Yliopistolaki - historiallinen uudistus
Julkaistu:
Uudistusta onkin ehditty odottaa jo pitkään nykytilanteessa, jossa perusrahoitus on laahannut kustannuskehityksen perässä. Tällä hetkellä yliopistot ovat vuokralaisia omissa tiloissaan, opiskeluajat venyvät riittävän ohjauksen ja yksilöllisen opetuksen puutteessa, tutkijat kituuttavat epävarmoissa työsuhteissa ja tuottavuusohjelma nakertaa toimintaa. Näistä ongelmista päästään uudistuksella nyt eroon.
Uuden yliopistolain lähtökohtina ovat olleet sekä yliopistojen autonomian vahvistaminen että tutkimus- ja opetustoiminnan laadun ja vaikuttavuuden parantaminen. Muun muassa näitä toimia vaadittiin myös yliopistojen rehtorien neuvoston manifestissa vuonna 2005. Yliopistojen päätehtäviä ovat tutkimus, tieteellinen ja taiteellinen sivistys sekä tutkimukseen perustuva ylin opetus, joiden vapaus on turvattu perustuslailla. Näihin tehtäviin yliopistojen pitää voida keskittyä nyt ja tulevaisuudessa.
Lakimuutoksella yliopistoista tehdään julkisoikeudellisia laitoksia tai säätiöitä. Vain Aalto-yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto ovat valinneet säätiömuodon. Muut yliopistot muuttuvat itsenäisiksi oikeushenkilöiksi. Oikeudellisen aseman muutokseen liittyy olennaisesti myös yliopistojen hallinnon ja johtamisen uudistaminen ja vahvistaminen siten, että yliopistot pystyvät vastaamaan nykyistä itsenäisemmin ja paremmin uuden taloudellisen aseman tuomiin mahdollisuuksiin.
Lakiesityksen mukaan yliopistojen uusien hallitusten jäsenistä puolet, hallituksen puheenjohtaja mukaan lukien, ovat yliopiston ulkopuolelta valittavia henkilöitä. Hallituksen kokoonpano on herättänyt kiivasta keskustelua, ja ulkopuolisten jäsenten on epäilty vähentävän yliopistojen autonomiaa. Kuitenkin julkisoikeudellisissa yliopistoissa itsenäinen yliopistoyhteisö valitsee myös nämä hallituksen ns. ulkopuoliset jäsenet, joiden tehtävä on käyttää taitojaan ja kokemustaan yliopiston parhaaksi. Hallituksen puheenjohtajan puolestaan on oltava yliopiston ulkopuolelta siitä yksinkertaisesta syystä, että muuten rehtorin esimiehenä voisi toimia hänen alaisensa.
Sana ulkopuolinen onkin tässä yhteydessä harhaanjohtava, sillä yliopistomaailman ulkopuolelta valitut hallituksen jäsenet ovat ns. sisäpiiriläisten kanssa samassa veneessä hoitamassa yliopiston asioita. Ulkopuoliset ovat kyvykkäitä ja aktiivisia oman alansa toimijoita. Heidän strategista ja taloudellista osaamistaan tarvitaan erityisesti yliopistojen uuteen asemaan liittyvien tehtävien ja vastuiden vuoksi. Ei rahankeruuseen, kuten monin paikoin on virheellisesti väitetty. Ulkopuolisista jäsenistä osa voisi hyvin olla tutkijoita, kuten yliopiston omia dosentteja.
Yliopistoista tulee lakiuudistuksen myötä työnantajia, jolloin tavoitteellinen ja kestävä johtaminen vaatii hallituksilta aivan uutta osaamista. Työnantajan rooli antaa yliopistoille nykyistä paremmat edellytykset kannustavan ja palkitsevan henkilöstöpolitiikan harjoittamiseen. Tämä parantaa yliopistojen kilpailukykyä pätevien henkilöiden rekrytoinnissa ja mahdollistaa tutkijoiden lyhyistä työsuhteista luopumisen.
Jostain syystä yliopistojen mahdollisuutta hankkia toiminnalleen ulkopuolista rahoitusta on pelätty, vaikka jo nyt yliopistot ovat voineet kerätä yksityiseltä sektorilta rahaa erilaisiin hankkeisiin. Ulkopuolista rahoitusta ei kannata pitää peikkona, vaan tilaisuutena, johon kannattaa tarttua. Valtio takaa edelleen kaikkien yliopistojen riittävän perusrahoituksen, joka sidotaan kustannustason nousuun. Jatkossakin yliopistoilla on näin ollen täysi vapaus valita haluavatko ne hankkia lisärahoitusta yksityiseltä sektorilta vai eivät. Mahdolliset lisärahat yliopistot voivat käyttää parhaaksi katsomallaan tavalla tutkimuksen ja opetuksen laadun ja kattavuuden parantamiseen kaikissa tiedekunnissa ja hallinnonaloilla.
Maamme yliopistollisen sivistyksen monisatavuotisen historian vaaliminen ja kehittäminen ovat yliopistolakiuudistuksessa etusijalla. Siksi yliopistojen tulee rohkeasti, mutta vastuullisesti käyttää niille nyt annettavaa valtaa.
Raija Vahasalo
kansanedustaja,
