Sari Sarkomaa ja Lenita Toivakka: Vanhemmuuden kulut tasan - äitiriski tasan
Julkaistu:
Hallituksen julkaisemassa rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanopäätöksessä todetaan, että selvitys vanhemmuuden kustannusten tasaamisen eri malleista ja niiden kustannuksista on tehty, ja että hallitus jatkaa arviointia vanhemmuuden kustannusten tasaamisesta työmarkkinajärjestöjen kanssa.
Pelkkä asioiden selvittäminen ei riitä
Jo useaan hallitusohjelmaan sisältynyt vanhemmuuden kustannusten eri mallien jatkuva selvittäminen ei kuitenkaan riitä vaan nyt on löydettävä ja tehtävä ratkaisuja kustannusten oikeudenmukaiseksi jakamiseksi. Asia ei etene, jos jäädään odottamaan työmarkkinajärjestöjen toimia vaan hallituksen on oltava aloitteellinen, kannustettava työmarkkinajärjestöjä asiassa samalla tavalla kuin se kannusti maltilliseen työmarkkinaratkaisuun.
Työnantajien vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten jakaminen kohtelisi yrityksiä tasapuolisemmin ja loisi edellytyksiä kasvulle. Pk-yritykset uskaltaisivat nykyistä paremmin palkata uusia työntekijöitä, kun taloudellinen riski pienenisi. Kyse on ennen kaikkea yrittäjyyden edistämisestä.
Vanhemmuuden kustannuksista aiheutuva "äitiriski" näkyy naisvaltaisten yritysten kannattavuudessa. Kustannukset syövät kovalla tavalla naisvaltaisten alojen, kuten palvelu-, hoiva- ja hoitoalan yritysten kasvu- ja työllistämismahdollisuuksia. Näillä aloilla on suuret kasvumahdollisuudet ja me tarvitsemme naisvaltaisille aloille enemmän yrittäjyyttä ja työnantajia sekä myös lisää lapsia.
Yksi vauva maksaa äidin työnantajalle noin 12 000 euroa. Keskeisimmät kuluerät ovat raskaudesta johtuvat poissaolot, äitiyslomalla kertyvät lomarahat sekä sairaan lapsen hoitokulut. Kustannukset on joka tapauksessa jonkun maksettava ja tällä hetkellä se ?joku? on perhevapaita käyttävien naisten työnantajat.
Kyse on yrittäjyyden jarrusta ja siitä, että naisia palkkaavat yrittäjät ovat kilpailutilanteessa eriarvoisessa asemassa suhteessa miehiä palkkaaviin. Yrittäjien eläköitymisen myötä tarvitsemme uusia yrittäjiä enemmän kuin koskaan. Yrittäjyyden ja työllistämisen merkittävin jarru joutaa nyt romukoppaan.
Parempia tapoja vanhemmuuden kulujen tasaamiseen
Hyvä askel eteenpäin ?äitiriskin? kitkemisessä olisi kertakorvauksen maksaminen äidin työnantajalle, mikäli hän palaa saman työnantajan palvelukseen raskauden ja perhevapaiden jälkeen. Se korvaisi vaikeasti laskettavia tapauskohtaisia kustannuksia, kuten sijaisten rekrytointi ja perehdyttäminen.
Korvaus olisi toimiva ratkaisu vuosikymmenet keskustelussa olleen mittavan yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemiseen. Nuorten naisten vaikeus päästä pysyvään työsuhteeseen kielii siitä, että ongelma on todellinen ja vakava.
Lisäksi kannatettavaa on itsenäinen vanhempainvakuutus, joka toisi selkeästi esiin sen, millaisia kustannuksia vanhempainetuuksista työnantajalle ja palkansaajalle tulee. Vakuutus mahdollistaa vanhemmuuden kustannusten jakamisen, mutta myös rahoitusosuuksien muutoksen kuten valtiovallan osuuden vahvistamisen.
Ei ole tätä vuosisataa, että ylläpidämme järjestelmiä, jotka suosivat miesten palkkaamista. Niin kauan kuin naisista aiheutuu enemmän kustannuksia työnantajalle kuin miehistä, jatkuu naisten syrjintä työmarkkinoilla. ?Äitiriskin? kitkemiseen on tehtävä konkreettisia päätöksiä vielä tämän vaalikauden aikana.
Sari Sarkomaa ja Lenita Toivakka
Kirjoittajat ovat Kokoomuksen kansanedustajia