiar­von alapuo­lelle koulu­tus­ta­sos­samme.

Emme saa koskaan alis­tua tai suos­tua sellai­seen ajat­te­lu­ta­paan, jossa tämä on muka riit­tä­vän hyvä taso. On pyrit­tävä aina eteen­päin, sillä jokai­nen suoma­lai­nen lapsi ja nuori ansait­see maail­man­luo­kan koulu­tuk­sen.

MIT:n profes­sori Erik Bryn­jolfs­son pelkää, että mennei­syy­teen taker­tu­vat polii­ti­kot ja edun­val­vo­jat tuhoa­vat tule­vai­suu­den. Tekno­lo­gia tarjoaa meille valta­vasti mahdol­li­suuk­sia, mutta ilman järke­vää poli­tiik­kaa tekno­lo­gian murros lisää tuloe­roja. Se taas vaikut­taa osal­taan siihen, miten oikeu­den­mu­kai­seksi ihmi­set yhteis­kun­nan koke­vat. On polii­ti­koista kiinni, miten yhteis­kunta ja sen raken­teet vastaa­vat ja sopeu­tu­vat muutok­seen, ja miten hyvin uudis­tuk­set palve­le­vat lopulta ihmistä.

Uudis­ta­mi­nen ei ole Kokoo­muk­selle itsei­sarvo, vaan väline siihen, että Suomi olisi vielä­kin parempi maa myös tule­vai­suu­dessa. Jo vuoden 1920 puolue­ko­kouk­sessa hyväk­syt­tiin peri­aate, jonka mukaan Kokoo­muk­sen arvo­maa­il­maa hallit­see kansan koko­nai­se­tua edis­tävä uudis­tus­mie­li­syys.

Minä ja Kokoo­mus teemme asioita vain suoma­lais­ten vuoksi, suoma­lais­ten etu mieles­sämme. Emme minkään etujär­jes­tön ja busi­nek­sen etu mielessä. Suomen uudis­ta­mi­nen on vält­tä­mä­töntä, jotta meidän ei enää koskaan tarvit­sisi ottaa pois hyvin­voin­nis­tamme ja palve­luis­tamme.

Uudis­ta­mi­sen rinnalla on huoleh­dit­tava julki­sen talou­den tasa­pai­nosta. Tuo vält­tä­mä­tön, mutta välillä vähän epäkii­tol­li­nen tehtävä on taas kuten niin monesti aiem­min­kin annettu Kokoo­muk­sen hoidet­ta­vaksi.

Miten Suomi pärjää tule­vai­suu­dessa ja miten kaikki hyöty­vät siitä? Vastaus on turval­li­nen muutos, jossa kaikki pide­tään mukana. Siitä tässä on kysy­mys. Seka­vassa ja moni­mut­kai­sessa maail­massa ainut varma asia on muutos. Se voi huolet­taa ja jopa pelot­taa­kin, ja paikal­laan pysy­mi­nen voi alkaa tuntua turval­li­sem­malta.

Muutok­sen ei tarvitse olla pelot­tava asia. Tarkoi­tus on, että asiat tehdään aina parem­min kuin ennen. Ja tavoite on, että suoma­lai­set voivat parem­min kuin ennen.

Nais­ten äänioi­keus, oppi­vel­vol­li­suus, äitiys­pak­kaus ja monet muut meille tänä päivänä itses­tään selviltä tuntu­vat asiat ovat aika­naan olleet suuria muutok­sia. Mitä ovat ne asiat, uudet kansa­kou­lu­lai­tok­set ja äitiys­pak­kauk­set, joita Suomi voi juhlia täyt­täes­sään 200 vuotta?

Mitä­kö­hän Ulla tahtoisi sanoa meille, 100-vuotiasta Suomea juhli­ville? Sanoi­siko hän, että ”jääkää tähän, älkää vain muut­tako mitään”. Vai sanoi­siko hän että ”Suomi on selvin­nyt pahem­mas­ta­kin, ei muuta kuin kääri­tään hihat?” Sanoi­siko hän ”lait­ta­kaa rajat kiinni ja jättä­kää sotaa pake­ne­vat oman onnensa nojaan”?

Mitä luulette, meni­sikö Ulla face­boo­kiin päivit­täin hauk­ku­maan, panet­te­le­maan, irvai­le­maan ja riite­le­mään eri mieltä olevien kanssa? Vai jakai­siko hän saman torin penkin ihan kenen tahansa kanssa, oli sitten mitä mieltä asioista tahansa, ja jaksaisi olla ystä­väl­li­nen? Jaksaisi kuun­nella ja yrit­tää ymmär­tää erilai­suut­ta­kin? Varmasti.

Uskon, että Ulla kehot­taisi juhli­maan 100-vuotiasta Suomea ja sen hyviä puolia, ja korjaa­maan sen heik­kouk­sia. Minä henki­lö­koh­tai­sesti uskon, että nuoriin panos­ta­mi­nen on avain Suomen menes­ty­mi­seen myös jatkossa.

Me tiedämme jo mitä pitää tehdä, käydään siis töihin, jotta Suomi olisi yhtä hyvä, ellei parem­pi­kin, maa 200-vuoti­aana.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa