Toivakka: Lipponen puolustelee höveliä talouslinjaa
Julkaistu:
? Keskustaoikeistolaiset EPP-puolueet sopivat perjantaina Helsingissä linjauksista, jotka toteuttamalla löperö taloudenpito saataisiin kuriin. Tavoitteena on estää Kreikan kaltaiset tilanteet, joissa suomalaiset veronmaksajat joutuvat pelastamaan omat asiansa sotkeneita maita. Sosialidemokraattien kritiikki tiukkaa linjaa kohtaan on yllättävää. On outoa että he nyt vastustavat selkeämpiä pelisääntöjä ja kovempaa kuria, Toivakka sanoo.
SDP:n eurooppalainen emopuolue PES vaati viikonloppuna Kreikassa mm. Irlannin lainakoron alentamista ja laina-ajan pidentämistä sekä euroalueen yhteisten joukkovelkakirjojen eli ns. eurobondien luomista. Sosialistit myös ehdottavat eurooppalaisten avustuspakettien ehtojen höllentämistä.
SDP:n emopuolue PES on vastustanut kiivaasti myös EPP:n vaatimuksia laittaa euroalueen yksityiset lainoittajat vastuuseen. EPP:n mielestä euromaiden lainakirjoihin pitäisi kirjata ehto, jonka mukaan sijoittaja voi menettää myös lainapääomansa euromaan maksuhäiriötapauksessa.
? Sosialidemokraatit antaisivat leväperäisen taloudenpidon jatkua, mikä olisi turmiollista eurooppalaiselle hyvinvointimallille. Työllisyyden ja palveluiden turvaaminen onnistuu vain, jos teemme nopean ryhtiliikkeen, Toivakka toteaa.
Keskustaoikeistolainen EPP on suurin poliittinen ryhmä niin EU-jäsenmaiden hallituksissa kuin Euroopan parlamentissakin. EPP:n Helsingissä sorvaamalla kannalla on suuri merkitys, kun EU:n talouspaketista sovitaan maaliskuun huippukokouksessa.
? Maaliskuun tärkeissä EU-huippukokouksissa vaihtoehtoina ovat EPP:n esittämä järkilinja ja sosialistien löyhät linjaukset. Uskon, että suomalaiset kannattavat tiukempaa talouskuria, Toivakka sanoo.
Lue EPP:n julkilausuma (englanniksi).