Uusinta uutta
Julkaistu:
Myös parhaillaan käynnissä oleva ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmien uudistaminen luo oman paineensa ja mahdollisuutensa ammatillisen koulutuksen kehittämiselle. Uudistuksia on siis tehtävä. Valitettavasti kuitenkin näyttää siltä, että ainakin paikallisella tasolla uudistusten tarve käsitetään tarpeeksi uudistaa kaikkea. Esimerkiksi ammatillisen koulutuksen paikalliset rakenteet ovat jatkuvassa muutoksessa. Usein rakenteiden kehittäminen on kuitenkin lyhytnäköistä ja palvelee lähinnä oppilaitoksen markkinoinnillisia tarkoituksia.
Ei mitä tahansa uudistusten nimissä
Huono esimerkki tästä on täysin käsistä riistäytynyt tutkinnonsuorittamismahdollisuuksien muokkaaminen. Iltauutisia katsoessani kuulin uudesta opiskelumuodosta nimeltä työkoulu. Työkoulussa opiskelijat ovat kirjoilla oppilaitoksessa mutta suorittavat ammatilliset opinnot koko opiskeluajan kestävässä työssäoppimisessa. Teoriaopinnot suoritetaan päivän jaksoissa kahtena päivänä viikossa. Rakenne on aivan sama kuin oppisopimuskoulutuksessa, ainoastaan sillä erolla, että opiskelija ei ole työsuhteessa ja joutuu näin elämään pelkän opintotuen varassa.
Oppilaitosten nettisivuja ja esitteitä selaillessa törmää myös sellaisiin termeihin kuin kaksoistutkinto, kolmoistutkinto ja nelostutkinto. Kaksoistutkinnon vielä ymmärrän, sillä tarkoitetaan ylioppilastutkinnon ja jonkun ammatillisen perustutkinnon suorittamista yhtä aikaa. Kolmoistutkinnossa suoritetaan vielä lukion täysi oppimäärä edellisten lisäksi, mikä toisaalta tekee ?pelkistä? ylioppilaista kaksoistutkinnon suorittajia. Nelostutkinnossa suoritetaan esimerkiksi ravintolakokin tutkinto, suurtalouskokin tutkinto, ylioppilastutkinto ja vielä kaupan päälle lukion oppimäärä. Herää kysymys kuinka paljon aikaa jää perusasioiden perinpohjaiselle oppimiselle, kun nelostutkinto suoritetaan neljässä vuodessa.
Näiden monitutkintojen olemassaoloa perustellaan ajankäytön tehostamisella ja sillä, että nykyään työelämän osaamisvaatimukset muuttuvat nopeasti. Milloin työelämä on lakannut arvostamasta perusasioiden hyvää osaamista? Koulutuksen tehtävänä ei ole valmistaa kaiken nähneitä ammattilaisia, vaan henkilöitä, jotka hyvän perusosaamisensa ansiosta pärjäävät työelämässä ja kartuttavat ammattitaitoaan työkokemuksensa myötä. Koulutuksen jälkeisessä työelämässä tapahtuvaa ammattitaidon oppimista ei tule näin räikeästi aliarvioida. Onko näihinkin ainoa ratkaisu perustaa myös ammatilliseen koulutukseen oma tutkintolautakunta, joka valvoo tutkintoa, tutkintonimikkeitä ja loppukokeita? Toivottavasti ei.
Tarkoituksenmukaista yhteistyötä
Valtakunnallisesti muiden, uudistusten lisäksi ollaan lisäämässä lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyötä ja se on kirjattu hallitusohjelmaankin. Tämä on täysin tarkoituksenmukaista siinä tapauksessa, jos oppilaitokset jakavat esimerkiksi kiinteistöstä aiheutuvia kustannuksia tai tekevät yhteisiä ostopalvelusopimuksia mutta miksi se näkyy yhä voimakkaammin opetuksessa? Jos monitutkintojen suorittajien määrää halutaan edelleen lisätä, tulee niiden tulokset ja vaikuttavuus tutkia perinpohjaisesti. Tällä hetkellä edes opetushallitus ei erottele tilastoinnissaan millään lailla kaksoistutkintoja tai kolmois- ja nelostutkintoja. Ei siis tiedetä esimerkiksi valmistuneiden määrää verrattuna aloittaneiden määrään, oppimistuloksia tai opintojen jälkeistä sijoittumista työelämään tai jatkokoulutukseen. Tästäkin huolimatta yhteistyön lisäämiseen reagoidaan kovaa vauhtia ammatillisissa oppilaitoksissa ja koulut mainostavat voimakkaasti monitutkinntojen suorittamismahdollisuutta. Rahoille olisi varmaan ollut muutakin käyttöä esim. laite- tai materiaalihankinnoissa. Sitä paitsi kuinka paljon yhteistyötä vielä tulee ylipäätään lisätä opetuksessa, sillä nyt on jo mahdollista suorittaa kaksoistutkinto, laeissa on velvoite yhteistyöstä ja ammatillisen peruskoulutuksen opetussuunnitelmiin velvoite lukioyhteistyöstä kirjataan vielä toiseen kertaan.
Rakenteiden ja tutkintonimikkeiden uudistamista on pakko tehdä aina tietyin väliajoin mutta nyt vauhti on liian kova. Väillä pitäisi pysähtyä nauttimaan, tai edes arvioimaan uudistusten vaikutuksia ennen uusien tekemistä, jos uudistukset ovat mitenkään perusteltuja. Ammatillinen koulutus on nyt jatkuvassa käymistilassa, ja se heijastuu epätietoisuutena työelämään, opiskelijoille ja ammatinvalintatilanteessa oleville peruskoululaisille, vanhemmista ja peruskoulun opinnonohjaajista nyt puhumattakaan. Jatkuvien uusien opiskelumuotojen kehittämisen sijasta olisi tarkoituksenmukaisempaa keskittyä vahvistamaan ammatillisen koulutuksen perusasioita, jotta Suomessa olisi työvoimapulan pahimmin iskiessä tarpeellinen määrä huippuosaavia ammattilaisia. Hyviä esimerkkejä olisi sen sijaan pohtia keskeisiä osaamisalueita uudistettaviin ammatillisiin perustutkintoihin ja sitä kuinka saataisiin nopeammin reagoitua työvoiman tarpeeseen kohdentamalla aloituspaikkoja oikeille aloille ja alueille.
Hannamiina Tanninen
Kirjoittaja työskentelee viestintäassistenttina Taloudellisessa Tiedotustoimistossa ja on suorittanut kaksoistutkinnon syksyllä 2005.
