Toivakka: Sote-uudistuksen linjaukset Kokoomuksen tavoitteiden mukaisia
Julkaistu:
Hallitus pääsi eilen sopuun kuntarakennelakiesityksestä. Samalla hallitus linjasi myös sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen suuntaviivoista.
?On erittäin hyvä, että tämä Suomen paremman tulevaisuuden kannalta välttämätön hanke etenee. Kaikkein tärkeintä on, että hyvinvointiyhteiskunnan laadukkaat palvelut pystytään turvaamaan jatkossakin. Tähän esitys antaa suuntaviivoja. Nyt pallo siirtyy kunnille?, Toivakka toteaa.
Toivakan mukaan kaikki keskeisen poliittiset voimat ovat yhtä mieltä uudistuksen tarpeesta.
?On hienoa, että vastuullisuus voitti ja sopu uudistuksen sisällöstä saatiin. Sote ?kirjauksissa ei ehdoteta nykyisten julkisten terveyspalvelujen tai sairaanhoitopiirien tuottamien sairaalapalvelujen ulkoa ostamisen estämistä, saati lääkäreiden tai muun hoitohenkilökunnan pakkotyötä. Linjaukset ovat Kokoomuksen tavoitteiden mukaisia?, Toivakka muistuttaa.
Kuten Kokoomus on alusta asti esittänyt, tulee kunnilla olla vastuu palveluiden järjestämisestä, rahoittamisesta ja valvonnasta. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa peruspalveluita ja saada muodostettua niin vahvoja kuntia, että ne pystyvät tulevaisuudessakin hoitamaan velvoitteet sekä lunastamaan palvelulupauksen.
?Tämän rinnalla kunnat voivat ostaa palveluita myös järjestöiltä ja yrityksiltä. Siinä ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Kokoomus on vahvasti sitä mieltä, että kuntien tulee olla jatkossakin vastuussa palveluista, mutta emme saa estää tai peruuttaa toimivia käytäntöjä, jossa mm. sairaalat ostavat palveluita potilailleen?, Toivakka lisää.
Toivakka korostaa sote-linjausten olevan vahva viesti suomalaisen kuntapohjaisen järjestelmän puolesta.
?Toivon kunnissa käytävän laajaa ja ennakkoluulotonta keskustelua eri vaihtoehdoista näiden suuntaviivojen pohjalta?, Toivakka kertoo.