Ravi: Perheiden ja kuntien selviäminen etusijalle
Julkaistu:
Ravi pitää erinomaisena hallituksen päätöstä lapsilisien ja kotihoidon tuen sitomisesta indeksiin. Ravi pitää myös takuueläkkeen käyttöönottamista tervetulleena uudistuksena. Se tulee käytännössä parantamaan noin 120 000 eläkkeensaajan asemaa.
“Kokoomukselle lapsilisien indeksiin sitominen oli keskeinen vaalitavoite. Olenkin erittäin tyytyväinen, että tämä tärkeä hanke on nyt saatu liikkeelle”, Ravi toteaa.
Myös työnantajien Kela-maksun poisto saa Ravilta kiitosta. “Maksun poisto työnantajilta alentaa palkan sivukuluja ja kannustaa työllistämään niin tässä suhdannetilanteessa kuin talouden kääntyessä nousuun”, Ravi toteaa.
“Olen tyytyväinen päätökseen ulottaa maksun poisto myös kuntatyönantajiin”, Ravi tähdentää. “Tämänhetkisten ennusteiden mukaan kuntatalous niiaa tänä ja ensi vuonna verotulojen alenemisen vuoksi. Kela-maksun poisto tarkoittaa kunnille n. 250 miljoonan euron säästöä vuositasolla. Tämä on merkittävä kädenojennus valtion puolelta”, toteaa Ravi.
Ravi ihmettelee Kela-maksun poiston yhteydessä noussutta huolta perusturvan tasosta. “Kun Kela-maksu poistuu, on itsestään selvää, että vaje katetaan muulla tavoin. Puheet siitä, että perusturva tämän uudistuksen takia heikkenisi, ovat tuulesta temmattuja”, Ravi toteaa. “Vajeen kattaminen valmistellaan huolellisesti ja päätöksiä voidaan odottaa kehysriihen yhteydessä maaliskuussa”, sanoo Ravi.
Lisätietoja: Pekka Ravi, puh. 050 512 1970, pekka.ravi@eduskunta.fi