Vapaavuori: Solidaarisuusvero arvioitava osana hallituksen talouspäätösten kokonaisuutta
Julkaistu:
?Kokoomus ei halua sulkea mitään vaihtoehtoja kevään vaikeiden talouspäätösten ulkopuolelle. Kynnyskysymyksiin hirttäytyminen harvoin palvelee isänmaan asiaa, varsinkaan vaikeina aikoina.”
Vapaavuori kuitenkin korostaa, että olennaisinta hallituksen kevään talouspäätöksissä on uskottava kokonaispaketti talouden sopeuttamisen sekä uuden talouskasvun pohjan luomiseksi, eivät mitkään yksittäiset säästö- tai veropäätökset.
?Hallituksen talouslinjan uskottavuus arvioidaan sopeutustoimien, rakenteellisten uudistusten ja kasvua luovien uudistusten jämäkkyyden perusteella. Kyse on nyt uskon vahvistamisesta sille, että hallitus noudattaa omaa ohjelmaansa.”
Vapaavuoren mukaan sopeutus olisi tehtävä siten, että se haittaa mahdollisimman vähän talouskasvun edellytyksiä.
“Työn verotuksen kiristäminen olisi lähtökohtaisesti hyvin haitallista politiikkaa kasvun ja työllisyyden kannalta. Ylimmissä veroluokissa tehtävien veronkorotusten merkitys valtion tulojen kannalta on myös hyvin pieni, eikä niillä siksi ole varsinaista merkitystä talouden tasapainottamisen kannalta”, Vapaavuori muistuttaa.
Kyse on Vapaavuoren mukaan kuitenkin aina kokonaisuudesta. ?Talousasiantuntijoiden ja valtiovarainministeriön varsin yhtenäisten laskelmien mukaan kyse on miljardien eurojen sopeutustarpeesta. Mitä raskaammista säästöpäätöksistä on kyse, sitä tärkeämpää on, että kaikki yhteiskuntaryhmät ottavat osaa talkoisiin.?
Kaiken kaikkiaan suhtautuminen Urpilaisen ehdottamaan solidaarisuusveroon riippuu Vapaavuoren mukaan kevään säästö- ja sopeutuspäätösten kokonaisuudesta.
?Yksittäisenä erilliskysymyksenä emme voi solidaarisuusveroa kannattaa emmekä muutenkaan näe sille aihetta, mutta osana riittävän jämäkkää talouden sopeutuskuuria veronkorotus näyttäytyy eri valossa, eikä sitä siksi pidä sulkea vaihtoehtojen ulkopuolelle.”
Lisätiedot:
jan.vapaavuori@eduskunta.fi