Ravi: Tuloverotuksen kiristyminen leikkaisi ostovoimaa ja lisäisi työttömyyttä
Julkaistu:
Vihreät esittävät verotason tarkistuksesta luopumista vastoin valtiovarainministeri Kataisen budjettiehdotusta, jossa tuloverotus pidettäisiin ennallaan kompensoimalla ansiotason ja sosiaaliturvamaksujen verotusta kiristävä vaikutus.
“Kokoomukselle tuloverotuksen kiristyminen ei käy. Se olisi elvytyksen ja työllisyyden ylläpitämisen vastainen toimenpide, joka sopii mahdollisimman huonosti tähän taloustilanteeseen”, Ravi jyrähtää.
“Työn verotusta on onnistuneesti kevennetty nykyhallituksen aikana. Tämä on kannustanut sekä työn tekemiseen että työn antamiseen ja nostanut kotitalouksien ostovoimaa suhdannetilanteen kannalta juuri oikeassa vaiheessa”, Ravi toteaa. “Kohdennetuilla toimilla, kuten työtulovähennyksellä, veronkevennykset ovat painottuneet suhteellisesti enemmän pienituloisille. Kataisen budjettiehdotuksessa esitetty kunnallisverotuksen perusvähennyksen korotus nykyisestä vajaasta 1 500 eurosta 2 000 euroon on täsmätoimi, joka keventää erityisesti juuri pienituloisten verotusta vielä lisää”, Ravi muistuttaa. “On myös hyvä, että perusvähennysuudistuksen verotuottoa pienentävä vaikutus kompensoidaan kunnille, eli toimi ei heikennä kuntien asemaa”, Ravi toteaa.
“Vihreiden halu hinata perusvähennystä sovittua korkeammaksi on ymmärrettävä, koska se veisi Suomea kohti perustulomallia, jota Vihreät ovat yrittäneet tuloksetta ajaa useita vuosia”, Ravi toteaa.
“Toisin kuin vihreät ovat nähtävästi ymmärtäneet, ansiotason tarkistus tehdään kaikkiin veroluokkiin, ei yksilötasolla. Tarkistukset auttavat siis kaikkia tuloveroa maksavia”, Ravi oikaisee.
“Verotuksen pitäminen nykytasolla sen kiristämisen sijaan vähentää osaltaan paineita myös tulevan syksyn palkkaneuvotteluissa. Kansalaisten ostovoiman ylläpitäminen on erityisen tärkeää tässä taloustilanteessa, jossa vienti on vähentynyt voimakkaasti ja työpaikkojen säilyminen on suurelta osin kotimaisen kysynnän varassa”, sanoo Ravi.
Ravi kommentoi myös RKP:n Stefan Wallinin ajatusta ravintolapalveluiden arvonlisäveron alentamisen kustannusten kattamisesta verotarkistuksia leikkaamalla. “En pidä järkevänä alentaa välillistä verotusta, mikäli sen hintana on tuloverotuksen kiristyminen. Kokoomuksen esittämä ruoan ja ravintolapalveluiden alv:n alentaminen 14 prosenttiin olisi hyvä kädenojennus kuluttajille, mutta kustannuksiltaan lähes neutraali jo sovittuihin linjauksiin verrattuna. Molempien alv-kantojen alentaminen 12 prosenttiin maksaisi lähes 300 miljoonaa euroa enemmän, mikä olisi haasteellista tässä taloustilanteessa”, Ravi päättää.
Lisätiedot: Pekka Ravi, puh. 050 512 1970