Vuonna 1989 Suomi oli hyvin erilai­nen maa kuin tänään.

Naapu­rina oli edel­leen Neuvos­to­liitto. Talous perus­tui pitkälti idän­kaup­paan.

Itäi­nen Eurooppa kävi läpi suurta myller­rystä mutta viral­li­nen Suomi toisti mant­raa puolu­eet­to­muu­desta. Totta kai pelät­tiin, mitä murros tuo tulles­saan.

Mutta sitten, muis­taak­seni elokuussa, eräs suoma­lai­nen polii­tikko puhui Euroo­pan keskus­ta­oi­keis­to­lais­ten kokouk­sessa. Hän ennusti, että Suomi hakee Euroo­pan yhtei­sön jäse­neksi 1990-luvulla ja piti sitä hyvänä ajatuk­sena. Eikä hän ollut kuka tahansa rivi­po­lii­tikko, vaan puolue­joh­taja ja minis­teri. Totta kai siitä nousi poliit­ti­nen myrsky. Kritiikki oli kovaa. Sitä tuli presi­den­tiltä asti.

Mutta eipä se tain­nut tuota puolue­joh­ta­jaa hetkaut­taa, koska hän tiesi olevansa histo­rian oikealla puolella. Kuten olikin.

Eurooppa oli muut­tu­massa ja Suomen piti tart­tua muutok­sen avaa­maan mahdol­li­suu­teen. Ja ottaa paik­kansa osana läntistä Euroop­paa. Niin kuin otti­kin.

Nyt tuo mies istuu tässä edes­säni. Hän on tietysti kokoo­muk­sen pitkä­ai­kai­sin puheen­joh­taja, suuri euroop­pa­lai­nen ja yksi Suomen EU-jäse­nyy­den keskei­sistä arkki­teh­deistä, Ilkka Suomi­nen.

Ilkka, palaamme vielä sinuun.

Mutta nyt ollaan vuodessa 2016. Tästä on tulossa aika­moi­nen vuosi. Histo­rial­li­nen suoras­taan.

Eurooppa on nimit­täin jälleen erit­täin kovan paikan edessä. Ja kun sanon Eurooppa, tarkoi­tan luon­nol­li­sesti myös Suomea. Suomi on osa Euroop­paa, ja mitä Euroo­passa tapah­tuu, tapah­tuu myös Suomelle. Hyvässä ja pahassa.

Meillä on yhtä aikaa käsis­sämme monta isoa haas­tetta:

1. Miten huoleh­dimme turva­pai­kan­ha­ki­joista ja pako­lai­sista tavalla, joka kunnioit­taa heidän ihmi­sar­vo­aan mutta myös tavalla, joka ei vaaranna EU-maiden sisäistä ja keski­näistä yhte­näi­syyttä eikä euroop­pa­lai­sen yhteis­työn tulok­sia? Miten vähen­nämme perus­teet­to­mia turva­paik­ka­ha­ke­muk­sia, jotta voima­va­roja jää autta­maan todel­li­sen avun tarpeessa olevia.

2. Miten vahvis­tamme Euroo­pan turval­li­suutta, kun Ukrai­nassa ja Syyriassa sodi­taan ja terro­rismi on tullut Euroo­pan sydä­meen?

3. Miten saamme Euroo­pan talou­teen uutta puhtia ja uusia työpaik­koja?

4. Ja ettei tulisi liian help­poa, meidän on myös pohdit­tava, mitä teemme jos Britan­nian kansa äänes­tää kesä­kuussa EU-jäse­nyyttä vastaan?

Jos löydämme näihin haas­tei­siin toimi­vat vastauk­set, Euroo­pasta tulee entistä vahvempi. Mutta jos epäon­nis­tumme, tai jos epäröimme liian pitkään, Eurooppa uhkaa hajaan­nus, popu­lis­min nousu ja lopulta tilanne, joka ei ole juuri kenen­kään etujen mukai­nen.

Tilanne on siis vaikea. Haas­teet ovat jätti­läis­mäi­siä.

Olemme monella tapaa saman­lai­sessa murros­koh­dassa kuin vuonna 1950. Silloin Euroo­pan savua­ville raunioille alet­tiin raken­taa koko­naan uutta yhtei­söä. Tai kuin vuonna 1990. Silloin Neuvos­to­lii­ton hajoa­mi­nen avasi neuvos­to­blok­kiin kuulu­neille keski­sen Itä-Euroo­pan maille oven takai­sin osaksi länsi-euroop­pa­laista perhettä.

Olen silti rauhal­li­sin mielin. Nämä­kin haas­teet hoide­taan. Ratkai­suja kyllä löytyy.

Kyse on enem­män siitä, löytyykö päät­tä­jiltä poliit­tista rohkeutta tehdä oikeita päätök­siä. Sellai­sia päätök­siä, kuin tehtiin Ilkan aikana, kun Suomi hakeu­tui ensin Euroo­pan Talous­yh­tei­sön ja myöhem­min Euroo­pan unio­nin jäse­neksi.

Polii­ti­koilla on tämä kuuluisa Junc­ke­rin ongelma: Päät­tä­jät kyllä tietä­vät, mitä pitäisi tehdä, mutta eivät tiedä, miten sen jälkeen voite­taan vaaleja.

Päävies­tini tänään on tässä: Vaikka Euroo­pan tilanne on haas­tava, ratkai­suja kyllä löytyy. Niitä löytyy tiiviim­mästä euroop­pa­lai­sesta yhteis­työstä – ei löyhem­mästä yhteis­työstä. Kaikki on kiinni siitä, löytyykö tämän päivän poliit­ti­silta johta­jilta rohkeutta tehdä oikeita valin­toja. Vaikka ne eivät ole suosit­tuja. Vaikka vaarana olisi tappio seuraa­vissa vaaleissa.

Voin omasta puoles­tani kertoa tässä ja nyt, että Kokoo­mus on valmis teke­mään sen, mitä tilanne vaatii. Emme jää katso­maan kanna­tus­ky­se­lyitä vaan katsomme isän­maan etua. Meillä on esimerk­kejä eri EU-maista, joissa puolu­eet ovat voit­ta­neet vaaleja myös vaikei­den uudis­tus­ten jälkeen.

Kokoo­mus on Ilkka Suomi­sen ajoista asti ollut vahvasti euroop­pa­lai­sen yhteis­työn kannalla. Miksi? Siksi, että kiin­nit­ty­mi­nen länteen, avau­tu­mi­nen uusille mark­ki­noille ja vaikut­ta­mi­nen meitä koske­viin päätök­siin on yksi­se­lit­tei­sesti Suomen oma, kansal­li­nen etu.

Mistä ratkai­suista puhun? Mitä meidän on tehtävä? Käyn kohta kohdalta läpi Kokoo­muk­sen ratkai­sut maahan­muu­ton, turval­li­suu­den ja talou­den euroop­pa­lai­siin haas­tei­siin.

Maahan­muutto

Ensin muutama sana maahan­muu­ton mitta­suh­teista. Euroop­paan, myös Suomeen on tullut poik­keuk­sel­li­sen paljon turva­pai­kan­ha­ki­joita. Koko Euroop­paan yli miljoona ja Suomeen viime vuonna 32 000. Se on paljon. Paine on monissa EU-maissa kova. Mutta EU-maiden yhteen­las­kettu väki­luku on yli 500 miljoo­naa. En millään tavalla vähät­tele valtaa­vaa haas­tetta; en kustan­nuk­sia, en kotout­ta­mi­sen vaikeutta, en turval­li­suus­ris­kejä. Mutta en myös­kään usko, että reilut miljoona ihmistä – joista iso osa aidosti tarvit­see suoje­lua ja perus­teetta tulleet pyri­tään palaut­ta­maan takai­sin – olisi­vat uhka Euroo­pan kult­tuu­rille ja elämän­ta­valle. Päin­vas­toin: Jos onnis­tumme kotout­ta­mi­sessa ja saamme uusille euroop­pa­lai­sille työtä, pitkällä tähtäi­mellä he vahvis­ta­vat Euroo­pan taloutta. Siis JOS onnis­tumme.

Toinen huomio talou­den kannalta: Ne, joiden etua palve­lee Euroo­pan heiken­ty­mi­nen, näyt­tä­vät toivo­van, että vapaan liik­ku­vuu­den Schen­gen-alue romah­taa ja EU-maiden välillä pala­taan vanhan­ai­kai­siin raja­tar­kas­tuk­siin. Joka meillä sellaista toivoo, unoh­taa, että vapaalla liik­ku­vuu­della on iso talou­del­li­nen merki­tys myös Suomelle. Saksa­lai­nen Bertels­mann-säätiö on laske­nut, että Schen­ge­nin romah­ta­mi­nen maksaisi EU-maille seuraa­van kymme­nen vuoden aikana vähin­tään 470 miljar­dia euroa, mahdol­li­sesti paljon enem­män. Joka tapauk­sessa se tekisi ison loven EU-maiden jo nyt hauraa­seen talous­kas­vuun. Näin käy, jos kulje­tus­ten kustan­nuk­set kasva­vat ja tava­ran liik­ku­mi­nen hidas­tuu. Vien­nistä riip­pu­vai­selle Suomelle tämä olisi erityi­sen ikävä isku. Myös ihmis­ten vapaa liik­ku­vuus on ollut suoma­lais­ten etu.

Mitä meidän pitää siis tehdä? Tässä kokoo­muk­sen ohjelma. Ja nämä koske­vat siis EU-tasoa. Koti­mai­set toimet kotout­ta­mi­sessa ja muussa vaati­si­vat koko­naan oman puheen.

1. Laite­taan Schen­ge­nin ulko­ra­ja­val­vonta toimi­maan, tarvit­taessa yhteis­voi­min. Tuen ajatusta Euroo­pan yhtei­sestä raja- ja meri­var­tio­jär­jes­tel­mästä. Krei­kan, Italian tai Suomen ulko­raja on myös meidän kaik­kien yhtei­nen ulko­raja. Jokai­sella maalla on ensi­si­jai­nen vastuu – ja velvol­li­suus – hoitaa rajansa. Mutta jos se ei josta­kin syystä onnistu, muilla jäsen­mailla pitää olla oikeus ja velvol­li­suus auttaa. Lähet­tä­mällä raja­var­ti­joita, mate­ri­aa­lia tai vaikka rahaa. Tähän liit­tyy totta kai herk­kyyk­siä. Raja­val­vonta on perin­tei­sesti nähty valtion omana asiana. Mutta tähän­kään ei pidä suhtau­tua tunteel­li­sesti tai ideo­lo­gi­sesti vaan kylmän käytän­nön­lä­hei­sesti. Tehdään se, mikä on järke­vintä. Pide­tään mielessä, että myös Suomella on valvot­ta­va­naan pitkä raja ja voimme hyvin tarvita apua, jos tilan­teet muut­tu­vat nopeasti. Samalla on katsot­tava, että EU:n seuraava rahoi­tus­ke­hys – budjetti – on riit­tä­vän jous­tava vastaa­maan tällai­siin uusiin tarpei­siin.

2. Kitke­tään ihmis­sa­la­kul­je­tus. Ihmi­set, jotka teke­vät rahaa tois­ten ihmis­ten äärim­mäi­sellä hädällä, ovat häikäi­le­mät­tö­miä, röyh­keitä rikol­li­sia, jotka meidän täytyy pysäyt­tää ja saada vastuuseen teois­taan. Tarvit­semme tiivistä yhteis­työtä eri maiden ja eri toimi­joi­den kesken.

3. Hoide­taan maahan­tu­li­joi­den vastaan­otto ulko­ra­joilla parem­min, tarvit­taessa yhteis­voi­min. Ihmi­sille pitää tarjota kohtuul­li­set olosuh­teet. Yhtä tärkeää on, että heidät rekis­te­röi­dään ja heidän asiansa käsit­tely tapah­tuu nopeasti. He, joilla on perus­teet saada turva­paikka, ohja­taan eteen­päin, ja he, joilla perus­teita ei ole, ohja­taan takai­sin. Oleel­lista on se, että jokai­nen otetaan vastaan ja kohda­taan ihmi­sar­von mukai­sesti.

4. Uudis­te­taan Dublin-järjes­telmä niin, ettei mihin­kään maahan kohdistu kohtuu­ton paine. Nyt sään­tönä on, että maahan­tu­lija on sen maan vastuulla, johon hän tulee. Mutta onko se enää kohtuul­li­nen vaati­mus, kun Kreik­kaan tulee tuhan­sia ihmi­siä päivässä? Ja onko se enää Suomen omal­ta­kaan kannalta järke­vää, kun Venä­jästä saat­taa tulla uusi reitti turva­pai­kan­ha­ki­joille? On järke­väm­pää, että taak­kaa turva­paik­ka­ha­ke­mus­ten käsit­te­lystä voidaan jakaa tai ottaa yhtei­seu­roop­pa­lai­seen hoitoon. Suomen pitää vält­tää joutu­masta tilan­tee­seen, jossa me joudumme yksin käsit­te­le­mään suuren määrän turva­paik­ka­ha­ke­muk­sia. Meidän pitää auttaa muita ja edel­lyt­tää, että myös meitä aute­taan, jos tilanne vaatii.

5. Lisä­tään huma­ni­taa­rista maahan­muut­toa. Se tarkoit­taa, että perus­teet­to­mat haki­jat havai­taan heti ja heidät ohja­taan takai­sin. Vasta­pai­noksi lisä­tään pako­lais­ten vastaa­not­ta­mista. Siis ihmis­ten, jotka ovat aidosti ja oikeasti suoje­lun tarpeessa. Aloi­te­taan Turkista, koska tarvit­semme Turkin yhteis­työtä. Anne­taan YK:n pako­lais­jär­jes­tön arvioida ihmis­ten tarpeita, ja sijoi­te­taan pako­lai­set eri puolille Euroop­paa. Tähän pitää saada kaikki EU-maat mukaan, koska mitä pienempi joukko maita ottaa vastaan pako­lai­sia, sitä isompi taakka lankeaa kulle­kin maalle. En usko, että kaik­kia saadaan mukaan vapaa­eh­toi­selta pohjalta. Tarvi­taan kannus­ti­mia. Sellai­sia voisi löytyä vaikka EU:n rakenne- ja kohee­sio­ra­hoista. Ellei jäsen­maalla ole soli­daa­ri­suutta muita EU-maita kohtaan ottaa vastaan pako­lai­sia, miksi muiden pitäisi olla soli­daa­ri­sia ja antaa sellai­sille maille rahal­lista tukea? En tarkoita nykyistä rahoi­tus­ke­hystä, josta on jo sovittu, vaan tule­vasta. Ja kyllä – orga­ni­soitu huma­ni­taa­ri­nen maahan­muutto tarkoit­taa myös sitä, että Suomen pako­lais­kiin­tiötä noste­taan huomat­ta­vasti. En voi nyt antaa tark­kaa lukua mutta huomat­ta­vasti.

6. Yhte­näis­te­tään käytän­töjä niin, että turva­pai­kan­ha­ki­joi­den ei tarvitse liik­kua EU-maasta toiseen. Nyt eri mailla on erilai­set kritee­rit turva­pai­kan myön­tä­mi­selle ja erilai­set etuu­det turva­pai­kan saaneille. Se johtaa väis­tä­mättä siihen, että haki­jat pyrki­vät tiet­tyi­hin maihin tois­ten sijasta. Samalla kun käytän­töjä yhte­näis­te­tään, pitää aset­taa rajoi­tuk­sia sille, että turva­paik­kaa haetaan useasta EU-maasta. Tässä on hyvä huomata, että liik­ku­mi­nen on totta kai vapaata viimeis­tään sitten kun tulija on saanut EU-maan kansa­lai­suu­den.

7. Viimei­senä, enem­män koti­mai­sena mutta silti erit­täin tärkeänä kohtana. Se, että Suomeen tuli viime vuonna 32000 turva­pai­kan­ha­ki­jaa (joista arvioi­den mukana alle puolet saa turva­pai­kan), ei uhkaa suoma­laista yhteis­kun­taa. Uusi tilanne teet­tää kovasti työtä, se aiheut­taa kuluja, se vaatii sulat­ta­mista ja siihen varmasti liit­tyy riskejä. Onnis­tu­nut loppu­tu­los vaatii vaivan­nä­köä molem­milta osapuo­lilta: suoma­lai­silta jous­ta­vuutta, lämmintä sydäntä ja avara­kat­sei­suutta sekä turva­pai­kan­ha­ki­joilta paikal­li­sen kult­tuu­rin kunnioit­ta­mista ja halua kotou­tua. Mutta ei Suomi yhteis­kun­tana ei ole vaarassa. Kestämme kyllä.

Turval­li­suus

Britan­nian päämi­nis­teri David Came­ron puhui viime maanan­taina parla­men­tissa maansa EU-jäse­nyy­den puolesta. Puhe oli kaik­ki­aan erin­omai­nen, mutta yksi kohta jäi soimaan korvissa. Came­ron sanoi:

“Tämä ei ole oikea hetki jakaa Länttä. Kun elämän­ta­paamme, arvo­jamme ja vapauk­siamme haas­te­taan, meidän on haet­tava voimaa yhteis­työstä.”

Vali­tet­ta­vasti on monia, jotka toivo­vat Euroo­pan hajaan­tu­van, riite­le­vän ja heik­ke­ne­vän. Vali­tet­ta­vasti myös Venäjä näyt­tää toivo­van sitä. Ja niin toivo­vat terro­ris­tit­kin.

Meidän ei pidä alis­tua ulkoi­seen painos­tuk­seen. Meidän kannat­taa pysyä yhdessä, koska yhdessä olemme vahvem­pia.

Turval­li­suu­dessa on paljon tehtä­vää ja paljon on myös tekeillä.

Yksi Suomelle aivan keskei­nen asia on EU-maiden keski­näi­sen soli­daa­ri­suu­den ja avun­to­vel­voit­teen vahvis­ta­mi­nen. Siitä­hän sovit­tiin Lissa­bo­nin sopi­muk­sessa. Mutta käytän­nössä avun­an­to­vel­voi­tetta ei ole kokeiltu ennen kuin nyt Parii­sin terrori-isku­jen jälkeen.

Ranska pyysi muilta EU-mailta apua vedo­ten avun­an­to­lausek­kee­seen. Ja me muut lupa­simme apua, Suomi ensim­mäis­ten joukossa. EU-maiden keski­näi­nen soli­daa­ri­suus turval­li­suu­dessa on erityi­sen tärkeää Suomelle, koska emme kuulu natoon. Siksi meidän pitää tehdä osamme, jotta sopi­muk­set ja lupauk­set lunas­te­taan.

Presi­dentti ja halli­tus linja­si­vat marras­kuussa, että ”Suomi toimii siten kuin se toivoisi toimit­ta­van itse­ään kohtaan”. Ja että ”Suomi tukee Rans­kaa käytet­tä­vis­sään olevin keinoin”.

Olemme jo anta­neet Rans­kan käyt­töön yhteis­käy­tössä olevan kulje­tus­ko­neen lento­tun­teja. Viime perjan­taina päätimme lisätä panos­tamme kurdi­jouk­ko­jen koulu­tuk­sessa Irakin Erbi­lissä. Pidän tätä erit­täin tärkeänä jo Suomen oman turval­li­suu­den kannalta.

Itäme­ren alueen turval­li­suus­ti­lanne on heiken­ty­nyt Ukrai­nan krii­sin seurauk­sena. Venäjä on koven­ta­nut voima­po­li­tiik­kaansa Geor­gian sodasta lähtien. Näimme jo silloin, mitä tule­man pitää. Se on totta kai ollut suuri petty­mys meille kaikille, jotka toivoimme Venä­jän lähen­ty­vän Euroop­paa. Toisin kävi, vali­tet­ta­vasti.

Suomi on tiiviisti osa länttä. Jo EU-soli­daa­ri­suus merkit­see sitä, että puolemme on selvä, jos toista EU-maata uhataan. Suomi auttaa mahdol­li­suuk­siensa mukaan, omien päätös­tensä pohjalta.

Silti on muis­tet­tava, että EU ei ole soti­las­liitto eikä siitä sellaista edes tarvitse tulla. Yhtei­sen puolus­tuk­sen hoitaa useim­mille jäsen­maille nato.

EU:n pitää kuiten­kin olla entistä vahvempi turval­li­suus­liitto. Se tarkoit­taa 1) entistä vahvem­paa soli­daa­ri­suutta ja valmiutta antaa apua; 2) entistä määrä­tie­toi­sem­paa otetta kansain­vä­li­sessä krii­sin­hal­lin­nassa; 3) entistä yhte­näi­sem­pää ulko­po­li­tiik­kaa suhteessa mm. Venä­jään; 4) stra­te­gista otetta kehi­tys­a­puun ja huma­ni­taa­ri­seen apuun; 5) käytän­nön toimia terro­ris­min­vas­tai­sesta tais­te­lusta esimer­kiksi tiedus­te­lu­vi­ran­omais­ten kesken.

Talous

Kaiken pohjalla on tietysti vahva talous. Euroop­pa­lai­sen hyvin­voin­nin, turva­paik­ka­ti­lan­teen, myös turval­li­suu­den hoita­mi­nen edel­lyt­tää vahvaa taloutta.

Euroo­pan talous on terveh­ty­mään päin. Odotet­ta­vissa on oras­ta­vaa kasvua. Krii­si­maat ovat pääosin pääs­seet jaloil­leen ja kiinni talous­kas­vuun. Laina­ko­rot ovat edel­leen ennä­tys­ma­ta­lalla. Talous- ja raha­liit­toa on paik­kailtu ja korjailtu. Pank­kiu­nioni ja pääoma­mark­ki­nau­nioni etene­vät.

Mutta kaikki on vielä hauraalla pohjalla. Maail­man­ta­lou­desta, eten­kin Kiinasta, kuuluu huoles­tut­ta­via uuti­sia, jotka vaikut­ta­vat Euroop­paan. Eikä Euroo­pan pank­kien tilanne ole kaikilta osin vielä­kään riit­tä­vän hyvä.

Suurin virhe nyt olisi lopet­taa talou­den raken­tei­den uudis­ta­mi­nen. Otetaan esimerk­kiä sellai­sista maista kuten Portu­gali, Espanja, Irlanti ja Latvia, jotka ovat tehneet osin kipei­tä­kin uudis­tuk­sia. Nyt ne ovat EU:n nopeim­min kasva­via talouk­sia.

Nyt on tärkeää, että pank­kiu­nioni etenee. Yhtei­nen pank­ki­val­vonta ja krii­sin­rat­kai­su­me­ka­nismi ovat jo toimin­nassa. Jäsen­mai­den on vain saatava lain­sää­dän­tönsä ajan­ta­salle. Seuraa­vaksi työn alla on yhtei­nen talle­tus­suoja. Sekin on Suomen etujen mukai­nen pitkällä tähtäi­mellä, sitten kun sen edel­ly­tyk­set täyt­ty­vät. Suomen keskit­ty­nyt pank­ki­jär­jes­telmä hyötyisi euroop­pa­lai­sesta talle­tus­suo­jasta. Mutta emme halua edetä ennen kuin euroop­pa­lais­ten pank­kien riskejä on pienen­netty, kansal­li­sia talle­tus­suo­jia karru­tettu ja lain­sää­dän­töä yhden­mu­kais­tettu.

Euroa kriti­soi­daan paljon. Moni luulee, että Suomen ja Euroo­pan talous­vai­keu­det ovat euron syytä. Olen eri mieltä. On totta, että talous- ja raha­liitto oli keske­ne­räi­nen raken­nelma, kun se perus­tet­tiin. Jälki­kä­teen voi sanoa, että oli virhe lähteä liik­keelle kun EMU ei ollut valmis. Mutta puheet euron hajot­ta­mi­sesta tai Suomen eroa­mi­sesta ovat turhia. Kummas­sa­kaan ei ole mitään järkeä. Niistä olisi paljon enem­män hait­taa. Peruu­tus­pei­liin on euro­kes­kus­te­lussa katsottu jo kylliksi, nyt on katsot­tava eteen­päin – talous- ja raha­lii­ton tule­vai­suu­teen.

Olemme pääs­seet talous- ja raha­lii­ton kehit­tä­mi­sessä eteen­päin. Mutta valmis se ei ole vielä­kään. En tiedä, voiko se koskaan olla valmis, koska maailma ympä­rillä muut­tuu koko ajan.

Siksi työtä on jatket­tava. Viisainta on edetä askel kerral­laan. En usko isoi­hin harp­pauk­siin. Oleel­lista on tehdä, mikä on järke­vää ja riisua euroa­lu­een kehit­tä­mi­nen turhasta mystii­kasta. Monet vastus­ta­vat uudis­tuk­sia ihan vain peri­aat­teesta, ymmär­tä­mättä talou­den dyna­miik­kaa.

Euroo­pan talous on paljon muuta­kin kuin euro. Meidän pitää ottaa iso loikka eteen­päin palve­lui­den vapaassa liik­ku­vuu­den, digi­taa­lis­ten sisä­mark­ki­noi­den, vapaa­kaup­pa­so­pi­mus­ten, kier­to­ta­lou­den ja ener­gi­au­nio­nin kanssa. Nämä ovat isoja asioita, joihin liit­tyy osin risti­rii­tai­sia intres­sejä. On jäsen­val­tiota ja vanhoja teol­li­suu­den aloja, jotka haraa­vat vastaan. Suomen etu on, että näissä asioissa pääs­tään eteen­päin. Se edel­lyt­tää kovaa työtä ja EU-asioi­den osaa­mista.

Olemme siis monella tapaa tien­haa­rassa: Haluam­meko elää Euroo­passa, joka riite­lee, hajaan­tuu ja alkaa purkaa yhteis­työn saavu­tuk­sia. Se on kyynis­ten, omaa etua tavoit­te­le­vien popu­lis­tien toive. Se on myös meidän ulkois­ten vastus­ta­jiemme toive. Ei ole sattu­maa, että Venäjä tukee joita­kin Euroo­pan popu­lis­ti­liik­keitä.

Vai haluam­meko elää Euroo­passa, joka yhdessä löytää ratkai­sut yhtei­siin talou­den, hyvin­voin­nin ja turval­li­suu­den haas­tei­siin.

Kokoo­muk­sen vastaus on ilman muuta jälkim­mäi­nen: Me raken­namme tule­vai­suu­den Euroop­paa, joka ei pelkää yhteis­työtä eikä yhteis­työ­hön perus­tu­vaa vauras­tu­mista, hyvin­voin­tia ja turval­li­suutta.

Tämän pitää näkyä myös meidän toimin­nas­samme. Lupaan, että kokoo­mus toimii halli­tuk­sessa yhte­näi­sen Euroo­pan puolesta. Teiltä pyydän, että tuette tätä linjaa omassa toimin­nas­sanne ja omissa puheis­sanne.

Suomella ja Euroo­palla on edes­sään vaikeita päätök­siä. Ne eivät vält­tä­mättä ole suosit­tuja mutta ne on tehtävä. Me kokoo­mus­mi­nis­te­rit teemme, mitä pitää tehdä. Mutta tarvit­semme siihen teidän tukea. Osal­lis­tu­kaa keskus­te­luun ja autta­kaa meitä pitä­mään Suomen Eurooppa-poli­tiikka oikeilla raiteil­laan.

Kokoo­mus on aina ollut Suomen johtava Eurooppa-puolue. Kiitos Ilkan, Pertti Salo­lai­sen, Sauli Niinis­tön, Jyrki Katai­sen, Sirpa Pieti­käi­sen ja monien muiden minis­te­rien, kansan­edus­ta­jien, meppien ja muiden aktii­vien. Aiomme olla johtava Eurooppa-puolue myös tästä eteen­päin. Se on tänä päivänä entistä tärkeäm­pää. Euroo­pan unio­nilla on Suomessa entistä vähem­män puolus­ta­jia. Moni puolus­ta­ja­kin pitää suunsa mieluum­min kiinni.

Uskal­le­taan sanoa, mitä ajat­te­lemme. Uskal­le­taan puolus­taa Euroop­paa. Uskal­le­taan katsoa eteen­päin. Ja uskal­le­taan tehdä viisasta ja vastuul­lista Eurooppa-poli­tiik­kaa.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa