Arvoisa yleisö, hyvät kokoo­mus­lai­set,

kiitos, että saan jälleen olla puhu­massa Snell­man-säätiön talvi­se­mi­naa­rissa. Viime vuoden puhe oli minulle henki­lö­koh­tai­sesti erään­lai­nen kään­ne­kohta: siir­tymä kohti uutta vuotta ja uutta toivoa. Halusin tehdä talvi­se­mi­naa­rin puheesta perin­teen. Kiitän Snell­man-säätiötä tästä mahdol­li­suu­desta ja teitä kaik­kia läsnä­olosta.

Käyn puhees­sani läpi kolme teemaa: missä olemme nyt, olem­meko Suomessa ja lähia­lueil­lamme menossa kohti kaaosta; mitkä ovat halli­tus­työs­ken­te­lyn kanta­via linjoja ja miten kokoo­mus tätä koko­nai­suutta katsoo ja viimei­senä, muttei vähäi­sim­pänä: millai­nen on kokoo­mus­lai­nen visio tule­vai­suu­desta.

Moni pohtii, tunnis­taako enää koko Suomea tästä vastak­kai­na­set­te­lun ja synk­kien uutis­ten kier­teestä? Tunnis­taako lähia­luei­tamme tästä rauhat­to­muu­desta, terro­riu­hasta, pako­lais­vir­roista? Olem­meko menossa kaaosta kohti?

Onko minun Suomeni tämä jossa..

 

- Vainoa pake­neva kohtaa rasis­mia.

- Naiset joutu­vat pelkää­mään väki­val­taa.

- Toisesta ihmi­sestä puhu­taan epäkun­nioit­ta­vaan, jopa vihaa­vaan sävyyn.

- Talous on todella kitu­liaissa kasvu­lu­vuissa.

- Kymme­niä tuhan­sia työpaik­koja katoaa.

- Vanhe­ne­mi­nen, omien voimien heik­ke­ne­mi­nen, huoles­tut­taa, kun eteen tulee kuvia välin­pi­tä­mät­tö­myy­destä.

Todis­tamme tällä hetkellä tilan­netta, jossa ihmis­kun­tana maksamme pitkään kestä­neistä vihan kier­teistä. Viha synnyt­tää vihaa. Alis­ta­mi­nen ja nöyryyt­tä­mi­nen synnyt­tää koston halua. Väki­valta synnyt­tää vasta­reak­tioita. Viha­puhe synnyt­tää viha­pu­hetta. Tätä näemme nyt niin Lähi-idässä, Pohjois-Afri­kassa kuin myös Euroo­passa, ja täällä Suomes­sa­kin.

Ethan Zucker­man, tutkija MIT:sta, on pohti­nut keskus­te­lumme ongel­maa siten, että koska mikään merkit­tä­vän kokoi­nen kansan­osa ei enää kykene käymään yhteistä keskus­te­lua, julkista keskus­te­lua domi­noi­vat ääri­lai­dat. Äänek­käät vähem­mis­töt myös menes­ty­vät koko ajan parem­min huomion ja agen­dan vaati­mi­sessa. Enem­mis­tön valta ja sitä tasa­pai­not­ta­vat vähem­mis­tön oikeu­det eivät näy inter­ne­tiin perus­tu­vassa demo­kra­tiassa. Margi­naa­leista on tullut vahvoja äänen käyt­tä­jiä, mikä voi lopulta johtaa demo­kra­tian rapau­tu­mi­seen.

Zucker­man on arvios­saan monelta osin oikeassa. Kahtia­jaot ovat jatku­vasti näky­villä, ääri­lai­dat äänessä. Mutta mieles­täni syy ei ole pelkäs­tään inter­ne­tin tai sosi­aa­li­sen median, kyllä vastuu on meistä jokai­sella. Mikä on se tapa, jolla puhumme toisista ihmi­sistä? Mikä on se tapa, jolla tuomme asioita esille? Kärjis­täm­mekö vai haem­meko tasa­pai­noa? Haas­tam­meko raken­ta­valla tavalla vai päälle käyden?

Jos suoma­lai­set suhtau­tu­vat tule­vai­suu­teen pelok­kaasti, eivätkä toiveik­kaina ja rohkeina, jossain mennään pahasti pieleen. Jos viha on voitolla, olemme epäon­nis­tu­neet surkeasti. Siitä voi syystä olla hyvin surul­li­nen.

Mutta siihen ei voi tyytyä. Se ei käy. Vihan ja pelok­kuu­den Suomi ei ole, eikä saa olla se Suomi, jossa me asumme ja elämme. Meidän on pystyt­tävä parem­paan.

Yhtäältä on oltava rehel­li­nen sen suhteen, kuinka vaikeassa tilan­teessa Suomi on. Ilman krii­si­tie­toi­suutta meidän olisi vaikea korjata Suomen taloutta. Krii­si­tie­toi­suu­den on myös johdet­tava krii­sin edel­lyt­tä­miin muutok­siin.

Toisaalta on luotava Suomeen toivoa ja tule­vai­suusus­koa. Yksi­kään maa ei ole nous­sut mari­se­malla.

Mutta kyllä, sorrun mari­naan itse­kin: on niin vaikeaa tehdä kipeitä päätök­siä; yritä tässä nyt tehdä hyviä asioita, kun aina ymmär­re­tään väärin. Ja niin edel­leen. Mari­se­mi­nen on help­poa. Ilma­pii­ristä tulee itse­ään ruok­ki­van nega­tii­vi­suu­den ilma­piiri kovin helposti. On muka älykästä olla kyyni­nen. On coolia olla paha­nil­man­lintu: varoi­tella vaaroista, syytellä virheistä.

Posi­tii­vi­suus vaatii rohkeutta. Opti­mismi vaatii rohkeutta. Avoi­muus, innos­tu­mi­nen, tois­ten kannus­ta­mi­nen vaati­vat rohkeutta. Omana itse­nään olemi­nen vaatii rohkeutta.

Wins­ton Churc­hill on aika­naan toden­nut olevansa opti­misti, koska minään muuna olemi­sesta ei näyt­täisi juuri olevan hyötyä. Pessi­misti näkee ongel­mia, opti­misti ratkai­suja. Opti­misti uskoo ihmis­ten hyvän­tah­toi­suu­teen, kyyni­nen kysee­na­lais­taa jokai­sen motii­veja.

Kyyni­syy­destä, pessi­mis­mistä ja katke­ruu­desta ei toimin­ta­ta­pana ole mitään hyötyä. Päin­vas­toin, se tukah­dut­taa ilma­pii­rin, jossa jokai­nen uskal­taa pyrkiä parhaim­paansa.

Sitä tässä nyt kysy­tään. Rohkeutta ja uskal­lusta tehdä käänne. Jokai­sen pyrki­mistä parem­paan. Käänne ei synny itses­tään, se on tehtävä. Suomen on pystyt­tävä kään­tä­mään niin nega­tii­vi­nen talous­ti­lanne kuin ajat­te­lu­ta­pa­kin kohti uutta nousua ja parem­paa tule­vai­suutta.

Tosi­asiat on tunnus­tet­tava, niistä on vedet­tävä johto­pää­tök­set ja sitten on uskal­let­tava lähteä teke­mään korjaus­liik­keitä. Siihen tarvi­taan realis­tista tilan­ne­ku­vaa ja krii­si­tie­toi­suutta, mutta myös posi­tii­vi­suutta, uskoa tule­vaan. Talou­dessa on paljon psyko­lo­giaa, ja Suomen talou­dessa on mieles­täni ollut paljon pelon ja lamaan­nuk­sen psyko­lo­giaa. Totuutta ei pidä maalata toiseksi, mutta mahdol­li­suuk­siin tart­tu­mi­seen tarvi­taan posi­tii­vista uskoa.

Suomi pystyy parem­paan. Uskon siihen vakaasti. Alisuo­ri­tamme tällä hetkellä. Haikai­lemme menneen menes­tyk­sen vuosia, kun pitäisi luoda uusia. Yritämme säilyt­tää vanhaa, kun pitäisi raken­taa uutta.

On pääs­tet­tävä irti uskosta, että auto­maat­ti­sesti olemme parem­pia kuin muut ja siksi menes­tymme. Emme ole. Mutta sisuk­kaita olemme ja voimme luoda uusia menes­tys­ta­ri­noita. Käänne on tehtävä.

Uskon, että suoma­lai­set ovat posi­tii­vi­nen kansa, kun katsoo pinta­kes­kus­te­lua syvem­mälle. Pienet ääri­lai­dat voivat Zucker­ma­nin­kin ajatuk­sen mukaan hallita julkista keskus­te­lua, mutta hiljai­sen enem­mis­tön kannat tule­vat näky­viin esimer­kiksi tutki­mus­työn kautta. Talou­del­li­sen tiedo­tus­toi­mis­ton ”Kansan arvot” -tutki­muk­sessa kysyt­tiin tänä syksynä n. 3000 suoma­lai­selta arvoista. Tutki­muk­sessa löytyi viisi lähes kaikille suoma­lai­sille tärkeää arvoa.

Suoma­lai­set halua­vat:

- Elää turval­li­sessa ympä­ris­tössä

- Auttaa ympä­rillä olevia ihmi­siä

- Huoleh­tia ympä­ris­töstä

- Että kaik­kia maail­man ihmi­siä kohdel­laan tasa-arvoi­sesti

- Että yhteis­kunta huoleh­tii heikoim­mista ja vähä­osai­sista.

Tämän Suomen tunnis­tan. Tämä on Suomi, johon minä uskon. Tästä Suomesta olen ylpeä. Tälle arvo­poh­jalle on hyvä raken­taa tule­vai­suutta. Tämän arvo­poh­jan eteen meistä jokai­sen on hyvä tehdä työtä.

Nyt ei pidä pelätä ratkai­suja. Nyt ei pidä pelätä muutosta. Katko­taan vihan kier­teet, luodaan hyvän kierre.

Suomi pystyy parem­paan. Halli­tus pystyy parem­paan. Minä pystyn parem­paan. Jokai­nen pystyy parem­paan. Tehdään se käänne - yhdessä.

Vuosi sitten puhuin tässä salissa uudesta talous­po­li­tii­kasta. Sanoin, että se tarkoit­taa työn aset­ta­mista etusi­jalle. Sanoin, että kaikki lähtee suoma­lai­sesta työstä.

Tämä viesti ei ole vanhen­tu­nut päivää­kään. Suomen hyvin­vointi lähtee suoma­lai­sesta työstä.

Viime kevään edus­kun­ta­vaa­leissa Kokoo­muk­sen pääteema oli työ. Julkai­simme keväällä työlis­tan. Siinä esitimme useita uudis­tuk­sia, joiden avulla Suomeen voitai­siin luoda kymme­niä tuhan­sia uusia työpaik­koja.

Osa tätä työlis­taa ovat esimer­kiksi:

 

- Työn vero­tuk­sen keven­tä­mi­nen

- Vanhem­muu­den kustan­nus­ten tasaa­mi­nen kerta­kor­vauk­sella

- Eläke­uu­dis­tuk­sen viemi­nen maaliin

- Vuorot­te­lu­va­paan ehto­jen tiuken­nus

- Koea­jan piden­nys

- Määrä­ai­kais­ten työsuh­tei­den ehto­jen höllen­nys

- Kannus­ta­vampi ansio­si­don­nai­nen työt­tö­myys­turva

- Kannus­ta­vampi opin­to­tuki

- Paikal­li­nen sopi­mi­nen työeh­doista ja palkoista

 

Mikä näitä ehdo­tuk­sia yhdis­tää?

Nämä kaikki ovat tämän halli­tuk­sen päätök­siä.

Tämän halli­tuk­sen keskei­sin linja on suoma­lai­nen työ. Suoma­lai­sen työn puolus­ta­mi­nen on tärkein syy, miksi Kokoo­mus on mukana tässä halli­tuk­sessa. Me uskomme siihen, että rohkeilla uudis­tuk­silla kään­ne­tään Suomen suunta.

Osa halli­tuk­sen työl­li­syys­toi­mia ovat myös toimet suoma­lai­sen työn hinta­kil­pai­lu­ky­vyn paran­ta­mi­seksi. Oppo­si­tio kutsuu niitä pakko­la­ki­pa­ke­tiksi. Minä kutsun niitä kilpai­lu­ky­ky­pa­ke­tiksi. Ja miksi kilpai­lu­ky­vyllä on merki­tystä? Siksi, että ellei suoma­lai­nen työ ja osaa­mi­nen pärjää kilpai­lussa maail­malla, hyvin­voin­ti­val­tiol­tamme mure­nee pohja.

Maail­malla käydään kovaa keski­näistä kilpai­lua työpai­koista, inves­toin­neista, yrityk­sistä, osaa­mi­sen houkut­te­lusta ja arvon kana­voin­nista. Emme tee kansal­li­sia päätök­siämme tyhjiössä, vaan meidän on kyet­tävä kytkey­ty­mään globaa­liin todel­li­suu­teen. Mitään ei ole vielä mene­tetty. Mutta Suomen on pystyt­tävä parem­paan – ja me pystymme parem­paan!

Kevään työlis­tassa Kokoo­mus sanoi:

”Työmark­ki­na­uu­dis­tuk­sista neuvo­tel­laan kolmi­kan­tai­sesti siten, että uudis­tuk­sille asete­taan yhdessä tavoit­teet ja määrä­aika, jossa neuvot­te­luissa tulee löytää riit­tä­vät ratkai­sut. Mikäli tavoit­teet toteut­ta­via ratkai­suja ei konsen­suk­sen kautta löydy, kanta­vat halli­tus ja edus­kunta vastuun vält­tä­mät­tö­mien uudis­tus­ten toteut­ta­mi­sesta.”

Tästä on kyse.

Olemme yrit­tä­neet viedä kilpai­lu­ky­vyn paran­ta­mista eteen­päin sopi­mi­sen keinoin. Työmark­ki­na­jär­jes­töt ovat monta kertaa istu­neet yhdessä pöydässä etsi­mässä sopua. Alkusyk­systä prosessi tyssäsi siihen, että työmark­ki­na­jär­jes­töt eivät kyen­neet sopi­maan edes yhtei­sestä tavoit­teesta, keinoista puhu­mat­ta­kaan.

Olisiko halli­tuk­sen siis pitä­nyt lyödä hans­kat tiskiin ja sanoa, että ei tästä tullut mitään. Että kilpai­lu­ky­vyn paran­ta­mi­nen ei etene, koska työmark­ki­na­jär­jes­töt eivät pysty asiasta sopi­maan.

Ei olisi.

Halli­tuk­sen on kannet­tava vastuu siitä, että Suomen talou­den suunta kään­ne­tään.

Halli­tuk­sen on kannet­tava vastuu Suomesta. Käänne on tehtävä.

Kun yhteis­kun­ta­so­pi­musta ei ole synty­nyt, moni on ollut huolis­saan: mitä tässä tapah­tuu? Onko halli­tuk­sella tiekartta tästä eteen­päin? Kyllä on.

Vain muuta­man esimer­kin antaak­seni:

- Ensi vuoden alusta työtu­lo­vä­hen­nystä koro­te­taan 450 miljoo­nalla eurolla. Tämä keven­tää erityi­sesti pieni- ja keski­tu­lois­ten työn vero­tusta. Työn­teosta tehdään kannat­ta­vam­paa.

- Edus­kunta on hyväk­sy­nyt halli­tuk­sen esityk­sen, jolla kaup­po­jen aukio­loai­ko­jen sään­tely loppuu.

- Edus­kunta on hyväk­sy­nyt halli­tuk­sen esityk­sen työl­li­syyttä merkit­tä­västi vahvis­ta­vasta eläke­jär­jes­tel­män uudis­tuk­sesta.

- Halli­tus antaa keväällä edus­kun­nalle esityk­sen, jolla ansio­si­don­naista työt­tö­myys­tur­vaa uudis­te­taan kannus­ta­vam­paan suun­taan mm. sen kestoa lyhen­tä­mällä.

- Halli­tus antaa keväällä edus­kun­nalle esityk­set, joilla piden­ne­tään työn­te­ki­jän koeai­kaa, mahdol­lis­te­taan alle vuoden määrä­ai­kai­sen työsuh­teen solmi­mi­nen ilman eri perus­tetta ja jous­ta­voi­te­taan takai­sin­ot­to­vel­voi­tetta irti­sa­no­mis­ti­lan­teessa.

- Halli­tus antaa kevään aikana edus­kun­nalle esityk­sen paikal­lista sopi­mista laven­ta­vasta lain­sää­dän­nöstä, joka astuu voimaan syys­kuun alkuun mennessä.

- Jos partit eivät kykene teke­mään sopi­musta, halli­tus tekee keväällä edus­kun­nalle esityk­sen kilpai­lu­ky­ky­pa­ke­tista, jolla suoma­lai­sen työn hinta­kil­pai­lu­ky­kyä vahvis­te­taan lain­sää­dän­tö­teitse.

- Halli­tus uudis­taa työvoi­ma­hal­lin­non palve­luita siten, että nope­aan ja aktii­vi­seen työn­ha­kuun kannus­te­taan nykyistä vahvem­min.

Muun muassa nämä toimet tarkoit­ta­vat, että juna ei seiso. Juna kulkee. Etenemme määrä­tie­toi­sesti kohti tavoi­tet­tamme – Suomen talou­den suun­nan kään­tä­mistä. Halli­tus on aset­ta­nut tavoit­teeksi työl­li­syy­den vahvis­tu­mi­sen 110 000 hengellä. Jos uusia päätök­siä tämän tavoit­teen saavut­ta­mi­seksi tarvi­taan, ne tehdään.

Käänne on tehtävä - työn kautta.

Talou­den tasa­pai­not­ta­mi­nen oli kevään halli­tus­neu­vot­te­luissa toinen keskei­nen tekijä, joka yhdisti kaik­kia halli­tus­puo­lueita. Yhtei­nen linjamme työl­li­syy­den ja kasvun vahvis­ta­mi­sen lisäksi oli ja on saada Suomen talous kestä­välle pohjalle myös nopeasti vaikut­ta­vin toimin. Siksi teemme tällä hetkellä sääs­tö­pää­tök­siä.

Esimer­kiksi koulu­tuk­sen sääs­töt varmasti kirpai­se­vat jokai­sen sivis­tyk­seen usko­van kokoo­mus­lai­sen sydäntä. Mutta tehtä­vämme on puolus­taa yhdessä sovit­tua talou­den tasa­pai­no­tus­lin­jaa. Kokoo­mus tunnis­taa vastuunsa.

Olen luot­ta­vai­sin mielin sen suhteen, että koulu­tuk­sen etua valvo­massa on kokoo­mus­lai­nen minis­teri. Vaikeassa tilan­teessa voi toimia monella tapaa. Varo­ma­ton jättää jälkeensä paljon tuhoa, mutta taitava näkee näis­sä­kin päätök­sissä mahdol­li­suuk­sia uudis­tua ja uudis­taa.

Kokoo­mus on sivis­tyk­sen puolus­taja myös vaikeassa tilan­teessa. Vaikka monesta meistä tuntuu siltä, ettei koulu­tus­po­liit­ti­sella agen­dalla paljon muuta ole kuin sääs­töjä, tämä ei vastaa todel­li­suutta. Varhais­kas­va­tuk­sessa käyn­nis­tyy kehit­tä­mis­oh­jelma; juuri nimet­tiin johto­ryhmä viemään perus­o­pe­tus 2020-luvulle;  opet­ta­ja­kou­lu­tusta uudis­te­taan; lukio­kou­lu­tuk­sessa on alka­massa iso uudis­tus­työ; amma­til­li­sen koulu­tuk­sen reformi, joka tukee yksi­löl­li­siä opin­pol­kuja ja työpai­koilla oppi­mista on käyn­nis­tetty; yliopis­to­jen profi­loi­tu­mista omille vahvuusa­lueil­leen vauh­di­te­taan.

Kokoo­mus­lai­sena sivis­tys­po­lii­tik­kona on suun­nat­tava katse eteen­päin. Kun saamme luotua kään­teen, jossa Suomen talous lähtee taas nousuun, voidaan sivis­tyk­seen, koulu­tuk­seen, tutki­muk­seen, osaa­mi­seen taas panos­taa vahvem­min myös talou­del­li­sesti.

Sivis­tys ei ole meille kokoo­mus­lai­sille väli­nearvo – se on arvo itses­sään. Sivis­tyk­sen lisäksi vastuu on aina ollut Kokoo­muk­sen ydin­ar­voja. Vastuu ei ole aitoa, jos se ei ulotu tule­vien suku­pol­vien elin­mah­dol­li­suuk­siin. Kokoo­mus haluaa, että Suomi on kunnian­hi­moi­sen ja järke­vän ilmas­to­po­li­tii­kan kärjessä jatkos­sa­kin.

Nyky­me­nolla käymme uhka­pe­liä ilmas­tolla. Se peli ei vält­tä­mättä kostaudu vielä meidän elin­ai­ka­namme, mutta lapsil­lamme ja lasten­lap­sil­lamme voi tilanne olla toinen.

Olemme nähneet yli 10 vuoden päässä olevia riskejä hyvin heikosti, eikä globaa­leja ratkai­suja vaati­via ongel­mia ole oikein osattu ratkoa. Juuri näiden heik­kouk­sien voit­ta­mi­sesta on viime kädessä ollut kyse viime lauan­taina päät­ty­neissä Parii­sin ilmas­to­neu­vot­te­luissa.

Onneksi tällä kertaa pääs­tiin monta askelta eteen­päin. Ensim­mäistä kertaa kaikki merkit­tä­vät maat antoi­vat selkeän sitou­muk­sen pääs­tö­jensä rajoit­ta­mi­sesta. Vuoden 2009 Kööpen­ha­mi­nan lässäh­dyk­sen sijaan Parii­sin signaali on, että kaikki ymmär­tä­vät tilan­teen vaka­vuu­den ja pelaa­vat samaan maaliin.

Nyt on aika tehdä Parii­sin hengestä totta. On käärit­tävä hihat kaik­kialla  – myös meillä Suomessa. Kokoo­muk­sen tavoite on siir­ty­mi­nen hiili­neut­raa­liin ener­gi­aan. Halusimme halli­tus­oh­jel­maan histo­rial­li­set tavoit­teet luopua kivi­hii­lestä ja puolit­taa fossii­li­sen öljyn käyttö. Haluamme myös toteut­taa nämä kunnian­hi­moi­set mutta tarpeel­li­set tavoit­teet aika­tau­lus­saan eli vuoteen 2030 mennessä. Me teemme jo esimer­kiksi sitä mistä Ranska alkoi ilmas­to­ko­kouk­sen yhtey­dessä vasta puhua: Suomessa sähkö­au­to­jen auto­vero puolit­tuu tämän vaali­kau­den aikana.

Parii­sin henki ei toteudu vain halli­tus­ten päätök­sillä. Tarvi­taan meidän jokai­sen omia tekoja. Esimer­kiksi Helsin­gissä fiksu ener­gia­re­montti edel­lyt­tää ennen kaik­kea asun­to­jen ener­gia­te­hok­kuutta, polt­toe­ner­gian korvaa­mista lämpö­pum­puilla ja ennak­ko­luu­lot­to­muutta vaik­kapa sähkö­au­ton hank­ki­mi­sessa. Kokoo­mus haluaa kannus­taa ja pois­taa esteitä, mutta mikä yhtä tärkeää, haluamme haas­taa jokai­sen suoma­lai­sen ilmas­to­tal­koi­siin omassa elämäs­sään.

Monet meistä kaipaa­vat mitat­ta­vuutta, jotta tavoite tulee toteu­tet­tua. Taidan itse kuulua tähän ryhmään. Myrs­ky­va­roi­tus ry:n ilmas­to­lu­paus-kampanja on syksyn aikana innos­ta­nut monia otta­maan tavoit­teeksi henki­lö­koh­tais­ten hiili­pääs­tö­jensä puolit­ta­mi­sen 10 vuodessa. Oma taipa­leeni henki­lö­koh­tai­sen ilmas­to­lu­pauk­sen parissa alkoi tänään.

Kokoo­mus puhui muutama vuosi sitten toivosta. Se on viesti, joka ei ole vanhen­tu­nut yhtään. Se on parasta mitä poli­tii­kalla saa. Martti Lind­qvist on kirjoit­ta­nut: “Toivo on kykyä haluta, että huomi­nen tulisi” ja toisaalta “pelko vie voimat ja tappaa toivon”.

Pyrki­mys parem­paan pitää sisäl­lään toivon. Meillä on vaikeuk­sia, ja nega­tii­vi­sia kehi­tys­kul­kuja, mutta myös paljon hyvää, toimi­vaa, monia ylpey­den aiheita.

Nyky­po­li­tiik­kaa syyte­tään usein vaih­toeh­dot­to­muu­desta. Asioita perus­tel­laan sillä, että jotain on “pakko tehdä”. Kyllä, itse­kin olen siihen joskus syyl­lis­ty­nyt. Mutta tosia­sia on, että aina on vaih­toehto. Aina on oltava vaih­toehto. Vaih­toeh­dot­to­muus on pelot­tava kuva.

Ja Kokoo­mus on puolue, joka ei valitse vaih­toeh­dok­seen pelkoa, Kokoo­mus valit­see toivon.

Kokoo­mus on puolue, joka valit­see vaih­toeh­dok­seen työn ja teot.

Kokoo­mus on puolue, joka valit­see vaih­toeh­dok­seen tule­vai­suu­den.

Kokoo­mus on puolue, joka uskoo ihmi­siin ja heidän teke­miinsä valin­toi­hin.

Kokoo­mus on puolue, joka ei valit­tele ongel­mia, Kokoo­mus hakee ratkai­suja.

Tämä ajat­telu vaatii myös kärsi­väl­li­syyttä. Käytän­nön päätök­set ovat valta­van hitaita. Harvasta päätök­sestä syntyy vaiku­tus välit­tö­mästi. Ja tämä toimii sekä hyvissä että huonoissa päätök­sissä. Suurim­massa osassa hyviä tavoit­teita tarvi­taan lukui­sia päätök­siä oike­aan suun­taan, yksi päätös harvoin tekee vielä ihmeitä.

Eikä yksi­kään poliit­ti­nen päätös ole yhtä teho­kas kuin asiaansa usko­vien ihmis­ten sinni­käs työ. Siitä syntyy kasvu. Siitä syntyy käänne. Poliit­ti­silla päätök­sillä voimme korkein­taan avit­taa tätä tapah­tu­maan.

Mutta olemme nyt hyvällä paikalla avit­ta­massa suoma­lais­ten omaa teke­mistä ja yrit­te­liäi­syyttä. Kokoo­mus on vahva talous­osaaja ja todel­li­nen valtion­hoi­taja. Se on hieno jatkumo ja olen joka ainoa päivä ylpeä saades­sani olla osa sitä.

Samaan aikaan on syytä todeta ja hyvä muis­taa, että Kokoo­mus ei ole valtio­va­rain­mi­nis­te­riön virka­kun­nan jatke. Kokoo­mus ei ole yhden­kään etujär­jes­tön mario­netti. Me olemme arvo­puo­lue. Me viemme eteen­päin niitä arvoja, aatteita ja ajatuk­sia, joihin me uskomme.

Draa­man kaari näyt­tää kulke­van niin, että Kokoo­mus yrite­tään väki­sin leimata johon­kin tiet­tyyn nurk­kaan. Kokoo­mus, jo nimensä mukai­sesti, on pohjau­tu­nut, ei etua­jat­te­luun, vaan kokoa­vaan ja yhdis­tä­vään aattee­seen. Puolu­eessa on ollut aina läsnä sekä vapautta että sosi­aa­lista vastuuta koros­ta­vat, perin­teitä arvos­ta­vat ja yhteis­kun­taa uudis­ta­vat näkö­kul­mat.

Haluan johtaa kokoo­musta, joka tekee parhaansa tuon aatteel­li­sen perin­nön eri näkö­kul­mien yhdis­tä­mi­sen puolesta. Haluan johtaa kokoo­musta, joka epävar­moi­na­kin aikoina ja varsin­kin silloin perus­taa teke­mi­sensä arvoi­hin. Haluan johtaa kokoo­musta, joka määrit­te­lee suun­nan itse. Kokoo­musta, jonka suun­nan määrit­tää jokai­nen kokoo­mus­lai­nen. Haluan johtaa kokoo­musta, joka luot­taa ihmi­seen, siihen, että meistä jokai­nen on paras määrit­te­le­mään omat unel­mansa, oman hyvän elämänsä.

Kokoo­muk­sella on aina ollut kyky löytää kuna­kin aikana uskot­tava polku, miten Suomi pärjää ja menes­tyy maail­man muutok­sessa. Kyse ei ole vain hetkessä pärjää­mi­sestä vaan rohkeasta muutok­seen tart­tu­mi­sesta sen mahdol­li­suuk­sia hyödyn­täen ja ratkai­suja etsien.

Tämä syrjäi­nen, pohjoi­nen, pieni maa on nostettu lujalla työllä, sisulla ja sitkey­dellä yhdeksi maail­man parhaista maista syntyä, elää ja kuolla. Tätä perin­töä kunnioit­taen me katsomme ja menemme eteen­päin. Suomi ja suoma­lai­set ovat aina onnis­tu­neet ratkai­se­maan vaikeat tilan­teet ja löytä­mään suun­nan. Tämä taito on meissä yhä: toimimme ja ratkai­semme. Kun käänne on tehtävä, teemme sen.

Olen puhu­nut paljon kokoo­muk­sen uudesta tavasta toimia. Mitä se on?

• Uskal­lusta paran­taa maail­maa. Raken­taa avointa ja kansain­vä­listä Suomea, jossa jokai­nen voi raken­taa omista lähtö­koh­dis­taan hyvän elämän.
•  Suoma­lais­ten luot­ta­muk­sen kunnioit­ta­mista. Nöyryyttä sen edessä, että suoma­lai­set ovat luot­ta­neet ja luot­ta­vat kokoo­muk­sen hoita­van työtä ja taloutta, koulu­tusta ja tervey­den­huol­toa, ympä­ris­töä ja kansain­vä­li­siä suhteita.
• Rohkeutta lait­taa itsensä likoon. Joka ainoa päivä. Uskal­lusta yrit­tää, uskal­lusta ereh­tyä, uskal­lusta myön­tää virheet ja oppia niistä.
•  Jokai­sen ihmi­sen ainut­laa­tui­suu­den tunnis­ta­mista ja tunnus­ta­mista. Jokai­sen ihmi­sar­von järkäh­tä­mä­töntä kunnioit­ta­mista. Näistä kumpua­vaa mahdol­li­suuk­sien tasa-arvoa.
• Uskoa Suomeen, uskoa vahvaan yhdis­tä­vään aattee­seen, yhtei­siin arvoi­hin. Arvo­jen tait­ta­mista konkreet­ti­siksi teoiksi.
• Uskal­lusta olla utelias. Rohkeutta nähdä avau­tuva maailma symbo­loi­massa toivoa eikä pelkoa.
• Rohkeutta uskoa hyvään.
• Ennen kaik­kea se on rohkeutta välit­tää. Välit­tää niin paljon, että pelot­taa. Ja silti ja juuri siksi uskal­lusta tehdä ratkai­suja, olla eturi­vissä tart­tu­massa ympä­röi­vän maail­man mahdol­li­suuk­siin eikä taus­talla taker­tu­massa saavu­tet­tui­hin etui­hin.

 

Suomi pystyy parem­paan - yhdessä.

 

Puheen­joh­taja Alexan­der Stub­bin Snell­man-säätiön talvi­se­mi­naa­rissa pitämä puhe.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa