Nykyi­sen halli­tuk­sen tavoit­teena on tehdä Suomesta maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Suoma­lai­sen koulu­tus­jär­jes­tel­män tehok­kuus on tunnis­tettu ja tunnus­tettu tosia­sia. Maail­man muut­tuessa myös koulu­tus­jär­jes­tel­määmme on rukattu käsillä olevan halli­tus­kau­den aikana reip­paalla kädellä. Lähes jokai­nen kouluaste on saanut tuta uudis­tus­ten aallon. Vanha koulu­kult­tuuri ja sen raken­teet ovat murtu­massa, mutta yhä edel­leen kult­tuu­ri­set syvä­ra­ken­teet vaikut­ta­vat kaik­keen koulussa tapah­tu­vaan toimin­taan. Muutos synnyt­tää vasta­voi­mia.

Olen kärjis­täen kutsu­nut oppi­lai­tok­sia anar­kis­ti­siksi asian­tun­ti­jaor­ga­ni­saa­tioiksi (Lehko­nen 2009). Tällä tarkoi­tan sitä, että oppi­lai­tok­sen sisällä toimi­villa ja oppi­lai­tosta ulko­puo­lelta ohjaa­villa on monia risti­rii­tai­sia näke­myk­siä asioi­den tilasta ja halu­tusta suun­nasta. Myös keinoista halu­tun suun­nan saavut­ta­mi­seksi on epäsel­vyyttä. Opetusa­lalla toimi­villa on suuri valta toimin­tansa suun­taa­mi­sessa ja toisaalta jokai­nen halli­tus ohjaa sekä rahoi­tuk­sen että normien avulla oppi­lai­tok­sia halua­maansa suun­taan. Ohja­taan ja toimi­taan, mutta löyde­täänkö yhtei­nen sävel?

Jokai­sella, joka on käynyt läpi koulu­jär­jes­tel­mämme, on vuosien sosi­aa­lis­tu­mis­pro­sessi takana, jonka kautta olemme sisäis­tä­neet tietyt opetuk­sen ja oppi­mi­sen mallit. Katsomme koulu­jär­jes­tel­mää tutuksi tulleen orga­ni­saa­tio­pil­ven sisältä, jolloin näky­mät mahdol­li­seen toiseen tapaan toimia jäävät pilven­har­so­jen peit­toon. Ihmi­nen viih­tyy tutussa pilvessä. On turval­lista, kun ei tarvitse katsoa liian kauas. Mutta välillä maailma muut­tuu niin, että on pakko ottaa pää pois pilvestä.

Mutta välillä maailma muut­tuu niin, että on pakko ottaa pää pois pilvestä.

Ja nyt niin on tapah­tu­nut. Olemme olleet todis­ta­massa erilais­ten krii­sien synty­mistä. Koulu­pu­dok­kaat, oppi­mis­tu­los­ten lasku, syrjäy­ty­mi­nen, työt­tö­myys, tekno­lo­gian kehi­tys ja ilmas­ton­muu­tos tuovat ulkoi­sesta toimin­taym­pä­ris­töstä tuulia, jotka puhal­ta­vat paksuim­mat­kin pilvet pois pakot­taen katso­maan kauem­mas. Toimin­to­jen ajau­tuessa krii­sin tarvi­taan kykyä avoi­meen dialo­giin, jossa uskal­le­taan heit­täy­tyä pohti­maan oman todel­li­suu­den todel­li­suutta. Kouluor­ga­ni­saa­tion muutos on vält­tä­mät­tö­myys.

Jotta Suomi olisi maa, jossa koko ajan tekee mieli oppia jotain uutta, tarvi­taan sekä moti­vaa­tiota uuden oppi­mi­seen että mahdol­li­suus siihen. Toimin­ta­mo­ti­vaa­tio syntyy, kun toimin­nan usko­taan tai tiede­tään johta­van johon­kin arvok­kaaksi koet­tuun. Kukaan opetusa­lalla ei voine kiel­tää oppi­jan hyvän toteu­tu­mi­sen olevan opetus­työn keskiössä. Käsillä olevat krii­sit kerto­vat, että tarvit­semme uusia toimin­ta­mal­leja hyvän toteu­tu­mi­seksi. Tarvi­taan myös mahdol­li­suus oppia uutta. Täyden­nys­kou­lu­tus­jär­jes­tel­män uudel­leen pohdinta on tarpeen, kuin myös resurs­sointi. Opetusa­lalla toimi­villa pitää olla mahdol­li­suus lähteä pois koulusta ilman ajatusta heit­teille jäävistä oppi­joista ja tai opetus­taa­kan alle jäävästä kolle­gasta.

Uusien näkö­kul­mien löytä­mi­nen edel­lyt­tää uuden kohtaa­mista. Tarvetta on kehit­tää toisaalta järjes­tel­mäl­listä opetusa­lalla työs­ken­te­le­vien koulu­tusta ja toisaalta oppi­lai­to­sor­ga­ni­saa­tion kult­tuu­ria kohti avoi­men dialo­gin salli­mista.  Koulu­jär­jes­tel­män perin­teet ovat tehok­kaita vastus­ta­maan muutosta. Kult­tuuri syö uuden stra­te­gian päiväl­li­seksi ja pakot­taa uusia ideoita pursua­van opet­ta­jan takai­sin ruotuun. Tarvi­taan­kin dialo­gi­sen johta­mi­sen järjes­tel­mäl­listä kehit­tä­mistä -  johta­mista, joka sallii erilai­suu­den ja erilai­sista taus­toista tule­vat näke­myk­set koulussa tapah­tu­van toimin­nan suun­taa­mi­sessa kohti yhteistä päämää­rää, oppi­jan hyvän toteu­mista.  Edel­ly­tyk­senä on dialo­gi­suu­teen perus­tuva, persoo­naa kunnioit­tava toimin­ta­kult­tuuri. Esille tule­viin moni­nai­siin ongel­miin voidaan hakea luovasti ratkai­suja. Oppi­lai­tok­sista tulee muodos­tua kaikella tasolla oppi­mi­sor­ga­ni­saa­tioita. Halli­tus­oh­jel­man tavoit­teeksi tulisi Olli-Pekka Heino­sen sanoin (https://www.sitra.fi/artikkelit/dialogi-voisi-olla-hallitusohjelmassa/) lisätä myös dialo­gin kehit­tä­mi­sen. Näin Suomella olisi entistä parem­man mahdol­li­suu­det tulla maaksi, jossa koko ajan tekee mieli oppia jotain uutta.

Helena Lehko­nen,
KT, yksi sivis­tys­po­li­tii­kan verkos­ton puheen­joh­ta­jista

Lisää sisältöä samassa kategoriassa