Terveydenhuollon kantokyky on turvattava tuleville vuosikymmenille
Julkaistu:
Suomi ikääntyy ja työikäinen väestömme vähenee – tämä on tosiasia, joka vaikuttaa meistä jokaiseen. Vuoteen 2040 mennessä yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa lähes 270 000:lla. Hyvinvointialueiden henkilöstöstä kolmasosa jää eläkkeelle seuraavan kymmenen vuoden aikana, ja maan sisäinen muuttoliike keskittää väestöä muuttaen palvelutarvetta merkittävästi. Meillä ei ole siis tarpeeksi osaavaa henkilöstöä oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Siksi palveluverkkoa on tiivistettävä.
Terveydenhuoltojärjestelmän kantokyky on turvattava, jotta voimme taata laadukkaat palvelut ihmisille esimerkiksi kymmenen vuoden päästä. Jos emme tekisi päätöksiä ajoissa parhaaseen asiantuntijatietoon perustuen, vaarana on, että palveluiden saatavuus ja laatu heikkenevät tulevaisuudessa hallitsemattomasti.
Julkisuudessa puhetta on ollut päivystysten tai jopa sairaaloiden alasajosta sekä lopettamisesta. Tämä ei pidä paikkaansa. Yhtään sairaalaa tai päivystystä ei olla lopettamassa. Muutoksia tulee öiseen toimintaan ja sen laajuuteen klo 22-07 muutamissa toimipisteissä. Päivä- tai ilta-aikaista toimintaa ei rajoiteta ja ilta-aikaiseen kiirevastaanottoon jopa kannustetaan.
Salossa, Oulaisissa, Iisalmessa ja Varkaudessa yöpäivystys loppuu. Kemissä ja Savonlinnassa päivystystoiminnan luonne muuttuu. Kirurgia, joka vaatii raskasta jälkihoitoa, keskitetään yhteen paikkaan hyvinvointialueella, jotta jokainen potilas saa parasta mahdollista hoitoa. Näin varmistamme, että hoidon laatu on korkea, tarvittavat erikoisosaajat ja välineet ovat aina saatavilla, ja potilaan toipuminen etenee turvallisesti. Tämä ei vaikuta päiväaikaisiin toimintoihin, vaan muut palvelut säilyvät lähellä ihmisiä kuten ennenkin.
Päätökset eivät ole helppoja, eikä niitä tehdä kevein perustein. Mutta ne ovat välttämättömiä. Ilman muutoksia terveydenhuoltojärjestelmä ajautuisi ennen pitkää kriisiin henkilöstöpulan ja kasvavien kustannusten vuoksi. Seuraamme jokaisen muutoksen vaikutuksia tarkasti ja teemme korjaavia toimenpiteitä, jos tarve on.