Vahva valtion­ta­lous on köyhän paras turva. Lyhyt­nä­köi­nen yli varo­jen elämi­nen kaatuu ennen kaik­kea niiden suoma­lais­ten niskaan, jotka ovat eniten yhteis­kun­nan palve­lui­den ja tulon­siir­to­jen varassa.

Tästä syystä jokai­sen suoma­lai­sen etu on, että samalla kun valtio päät­tää meno­jensa merkit­tä­vistä lisäyk­sistä, tehdään myös päätök­set, kuinka rahat tiena­taan.

Suomea ei koskaan saa pääs­tää ajau­tu­maan hallit­se­mat­to­man velkaan­tu­mi­sen kier­tee­seen, jossa hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan selkä­ranka halvaan­tuu. Jokai­sen meistä on voitava luot­taa siihen, että yhteis­kun­nalta saa apua, kun sitä tarvit­see.

Ei ole olemassa mitään valtion syvää kukka­roa, josta voi huoletta ammen­taa. On vain suoma­lais­ten kukka­rot ja sieltä kerätty raha. Halli­tuk­sen vastuulla on esit­tää, miten yhtei­siä varoja käyte­tään vastuul­li­sesti. Edus­kun­nalla on velvol­li­suus puut­tua, jos halli­tus ei kanna vastuu­taan moit­teetta.

Tällä väli­ky­sy­myk­sellä me alle­kir­joit­ta­neet kansan­edus­ta­jat haluamme edus­kun­nan arvioi­ta­vaksi sen, huoleh­tiiko halli­tus talou­desta niin, että myös huomenna ja ylihuo­menna voimme kestä­västi rahoit­taa tärkeät palve­lut kaikille.

Halli­tus on raken­ta­nut ensim­mäi­sestä budje­tis­taan tuulen­tu­van: menoja lisä­tään vailla tietoa tuloista.

Jos tulot eivät kasva­kaan, kenen niskaan ongel­mat kaatu­vat? Lasku halli­tuk­sen vastuut­to­muu­desta uhkaa lopulta langeta makset­ta­vaksi niille, ketkä kipeim­min kaipaa­vat yhteis­kun­nan tukea: lapsille, syrjäy­ty­mis­vaa­rassa oleville nuorille sekä vanhuk­sille. Ongel­mat kaatu­vat raho­jen loppuessa myös hyvin­voin­nis­tamme huoleh­ti­vien opet­ta­jien, polii­sien ja hoita­jien sekä hyvin­voin­timme rahoit­ta­vien ahke­rien työte­ki­jöi­den ja yrit­tä­jien niskaan. Jokai­nen suoma­lai­nen joutuu tunte­maan nahois­saan seurauk­set holtit­to­masta talous­po­li­tii­kasta.

Halli­tus­oh­jel­maan on aivan oikein kirjattu, että halli­tus sitou­tuu vahvis­ta­maan julki­sen talou­den pitkän aika­vä­lin kestä­vyyttä. Ohjel­massa tunnis­te­taan holtit­to­muu­den vaarat ja riski ajau­tua kestä­mät­tö­män velkaan­tu­mi­sen uralle, joka pakot­taisi tule­vai­suu­dessa meno­jen leik­kauk­siin tai vero­jen korot­ta­mi­seen. Halli­tus­oh­jelma esit­tää vastuul­li­selle talou­den­pi­dolle myös hyvät perus­teet: “Ihmi­sar­vois­ten ja laaduk­kai­den palve­lu­jen ja koko väes­tön toimeen­tu­lon turvaa­mi­nen edel­lyt­tä­vät, että julki­nen talous on vakaalla pohjalla ja että sitä hoide­taan kestä­vällä tavalla.”

Halli­tus kyllä puhuu kauniisti, mutta teot eivät vastaa edes halli­tus­oh­jel­maa, saati halli­tus­puo­luei­den ennen vaaleja anta­mia lupauk­sia. Ennen kesää saimme kuulla, että julki­sen talou­den kestä­vyy­destä ja korkeasta työl­li­syy­destä huoleh­di­taan; että hoita­jien lisää­mi­nen ikäih­mis­ten hoivaan on helppo toteut­taa ja resurs­sit­kin löyty­vät; että ilmas­tolle haital­li­sista yritys­tuista leika­taan reilusti; että koulu­tuk­seen löytyy miljar­di­luo­kan pysy­vät panos­tuk­set. Näitä hyviä uuti­sia yhdis­tää vali­tet­ta­vasti se, että yksi­kään niistä ei enää ole voimassa.

Halli­tuk­sen on syytä noudat­taa edes sen oman ohjel­man talous- ja työl­li­syys­po­li­tii­kan kirjauk­sia. Olemme huolis­samme jokai­sen suoma­lai­sen hyvin­voin­nin tule­vai­suu­desta, ja siksi haluamme väli­ky­sy­myk­sellä arvioida, voiko halli­tuk­seen ja sen suoma­lai­sille anta­miin lupauk­siin luot­taa.

Työl­li­syys­ta­voite vailla vaikut­ta­via keinoja

Halli­tus­oh­jel­massa anne­taan kuusi keskeistä lupausta kansa­lai­sille. Kuudes lupaus on lupaus suku­pol­vien väli­sestä oikeu­den­mu­kai­suu­desta. Halli­tus ilmoit­taa, että se ei halua elää tule­vien suku­pol­vien kustan­nuk­sella ja sen vuoksi sitou­tuu 75 prosen­tin työl­li­syy­sas­tee­seen ja siihen, että julki­nen talous on tasa­pai­nossa vuonna 2023.

Halli­tus nostaa itse ohjel­mas­saan esille, että työl­li­syy­sas­teen nousu on tulo­poh­jan keskei­sin yksit­täi­nen elementti ja edel­ly­tys talou­den tasa­pai­nolle. Tämä edel­lyt­tää työl­li­syy­sas­teen työl­lis­ten määrän kasvua vähin­tään 60 000 henki­löllä ja ennen kaik­kea työl­li­syy­sas­teen nosta­mista 75 prosent­tiin vuoden 2023 loppuun mennessä. Halli­tus myös lupaa, että jos tavoi­tetta ei saavu­teta, se ryhtyy määrä­tie­toi­siin toimen­pi­tei­siin. Halli­tus ei lupauk­sensa mukai­sesti sulje mitään työl­li­syyttä paran­ta­vaa keinoa tarkas­te­lun ulko­puo­lelle.

Halli­tus nojaa sekä meno­li­säys­tensä rahoit­ta­mi­sen että julki­sen talou­den tasa­pai­not­ta­mi­sen sen varaan, että työl­li­syys kasvaa vaali­kau­den aikana. Konkreet­ti­set, minis­te­riöi­den vaiku­tusar­vioi­mat työl­li­syys­toi­met kuiten­kin lois­ta­vat pois­sao­lol­laan. Halli­tus ei budjet­ti­rii­hessä kyen­nyt teke­mään vaikut­ta­via uusia työl­li­syys­toi­mia: etumerkki budje­tin työl­li­syys­vai­ku­tuk­sille on toden­nä­köi­sem­min miinus kuin plus.

Koko halli­tuk­sen ohjel­malta ja poli­tii­kalta on putoa­massa pohja.

Halli­tus on lisää­mässä ja kehit­tä­mässä palk­ka­tu­kea. Edes tästä halli­tus ei kuiten­kaan ole kyen­nyt anta­maan minis­te­riön laske­maa työl­li­syys­vai­ku­tusar­viota. Palk­ka­tu­keen tehdään 10 miljoo­nan lisäyk­set ensi vuoden budjet­tiin ja 16 miljoo­nan vuoteen 2023 mennessä. Palk­ka­tuki erityi­sesti yrityk­siin kohden­net­tuna on vaikut­tava keino - tästä paino­tuk­sesta halli­tuk­selle kiitos. Muuta­man metrin askel­lus eteen­päin ei kuiten­kaan riitä, kun maali on kilo­met­rien päässä. Lisäksi palk­ka­tuen merkit­tävä lisää­mi­nen on kallis keino nostaa työl­li­syyttä pysy­västi, minkä vuoksi posi­tii­vi­nen vaiku­tus julki­selle talou­delle jää pieneksi. Halli­tus itse­kin linjaa ohjel­mas­saan, että työl­li­syyttä vahvis­ta­vissa toimissa on kiin­ni­tet­tävä erityistä huomiota niiden kustan­nus­te­hok­kuu­teen.

Konkreet­ti­nen toimi, jolle voidaan laskea työl­li­syys­vai­ku­tus, on työt­tö­myys­put­ken alara­jan nosta­mi­nen. Halli­tus on työmark­ki­na­jär­jes­tö­jen esityk­sen mukai­sesti nosta­massa alai­kä­ra­jaa yhdellä vuodella. Nosto ei kuiten­kaan pysy­västi lyhennä tai poista tutki­mus­ten mukaan ikään­ty­nei­den työl­li­syyttä laske­vaa työt­tö­myys­put­kea. Muutos ei itse asiassa vaikut­taisi vielä tällä halli­tus­kau­della lain­kaan, vaan putki pite­nisi koko nykyi­sen halli­tus­kau­den ajan eläkeiän nous­tessa.

Halli­tuk­sen tavoit­teet helpot­taa työpe­räistä maahan­muut­toa ovat kanna­tet­ta­via. On kiis­ta­ton fakta, että työi­käi­nen väestö vähe­nee Suomessa joka vuosi, ja suoma­lai­set yrityk­set kaipaa­vat kipeästi lisää työvoi­maa. Halli­tus pyrkii nopeut­ta­maan oles­ke­lu­lu­pien käsit­te­ly­ai­koja muun muassa siir­tä­mällä työpe­räi­sen maahan­muu­ton lupa-asiat sisä­mi­nis­te­riöstä työ- ja elin­kei­no­mi­nis­te­ri­öön. Ulko­mai­sille opis­ke­li­joille valmis­tu­mi­sen jälkeen myön­net­tävä oles­ke­lu­lupa pite­nee, ja osaa­jia pyri­tään houkut­te­le­maan ulko­mailta vero­kan­nus­ti­mella. Saata­vuus­har­kin­nasta ei luovuta, mutta halli­tus väläyt­tää valta­kun­nal­li­sesti nopeam­paa menet­te­lyä nykyi­sen alueel­li­sen saata­vuus­by­ro­kra­tian sijaan. Halli­tus on myös kirjan­nut hyvän tavoit­teen työpe­räi­sen oles­ke­lu­lu­van käsit­te­lystä aina kuukau­den kuluessa. Tässä­kin asiassa jäämme odot­ta­maan tulok­sia.

Halli­tus­oh­jelma sisäl­tää paljon hyviä ja kanna­tet­ta­via tavoit­teita. Halli­tus muun muassa toteaa, että työl­li­syy­sas­te­ta­voite edel­lyt­tää toimia osatyö­ky­kyis­ten, vaikeasti työl­lis­ty­vien, nuor­ten, ikään­ty­vien ja maahan­muut­ta­ja­taus­tais­ten työmark­ki­noille osal­lis­tu­mi­sen lisää­mi­seksi ja työl­lis­ty­mi­seksi.

Ongelma on siinä, että tavoit­teet eivät ole toimia.

Hyvät­kään tavoit­teet eivät muutu todeksi teke­mättä. Halli­tuk­sella on oltava rohkeutta tehdä todel­li­sia uudis­tuk­sia, jos se aikoo pitää tavoit­teis­taan kiinni.

Viime halli­tuk­sen aikana työl­li­syys­ke­hi­tys saatiin kammet­tua kasvuun. Nyt se on posi­tii­vis­ten vuosien jälkeen pysäh­ty­nyt. Talous­kas­vun hidas­tuessa myös halli­tuk­sen 75 prosen­tin työl­li­syys­ta­voit­teen saavut­ta­mi­nen vaatii halli­tuk­selta alku­pe­räistä arvioita kunnian­hi­moi­sem­pia uudis­tuk­sia. Olemme tilan­teessa, jossa halli­tuk­selta vaadi­taan tekoja, jotta se pääsee tavoit­tees­saan edes lähtö­vii­valle. Siksi­kään työl­li­syys­pää­tös­ten lykkää­mi­nen ei ole millään muotoa luot­ta­musta herät­tävä teko. Se vain syven­tää jo olemassa olevia ongel­mia.

Halli­tuk­sen toimet laske­vat työl­li­syyttä

Halli­tus vaikeut­taa oman tavoit­teensa saavut­ta­mista myös itse. Samalla kun halli­tus ei ole kyen­nyt esit­tä­mään vaikut­ta­via työl­li­syys­toi­mia, joille olisi voitu arvioida posi­tii­vi­sia työl­li­syys­vai­ku­tuk­sia, se tekee päätök­siä, joiden työl­li­syys­vai­ku­tus on nega­tii­vi­nen. Ekono­mis­tiar­vioi­den näillä on jopa 16 000 hengen nega­tii­vi­nen työl­li­syys­vai­ku­tus.

Halli­tus on ohjel­mas­saan sitou­tu­nut siihen, että se ei tee työvoi­ma­po­li­tii­kassa toimia, joilla on nega­tii­vi­nen työl­li­syys­vai­ku­tus ilman, että se tekee saman­ai­kai­sesti työl­li­syyttä paran­ta­via tehok­kaam­pia toimia. Käytän­nössä halli­tus kuiten­kin esit­tää työl­li­syyttä laske­via toimia ilman korvaa­via toimia.

Halli­tus lisää menoja ilman tietoa lisä­tu­loista

Tiis­taina 11.6.2019 halli­tus­oh­jel­man tiedon­an­to­kes­kus­te­lussa päämi­nis­teri Rinne totesi sanasta sanaan seuraa­vasti: “Tämän halli­tuk­sen lähtö­kohta on se, että pysy­viä menoja ei lisätä ilman, että on tietoja pysy­vistä tuloista, eikä raken­neta tuulen­tu­paa sillä tavalla, että työl­li­syy­sas­te­pää­tök­set perus­tu­vat joihin­kin epämää­räi­siin oletuk­siin, vaan niiden pitää olla valtio­va­rain­mi­nis­te­riön laskel­mien pohjalta varmis­tet­tuja lukuja, jotta niitä voidaan ottaa huomioon.”

Valtio­va­rain­mi­nis­teri Lintilä linjasi budjet­ti­rii­hen esit­te­lyn yhtey­dessä: “Halli­tuk­sella ei ole sellaista vaih­toeh­toa, jossa työl­li­syys­ta­voite jää toteut­ta­matta, mutta meno­jen suun­ni­tel­lut lisäyk­set toteu­tu­vat.”

Halli­tus on tiedot­ta­nut esityk­ses­tään valtion tule­van vuoden talous­ar­vioksi. Esityk­sessä valtion menoja lisä­tään ensi vuonna 1,1 miljar­dia. Velkaa otetaan pelkäs­tään ensi vuonna kaksi miljar­dia lisää, vaikka budje­tin tilk­keenä on jo nyt valtion omai­suu­den myyn­ti­tu­loja.

Velkaan­tu­mi­nen on kään­ty­mässä jälleen kasvuun.

Halli­tus siis lisää menoja etupai­not­tei­sesti, vaikka lisä­tu­loista ja vaiku­tusar­vioi­duista työl­li­syys­toi­mista ei ole mitään varmuutta. Päämi­nis­teri puhuu edus­kun­nalle yhtä, mutta tekee toista. Ensi vuoden budjetti on juuri­kin päämi­nis­te­rin itsensä kriti­soima tuulen­tupa. Halli­tus näyt­tää tulkit­se­van vali­koi­den omia peri­aat­tei­taan.

Menoja nopeasti lisää­mällä halli­tus sysää vaikei­den ratkai­su­jen teke­mistä surutta eteen­päin. Halli­tus on itse linjan­nut, että ellei puolet 60 000 uuden työl­li­sen vaati­mista toimen­pi­teistä ole ensi vuoden budjet­ti­rii­hen mennessä valmiina, riihessä arvioi­daan aiem­min päätet­tyjä meno­li­säyk­siä. Jos halli­tus todella pitää kiinni julki­sen talou­den tasa­pai­no­ta­voit­tees­taan, näemme ensim­mäi­set leik­kaus­lis­tat jo vuoden päästä syksyllä, ellei työl­li­syys­toi­mia saada aikai­seksi.

Halli­tuk­sen vero­po­li­tiikka leik­kaa työl­li­syyttä

Halli­tus­oh­jel­man mukaan vero­tuk­sen tulee tukea talous- ja työl­li­syys­po­li­tii­kalle asetet­tuja tavoit­teita, kansain­vä­listä kilpai­lu­ky­kyä ja koko Suomen elin­voi­mai­suutta. Käytän­nössä halli­tus ei

ole kuiten­kaan estä­mässä työn vero­tuk­sen kiris­ty­mistä ensi vuonna 250 miljoo­nalla. Tämä tarkoit­taa keski­tu­loi­selle kahden palkan­saa­jan perheelle reilun kolmen­sa­dan euron mene­tystä vuosit­tain. Viime halli­tus­kau­della työtä teke­vien suoma­lais­ten vero­tuk­sen kiris­ty­mi­nen estet­tiin tietoi­set päätök­set asiasta tehden. Veron­ke­ven­nyk­siä tuli 1,4 miljar­din euron edestä, työ asetet­tiin näissä etusi­jalle.

Halli­tus myös leik­kaa työl­li­syyttä vahvis­ta­vaa ja harmaata taloutta kitke­vää koti­ta­lous­vä­hen­nystä lähes 100 miljoo­nalla eurolla. Työs­sä­käy­vien ja yritys­ten kustan­nuk­sia noste­taan 250 miljoo­nan euron polt­toai­ne­ve­ron kiris­tyk­sellä, jota ei kompen­soida yrityk­sille tai keski­tu­loi­sille muussa vero­tuk­sessa. Lisäksi paljon mainos­tettu yritys­tu­kien karsinta typis­tyi para­fii­ni­die­se­lin 120 miljoo­nan euron veron­ko­ro­tuk­siksi. Joku senkin maksaa. Halli­tus­oh­jel­man linjaus vero­tuk­sesta on hyvä, mutta toteu­tus on taas kerran jotain muuta kuin mitä halli­tus on omissa ohjel­mis­saan aiko­nut tehdä.

Halli­tus ei tee todel­li­sia tule­vai­suu­den kasvua ja työl­li­syyttä vahvis­ta­via inves­toin­teja

Rinteen halli­tus kutsuu valtion omai­suus­myyn­ti­tu­loilla rahoi­tet­ta­via menoja tule­vai­suusin­ves­toin­neiksi. Vaikka useat kohteet ovat sinänsä kanna­tet­ta­via, ei niitä voida pitää todel­li­sina inves­toin­teina, jotka pitkä­ai­kai­sesti vaikut­tai­si­vat posi­tii­vi­sesti kasvuun ja vauh­dit­tai­si­vat yksi­tyi­siä inves­toin­teja. Halli­tus puijaa lähinnä itse­ään. Todel­li­sia tule­vai­suus­te­koja olisi vastaa­vien omai­suuse­rien käyt­tä­mi­nen esimer­kiksi korkea­kou­lu­jen pääomit­ta­mi­seen ja nopei­den junayh­teyk­sien toteu­tuk­seen. Nythän rahat käyte­tään mm. opet­ta­jien palk­kaa­mi­seen ilman tietoa siitä, mitä heille tapah­tuu, kun kerta­ra­hat on syöty.

Keinoista ei ole puutetta, vaan rohkeu­desta

Korkean työl­li­syy­sas­teen merki­tystä hyvin­voin­nille ei voi riit­tä­västi koros­taa. Hyvä työl­li­syys­po­li­tiikka on myös hyvää hyvin­voin­ti­po­li­tiikka sekä teho­kasta syrjäy­ty­mi­sen torjun­taa. Jokai­sessa työt­tö­myyttä koke­vassa perheessä, jokai­sella työt­tö­myyttä koke­valla ihmi­sellä on jatkuva huoli toimeen­tu­losta ja kasva­nut syrjäy­ty­mis­riski. Halli­tuk­sen ei pitäisi aikailla. Kärsimme samaan aikaan korkeasta työt­tö­myy­destä ja pahe­ne­vasta työvoi­ma­pu­lasta. Mahdol­li­sim­man moni on saatava kiinni työelä­mään vielä, kun kasvua riit­tää ja työvoi­masta on kysyn­tää.

Halli­tuk­sen onnis­tu­mi­nen ja suoma­lais­ten hyvin­voin­nin kestävä tule­vai­suus lepää vähin­tään 75 prosen­tin työl­li­syy­sas­teen saavut­ta­mi­sen varassa. Myös eriar­voi­suus­ke­hi­tys tosia­siassa ratkeaa työl­li­syy­den kautta, ei pelkillä tulon­siir­roilla. Sitä paitsi rahoi­tusta tulon­siir­toi­hin ei ole, ellei sitä työn kautta synny. Halli­tus tois­te­lee työl­li­syy­den noston merki­tystä, mutta vaikut­ta­via keinoja ei ole näkö­pii­rissä. Keino­jen keksi­mi­nen on ulkois­tettu työmark­ki­naos­a­puo­lille ilman tulos­vas­tuuta. Seuraus nähdään budjet­ti­rii­hen olemat­to­missa tulok­sissa: ainoa­ta­kaan vaikut­ta­vuusar­vioi­tua työl­li­syys­toi­mea halli­tus ei esit­tä­nyt.

Erilai­sia työl­li­syys­toi­mia, joille minis­te­riöt­kin ovat laske­neet posi­tii­vi­set työl­li­syys­vai­ku­tuk­set, on kyllä olemassa.

Jos halli­tus ei tartu sille esitet­tyi­hin toimiin, kyse ei ole keino­jen, vaan rohkeu­den puut­teesta. Suomi tarvit­see tekoi­hin kyke­ne­vän halli­tuk­sen, johon voi luot­taa.

Edellä olevan perus­teella ja Suomen perus­tus­lain 43 §:ään viita­ten esitämme asian­omai­sen minis­te­rin vastat­ta­vaksi seuraa­van väli­ky­sy­myk­sen:

Kuinka paljon enem­män halli­tus on lisää­mässä pysy­viä menoja kuin pysy­viä tuloja ensi vuoden budje­tissa,

onko vastuul­lista lisätä valtion pysy­viä menoja tietoi­sena siitä, että niistä pääosa joudu­taan lähi­vuo­sina peru­maan, jos halli­tus ei pysty päät­tä­mään riit­tä­vistä työl­li­syys­toi­mista,

mikä on se ajan­kohta, kun halli­tus leik­kaa pois nyt teke­mänsä meno­li­säyk­set, jos työl­li­syys­toi­mia ei saada tehtyä halli­tus­oh­jel­man mukai­sesti,

miten halli­tus aikoo varmis­taa, ettei­vät nyt palkat­ta­vat opet­ta­jat, hoita­jat, polii­sit ja muut työn­te­ki­jät joudu kohtuut­to­maan tilan­tee­seen, kun kerta­luon­tei­set rahat loppu­vat ja halli­tus mahdol­li­sesti peruu pysy­viä meno­li­säyk­siä,

miten halli­tus tasa­pai­not­taa julki­sen talou­den vaali­kau­den loppuun mennessä, jos työl­li­syys ei kehity halli­tuk­sen tavoit­tei­den mukai­sesti?

Helsin­gissä 20.09.2019

Lisää sisältöä samassa kategoriassa