Loppu­vii­kon keskus­telu ulko­po­liit­ti­sesta puhees­tani on muis­tut­ta­nut lapsena koulu­luo­kassa leikit­tyä ?rikki­näi­nen puhelin?-leikkiä: sanoma on jo parin kerto­jan jälkeen aivan eri kuin mitä alun perin sanot­tiin. Useim­mat ovat näyt­tä­neet lähinnä kommen­toi­neen asiayh­tey­destä irro­tet­tua ja pelkis­tet­tyä sano­maa, otsik­koa.

Kirjoi­te­taanpa siis tähän auki se, mitä mieltä olen Venä­jän kehi­tyk­sestä, siitä miten se vaikut­taa meihin Suomessa ja miten meidän siihen täytyisi suhtau­tua. Jokai­nen voi sitten olla näke­myk­sestä eri mieltä, samaa mieltä tai täyden­tää arviota omilla näke­myk­sil­lään.

Venäjä haluaa palaut­taa vanhan suur­valta-asemansa

Venäjä pysyy ulko­po­li­tii­kas­samme keskei­sellä sijalla. Venäjä on kuiten­kin 20 vuoden aikana myös muut­tu­nut ja moni­mut­kais­tu­nut.  Yksin­ker­tai­sia toimin­ta­kaa­voja ei Venä­jän suhteen enää nyky­maa­il­massa ole löydet­tä­vissä. Venäjä on meille saman­ai­kai­sesti sekä haaste että mahdol­li­suus. Poli­tiik­kamme pitää sekä tart­tua mahdol­li­suuk­siin että vastata haas­tei­siin. Venä­jän suun­taan Suomen pitää olla yhteis­työ­ha­kui­nen realisti.

Kuten turval­li­suus- ja puolus­tus­po­liit­ti­sessa selon­teos­sa­kin tode­taan, on tosia­sia että Venäjä haluaa palaut­taa vanhan suur­valta-asemansa. Se vain on nyky­maa­il­massa hanka­lam­paa kuin ennen, sillä Venäjä ei ole talou­della mitat­tuna suur­valta. Tällä on oma merki­tyk­sensä varsin­kin kun nyky­päi­vän maail­massa talous on nous­sut merkit­tä­väm­mäksi teki­jäksi kansain­vä­li­sillä kentillä.

Venäjä on ydin­a­seen omaava soti­laal­li­nen suur­valta ja alueel­li­nen suur­valta ja se on suur­valta myös ener­gia­po­li­tii­kassa. Myös YK-asioissa Venäjä on turval­li­suus­neu­vos­ton pysy­vänä jäse­nenä merkit­tävä tekijä. Mutta talou­del­lis­ten kysy­mys­ten osalta sen asema on heikompi. Venä­jän talou­den koko on vain kymme­nyk­sen EU:n talou­den koosta. Suuri osa sen talou­des­ta­kin on raaka-ainei­den tuotan­toa ja vien­tiä. Siksi voikin sanoa, että Venä­jän asema raaka-ainei­den suur­val­tana on kaksi­te­räi­nen miekka, koska se tekee talou­desta erit­täin suhdan­ne­her­kän. Ener­gia­riip­pu­vuus ja talou­den heik­kous ei ole Venä­jälle mikään järkyt­tävä uuti­nen, tästä­hän on presi­dentti Medve­dev­kin tois­tu­vasti ja hyvin kriit­ti­seen sävyyn puhu­nut.

Kun maail­man talou­den linjan­ve­toja tehdään, ovat keskei­sellä sijalla USA, EU, Kiina ja Japani. Venäjä toki kuuluu suurim­pien teol­li­suus­mai­den G8-ryhmään, mutta päätös ottaa se mukaan oli aika­naan poliit­ti­nen, ei talou­del­li­nen. Puhees­sani muis­tin ikävästi väärin ja verta­sin vanhen­tu­neesti Venä­jän talou­den kokoa Hollan­tiin. Oikea vertai­lu­kohta olisi ollut Espanja. Mutta se ei muuta varsi­naista faktaa: jos Venäjä olisi EU:n jäsen, niin se ei nyt olisi talou­del­li­sesti edes EU:n suurim­pien joukossa, vaikka sen talous niitä nopeam­min kasvaa­kin.

Kuten jo mainit­sin, tämän Venä­jän suur­val­tas­ta­tuk­sen havit­te­le­mi­sen olemme halli­tuk­sen ja tasa­val­lan presi­den­tin kanssa yhdessä linjan­neet turval­li­suus- ja puolus­tus­po­liit­ti­sessa selon­teossa: ?Venäjä tavoit­te­lee suur­valta-asemansa palaut­ta­mista.? Myös halli­tuk­sen Venäjä?toimintaohjelmassa linjaamme: ?Kohon­nut kansal­li­nen itse­tunto näkyy pyrki­myk­senä palaut­taa suur­valta-asema ja muut­taa Venä­jän epäe­dul­li­seksi koke­mia 1990-luvun ratkai­suja.?

Mitä Suomen pitäisi tästä kaikesta sitten päätellä?

Venä­jällä on tästä asetel­masta johtuen kaksi suurta tavoi­tetta:

1) Pyrkiä kasvat­ta­maan talout­taan ja varsin­kin moni­puo­lis­ta­maan sen tuotan­to­ra­ken­netta ja

2) koros­taa suur­valta-asemaansa muilla kuin talou­den aree­noilla joskus myös hieman kysee­na­lai­sin keinoin.

Ensim­mäi­seen kohtaan on Suomen etu suhtau­tua raken­ta­vasti ja Venä­jän kanssa tiivii­seen yhteis­työ­hön hakeu­tuen. Suomen tulee EU:n jäse­nenä ja kahden­vä­li­sesti pyrkiä vauh­dit­ta­maan Venä­jän talou­del­lista kehi­tystä. Tuo kehi­tys tulee myös sitoa demo­kra­tia- ja oikeus­val­tio­ky­sy­myk­siin. Isot hank­keet - vapaa­kauppa ja viisu­mi­va­paus - ovat keske­ne­räi­siä. Suomi tukee näitä aktii­vi­sesti, mutta lähtee luon­nol­li­sesti ehto­jen noudat­ta­mi­sesta ja vasta­vuo­roi­suu­desta. Venä­jän kanssa on syytä käydä myös avointa keskus­te­lua, demo­kra­tia- ja ihmi­soi­keus­ky­sy­myk­siä unoh­ta­matta.

Venäjä on Suomelle tärkeä naapuri. Ja mitä moder­nimpi ja kansan­val­tai­sempi Venäjä on, sitä vahvempi yhteis­työ­kump­pani se Suomelle on. Siksi Suomen Venäjä-poli­tii­kan johtoa­ja­tus on moder­ni­saa­tion tuke­mi­nen ja Venä­jän mahdol­li­sim­man tiiviin EU-yhteis­työn edesaut­ta­mi­nen. Sitä paitsi Venäjä on Suomen suurim­pia kaup­pa­kump­pa­neita. Venä­jän talou­del­li­nen menes­tys on siis meidän­kin etumme.

Välillä Venä­jän keinot talou­den moder­ni­soi­mi­seksi ovat kuiten­kin kovin kulmik­kaita. Esimer­kiksi Suomelle hankala puutul­li­ky­sy­mys liit­tyi siihen, että Venäjä haluaa eri raaka-ainei­den vien­tiä rajoit­ta­malla suun­nata teol­li­sia inves­toin­teja Venä­jälle. Meidän on pystyt­tävä kerto­maan, että tällaista puoli­pa­kot­ta­mista parem­min inves­toin­teja tulee, jos niiden omis­tuk­sesta ja pysy­vyy­destä on tarpeel­li­set takeet. Tähän vaadi­taan oikeus­val­tion vahvis­ta­mista ja korrup­tion kitke­mistä, joita Medve­dev­kin on pitä­nyt näky­västi esillä.

Toinen kohta onkin hieman hanka­lampi. Kun Venäjä haluaa tehos­taa poliit­tista suur­valta-asemaansa muilla kuin talou­del­li­silla aloilla, on naapu­rina välillä ihmeis­sään. Tällai­sista tilan­teista mekin olemme saaneet kokea osamme vaik­kapa Venä­jän lapsi­asian­val­tuu­te­tun merkil­li­senä matkana Suomeen vähän aikaa sitten. Suomen on luon­nol­li­sesti pidet­tävä kiinni oikeus­val­tiosta ja omasta lain­sää­dän­nös­tään.

Keskei­sin sano­mani on, että täytyy koet­taa nähdä, ymmär­tää ja tuoda myös esille ne taus­talla olevat syyt, miksi Venäjä näin käyt­täy­tyy. Ymmär­täes­sämme Venä­jän toimin­ta­lo­giik­kaa meidän ei tarvitse hyppiä seinille joka kerta kun jota­kin uutta tapah­tuu naapu­ri­maamme kanssa. Voisimme myös lopet­taa seinille hyppi­mi­sen aina jos joku sanoo jota­kin Venä­jästä täällä Suomessa. Varsin­kin rikki­näi­sen puhe­li­men leik­ki­mi­sen voisimme lopet­taa. Se, että Venäjä pysyy ulko­po­li­tii­kas­samme keskei­sellä sijalla, ei saa tarkoit­taa hyssyt­te­lyä tai sitä, että peilai­simme muuta ulko­po­li­tiik­kaamme suhteessa Venä­jään.

Matkalla Mosko­vaan

Venäjä on Suomelle tärkeä kump­pani ja itsel­leni onkin ollut tärkeä pitää yllä tiiviitä suhteita myös Venä­jän suun­taan. Vastaan Euroo­pan suurim­man puolu­een, Euroo­pan kansan­puo­lu­een vara­pu­heen­joh­ta­jana sen Venäjä-suhteista. Matkus­tan ensi viikol­la­kin Mosko­vaan tapaa­maan Venä­jän vara­pää­mi­nis­te­riä, kolle­gaani Alek­sei Kudri­nia.

Suoma­lais­me­dia kysyi tällä viikolla ?Mosko­van komment­tia? duuman ulkoa­siain­va­lio­kun­nan puheen­joh­ta­jalta Kons­tan­tin Kosatshe­vilta lehtiot­si­koista, ei siis tarkal­leen siitä mitä olin sano­nut. Kysyjä sai halua­mansa kommen­tin. Satumme vain olemaan Kosatshe­vin kanssa vanhoja tuttuja ja lähet­te­lim­me­kin jo teks­ti­vies­tejä siitä, mitä on puhuttu ja mitä ei. Sovimme myös että näemme toisiamme ensi viikolla kun käyn Mosko­vassa, aika­tau­lu­jen niin salliessa.

Suomen ja Venä­jän suhtei­siin on aina kuulu­nut myös risti­rii­ta­ti­lan­teita ja ongel­mia. Tässä ei ole sinänsä isom­paa mystiik­kaa: kyse on hyvin erilai­sista maista, jotka kuiten­kin ovat naapu­reita ja erit­täin tiiviissä kans­sa­käy­mi­sessä. Venäjä on Suomen kansal­li­sen ulko­po­li­tii­kan tärkeim­piä kump­pa­neita. Siksi otsi­koin tämän­kin kirjoi­tuk­seni: Venäjä, Venäjä, Venäjä!

Toinen syy otsi­koin­tiini oli, että suurim­mat risti­rii­dat ja ongel­mat suhteessa Venä­jään tuntu­vat joskus olevan meillä suoma­lai­silla korvien välissä. Venä­jään liit­ty­vässä keskus­te­lussa yksit­täi­sistä sitaa­teista ja sanoista noste­taan hälyä kuun­te­le­matta mitä puhuja todella sanoo, ja että keskus­tel­tai­siin siitä. Viimeksi tänään toinen ilta­päi­vä­lehti kirjoitti pääkir­joi­tuk­ses­saan puolus­tus­mi­nis­teri Jyri Häkä­mie­hen sano­neen pari vuotta sitten että Suomen kolme tärkeintä ?turval­li­suusuh­kaa? ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Häkä­mies ei koskaan puhu­nut turval­li­suusuh­kista, vaan haas­teista.

Tästä­kään ulko­po­liit­ti­sesta keskus­te­lusta ei voi vetää muuta johto­pää­töstä, kuin että Suomessa tarvi­taan paljon lisää avointa keskus­te­lu­kult­tuu­ria. Sitä me haluamme olla edis­tä­mässä. Olisi­ko­han korkea aika laajen­taa avoin keskus­telu koske­maan myös Suomen Venäjä-suhteita. Se voisi olla todel­li­nen Suomen etu.

Lisää sisältöä samassa kategoriassa