Elämme poik­keuk­sel­li­sen haas­ta­via aikoja. Maail­man­laa­jui­nen Covid19-pande­mia on koetel­lut meitä­kin niin tervey­del­li­sesti kuin talou­del­li­ses­ti­kin. Kaikki eivät ole siitä selvin­neet.

Mutta me kokoo­muk­sessa olemme vakuut­tu­neita, että parhai­ten selviämme tästä tilan­teesta ja tule­vasta yhdessä. Me haluamme olla vastuul­li­nen toimija niin vallassa olles­samme, kuin oppo­si­tios­sa­kin. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö meillä olisi ajatuk­sia, ideoita, ratkai­suja ja vaih­toeh­toja.

Me olemme poli­tii­kassa nime­no­maan, emme etsi­mässä ongel­mia, vaan etsi­mässä ongel­miin ratkai­suja.

Olemme anta­neet tuen keväällä presi­dentti Niinis­tön johdolla julis­te­tuille poik­keus­o­loille ja valmius­lain käyt­töö­no­tolle. Olemme halun­neet olla mieluum­min veneen kölinä – vakaut­ta­jana - kuin veneen heilut­ta­jina. Mutta olemme toki kerto­neet mitä toimen­pi­teitä pitäisi tehdä, ja mitä me olisimme tehneet toisin. Kokoo­mus haluaa myös kiit­tää päämi­nis­teri Sanna Mari­nin halli­tusta siitä, että olette näitä esityk­siämme toteut­ta­neet – välillä vähän pidem­män tuumai­lun jälkeen ja joskus vasta pakon edessä. Mutta parempi niin­kin kuin ei lain­kaan.

Muis­tatte varmasti keväältä kokoo­muk­sen ohjeen ja kannus­tuk­sen: Tehkää mieluum­min enem­män ja heti, kuin vähem­män ja myöhässä.

Keväästä selvit­tiin­kin varsin hyvin. Kiitos kaikille tähän työhön sitou­tu­neille. Ja erityi­nen kiitos vastuul­li­sesti toimi­neelle Suomen kansalle.

Kokoo­muk­sen suurin kritiikki on kohdis­tu­nut nime­no­maan talou­den hoitoon. Ja erityi­sesti siihen, että halli­tus ei ole kyen­nyt juuri­kaan esit­te­le­mään työl­li­syyttä vahvis­ta­via keinoja.

Arvoisa päämi­nis­teri Marin ja valtio­va­rain­mi­nis­teri Matti Vanha­nen. Menot te olette osan­neet huoles­tut­ta­van­kin hyvin päät­tää. Tulo­puo­lelta ei voi teille hyväk­syt­tä­vää arvo­sa­naa antaa.

Vahva keskus­ta­vai­kut­taja Seppo Kääriäi­nen twiit­tasi jo keväällä ohjeen halli­tuk­selle: ”Puhu­kaa totta mutta rohkais­kaa.”

Se on hyvä ohje, myös vaikeina aikoina. Viime viikolla enti­sen presi­den­tin J.K. Paasi­ki­ven synty­mästä tuli kulu­neeksi 150 vuotta. Paasi­ki­ven ohje suoma­lai­sille oli samaa sukua: ”Tosi­asioi­den tunnus­ta­mi­nen on kaiken viisau­den alku.”

Me kannus­tamme teitä arvoisa halli­tus toimi­maan avoi­mesti, määrä­tie­toi­sesti, päät­tä­väi­sesti ja yksi­se­lit­tei­sen selkeästi.

Älkää antako suoma­lai­sille väärää kuvaa tai usko­telko puoli­to­tuuk­sin.

Suoma­lai­set ansait­se­vat parem­paa. Nykyi­sen vasem­mis­to­hal­li­tuk­sen ongel­mien­rat­kai­sun kaava on ollut aina se helpoin mahdol­li­nen. Ratkaisu on ollut lisä­ve­lan­otto, lisä­vel­ka­ra­han jako. Samaan aikaan vasem­mis­to­hal­li­tus on lykän­nyt kaikki vält­tä­mät­tö­mät päätök­set eteen­päin.

Presi­dentti Niinis­tön muis­tu­tus, ”Teke­mättä ei voi jättää” on muotou­tu­nut valtio­va­rain­mi­nis­teri Matti Vanha­sen johdolla muotoon, että ”Teke­mättä voi jättää niin kauan, kun velka­ra­haa saa”.

Arvoisa halli­tus. Sitä ei loput­to­miin saa ja joku joutuu tämän­kin velka­pe­sän hoita­maan.

Mutta hyvät suoma­lai­set,

nykyi­selle velka­ral­lille on olemassa myös vastuul­li­nen vaih­toehto. Se on uskoa huomi­seen vahvis­tava. Suoma­lai­siin luot­tava. Se on Toivon Polku.

Kokoo­mus­lai­nen vaih­toehto on vastuul­li­nen ja luot­tava. Sen perus­kivi on suoma­lai­sessa työssä ja yrit­tä­jyy­dessä. Tuki­pi­la­rina välit­tä­mi­nen.

Kokoo­muk­sen vaih­toeh­to­bud­jetti toisi välit­tö­mästi noin 20 000 suoma­lai­selle työtä. Se näkyisi monen perheen arjessa. Se sisäl­tää myös vält­tä­mät­tö­mät työl­li­syys­toi­met sen eteen, että jopa yli 120 000 suoma­lai­sen lapsen vanhem­mille saatai­siin pian työtä ja pysyvä työpaikka.

Ainon ja Leon perheissä ensi vuosi olisi näin paljon parempi. Vanhem­milla olisi mieluum­min työtä, kuin vain tukia. Niitä­kin toki tarvi­taan, kun pahin hetki koit­taa. Mutta työtä, arvoisa työmi­nis­teri Haatai­nen, työtä suoma­lai­set halua­vat. Varmaa toimeen­tu­loa, ja oikeutta tehdä.

Kokoo­mus keven­täisi kaik­kien suoma­lais­ten, eläke­läis­ten ja työtä­te­ke­vien, vero­tusta merkit­tä­västi. Ihan jokai­selle jäisi käteen enem­män rahaa.

Ja myös uusia työpaik­koja syntyisi, kun yrit­tä­jät ja työn­te­ki­jät voisi­vat yhdessä näistä ratkai­suista paikal­li­sesti sopia.

Virta­sen perheessä, Phuen­gin perheessä ja eläke­läis­pa­ris­kun­nan Arjan ja Jaakon kodissa käyt­töön jäisi hieman enem­män rahaa.

Me perui­simme keskus­tan ja vasem­mis­to­hal­li­tuk­sen teke­män koti­ta­lous­vä­hen­nyk­sen leik­kauk­sen. Itsea­siassa korot­tai­simme koti­ta­lous­vä­hen­nystä. Teki­simme yli 75-vuotiaille oman 75+ -super­ko­ti­ta­lous­vä­hen­nyk­sen. Laajen­tai­simme koti­ta­lous­vä­hen­nyk­sen käyt­tö­alaa jne.

Myös perhei­den lapset ja nuoret voisi­vat luot­ta­vai­sem­malla mielellä lähteä kouluun ja myös jatko-opin­toi­hin. Me emme nimit­täin palk­kaisi opetus­mi­nis­teri Li Anders­so­nin mallilla lisä­opet­ta­jia vain omaksi minis­te­ri­kau­deksi, vaan me palk­kai­simme opet­ta­jat ammat­ti­kou­luun pysy­viin virkoi­hin. Näin teki­simme myös perus­kou­lussa ja varhais­kas­va­tuk­sessa.

Me alen­tai­simme varhais­kas­va­tus­mak­suja niin, että jokai­selle lapsella olisi aina mahdol­li­suus hyvää suoma­lai­seen varhais­kas­va­tuk­seen. Se on parasta ennal­taeh­käi­se­vää työtä, mitä voimme antaa.

Me uskomme, että kannettu nuori ei koulussa pysy. Emme siis kannata opis­ke­lu­pak­koa eli oppi­vel­vol­li­suu­den piden­tä­mistä. Me käyt­täi­simme nämä varat siihen, että nuoret pärjäi­si­vät parem­min jo perus­kou­lussa ja sitten toisella asteella. Lisää opet­ta­jia, pienem­mät ryhmä­koot, lisää opinto-ohjausta, lisää erityi­so­pe­tusta, lisää koulu­ku­raat­to­reita. Lisää henki­lö­koh­taista välit­tä­mistä. Sitä nuoremme tarvit­se­vat ja kaipaa­vat.

Sosi­aali- ja tervey­den­hoi­don ongel­mat eivät myös­kään ratkea uutta hallin­toa luomalla. Ei ne ratkea myös­kään uusia maakun­ta­ve­roja raken­nel­len.

Kokoo­mus haluaa lisää hoita­jia pelk­kien puhei­den sijaan ikäih­mis­ten avuksi. Meille se tarkoit­taa lisää hoita­jia ympä­ri­vuo­ro­kau­ti­seen hoitoon. Meille se tarkoit­taa lisää hoita­jia koti­hoi­toon ja koti­pal­ve­lui­hin.

Arja ei enää pärjää kotona yksin. Ei hänen paik­kansa ole vielä hoiva­ko­dis­sa­kaan. Arjalle paras paikka on oma koti ja me haluamme, että Arja myös siellä voi autet­tuna ja tuet­tuna asua. Eikö se ole inhi­mil­listä ja etkö sinä­kin toivo sellaista omalle kohdal­lesi? Minä toivon, jos iäkkääksi saan elää.

Vastuu näkyy niin talou­den­pi­dossa kuin huoleh­ti­mi­sessa lähei­sis­tämme ja kans­saih­mi­sis­tämme. Välit­tä­mi­nen näkyy myös siinä, että pidämme huolta luon­nosta ja ympä­ris­töstä – ilmas­tos­ta­kin.

Suoma­lai­silla on oikeus vaatia päät­tä­jil­tään enem­män ja parem­paa. Se on Toivon polku. Se on polku, jota kont­taa Kaarlo, jota käve­lee Thao ja Vihtori, jota töihinsä kiiruh­taa Piritta ja Marjo, ja jota rollaat­to­riinsa tai hoita­jaansa tukien aste­lee Hannu.

Ihmi­set saavat vaatia parem­paa. Tässä se on kirjaksi nidot­tuna. Toivon Polku.

Tutustu vaih­toeh­to­bud­jet­tiimme täällä.

Kokoo­muk­sen ryhmä­pu­heen­vuoro edus­kun­nassa 2.12.2020, puhu­jana kansan­edus­taja Timo Heino­nen

Lisää sisältöä samassa kategoriassa