Suomi on globaa­lissa kilpai­lu­ti­lan­teessa, halusimme sitä tai emme. Globaali konteksti ja kansain­vä­li­nen talous ei ole asia, jonka voimme valita tai joka riip­puisi arvoista tai ideo­lo­gioista. Muut­tuva toimin­taym­pä­ristö on tosia­sia. Meillä ei ole muuta vaih­toeh­toa kuin pärjätä kilpai­lussa.

Olemme eden­neet vuonna 2008 alka­neesta globaa­lista finans­si­krii­sistä Euroo­pan velka­krii­siin ja siitä kasvu­krii­siin. Suomen omat raken­teel­li­set ongel­mat ja kilpai­lu­ky­vyn mene­tys tarkoit­ta­vat sitä, että julki­nen talous pysyy jatkos­sa­kin alijää­mäi­senä, vaikka talous kasvaisi.

Valtion velka nousee vuoden 2008 tasosta, 54 miljar­dista eurosta, noin 101 miljar­diin euroon ensi vuoden loppuun mennessä. Velka siis lähes kaksin­ker­tais­tuu seit­se­män ?laihan? vuoden aikana. Näin ei voi jatkua.

Mitä sitä kier­te­le­mään: Suomi on hoita­nut hommansa huonosti. Kymme­nen vuotta sitten olimme Euroo­pan edel­lä­kä­vijä. Nyt olemme ongel­ma­ta­paus­ten joukossa. Kysy­mys kuuluu: miten tähän tultiin? Ja vielä tärkeämpi kysy­mys: miten tästä eteen­päin?

Tähän tultiin siksi, että sekä julki­nen että yksi­tyi­nen sektori teki­vät virheitä. Vien­ti­teol­li­suus menetti mark­ki­noita. Vien­ti­tuot­tei­den arvo laski. Kustan­nuk­set karka­si­vat käsistä.

Poliit­ti­sella puolella suurin virhe oli suuret puheet ja pienet tulok­set. Sen sijaan, että olisi tehty konkreet­ti­sia kilpai­lu­ky­kyä paran­ta­via uudis­tuk­sia, lähdet­tiin tavoit­te­le­maan liian montaa suurta refor­mia yhtä aikaa. Suomi ajau­tui muuto­säh­kyyn. Mitään asiaa ei saatu nopeasti maaliin.

Tätä ja muuta­maa edel­listä halli­tusta voi ihan aiheesta syyt­tää siitä, että isot raken­ne­uu­dis­tuk­set ovat edel­leen kesken. Totta ei kuiten­kaan ole, että ihan toimet­to­mia olisimme tällä vaali­kau­della olleet.

On estetty euroa­lu­een romah­dus ja onnis­tuttu pitä­mään Suomi vaiku­tus­val­tai­sena EU:n ja euro­jär­jes­tel­män jäse­nenä. Painetta muuhun­kin on ollut.

On onnis­tuttu estä­mään työt­tö­myy­den nousu niin korkealle kuin huono­jen talous­lu­ku­jen perus­teella olisi voinut kuvi­tella.

On tehty päätök­set lähes 6,5 miljar­din euron valtion­ta­lou­den sopeu­tuk­sesta. Valtion budje­tin loppusumma laskee nyt toista vuotta peräk­käin. Näin on viimeksi käynyt Lippo­sen 1. halli­tuk­sen aikoi­hin.

On pystytty teke­mään tuntuva yritys­ve­ro­uu­dis­tus, jossa yhtei­sö­ve­roa on keven­netty 1,2 miljar­dilla eurolla.

On tehty lukui­sia muita yritys­ten rahoi­tusta paran­ta­via toimia ja viety isoja infra­hank­keita eteen­päin.

On saatu aikaan eläke­uu­dis­tus, josta kiitos työmark­ki­na­jär­jes­töille.

Sote-uudis­tuk­sesta saatiin tänä aamuna sopu. Monet raken­ne­uu­dis­tuk­siin liit­ty­vät lait ovat edus­kun­nan käsit­te­lyssä, mutta osa pitää vielä viedä halli­tuk­sesta edus­kun­nalle.

Monista hyvis­tä­kin teoista huoli­matta lienee rehel­listä kuiten­kin todeta, ettei tämä halli­tus ole ollut ihan niin jämäkkä muutok­sen­te­kijä, kuin Suomi tässä tilan­teessa olisi tarvin­nut.

Vaikeina aikoina on lupa odot­taa parem­paa. Tämä koskee niin poliit­ti­sia päät­tä­jiä kuin myös työmark­ki­na­jär­jes­töjä.

Itsel­läni on nyt kaksi tavoi­tetta yli muiden: 1) Suomi on parem­massa kunnossa ensi kesänä kuin viime kesänä aloit­taes­sani päämi­nis­te­rinä. 2) Saamme raken­net­tua Suomelle selviy­ty­mis­stra­te­giaa, joka pohjau­tuu tilan­ne­ku­van ymmär­tä­mi­seen.

EK:n, Keskus­kaup­pa­ka­ma­rin, Suomen Yrit­tä­jien ja Perhey­ri­tys­ten liiton puheen­joh­ta­jat julkis­ti­vat viime viikolla histo­rial­li­sen yhtei­sen kannan­o­ton. Sen keskei­nen sisältö oli, että Suomi on kuilun partaalla. Tarvit­semme rohkeita toimen­pi­teitä.

Olen analyy­sista samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä, että puoluei­den on otet­tava kantaa tähän listaan vaali­ken­tillä.

Meillä kaikilla on edes­sämme valinta: Olem­meko moderni, kansain­vä­li­nen, rohkea, avoin, uudis­tuva ja dynaa­mi­nen kansa­kunta? Vai vetäy­dym­mekö kiivaim­mista tais­te­luista ja yritämme pitää yllä vähän vanhan­ai­kaista, valtio­ve­toista, kakun jaka­mi­seen keskit­ty­vää yhteis­kun­taa, joka yrit­tää parhaansa mukaan sinni­tellä kansain­vä­li­sen talou­den pyör­teissä, otta­matta aloi­tetta oikeasti käsiinsä.

Talous ei tule kään­ty­mään kasvuun muuta­malla yksit­täi­sellä toimella, kuten pk-yritys­ten rahoi­tusta paran­ta­malla tai velkael­vy­tyk­sellä.

Ei ole olemassa yhtä pelas­ta­jaa, joka tulee ja kään­tää sitä kahvaa, jolla talous­kasvu taas alkaa ja hoitaa ongel­mamme pois.

Haas­teemme ovat niin moni­syi­set, että niiden ratkai­suun ei enää riitä yksi resepti. Siksi ideo­lo­gi­sista pidäk­keistä on luovut­tava sekä oikealla että vasem­malla.

Tilan­ne­ku­van on oltava selvä kaikille: Suomen heik­koa suoriu­tu­mista ei voi selit­tää suhdan­ne­te­ki­jöillä, ei myös­kään pelkäs­tään halli­tuk­sen teke­mät­tö­myy­dellä. Tai ?väärän­lai­sella? poli­tii­kalla. Tarvi­taan uudis­tu­mista. Vaikka se pelot­taisi.

Koti­kenttä on laitet­tava kuntoon: kilpai­lu­kyky on palau­tet­tava ja julki­nen sektori on uudis­tet­tava. Tällöin meillä on mahdol­li­suus saada osamme maail­man­kau­pan kasvusta ja säilyt­tää hyvin­voin­timme.

Lähdem­mekö raken­ta­maan uutta, dynaa­mista Suomea, joka voi pitää huolta kaikista kansa­lai­sis­taan, vai lähdem­mekö huute­le­maan apua mennei­syy­destä? Uskal­lam­meko purkaa vanhaa ja tehdä fiksum­min, vai yritäm­mekö hoitaa kaikki yhteis­kun­nal­li­set velvoit­teemme nykyi­sillä, osin tehot­to­milla raken­teilla ja toimin­ta­ta­voilla? Raken­nam­meko talou­temme nousun tukiais­ten vai kasvun dyna­mii­kan varaan? Olem­meko avoin ja reilu yhteis­kunta vai syrjim­mekö eri vähem­mis­töjä sekä ulko­maa­lai­sia? Vastak­kain ovat uudis­ta­jat ja peruu­tus­pei­liin katso­jat.

En kannata sitä, että valtio toimisi talou­dessa nykyis­tä­kin enem­män valtio­nyh­tiöi­den kautta, keräisi veroilla enem­män varoja, ja jakaisi niitä sitten uudes­taan yritys­tu­kina. Ajatus­maa­il­mani mukaan työpai­kat ja kasvu synty­vät yrityk­sissä. Yrit­tä­jät, omis­ta­jat ja työn­te­ki­jät luovat kasvun ja uudet työpai­kat.

Olemme kansa­kun­tana tilan­teessa, jossa poliit­ti­set päät­tä­jät pysty­vät luomaan turval­li­suutta ainoas­taan muutok­seen sopeu­tu­malla ja muutok­sia teke­mällä, ei paikal­laan pysy­mällä. Suomen nousu kautta histo­rian on perus­tu­nut edel­lä­kä­vi­jyy­teen. Miksi johto­pää­tös olisi nyt toisen­lai­nen?

Olemme sen verran pieni kansa, että ihan kaikessa emme voi olla maail­man parhaita. Myös tässä on tehtävä valinta: mihin panos­tamme?

Suoma­lai­sen ihmi­sen kannalta on keskeistä, että Suomi on maail­man paras maa tehdä työtä ja koulut­tau­tua. Suomen menes­tyk­sen kannalta on tärkeää, että Suomi on maa, johon kannat­taa inves­toida. Inves­toin­nit tarkoit­ta­vat työpaik­koja ja vero­tu­loja.

Suomi voi olla edel­lä­kä­vijä muuta­malla osa-alueella, joista digi­ta­li­saa­tio on tällä hetkellä maail­maa voimak­kaasti muok­kaava voima. Siinä meillä on paljon osaa­mista.

Suomi nousee, kun panos­tamme aina­kin näihin neljään asiaan: työ, osaa­mi­nen, inves­toin­nit sekä digi­ta­li­saa­tion meille tuomat mahdol­li­suu­det.

Työ

Suomi nousee vain työllä. Tarvit­semme lisää työtä, monen­laista työtä, palkit­se­vaa työtä, moti­voi­vaa työtä. Työmark­ki­noi­den jäyk­kyyk­siä on puret­tava yhdessä, jotta yhä useampi pääsee töihin.

Suomessa työl­li­syy­saste on selvästi alhai­sempi kuin vaik­kapa Ruot­sissa, Tans­kassa tai Saksassa. Hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan turvaa­mi­nen myös jatkossa edel­lyt­tää korkeaa työl­li­syy­sas­tetta.

Globaali toimin­taym­pä­ris­tömme muut­taa ammat­teja ja työmark­ki­noita: suuri osa nykyi­sistä amma­teista pois­tuu. Työ muut­taa muoto­aan. Enää ei tehdä yhte­näi­siä uria, vaan tarvi­taan moni­puo­lista osaa­mista. Puolus­tus­tais­telu ei auta. Pitää mennä rohkeasti eteen­päin ja olla ensim­mäis­ten joukossa, jos aikoo pärjätä. Työl­lis­tä­mi­sen esteitä on ennak­ko­luu­lot­to­masti puret­tava. Työn­te­ki­jöi­den ja yritys­ten on pais­kat­tava kättä ja hoidet­tava asiat yhdessä, sopien. Tämä edel­lyt­tää tietysti luot­ta­musta.

Tällä hetkellä monilla puolueilla on haluja kiris­tää palk­ka­ve­ro­tusta sekä myös osin yritys­ten vero­tusta. Kireä työn vero­tus tarkoit­taa sitä, että Suomessa tehdään vähem­män työtä. Siksi mieles­täni ratkaisu on keven­tää työn teke­mi­sen ja työn anta­mi­sen vero­tusta. Kulut­ta­mi­sen vero­tus on sekä talous­kas­vun että ympä­ristö- ja muiden hait­ta­vai­ku­tus­ten vuoksi parempi vaih­toehto kuin työn verot­ta­mi­nen. Koko­nais­ve­roas­tetta ei voi nostaa. Osto­voi­masta on huoleh­dit­tava.

Osaa­mi­nen

Vaikka joudumme noudat­ta­maan tiuk­kaa meno­ku­ria, on löydet­tävä riit­tä­västi voima­va­roja sinne, mistä uusi kasvu ja tule­vai­suu­den hyvin­vointi synty­vät: perus­o­pe­tuk­seen, lukioi­hin, amma­til­li­seen koulu­tuk­seen, korkea­kou­lu­tuk­seen, tutki­muk­seen ja kehi­tyk­seen. Suomen tule­vai­suu­den hyvin­vointi tehdään luok­ka­huo­neissa, luen­to­sa­leissa ja työpa­joissa. Koulu­tusta parem­paa inves­toin­tia ei ole.

Suomen menes­tys­ta­rina on perus­tu­nut sivis­tyk­sen uskoon, vahvaan osaa­mi­seen ja koulu­tuk­sen kehit­tä­mi­seen. Osaa­mis­ta­son nosto on oleel­lista paitsi kansal­li­sen kilpai­lu­ky­vyn, myös eriar­vois­tu­mi­sen torju­mi­sen näkö­kul­masta.

Jokai­sella on oltava mahdol­li­suus opis­kella kyky­jensä ja moti­vaa­tionsa perus­teella taus­tois­taan riip­pu­matta. Yritys­ten kannalta osaava ja moti­voi­tu­nut työvoima on avai­na­se­massa, kun pyri­tään edel­lä­kä­vi­jäksi valloit­ta­maan uusia mark­ki­noita.

Kuka pärjää kovassa kansain­vä­li­sessä kilpai­lussa? Mitkä työpai­kat säily­vät siinä­kin vaiheessa, kun robo­ti­saa­tio ja tuot­ta­vuu­den kasvu­vaa­teet siir­tä­vät työtä muualle? Ne työt, jotka vaati­vat luovuutta ja erityis­osaa­mista, asioi­den yhdis­te­le­mistä ihan uudella tavalla, asiak­kai­den tarpei­den ymmär­tä­mistä ja enna­koi­mista.

Tähän pystyy ammat­ti­lai­nen, huip­puo­saaja. Eikä se huip­puo­saaja mones­ti­kaan löydy yritys­ten johto­por­taista (anteeksi vain paikalla olevat yritys­joh­ta­jat), vaan käytän­nön työn teki­jöistä.

Inves­toin­nit

Jos haluamme, että Suomi pysyy hyvin­voin­tiyh­teis­kun­tana, meidän on huoleh­dit­tava siitä, että Suomi on maail­man paras maa inves­toida.

Mitä inves­toin­tien lisää­mi­nen edel­lyt­tää? Kilpai­lu­ky­kyi­sem­pää toimin­taym­pä­ris­töä. Yritys­ten inves­toin­ti­pää­tök­set eivät ole kiinni yksit­täi­sistä teki­jöistä, kuten palk­ka­kus­tan­nuk­sista, ener­gia­kus­tan­nuk­sista, logis­tii­kasta, vero­tuk­sesta tai osaa­vasta työvoi­masta, vaan näiden kaik­kien yhdis­tel­mästä.

Yksi kilpai­lu­ky­vyn elemen­teistä on myös ennus­tet­ta­vuus. Poliit­ti­set päätök­set esimer­kiksi vero­tuk­sen osalta eivät saisi pouk­koilla, kuten tällä vaali­kau­della on hieman pääs­syt käymään, se tunnus­tet­ta­koon. Yksi Suomen vahvuuk­sista on ollut ennus­tet­tava toimin­taym­pä­ristö. Siitä on syytä pitää kiinni.

Mikäli elin­kei­noe­lämä ei usko Suomeen, on meidän aivan turha kuvi­tella, että velkaan­tuva valtio voisi yksin tätä maata raken­taa. Mikäli yrit­tä­jyyttä suoras­taan este­tään, tai kovasta työstä saatava palk­kio jää mität­tö­mäksi, kuka jaksaa ponnis­tella ja puskea visio­taan eteen­päin? Siksi on edis­tet­tävä yksi­tyi­siä inves­toin­teja, jotka voivat olla joko aineel­li­sia tai aineet­to­mia.

Halli­tus teki juuri viime viikolla pienen, mutta toivot­ta­vasti oikeaa signaa­lia vies­ti­vän päätök­sen jatkaa tuotan­nol­lis­ten inves­toin­tien koro­tet­tuja pois­toja. Tämä helpot­taa yritys­ten inves­toin­tien rahoi­tusta.

Myös julki­sia inves­toin­teja tarvi­taan edellä mainit­se­maani koulu­tuk­seen, osaa­mi­seen ja tutki­muk­seen sekä työl­li­syy­den ja kasvun kannalta kriit­ti­seen infra­struk­tuu­riin. Esimerk­kinä tiet, meri­väy­lät, raiteet, lento­ken­tät, asun­to­ra­ken­ta­mi­nen sekä ener­giain­fra. Julki­set inves­toin­nit on kohden­net­tava oikein ja siten, että ne palve­le­vat myös yksi­tyi­siä inves­toin­teja.

Digi­ta­li­saa­tio

Suomella on valta­van paljon voitet­ta­vaa, jos tartumme digi­ta­li­saa­tion mahdol­li­suuk­siin. Esimerk­kinä tästä on vaik­kapa kansal­li­nen palve­lu­väylä, joka on etene­mässä halli­tuk­sen suun­ni­tel­man mukai­sesti. Digi­ta­li­saa­tiossa esimer­kiksi Viro on jois­sain asioissa kiri­nyt edel­lemme, mutta ehdimme vielä mukaan, omia vahvuuk­siamme hyödyn­täen.

Meillä on valmista osaa­mista ICT-sekto­rilla. Meillä on myös julki­lausuttu poliit­ti­nen tahto­tila virta­vii­vais­taa sähköi­set järjes­tel­mät. Siihen on ladattu kovia odotuk­sia tuot­ta­vuu­den paran­ta­mi­sessa ja julki­sen sekto­rin tehos­ta­mi­sessa.

Raken­namme julki­sia palve­luita ihmi­siä varten, emme hallin­toa varten. Siksi on ensi­si­jai­sen tärkeää luoda helposti käytet­tä­viä, ihmis­ten tarpei­siin vastaa­via digi­taa­li­sia palve­luita.

Digi­ta­li­saa­tion on oltava ensi­si­jai­nen malli: jos ei ole perus­tel­tua syytä muuhun, uudet palve­lut ja järjes­tel­mät luodaan sähköi­sinä. Suomessa väes­tön koulu­tus­taso sekä sähköis­ten väli­nei­den käyttö ovat korkealla tasolla ? täällä on ainek­sia testata liike­toi­min­tai­deoita sekä konsep­toida niin yksi­tyi­siä kuin julki­sia sähköi­siä palve­luita. Tavoit­teena on tietysti synnyt­tää uusia tuot­teita ja menes­ty­viä yrityk­siä, jotka tuovat työtä ja vien­ti­tu­loja korke­aan osaa­mi­seen perus­tuen.

Tuoreena päämi­nis­te­rinä olen halun­nut tässä puheen­vuo­ros­sani kertoa rehel­li­sesti tilan­ne­ku­van niin kuin sen näen. Kesällä 2011 halli­tus aloitti haas­ta­vassa tilan­teessa, uuden­lai­sen vaali­tu­lok­sen jälkeen. Kaksi halli­tus­puo­luetta on jo lähte­nyt, mikä kertoo siitä, että vaikeita päätök­siä on viety läpi. Eivät nämä puolu­eet siksi lähte­neet, että olisi­vat turhau­tu­neet teke­mät­tö­myy­teen.

Paljon on silti vielä tehtävä.

Halli­tuk­seni peri vaikean poliit­ti­sen ja talou­del­li­sen tilan­teen. Talou­den terveh­dyt­tä­mis­työtä teemme niin pitkälle kuin suin­kin ehdimme. Seuraa­van halli­tuk­sen on jatket­tava talou­den tasa­pai­not­ta­mista halli­tuk­sen väristä riip­pu­matta.

Lopulta kyse on valin­noista. Yhtä pelas­ta­jaa ei ole. Maailma ympä­ril­lämme haas­taa meidät, eikä pussil­li­nen vanhoja kons­teja auta uusiin ongel­miin. Tilan­teelta ei voi sulkea silmi­ään, vaan silmät on pikem­min­kin avat­tava todel­li­suu­teen, joka ei löydy vain maamme rajo­jen sisä­puo­lelta. Meidän on uskal­let­tava ottaa loikka tule­vai­suu­teen. Tämä koskee niin poli­tiik­kaa kuin työmark­ki­na­jär­jes­tö­jä­kin. Myös EK:ta.

Meidän täytyy valita, mitä tavoit­te­lemme ja miten siihen pääsemme.

Olen aset­ta­nut tavoit­teeksi sen, että täyt­täes­sään sata vuotta Suomi on maail­man paras maa syntyä, elää ja kuolla. Siitä en anna periksi. Tavoi­tetta edis­te­tään esimer­kiksi työllä ja osaa­mi­sella, inves­toin­tien lisää­mi­sellä sekä digi­ta­li­saa­tion mahdol­li­suuk­siin tart­tu­malla.

Koskaan ei saa unoh­taa, miksi tätä työtä tehdään. Tätä työtä tehdään ihmis­ten hyvin­voin­nin puolesta.

 

Päämi­nis­teri Alexan­der Stub­bin pitämä juhla­puhe EK:n syys­ko­kouk­sen semi­naa­rissa 25.11.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa