Virkkunen: Lisää työtä ja työpaikkoja
Julkaistu:
Viime viikon kehysriihi oli Kataisen hallitukselta iso puristus, jonka tulokseen voi olla tyytyväinen. Julkisen talouden haasteisiin vastataan yrittäjyyteen kannustavalla verouudistuksella. Tavoitteena on vahvistaa talouskasvua kannustamalla uusien työpaikkojen ja yritysten syntyyn. Tiedämme että työ ja yrittäjyys ovat ainoa kestävä tapa rakentaa Suomen menestystarinaa myös tulevaisuudessa.
Kasvua ja työllisyyttä tuetaan erityisesti työllistävällä verouudistuksella ja menoja uudelleen kohdentamalla. Yritysverouudistus muodostaa vahvan kokonaisuuden. Uuden veromallin tavoitteena on innostaa yrittäjiä kasvuun ja työllistämiseen. Samalla yritysverotuksen kokonaisuus kevenee merkittävästi.
Yhteisöveron lasku 20 prosenttiin saattaa Suomen parempaan kilpailuasemaan naapurimaidemme kanssa. Jatkossa yritysten kannattaa toimia ja työllistää nimenomaan Suomessa. Yhteisöveron kevennys hyödyttää myös pieniä listaamattomia yrityksiä. Alempi yhteisöverokanta mahdollistaa yrityksiin jätettävän voiton matalan verotason, jolloin houkutus investointeihin ja yrityksen nettovarallisuuden kasvattamiseen ? eli kasvuun, nousee.
Osana uudistusta osinkoverosta puolestaan kiristetään hieman. Verotuksen painopiste siis siirtyy. Osinkoverotuksen rakennetta muutetaan siten, että yrityksen kannattaa kasvaa niin paljon kuin pystyy. Kun yrityksen nettovarallisuus kasvaa, kasvaa myös mahdollisuus euromääräisesti suuremman osingon nostamiseksi. Yrityksen sisään jätettävää tulosta verotetaan kevyemmin. Kun voitto otetaan yrityksestä ulos, verotus on aiempaa kireämpää.
Kotitalousvähennyksen kasvattaminen on sekin erinomaista työn ja yrittäjyyden tukea. Se mahdollistaa pienten palveluyritysten kasvun ja on samalla keino helpottaa perheiden arkea. Se on myös tutkitusti hyvä keino vähentää harmaata taloutta.
Nuorten yhteiskuntatakuun toteutumisen varmistamiseksi oli välttämätöntä, että päätimme lisätä ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja. Pyrkimyksenä on, että näin monissa maakunnissa, myös Etelä-Pohjanmaalla, kohtuuttomilta tunteneita vähennyksiä voidaan lievittää. Myös nuorten oppisopimuskoulutusta vahvistetaan. Osatyo?kykyisten tyo?llistymistä helpotetaan ja tyo?llisyysma?a?ra?rahoja suunnataan varsinkin pitka?aikaistyo?tto?mien tyo?llistymisen parantamiseksi. On tärkeää muistaa, että kaikki työ on arvokasta. Jokaiselle on annettava mahdollisuus elättää itsensä omalla työllään.
Erittäin merkittävänä pidän sitä, että päätimme kokonaisuudesta, jonka turvin käännämme valtion velkaantumisen laskuun. Näin Suomi säilyy jatkossakin taloudeltaan vakaiden maiden joukossa.
Velkasuhteen taittaminen edellytti kipeitä, mutta välttämättömiä sopeutustoimia yhteensä noin 600 miljoonan euron edestä. Työn kannalta vähemmän haitallisia veroja kuten alkoholi-, tupakka- ja makeisveroa sekä kuluttajien sähköveroa kiristetään.
Kunta- ja sosiaali- ja terveydenhuollon etenemiselle teimme selkeät askelmerkit. Uudistuksilla pyritään varmistamaan julkiset palvelut myös tulevaisuudessa. Kuntarakennelaki annetaan eduskunnalle huhtikuun alussa. Heti alkusyksystä varaudutaan asettamaan suurimmille kaupunkiseuduille erityiset kuntajakoselvittäjät. Seinäjoki ja Vaasa ovat niiden kaupunkiseutujen joukossa, joille hallitus on valmis räätälöimään erityiset muutoksentukipaketit, joilla tuetaan kuntarakenneuudistuksen etenemistä kyseisillä seuduilla. Vaasan seudulla tehtiin yksi kuntajaon muutos juuri vuodenvaihteessa ja Seinäjoella on oma selvitystyö taas parhaillaan käynnissä, joten pohjalaiset ovat välttämättömien uudistusten suhteen hyvässä vauhdissa.
Kehysriihen kaikki päätökset tähtäävät työnteon ja yrittämisen lisäämiseen. Työtä riittää vielä runsaasti niin hallituksessa kuin kunnissa päätösten toimeenpanemiseksi.
Ilkka, 26.3.2013