Kokoomuksen ympäristöverkoston kolumni: Suomi kampitti Suomen?
Julkaistu:
Lentoliikenteen päästökauppaa koskevat neuvottelut ovat erikoisessa pattitilanteessa, joka havainnollistaa EU-parlamentin päätöksentekoon hiipinyttä demokratiavajetta. Parlamentin neuvottelija esittelee parlamentin mielipiteenä kolmikantaneuvotteluissa kantaa, jota parlamentin enemmistö vastustaa. Parlamenttia vastassa neuvotteluissa on jäsenmaiden ministereistä koostuva neuvosto, jonka enemmistö on eri mieltä parlamentin neuvottelijan kanssa mutta samaa mieltä parlamentin enemmistön kanssa.
Enemmistö ei parlamentissa näin ollen enää välttämättä ratkaisekaan. Tämä muutos päätöksentekoprosessiin esitettiin alun perin Suomen aloitteesta Suomen ensimmäisellä puheenjohtajakaudella vuonna 1999. Niin sanotun ensimmäisen luennan sopimuksen eli oikotiemenettelyn piti tehostaa ja nopeuttaa päätöksentekoa. Järjestelmän epätoivotuksi kääntöpuoleksi on osoittautunut demokratiavaje: järjestelmä antaa yksittäisen valiokunnan raportöörille kohtuuttoman suuren vallan ja tekee mahdolliseksi sen, että raportööri voi ohittaa talon enemmistön mielipiteen. Nyt se vaara on ilmeinen lentoliikenteen päästökaupan kohdalla, ja pahin kärsijä on seurausten osalta, ironista kyllä, Suomi.
Lentoliikenteen päästökaupan laajentamisesta on äänestetty nyt kolmessa europarlamentin valiokunnassa. Liikennevaliokunta (TRAN) ja teollisuusvaliokunta (ITRE) hylkäsivät selvällä enemmistöllä komission suunnitelmat palauttaa EU:n ulkopuoliset lentoyhtiöt päästökaupan piiriin. Ympäristövaliokunta (ENVI) kannatti komission suunnitelmaa. Koska TRAN ja ITRE sattuvat olemaan asiassa lausuntoa antavia valiokuntia, ja ENVI on vastuuvaliokunta, sen kanta jää voittavaksi, vaikka se ei edusta enemmistön näkemystä. Sen raportööri menee nyt kolmikantaneuvotteluun edustamaan kantaa, jota parlamentilla ei oikeasti ole, ja tukemaan komission ideaa neuvostoa vastaan, joka on itse asiassa samoilla linjoilla parlamentin enemmistön kanssa.
Normaalisti demokraattinen prosessi korjaisi syntyneen vääristymän. Asia tuotaisiin täysistuntoon, jossa vähemmistöön jäänyt ENVIn kanta häviäisi. Sitten täysistunnossa syntynyt enemmistön muodostama kanta jäisi edustamaan parlamentin tahtoa. Tätä tilannetta on yhä useammin sotkenut ns. first reading agreement, jossa valiokunta voi äänestää itse itselleen mandaatin viedä asia parlamentin ohi suoraan kolmikantaneuvotteluihin. Jos valiokunnalla on parlamentin enemmistöstä poikkeava äärimmäinen mielipide ja se tietää sen, sillä on kaikki intressit myöntää itselleen mandaatti oikotiemenettelyyn. Syntyy moraalinen ongelma: pukki on kaalimaan vartijana. Irtiottoa tahtovan valiokunnan vauhtia ei voi pysäyttää.
Tällä kertaa ajanpuute on pakottanut meidät tähän oikotiemenettelyyn. Olen itse teollisuusvaliokunnan raportööri päästökaupassa, ja ITRE hylkäsi suosituksestani komission hankkeet. En olisi eilen halunnut olla myöntämässä mandaattia raportööri Liesen kannalle, mutta vaarana oli poikkeuksellinen aikataulu ja asetelma, jossa piti valita kahden huonon väliltä. Jos neuvottelija ei olisi saanut mandaattia, voimaan olisi astunut komission alkuperäinen suunnitelma päästökaupasta. Juuri se on aiheuttanut kauppasotia, joita ns. Stop the clock-järjestelmällä eli päästökaupan keskeyttämisellä haluttiin välttää.
Olen nostanut mainitsemani demokratiavajeen esille aiemmin, sillä heräsin ihmettelemään, miksi europarlamentista tulee toisinaan niin huonoa lainsäädäntöä., johon kukaan ei näytä olevan tyytyväinen. Miksi talon lopputuote, direktiivi tai asetus, on paljon radikaalimpi kuin talo itse? Huonoimpia direktiivejä yhdistää melkein aina se, että ne on tehty oikotiemenettelynä siten, että vastuussa on ollut pienen poliittisen ryhmän raportööri. Kuuluisa rikkirikkidirektiivi tai energiatehokkuusdirektiivi ovat tästä tyypillisiä esimerkkejä. Se että Suomi aikoinaan ajoi tätä järjestelmää, ei liene sattuma. Nyt sitä hyödyntää parlamentissa täysimääräisesti meppi, joka ministerinä sitä ajoi. Voin vain ihailla taitoa, mutta moittia päätöksenteon läpinäkymättömyyden ja demokratiavajeen kasvattamista vihreän politiikan avulla.
Mitä lentoliikenteen päästökaupassa sitten käy? Panen toivoni siihen, että neuvosto ymmärtää parlamentin neuvottelijan heikon poliittisen mandaatin ja toteaa sen eräänlaiseksi nukkeneuvottelijaksi, joka ei edusta enemmistön kantaa.
Taustaa: vuonna 2012 EU käynnisti lentoliikenteen päästökauppajärjestelmän, joka koski kaikkia EU:sta lähteviä tai tänne tulevia lentoja. Tilanne aiheutti nopeasti kauppasodan uhkan EU:n ulkopuolisissa jäsenmaissa ja huononsi neuvotteluilmapiiriä, mistä syystä EU päätti keskeyttää sen ulkopuolisten osalta ja rajoittaa vain EU:n sisäiseksi järjestelmäksi. Viime syksynä komissio esitti päästökaupan uutta laajentamista ns. ilmatilamallilla, jota se esittää kompromissina. Sitä vastustavat kuitenkin useimmat jäsenmaat ja kaikki eurooppalaiset lentoyhtiöt, koska sen pelätään johtavan jälleen kauppasotiin. Stop the clock raukeaa ja alkuperäinen laaja versio päästökaupasta jatkuu, mikäli parlamentti ja neuvosto eivät saa pian sopua. ITREn kanta haluaa välttää kauppasodat ja jatkaa Stop the clockia vuoteen 2020, TRAN vuoteen 2016. ENVI kannattaa komission ilmatilamallia, jossa EU:n tulevat tai täältä lähtevät ulkopuoliset yhtiöt joutuvat maksamaan päästöoikeuksista siltä osin kuin lentävät EEA:n ilmatilassa. Tärkeänä merkkipaaluna on kansainvälisen siviililentoliikenteen järjestön ICAO:n yleiskokous 2016, jossa on määrä päättää globaalista sopimuksesta lentoliikenteen päästöjen rajoittamiseksi.
Eija-Riitta Korhola
Europarlamentaarikko
