Virkkusen työryhmä: Hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen edellyttää korkeaa osaamista, yrittäjyyttä ja hyvinvointia työpaikoilla
Julkaistu:
“Kokoomus haluaa lisätä edellytyksiä kestävälle talouskasvulle ja paremmalle työelämälle. Aivan keskeistä Suomen tulevaisuuden menestykselle on, että saamme kaikkien kyvyt käyttöön”, Virkkunen sanoo.
Työryhmä esittää useita keinoja, joilla useampi suomalainen saadaan mukaan työelämään. Vajaatyökykyisille suunnattu yritysmuotoinen työpankkijärjestelmä ja vammaisten palkkatuki halutaan vakinaistaa. Myös yrityksiä tulee kannustaa työllistämään laajentamalla ensimmäisen työntekijän palkkaamisen tuki koko Suomeen. “Tarvitsemme erilaisia väyliä työelämään ja toimivat välityömarkkinat”, Virkkunen tiivistää.
Virkkusen mukaan on myös huolehdittava siitä, että nuoret pääsevät mahdollisimman nopeasti siirtymään jatko-opintoihin ja opinnoista työelämään. Myös eläkkeensaajille on mahdollistettava osallistuminen työelämään niin pitkälle kuin intoa riittää.
“Suomalaisia on rohkaistava myös yrittäjän tielle ja yrittäjiä kasvattamaan omaa toimintaansa. Tässä ei tarvita tiheämpää yritystukiviidakkoa, vaan ennen kaikkea selkeää ja kannustavaa toimintaympäristöä.”
Keskeistä työllisyysasteen noston kannalta on, että suomalaiset viihtyvät työpaikoillaan. “Hyvinvoinnin lisääminen työpaikoilla lähtee ensisijaisesti työnantajasta ja työntekijöistä itsestään. He tietävät parhaiten, mitkä keinot toimivat juuri heidän kohdallaan. Paikallisen sopimisen mahdollisuuksia tulee työpaikoilla edistää, jotta työelämään saadaan kaivattua joustoa. TES:in tulee olla kuitenkin työntekijän subjektiivinen oikeus”, Virkkunen korostaa.
Opetusministeri Henna Virkkusen johtaman kasvu- ja työllisyystyöryhmän loppuraportti on osa Kokoomuksen ohjelmatyötä. Puheenjohtaja Jyrki Kataisen johtama työryhmä viimeistelee paraikaa omaa, hyvinvointiyhteiskunnan pelastamista koskevaa raporttiaan.
Lisätietoja:
erityisavustaja Laura Rissanen 041 540 4505
työryhmän sihteeri Jukka Manninen 050 303 4710